Tiedettä nähdään teatteri Telakalla taiteen keinoin – Aiheena kansalaisten hätähuudot digiviidakossa

Kuva: Heikki Gröhn

Päivi Vasara, teksti
Arto Jalonen, kuvat

Fakta ja fiktio kohtaavat toisensa 1.4.2026 Teatteri Telakalla. Livetiede on kehitetty, jotta voidaan taiteen keinoin nostaa tutkimustulokset esiin ja saada ne kansantajuistettua.

Livetiede on kehitetty Tampereella. Tiedetuottajana toimiva tutkija Anne Koski on ollut mukana kehittämässä formaattia alusta asti.

– Tällä kertaa en nouse itse lavalle, koska tuottajan ja esiintyjän rooleja on vaikea yhdistää ja tuottajana on ihan tarpeeksi hommaa. Yhden kohtauksen olen kirjoittanut tutkimukseni pohjalta esitykseen, hän kertoo.

HELPDESK 112: Hätähuutoja digiviidakosta on toinen livetiede-esitys. Helsingin ensi-illasta saadun palautteen perusteella faktan ja fiktion vuoropuhelu on toimivampi kuin ensimmäisellä kerralla.

Anne Koski. Kuva: Arto Jalonen

Ajankohtainen aihe

Suomessa on heräämässä kriittinen keskustelu teknologiasta ja digitalisaatiosta.

Tapaamme Anne Kosken pääkirjasto Metson kahvilassa. Tullessaan hän on käynyt toteamassa, että avoin digituki on tänään suljettu. Apua saa Metsossa kolmena päivänä viikossa. Vahtimestari oli huokaissut syvään, kun Koski kysyi, onko digitukeen ollut tarvetta. Todellakin on.

Muissakin Tampereen kirjastoissa on digitukea muutamana päivänä viikossa. Minulle uusi tieto ja tervetullut asia.

Tuoretta tuohtumusta Koski kokee teknologian roolista vireillä olevassa sosiaalihuoltolain uudistuksesta ikäihmisten palveluissa. Ja sitä sivuten vanhusten kuolemista laitoksissa, kun teknologia ei ole pelannut.

– Näyttää siltä, että teknologiasta tulee laillinen peruste laskea henkilöstömitoitusta. Mikäli ymmärrän oikein, jatkossa teknologisesti osaava maksaisi pienempää asiakasmaksua kuin puutteelliset digitaidot omaava asiakas. On ihmeellistä, että tästä ei ole keskusteltu.

Leikkauksia suunnitellaan, mutta etukäteen ei varmisteta, että ne teknologiat toimivat.

Hyvinvoivat voittajia

Digituen puute vaikeuttaa heikossa asemassa olevien tilannetta. Entä ne, joilla ei ole älypuhelinta, jolla asiansa voi hoitaa minuuteissa tai ne, joilla on kielimuuri esteenä.

Hyvinvoivat pärjäävät entistäkin paremmin algoritmien varassa toimivassa itsepalveluyhteiskunnassa. Heidän ei tarvitse olla muuten yhteydessä viranomaisiin.

– Suomessa digitaalisia palveluja suunnitellaan hyvinvoivalla enemmistölle. Tehostamisesta piti säästyä varoja huonommin voivien kasvokkaisiin palveluihin. Haavoittuvassa asemassa olevien kansalaisten kannalta kiinnostaa, tuleeko systeemi oikeasti toimivaksi.

– Digipalveluja käyttävien maahanmuuttajien on vaikea tietää, mihin palveluihin he ovat oikeutettuja ja mihin eivät. Taustalla ovat toisaalta digiongelmat, mutta myös perussuomalainen kansalaisuuspolitiikka, jossa maahanmuuttaja on jaettu eri oikeuksia saaviin ryhmiin. Tästä silppuuntumisesta on livetiede-esityksessä yksi kohtaus.

Aristoteles jakoi ihmiset kansalaisiin ja asukkeihin (orjat). Toisilla on täydet oikeudet, mutta digitaalisilla ”asukeilla” ei ole. Tämä on selkeä epäkohta.

Kuva: Heikki Gröhn

Tutkimustietoa

Livetiede syntyi vastaamaan haasteisiin, kun perinteinen tiedeviestintä ei Trumpin ensimmäisen kauden aloittamassa totuuden jälkeisessä ajassa mene perille.

Pohjana on Tampereen yliopiston tutkimushanke Demokratian digitaaliset piilo-ompeleet: Kielen ja algoritmien politiikan vaikutukset. Anne Koski on ollut tutkimuksessa mukana.

– Tutkimuksessa heräsimme huomaamaan, miten vaikea keskiluokkaisen akateemisen tutkijan on hankkia tietoa marginaalissa elävien ihmisten todellisuudesta. Tutkimushankkeessa työskenteli ammattitutkijoiden rinnalla kolme mielenterveyskuntoutujataustaista kanssatutkijaa. Samalla kokemusasiantuntijana toimiminen kuntoutti heitä. Kansalaistieteen keinoin tutkijat keräsivät maahanmuuttajilta ja mielenterveyskuntoutujilta tietoa heidän kokemuksistaan digitaalisten julkisten palveluihin käyttäjinä.

Livetiede-esitys sai nimensä tutkimushaastateltavalta, joka totesi soittavansa 112:een aina silloin, kun hän ei selviä yksin digitaalisessa palveluviidakossa.

Soveltavaa

Livetiede ei mene estetiikka edellä, vaan käyttää taiteen keinoja saada tieteellinen tieto perille. Esityksissä sovelletaan dokumenttiteatteria, koska dialogi paikoitellen perustuu haastatteluaineistoon.

Tutkijat ja näyttelijät ovat lavalla yhdessä. Kuten, missä tahansa ensemblessä, he käyvät tutuiksi ja menevät yhdessä lounaalle.

– Tieteellisen tiedon kansantajuistaminen ei ole tutkijalle helppoa. Eri yleisöjen tavoittamisen eteen on tehtävä myös jalkatyötä. Helsingin-ensi-iltaa ennen olin yhteydessä eläkkeen saajien piirijärjestöihin. Esityksen jälkeen pari heistä tuli kertomaan, että heille esitys toimi.

Koski kertoo, kuinka hän saattoi aavistaa, kuinka yhden ammattitutkijan päätä pakotti, kun hän joutui päästämään irti abstrakteista käsitteistä saadakseen viestinsä ymmärrettäväksi kaikille.

Anne Koski on ollut alusta asti kehittämässä Livetiede-formaattia, jossa taiteen keinoin nostetaan tieteellisiä tutkimustuloksia esiin ja tehdään niistä kaikille ymmärrettäviä. Kuva: Arto Jalonen

Opettava sävy ei toimi

Taide antaa mahdollisuuksia käyttää huumoria, liioitella, kääntää näkökulmat nurinpäin ja olla irti tieteellisestä argumentaatiosta.

– Esityksessä Helinä Keiju symbolisoi teknologiauskoa ja sitä, kuinka eliitti uskoo teknologian ratkaisevan kaiken. Yleisö lähti ohjailemaan Keijun liikkeitä ja taputti Helinän Helsingissä takaisin lavalle.

Tieteen ja taiteen rajan ylittäminen on myös vaikea pala. Kulttuurikentällä sitä hieman vierastetaan. Anne Koski on opiskellut kulttuurituottajaksi.

– Opettava sävy ei toimi. Nykyihminen on kärsimätön, kaiken pitää tapahtua nopeasti. Pitää miettiä, kuinka paljon faktaa voi olla, että se välittyy. Jos iskee kyllästyminen, niin katsojan vastaanotin menee heti kiinni.

Fakta ei katoa

Anne Koski kertoo, että esityksen ohjaaja ja dramaturgi Hanna Ryti pitää huolen siitä, että tutkitun tiedon muokkaaminen fiktiivisiksi kohtauksiksi ei hävitä faktoja, vaan nostaa ne esiin.

Ensimmäinen livetiede-esitys 2022–2023 käsitteli tietämättömyyttä. Tämän toisen esityksen mahdollisti monelta taholta tuleva rahoitus. Tällä hetkellä suunnitellaan lisäesityksiä tutkimushankkeen rahoituksella.

Viime viikkoina on ihmetelty valtion datariippuvuutta yhdysvaltalaisista yrityksistä, joiden pilvipalvelussa monen julkisen laitoksen rekistereihin kerätty data suomalaisista pyörii. Esimerkiksi oikeusministeriö on siirtämässä vaalitietojärjestelmän amerikkalaiseen tietopalveluun.

– Esityksessä ei käsitellä näitä, mutta esillä on muita teknologian ongelmia demokratian kannalta. Suomalaisten pitäisi viimeinkin havahtua siihen, ettei teknologia ole poliittisesti neutraalia, vaan teknologian ja poliittisen vallan välillä on kytkentöjä.

Teknologisesta itsenäisyydestä Suomi luopui jo 2000-luvun alussa, kun lopetettiin omat it-osastot valtion hallinnossa.

Haastatteluita

– Tutkijat haastattelivat digijärjestelmiä julkiselle puolelle toimittavien yritysten asiantuntijoita ja johtajia, digijärjestelmiä tilaavia virkamiehiä ja it-johtoa sekä poliitikkoja ja kansalaisjärjestöjä.

Kävi ilmi, että tässä toimii melkoinen pyöröovi. Sama ihminen on välillä virassa, sitten yrityksessä ja sitten taas valtion tai kunnan virassa.

– Demokratian kannalta on vaikea asia, että teknologiayritykset eivät ainoastaan koodaa järjestelmiä, vaan konsultoivat usein myös isojen teknologiahankkeiden johtamista. Veikkaan, että poliitikot eivät tiedä ja seuraa riittävän tarkasti, miten näitä digitaalisia järjestelmiä luodaan.

Valtio ottaa nyt suuria askelia kohti digitaalisen asioinnin ensisijaisuutta. Yksi hankkeista on ottaa käyttöön EU:n digilompakko.

Digilompakossa Koski pitää hyvänä sitä, että siinä periaatteessa kansalaisille tulee mahdollisuus hallita omien tietojensa käyttöä.

– Tässäkin on se kysymys, miten haavoittuvassa asemassa oleva pärjää. Lupia omien tietojen käyttämiseen tullaan antamaan älykännykkään tulevan sovelluksen avulla. Jos tätä ei hallitse, ei ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen, ketkä saavat hänen tietojaan käyttää ja mitä tietoa.

Eduskunnan pakeille

Parhaillaan Tampereen yliopiston tutkimushanke pyrkii pääsemään eduskunnan pakeille keskustelemaan digiasioista.

– Suomessa on paikkakuntia, joissa voi menettää mahdollisuutensa käyttää pankkipalveluja. Tarvitaan henkilöpaperi, vaikka olisi kuinka vuosikymmenien pankkiasiakas ja tuttu naama, jos ei ole passia tai henkilökorttia. Tämän dokumentin hankkiminen on tehty vaikeaksi, koska julkiset virastot on paikkakunnalta lakkautettu. Taustalla on digitalisaation lisäksi EU:n tietosuojasääntely, joka on tehty ihmisen suojaksi. Olen kuullut, että joillain syrjäseuduilla on jokin järjestö järjestänyt bussikuljetuksia, jotta pääsee hoitamaan henkilökorttiasioitaan.

Teknologiausko on vahva. Ei haluta miettiä sitä, mikä on varajärjestelmä, jos teknologia ei toimi.

– Puhumme käytännössä usein monen asian yhteisvaikutuksesta, kun teknologia muodostuu esteeksi. Perheissä välit kiristyvät, kun ikäihminen tarvitsee apua digiasioihin. On tutkittu, että apu menee parhaiten perille, kun sitä antaa vertaistuki eli toinen ikäihminen. Ehkä heillä on enemmän oppimisessa vaadittavaa kärsivällisyyttä.

Tunne siitä, ettei pärjää yhteiskunnassa, on kuormittava. Tätäkin on tutkittu. Lomakkeen täytti ennen viranomainen, nyt kaikki on itsepalvelua.

– Ehkä tulevaisuudessa lomakkeet voidaan tehdä viisaammiksi.

Livetiede-esitys keskiviikkona 1.4.2026 kello 18 Teatteri Telakka, Tampere.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua