Kuin kuvastimessa #19: Pilvikallion vauhtikisat (1975)

Kuvat kuvakaappauksia elokuvasta.

Kuin kuvastimessa -artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

* *

Flåklypa Grand Prix. Norja, 1975. Ohjaus: Ivo Caprino. Käsikirjoitus: Kjell Aukrust, Remo Caprino & Kjell Syversen. Pääosissa: Frank Robert, Kari Simonsen, Toralv Maurstad, Rolf Just Nilsen.

Elokuvahistoriaan kuuluu Pohjoismaisen elokuvan kulta-aika, joka sijoittui 1910- ja 1920-luvuille. Tuolloin luotiin pohja maiden elokuvataiteelle vuosikymmeniksi eteenpäin. Pohjoismaita pidetään tärkeänä eurooppalaisena mykkäelokuvan alueena siinä missä Ranskaa ja Saksaa.

Tosiasiassa kyse oli kahden valtion elokuvataiteen kulta-ajasta, Ruotsin ja Tanskan. Suomalaista mykkäelokuvaa ei paljoa tuotettu, ja vähäinenkin ulos pukattu tavara on kuriositeetin asemassa. Vaikka Suomella oli Teuvo Puron kaltaisia pioneereja, he olivat olennaisia lähinnä oman maamme elokuvataiteen kehitykselle. Helsinkiläinen Mauritz Stiller, yksi mykkäelokuvan tärkeimmistä nimistä, loi uransa Ruotsissa.

Stiller, Victor Sjöström, Benjamin Christensen ja Carl Theodor Dreyer olivat ja ovat edelleen kansainvälisesti tärkeitä ohjaajia. Greta Garbosta tuli yksi suurimmista ajan Hollywood-näyttelijöistä. Karin Swanström raivasi tietä naispuolisille elokuvaohjaajille. Asta Nielsen oli ikoninen tähti puolisonsa Urban Gadin elokuvissa, ja häntä pidetään laajalti teosten toisena auteurina. (Nielsen esiintyy tämän artikkelisarjan johdannon pääkuvassa.)

Suomen tapaan norjalainen elokuva jäi vaille voittavia kortteja. Vaikka Norja oli itsenäistynyt Ruotsista yli kymmenen vuotta ennen Suomen itsenäisyyttä Venäjästä ja elokuvaa on tuotettu viikinkimaassa aivan alusta asti, ei maan mykkäelokuvaa tunneta maailmanlaajuisesti hyvin.

Ja kuten Suomen tapauksessa, asia ei muuttunut äänielokuvaan siirryttäessä. Kukin voi yrittää pinnistää ja ponnistaa ja yrittää nimetä lunttaamatta yhdenkin norjalaisen elokuvaohjaajan, joka ei ole Joachim Trier. Kansallinen elokuva voi silti hyvin kaikissa Pohjoismaissa. Kokoonsa nähden maat ovat tuottaneet paljon elokuvaa.

* *

Monilla Euroopan mailla on oma ”Tuntematon sotilaansa”. Tällä en tarkoita sotaelokuvaa vaan teosta, jolla on massiiviset katsojaluvut ja lähtemätön paikka kotimaansa kansalaisten sydämissä, vaikka ulkomailla teoksesta ei ole ehkä edes kuultu. Pohjoismaat eivät tee tässä poikkeusta.

Norjan tapauksessa tällainen elokuva on Pilvikallion vauhtikisat (1975), Ivo Caprinon (1920–2001) ohjaama ja viiden hengen työryhmän valmistama stop motion -animaatio, josta tuli valmistuttuaan Norjan elokuvahistorian suurin hitti. Sitä se on vieläkin. Sympaattisen animaatiopätkän näki sen elokuvateatterikierroksella väitetysti viisi ja puoli miljoonaa ihmistä. Tämä aikana, jolloin Norjassa oli alle viisi miljoonaa asukasta.

Paikallisen piirretyn elokuvan menestys oli tuohon aikaan hämmästyttävä juttu, erityisesti koska kyse oli Norjan historian ensimmäisestä pitkästä animaatiosta. Pohjoismaiset pitkät animaatioelokuvat ovat marginaalin marginaalia. Vaikka voittoja on tullut (esimerkiksi Niko – lentäjän poika [2008] ei ole omaperäinen elokuva, mutta sentään kassamenestys), filmiteollisuus luottaa edelleen vakaasti näytelmäelokuvaan.

Pilvikallion vauhtikisat perustuu Kjell Aukrustin (1920–2002) lempeän satiirisiin sarjakuviin, joilla on Norjassa kansallisen instituution asema. Juoni on lastenelokuvalle sopivasti simppeli. Pilvikallion kylässä elävä keksijä Reodor Felgen on kehittänyt huippunopean auton. Moottorin kaavan on varastanut hänen entinen oppipoikansa Rudolf Blodstrumpmoen, josta on tullut moninkertainen formulamestari.

Arabialaisen öljysheikin rahoittamana Felgen ja hänen ystävänsä siili Ludwig ja harakka Solan päättävät löylyttää Rudolfin tämän omassa lajissa rakentamalla vielä paremman kaaran ja voittamalla sillä Pilvikallion järjestämät kaahauskisat. Vaan Rudolfpa ei pelaa rehellisesti. Monenlaiset mutkat tulevat matkaan sankareidemme tähdätessä kohti kultamitalia.

* *

Elokuva on lyhyt ja kevyt, sopivaa katsottavaa koko perheelle. Lapset viihtyvät hauskojen hahmojen parissa. Aikuiset hymähtelevät aikakauden vanhentuneille karikatyyreille sekä kevyelle satiirille öljyteollisuuden ja urheilukisojen eettisyydestä.

Pilvikallion vauhtikisat ei ole silti vain kuriositeetti. Se on visuaalisesti todella yksityiskohtaisesti toteutettua, sulavaa nukkeanimaatiota, joka on inspiroitunut ajan itäeurooppalaisesta osaamisesta. Kuva pursuilee pieniä yksityiskohtia, joita ei välttämättä huomaa ensimmäisellä katselukerralla.

Elokuva käynnistyy hitaasti, mutta lopun pitkä kilpa-ajokohtaus on animoitu hämmästyttävällä pieteetillä ja leikattu kuin ajan suuret formulaelokuvat. Kyseessä ei ole vain animaation taidonnäyte. Pitkä autoilujakso nostaa Pilvikallion vauhtikisat kaahailuelokuvien kaanoniin. Vauhdin hurma on elävästi läsnä ja välittyy sitä paremmin, mitä isommasta televisiosta tai valkokankaalta elokuvan katsoo. Ei ole ihme, että norjalaiset ovat teoksesta ylpeitä.

Elokuvan nuket ovat näytillä Norjan elokuvamuseossa. Caprinolle pitkän teoksen menestys riitti. Hän ei enää koskaan ohjannut toista nukke-elokuvaa. Sen sijaan hän keskittyi työhönsä Hunderfossen huvipuistossa, jonka nähtävyydet perustuvat niin Pilvikallion vauhtikisoihin kuin ohjaajan aiempiin animaatioelokuviin. Puistosta löytyy muun muassa Pilvikalliosta inspiroitunut vuoristorata.

Pilvikallion maailmaan on sittemmin sijoitettu lukuisia animaatioelokuvia, mutta yksikään niistä ei ole yltänyt samaan menestykseen ja asemaan kuin alkuperäiset vauhtikisat. Lämmin suositus lapsiperheiden leffahyllyyn iänikuisten Disney-tuotteiden rinnalle.

Mikko Lamberg

Elokuvan Blu-rayn saa ihan mistä tahansa, vaikka CDonista. Elokuvan suomalaisessa VHS-julkaisussa kuullaan tuttuja sinivalkoisia ääniä, kuten Helge Heralaa ja Matti Raninia, joten nostalgikot voivat yrittää metsästää sen käsiinsä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua