Kulttuuritoimituksesta päivää! Kirsi Haapamatti

Kirsi Haapamatti
01.09.2019

Kulttuuritoimituksen tekijät esittäytyvät lukijoille yksi kerrallaan, aina sunnuntaisin, ja vastaavat yksinkertaisiin kysymyksiin, kuten kuka minä olen, mitä minä teen ja minkä takia kulttuurista kirjoittaminen on tärkeää.

Kuka minä olen?

Olen muutoshakuinen ihminen. Kyllästyn helposti itseeni ja muihin, mutta ihmeen kaupalla olen saanut jalostettua tätä ominaisuutta itsestäni vähemmälle. Olen toiminut yrittäjänä kaksitoista vuotta, vapaat työskentelyajat sopivat minulle. Jos tekisin palkkatyötä, sen tulisi jollain tapaa liittyä joko luonnonsuojeluun tai kirjallisuuteen.

Mitä minä teen?

Olen freelancetoimittaja. Työskentelen pääasiassa aikakauslehdille, mutta teen myös viestintähommia yrityksille ja muille organisaatioille. Nykyisin teen freepohjalta myös kustannustoimittamista tietokirjoille. Joissain yhteyksissä mainitsen olevani tietokirjailija (tietokirjoja on kertynyt neljä) ja apurahakirjailija (paperilla olen apurahavapaalla juuri nyt, romaaninkirjoituspuuhissa). Lisäksi pyöritän kollegani kanssa perustamaamme, moderniin romantiikkaan keskittyvää pientä kirjakustantamoa. Kioskimme toinen kirja ilmestyy syksyllä.

Miksi olen mukana Kulttuuritoimituksessa ja millä tavalla?

Olen Kulttuuritoimituksen ympäristötaide-entusiasti ja Etelä-Pohjanmaan-kirjeenvaihtaja. Olen kirjoittanut pääasiassa pohjalaisista aiheista, mutta erityisen kiinnostunut olen ympäristötaiteesta.

Kirsi Haapamatin Kulttuuritoimitukselle kirjoittamiin juttuihin pääset tästä.

Minkä takia kulttuuri ja siitä kirjoittaminen on tärkeää?

Taiteilijoilla ja taiteella on mielestäni valtava merkitys ihmisten näkemysten avartajina ja maailman epäkohtien esiintuojina. Tuntuu, että taiteilijoilla on empatiakykyä ja rohkeutta sekä tuntea maailmantuska että kertoa siitä muille. Koen kulttuurin olevan tärkeässä roolissa maailman pelastuksessa – jos tätä nyt enää voi pelastaa.

On tympäisevää, että lehtien kulttuurisivuista typistetään. (Eikö niitä autosivuja voisi jättää pois?) Kulttuuritoimitusta tarvitaan.

Mistä muualta tekstejäni voi lukea?

Viime aikoina olen halunnut suunnata journalistisen tarmoni etupäässä luonto- ja ympäristöjuttuihin. Esimerkiksi Seura-lehti on esimerkillinen ympäristöaiheiden nostaja. Mutta kuten sanottu, olen nyt kirjankirjoitusvapaalla, joten kirjoitan lehtijuttuja melko vähän – paitsi Kulttuuritoimitukseen.

Miten minuun saa yhteyden?

Kirjoittajan tavoittaa osoitteesta kirsi.haapamatti (at) gmail.com.

Facebook: www.facebook.com/viestintatoimistoperiferia

Verkkosivu: www.kirsihaapamatti.fi