Kahdeksan kasaria #1: Iron Maiden: Piece of Mind – Kuuntelukokemus kuin lämmin kotiinpaluu

Eros Gomorralainen
12.10.2021
IronMaidenPiece

MUSIIKKI | Sarjassa esitellään kahdeksan kirjoittajalle merkityksellistä 1980-luvulla julkaistua äänilevyä. Iron Maiden -yhtyeen Piece of Mind on yksi laajimmalle vaikutuksensa ulottaneista tuolla vuosikymmenellä julkaistuista heavy rock -levyistä.

Eros Gomorralainen, teksti
Kirjoitussarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Kun Iron Maidenin neljäs pitkäsoittolevy Piece of Mind ilmestyi levykauppoihin vuonna 1983, ostin ensimmäisen oman kappaleeni c-kasettina. Se oli parasta, mitä oli mahdollista saada – perheeseen hankittiin levysoitin vasta hieman myöhemmin samana vuonna. Sittemmin sain levyn cd-muodossa ystävältäni kaljavelkoja kuittaamaan. Hieman myöhemmin vaihdoin sen toisen kanssa vastaavaan lp-levyyn. Niin minä kuin hänkin olimme tyytyväisiä kauppoihin.

Piece of Mind on ollut rakas. Sen laittaminen soimaan tuo lämpimän tunteen, kuin kotiinpaluu. Levy on läpeensä tuttu. En pysty sanomaan, olenko kuunnellut sitä enemmän kasettina monomankasta vai vinyylinä stereoista. Luultavasti ensin mainittua, vaikka vinyyli on pyörinyt jo vuosikymmeniä. Piece of Mindin taika kävi siis joka tapauksessa nopeasti selväksi jo kasetilta monomankasta kuunneltuna.

Kun rumpali Nicko McBrain vyöryttää Where Eagles Daren käyntiin. Mystinen Revelations. Fight of Icarus ja Die With Your Boots On -kappaleiden tarttuvuus. THE TROOPER! Still Lifen kiehtova tarina. Quest for Firen tehokas riffittely. Yhtyeelle tunnusomainen, ikoninen laukka Sun And Steelissä. Lähes 7,5-minuuttisen To Tame a Landin eeppisyys – kappale pohjautuu Frank Herbertin tieteisromaaniin Dyyni, josta on sittemmin tehty myös kaksi elokuvasovitusta, vaikka sellaista pidettiin pitkään mahdottomana toteuttaa.

Piece of Mindilla on yhdeksän kappaletta, joiden heikoimmatkin hetket ovat parasta. Viimeistään sen ilmestyttyä Iron Maiden oli yksi tärkeimmistä heavy rock -yhtyeistä.

* *

Tätä sarjaa suunnitellessani oli selvää, että kirjoitan ensimmäiseksi juuri Piece of Mindista. Levy on kiistatta 1980-luvun merkityksellisimpiä hevirokin saralla paitsi itselleni myös laajemmin metallimusiikin kehityksen kannalta. Piece of Mind teki sille yhtä paljon kuin Black Sabbath edellisellä vuosikymmenellä, ja pitkäsoitto on myös kestänyt hyvin aikaa. Kappaleet kuulostavat edelleen tuoreilta ja saundit eivät ole vanhentuneet. Miten tämä kaikki onnistui?

Vuonna 1975 perustettu Iron Maiden oli minulle ja monelle muulle tuttu yhtye jo ennen Piece of Mindia. Brittihevin uuteen aaltoon tyypillisesti kytketty – vaikkakin tyystin omanlaisensa punkin energiaa proge-elementteihin raskaalla pohjalla yhdistänyt – ryhmä oli julkaissut ensi-lp:nsä vuonna 1980. Piece of Mind oli Iron Maidenin ensimmäinen pitkäsoitto, jolla Nicko McBrain kannutti, ja toinen, jolla laulusolisti Bruce Dickinson oli mukana. Yhtyeen esikoislevyn jälkeen kitaristi Adrian Smith oli korvannut Dennis Strattonin. Siis jokaisen aiemmankin levyn jälkeen oli tapahtunut jokin miehistönvaihdos, ja nyt neljännellä pitkäsoitolla kokoonpano loksahti vihdoin kohdalleen.

Piece of Mind oli ensimmäinen Iron Maiden -levy, jolla soitti yhtyeen klassisena tunnettu kokoonpano, johon kuuluvat edellä mainittujen lisäksi perustaja, basisti Steve Harris ja kitaristi Dave Murray. Pitkäsoittoa oli edeltänyt Number of the Beast, joka omissa kirjoissani (ja monen muunkin) aloittaa yhtyeen kultakauden, ja joka oli yhtyeen ensimmäinen taloudellisesti tuottoisa julkaisu. Piece of Mindia seurasi vuonna 1984 muinaisesta Egyptistäkin innoitustaan hakenut Powerslave. (Myös Dio ammensi samana vuonna tästä aihepiiristä!)

Tätä levykolmikkoa olen pitänyt yhtyeen vahvimpana. Järjestys on vaihdellut vuosien varrella, kuitenkin Piece of Mind on tainnut olla enimmäkseen ykkönen. Number of the Beastilla oli vielä jossain määrin läsnä kahden ensimmäisen levyn rosoisempi sointi. Piece of Mindilla monen säveltäjän kunnianhimoinen yhtye puhkesi täyteen kukkaansa. Samalla kokoonpanolla yhtye tulisi levyttämään myös kolme seuraavaa pitkäsoittoaan, ja tätä viiden levyn ajanjaksoa voidaan pitää sille niin taiteellisesti kuin kaupallisestikin menestyksekkäimpänä.

Piece of Mindilla kappaleiden kynäilemiseen osallistuivat rumpalia lukuun ottamatta kaikki yhtyeen jäsenet. Pääbiisintekijä Steve Harrisin ohella muiden panos oli lisääntynyt vähitellen, mikä toi vaihtelua materiaaliin. Piece of Mindin kappaleista neljä on lähtöisin yksin Harrisin kynästä ja yksi Bruce Dickinsonin. Muut ovat erilaisten yhteistyökuvioiden hedelmiä.

Piece of Mindin tuotti Martin Birch, joka oli tärkeä tekijä yhtyeen saundille. Levy oli jo kolmas hänen tuottamansa Iron Maiden -pitkäsoitto, niinpä yhteistyö alkoi olla tuttua – Birchiä onkin usein kuvailtu yhtyeen epäviralliseksi jäseneksi. Iron Maiden kuulostaa lopulta aina Iron Maidenilta, riippumatta siitä, kuka bändin jäsenistä olisi kulloisenkin kappaleen säveltänyt. Tunnusomaiset elementit, kuten laukkaava basso ja melodiset kitaraharmoniat, ovat aina läsnä.

* *

Todellisuuspakoa tarjoava hevirokki eli kylmän sodan, Thatcherin ja Reaganin aikaan vuonna 1983 kukoistuskauttaan, ja Iron Maiden oli kasvattamassa suosiotaan hankalan miehistönvaihtojentäyteisen alun jälkeen. Yhtye äänitti Piece of Mindin tammi–maaliskuussa vuonna 1983 verotussyistä Compass Point -studiolla Nassaussa Bahamasaarilla, mikä näyttäytyi eksoottisena levytyspaikkana suomalaiselle fanipojalle, joka ei ollut koskaan käynyt kotimaansa rajojen ulkopuolella. Iron Maidenillekin se oli yhtyeen ensimmäinen ulkomailla äänitetty levy. Studiotyöskentelyyn saarella ei oltu varattu valtavasti aikaa, mutta hyvin harjoiteltu ohjelmisto saatiin tallennettua odotettua rivakampaan tahtiin, ja rokki-elämän lieveilmiöllekin jäi aikaa.

Iron Maidenin tiukasti yhteen hitsautunut soittotatsi ei jäänyt huomaamatta. Piece of Mind kävi ilmestyttyään Britannian listalla kolmantena ja Yhdysvaltain Billboardin 14:ntenä. Jos levy on miellyttänyt kuuntelijakuntaa, kelpasi se enimmäkseen kriitikoillekin, vaikka aivan kaikki heistä eivät sitä tuoreeltaan arvostaneetkaan. Sittemmin Piece of Mind on voittanut lukuisia parhaan hevilevyn äänestyksiä.

Suomessakin hevirokki oli Piece of Mindin ilmestymisen aikoihin erityisen suosittua. Lapset ja varhaisnuoret koristelivat huoneidensa seiniä julistein sekä takkejaan suosikkiyhtyeidensä hihamerkein ja selkälipuin. (Sittemmin he kasvoivat aikuisiksi, mutta kuuntelevat edelleen – keski-ikäisenä – Iron Maidenin musiikkia.)

Piece of Mind oli edellä yhtyeen vahvimmaksi kehaisemani levykolmikon ykkönen Suomessa myös listamenestyksensä puolesta sijoituksella 2. Edeltäjä, Number of the Beast, ylsi viidenneksi ja Powerslave neljänneksi. Kahdella seuraavalla levyllään Somewhere in Time (1986) ja Seventh Son of a Seventh Son (1988) Iron Maidenin klassinen kokoonpano sai maassamme listaykköset.

1980-luvun ja tämän levyviisikon jälkeen voidaan yhtyeen (ja hevirokin muutenkin) kultakauden katsoa päättyneen. Vaikka listamenestys vielä jatkuikin, hiipui yhtye taiteellisessa mielessä nopeasti; sävellyksistä puuttui terävää, persoonallista koukkua ja ”sitä jotakin”, joka oli ollut läsnä edellisen vuosikymmenen levyillä. Grunge nousi suosioon ja valtasi alaa 1980-luvun hevirokilta. Iron Maidenin kokoonpanokin alkoi taas rakoilla, kun Adrian Smith vaihtui Janick Gersiin ja myöhemmin Bruce Dickinsonkin jätti ryhmän.

* *

Aiemmin mainitun Dyyni-romaanin lisäksi Piece of Mindilla voidaan havaita lukuisia muitakin kulttuurisia viittauksia, mikä osaltaan lisää sen kiehtovuutta. Toisinaan teksteissä voidaan havaita hevirokille epätyypillisenkin paljon kerroksellisuutta. Musiikinlajin sanoituksiin usein liitettyjä seksistisiäkin kuvauksia rokkielämästä kartettiin. Sen sijaan on ilmeistä, että Piece of Mind -levyllekin tekstejä rustanneet yhtyeen jäsenet ovat esimerkiksi lukeneet kirjoja, mikä ei ehkä ollut ainakaan 1980-luvulla ensimmäisenä mieleen juolahtanut stereotypia hevisanoittajasta.

Sun And Steel perustuu samurai Miyamoto Musashin elämään, Still Life on saanut vaikutteita Ramsey Campbellin novellista The Inhabitant of the Lake ja The Trooper inspiraatiota Alfred Tennysonin The Charge of the Light Brigade -runoelmasta. Where Eagles Dare perustuu Alistair McLeanin kirjaan sekä Brian G. Huttonin siitä ohjaamaan elokuvaan ja Quest for Fire Jean-Jacques Annaudin rainaan. Revelations puolestaan on saanut vaikutteita Aleister Crowleylta, ja siinä on otteita G. K. Chestertonin virrestä. Onpa vaikutteita haettu kreikkalaista mytologiaa myöten, Flight of Icarus -kappaleeseen.

Tällaisia viittauksia vilisseet tarinat kiehtoivat kuuntelijaa, mutta herättivät myös toisenlaista mielenkiintoa. Iron Maiden oli edellisen levynsä, Number of the Beastin, myötä saanut osakseen vainoa erityisesti Yhdysvaltain uskonnollisilta konservatiiveilta, jotka esimerkiksi syyttivät heitä saatananpalvonnasta. Ehkä tästä johtuen useammassakin Piece of Mindin kappaleen sanoituksessa pohdiskellaan uskontoon liittyviä teemoja.

* *

Se Where Eagles Daren vyörytys. Liekö tehokkaampaa tapaa aloittaa levy. Adelen sielukkaana rullaava Rolling in the Deep? Black Sabbathin kolkon synkkä nimikappale? The Clashin mykistävän tehokas London Calling. Queenin minimalistinen mutta voimakas We Will Rock You? Slayerin repivän raivokas Angel of Death?

Ehei. Nicko McBrainin aloitus on armoton. Liekö tehokkaampaa tapaa esitellä itsensä rumpalina suurelle yleisölle.

Nicko McBrainillä oli näytön paikka ensimmäisellä Iron Maiden -levyllään, ja hän totisesti hoiti homman kunnialla. Ensi tahdeista asti on selvää, että nyt kuunnellaan muuatta hevirokin kovimmista kannuttajista, ja kappalehan onkin lähes kuin yhtä pitkää rumpusooloa.

KUUNTELE: Where Eagles Dare.

Väitetään, että Iron Maiden äänitti Where Eagles Daren vain kahdella otolla. Tämä tuntuu uskomattomalta. Vaikka Piece of Mind on uuden rumpalitulokkaan ilotulitusta, eivät muut soittajatkaan jää taka-alalle. Soitto etenee ensimmäisestä kappaleesta lähtien kevyen pidäkkeettömän tuntuisesti, mutta sopivan räyhäkkäästi. Steve Harrisin basso kulkee kuten aina; potkii, kolisee, laukkaa ja lonksuu. Yhtyeelle tunnusomaiset melodiset kitaraharmoniat viiltävät kirkkaina.

Piece of Mindin soundit ovat kutakuinkin täydelliset. Sitten on Bruce Dickinsonin ilmiömäinen ilmahyökkäyssireenilaulu, joka jättänee harvan kylmäksi.

Revelations virsilainauksineen on levyn ensimmäinen ja ilmeisin uskonnollisia teemoja käsittelevä kappale, joskaan sen sanoma ei käy täysin kristallinkirkkaaksi. Kappale on kokonaan Bruce Dickinsonin säveltämä ja sanoittama – ensimmäinen lajiaan Iron Maidenin riveissä – ja alkaa sekin mitä tehokkaimmalla introlla, jonka jälkeen kappale lähtee askeltamaan raskana eteenpäin. Rauhallisemmat, raskaammat ja menevämmät osat vuorottelevat. Nicko McBrain loistaa jälleen.

Levyn ensimmäisenä singlenä julkaistu Flight of Icarus käynnistyy terävästi viiltävillä kitaroilla, mitä seuraa laukkabasso, ja kappale nousee siivilleen korkeuksiin kohti jylhän tarttuvaa kertosäettä. Alkuperäisestä tarusta poiketen Dickinsonin sanoituksen Ikaros lentää kappaleen tarinassa yksin, ilman isäänsä, ja varoitusten sijasta isä kannustaakin poikaansa lentämään rohkeasti niin korkealle kuin tämä pystyy, ”fly as high as the sun”. Miksi isä pyytää poikaansa lentämään kuolemaansa? ”In the name of god my father I fly”, poika huutaa. Hän lentääkin, jolloin aurinko polttaa siivet tuhkaksi. Ikaros putoaa kuolemaansa.

Kappaleen sanoitus jättää varaa tulkinnalle, mutta yksi mahdollinen voisi olla jotain sen suuntaista, että sokea auktoriteettiusko saattaa koitua kohtaloksi. ”Isän” voidaan nähdä edustavan uskonnollista auktoriteettia ja pojan yhteisön jäsentä. Jo edellisessä – niin ikään Dickinsonin sanoittamassa – Revelations-kappaleessakin viitataan uskovaan lapsena.

KUUNTELE: Flight of Icarus.

Tehokkaasti harmonisilla kitarariffittelyillään käynnistyy myös tuomiopäivän profeettojen ennustuksiin kantaa ottava suoraviivainen Die With Your Boots On, ja niin totisesti tekee myös levyn kenties ikonisin raita The Trooper. Etenkin jälkimmäinen on tosin aavistuksen kärsinyt ylettömän paljosta soitosta joka paikassa – myös Iron Maidenin keikkaseteissä.

Still Life aloittaa pitkäsoittolevyn kenties aliarvostetumman osan. Sen alussa kuullaan takaperoisena tallennettu viesti saatanallisia sanomia etsiville, Nicko McBrainin humalainen Idi Amin -imitaatio: ”Don’t meddle with things you don’t understand”.

Kappale lähtee liikkeelle rauhallisen maalailevalla kitaratunnelmoinnilla ja kertoo (kenties vertauskuvallisen) tarinan, jossa kertojaa viekoittelee lammen pohjalla jokin siellä lymyävä. Kun kappale lähtee alun jälkeen jyräämään, on se yhtä vahva kuin levyn a-puolen viisut. Kitarasooloissa on sopivasti rupisuutta. Olen aina pitänyt Still Lifesta, vaikka yhtye on sitä verrattain vähän konserteissaan soittanutkin.

KUUNTELE: Still Life.

Väkevästi lähtee liikkeelle myös keskitempoinen Quest for Life. Teksti on hoopohko tarina dinosaurusten aikaan elelevästä ihmisheimosta, joka menettää tulensa ja etsii uutta, koska eivät tunne sen tekemisen taitoa. Steve Harrisin suoraviivainen sävellys on rautaa, vaikka Iron Maiden ei kappaletta ole keikoilla soittanutkaan.

Historian hämäriin sijoittuvien urotekojen kuvaukset ovat tavallisestikin hevirokin ytimessä, mutta Iron Maiden selviää tarinoistaan enimmäkseen melko kuivin jaloin. Kenties hevirokkiin usein sisältyvän tietynlaiseen hoopouteen pitää myös osata suhtautua asiaankuuluvalla ”vakaavuudella” (siis ei haudanvakavasti), vai mitä sanotte esimerkiksi Manowar-yhtyeen sankaritarinoista?

Myöskään Sun and Steel -kappaletta ei ole soitettu keikoilla, ja se onkin tarttuvasta kertosäkeestään huolimatta ehkä levyn heikoin lenkki; Adrian Smithin sävellys ei ole lopulta kovinkaan kummoinen.

Levyn päättävä To Tame a Land puolestaan on Steve Harrisin kynäilemä, aliarvostettu, yli 7-minuuttinen eepos, joka sekä käynnistyy että päättyy kauniin tunnelmoivilla kitaroilla. Kappaleen kohdalla Iron Maidenin maalaileva sävellystyö on saavuttanut täyden kukkansa. Tämä on enemmän kuin ”vain” hevirokkia.

To Tame a Land on eräs levyn hienoimmista kappaleista, jota ei valitettavasti ole juurikaan soitettu myöhempinä aikoina bändin konserteissa. Dyyni-romaanin kirjoittaja Frank Herbert teki yhtyeelle varsin selväksi, ettei pidä sen musiikista, eikä sallinut nimetä kappaletta kirjansa mukaan. Tapaus on ehkä vaikuttanut Iron Maidenin haluihin soittaa To Tame a Landiä myöhemmin, vaikka Harris tuoreeltaan mainitsikin sen tärkeimmäksi teoksekseen.

KUUNTELE: To Tame a Land.

* *

Iron Maiden itse oli Piece of Mindiin kokonaisuutena tyytyväinen. Steve Harris piti sitä uransa siihen mennessä onnistuneimpana levynä ja on myöhemminkin lukenut sen Iron Maidenin kolmen parhaan pitkäsoiton joukkoon.

Samana vuonna Piece of Mindin kanssa julkaistiin muiden muassa Dion, Metallican, Mercyful Faten sekä Slayerin ensimmäiset pitkäsoittolevyt, siis Holy Diver, Kill ’Em All, Melissa ja Show No Mercy. Lisäksi esimerkiksi Acceptin Balls to the Wall näki päivänvalonsa.

Neljännen pitkäsoittolevynsä julkaissut Iron Maiden ei totisesti kalvennut tässä nimekkäässä joukossa. Itse asiassa, jos yhtyettä vertaa useimpiin perinteisen hevirokin yrittäjiin, on se aivan omassa luokassaan. Iron Maiden luettiin yhtenä väkevimmistä New wave of British heavy metal -virtaukseen, ja se oli vahvasti vaikuttamassa monien nuorempien tekijöiden ilmaisuun; sanalla sanoen koko nykyaikaisen metallimusiikin kehittymiseen. Esimerkiksi monet amerikkalaiset thrash metal -yhtyeet, kuten Metallica, Megadeth, Slayer, Anthrax, Testament, Death Angel ja Exodus, ovat saaneet siltä vaikutteita.

Olisiko metallimusiikkia ilman Iron Maidenia? Luultavasti olisi, mutta todennäköisesti se myös kuulostaisi huomattavan erilaiselta, ja olisipa sen jokunen alalaji saattanut jäädä tyystin syntymättä.

Piece of Mindin kaltaiseen mestariteokseen verrattuna Iron Maidenin uudet levyt, kuten vastikään ilmestynyt Senjutsu tai sen 1980-luvun jälkeiset edeltäjät, ovat vanhojen temppujen laimeaa kierrätystä ja ve-ny-tys-tä (esimerkiksi toiseksi uusimmalla The Book of Souls -levyllä kuullaan yli 18-minuuttinen kappale). Yksikään Piece of Mindin raidoista taas ei tuntunut – eikä tunnu lähes neljäkymmentä vuotta myöhemmin kuunneltunakaan – sekuntiakaan liian pitkältä.

Vaikka oma mielenkiintoni lajityypin myöhempien vuosikymmenten tekijöitä kohtaan on ollut vähäistä, ja musiikkimakuni on laajentunut, on Piece of Mind kulkenut mukanani vuosikymmenestä toiseen. Se on edelleen täyttä tavaraa.

Hokema, jonka mukaan ”hevi on paskimmillaankin parasta”, ei tietenkään pidä paikkaansa. Voidaan kuitenkin perustellusti väittää, että Iron Maidenin Piece of Mind on ”paskimmillaankin parasta”, ja halutessani kuunnella 1980-luvun hevirokkia vedän edelleen hyvin suurella todennäköisyydellä levyhyllystäni esiin juuri sen.

Lukemista

  • Kallio, Janne (2009): Rautaneito: ilmestykset 1980–85. Toni Brigatti.
  • Daniels, Neil (2012): Iron Maiden – koko ura. Minerva kustannus Oy.
  • Daniels, Neil (2014): Killers – The Origins of Iron Maiden: 1975–1983. Soundcheck Books.
  • Stenning, Paul (2006): Iron Maiden – Thirty Years of the Beast Paul Stenning: The Unauthorised Biography. Chrome Dreams.
  • Wall, Mick (2004): Run to the Hills. Johnny Kniga.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua