Virhe on mahdollisuus – uusi Ismo Alanko -dokumentti kertoo syöksystä tuntemattomaan

Kuva: Anne Hämäläinen / Yle

Hanna Telakoski

Laura Joutsin dokumentti Ismo Alanko: Ihminen, mutta mikä se on? (2020) nivoo yhteen kaiken tämän ja paljon muuta taidolla. Katsaus muusikon elämään on yllättävän monipuolinen – jopa siinä määrin, että jotain olisi voinut karsiakin.

Ismo Alanko on ihminen, mutta mikä se on?

* *

Ismo Alanko kertoo tavastaan tehdä biisejä ja uusiutua musiikillisesti. Hän on elossa musiikissaan ja elää siitä.

Dokumentti kurkistaa hänen yhden miehen biisipajaansa, jossa hän luo kappaleitaan ja mielikuvituksensa orkesteria. Se päästää lähelle tätä kaikkien tuntemaa suomalaisen punkin ja rockin vaikuttajaa.

Alangolle luova työ on välttämättömyys ja elämisen ehto. Hän sanoo, että kroppa on saatava soimaan ja annettava tulla täydellä voimalla.

Alanko pohtii ääneen sitä, mikä omassa tekemisessä on sitä uutta ja miksi sitä tekee. On itse ratkaistava tämä dilemma ja päästävä oikeaan tunnetilaan.

Kyse ei ole mistään hurmoksesta, jossa musiikki vain kumpuaa jostain. Ennemminkin vain käytännön kokeilua, jossa tarpeeksi hyvät osiot liitetään toisiinsa ja mennään eteenpäin.

* *

Ensimmäisillä Teosto-korvauksilla vuonna 1981 hankittu halvin mahdollinen toimiva piano on mukana dokumentin muutamissa kohtauksissa. Se on kulkenut mukana läpi Alangon pitkän uran, joka jatkuu yhä.

Piano on elämän varrella kolhunsa saanut, kuten Alankokin, mutta molemmat soivat kauniisti – toisissaan ja toisilleen. Alangossa on jotain iätöntä ja ilkikuristakin uteliaisuutta elämälle. Hän luo musiikillaan tunnetiloja ja tulee samalla kertoneeksi elämästä.

Tärkeitä tekijöitä hänen uralleen ilmeisen lahjakkuuden lisäksi ovat olleet kotoa saatu musiikillinen ja kulttuurinen perintö. Myös koulussa varsinkin yhdeltä ymmärtäväiseltä opettajalta saatu tuki omaehtoiseen luovuuteen kirjoittamisessa on merkinnyt paljon.

* *

Syyskuussa 1990 Ismo Alanko esitti Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla Juhlaviikoille säveltämänsä Valheita ja onnenpekkoja -tilaustyön. Kuva: Yle

Dokumentissa leikataan kerronnasta suoraan festarilavoille. Vuodet ja aikakaudet vaihtuvat toisiksi Alangon kertoessa kikkailevansa sanojen ja musiikin kanssa. Niin tehdessään hän syöksyy aina kohti tuntematonta.

Elokuva kulkee ketterästi ajassa ja eri aikakausissa. Aika näyttäytyy nopeissa leikkauksissa 1980-luvulta tähän päivään ja takaisin.

Dokumentti liikuttelee tilaa yksityisestä julkiseen ja takaisin. Kontrasti keikka- ja festarikuvien ja yksityisen tilan ja kerronnan välillä on toimiva. Nämä eri alueet mahdollistavat toinen toisensa tämän taiteilijan ja ihmisen elämässä.

* *

Sohvalla lepää Alangon tuotanto levyjen muodossa. Se on eräänlainen musiikillinen päiväkirja, ihmiseloa 40 vuotta.

Musiikki tietynlaisessa fyysisessä olomuodossa näyttäytyy näissä levyissä. Samalla tulee myös ymmärtäneeksi, että niiden aika on osin jo ohi suoratoiston yhteiskunnassa.

Dokumentissa nähtävät vanhat valokuvat niin ensimmäiseltä keikalta kuin Alangon nuoruuden pujotteluharrastuksesta ja sellon soitosta saavat miettimään samaa.

Ainakin minun sukupolvelleni vanhan valokuvan estetiikka on itsessään täynnä voimallista nostalgiaa. Fyysinen valokuva on merkki ikään kuin pysyvämmästä historiasta, jota emme enää voi muutoin tavoittaa.

Enää näitä fyysisiä kuvia ei juuri taltioida. Henkilöhistoriat liukenevat helposti servereiden armottomaan hurinaan. Kun muisti jättää, kuva voi kuitenkin kertoa, paljon. Sen kautta voi tuntea.

* *

Dokumentin alun helppous ja oivaltavuus johdattaa kevyellä otteella kohti aihettaan ja kohdettaan.

Elokuvassa risteilee arkipäiväinen kerronta. Ilmeisesti taiteilijan kotona ja kotistudiolla kuvatut katkelmat, sekä estradinomaiset pätkät, joissa esillä on vain taiteilija itse pianoineen pimeässä tilassa.

Kertojana toimii Alanko itse. Hän puhuu suoraan katsojalle omasta elämästään. Haastattelija on etäännytetty kokonaisuudesta pois. Näin myös päästään lähemmäs häntä. Annetaan hänen olla siinä ja kertoa.

Alangon kerronnassa on tiettyä haltioitunuttakin intoa. Hänen kuvatessaan tekemisensä luovaa heittäytymistä, tuntemattomaan syöksymistä. Innostuneisuus ja tietty tekemisen luontevuus on läsnä, hehkutukseksi muuttumatta.

Tämä esittäytyy hänen kertoessaan levyprojektistaan, jossa hän pitää langat käsissään. Se luo tekemiselle samalla raamit.

Projekti rakentuu hänen omalle kulmikkaallekin soittamiselleen hänen luodessaan mielikuvituksessaan eräänlaista sarjakuvamaista virtuaaliorkesteria. Soitto rakentuu kuulostamaan siltä, miltä Alanko kuvittelee orkesterinsa jäsenten näyttävän.

* *

On kiehtovaa, jopa tirkistelynmakuista, seurata Alangon työskentelyä kotistudiollaan. Ollaan kuin kärpäsenä katossa, kun hänen mielikuvitusorkesterinsa ”työntää tulemaan”. Alanko kuvaa tätä musiikkia villiksi alkukantaiseksi rockiksi, jossa nykyaika kuitenkin huohottaa mukana koko ajan.

Studio sijaitsee kellarikerroksessa, hämärähkössä tilassa, jonka ikkunasta valo maalauksellisesti siilautuu pöydän ääressä työskentelevän Alangon päälle. Vaikka tila on mitä ilmeisimmin hänen työhuoneensa, on sekin estradinomainen ja jotenkin viimeistellyn intiimi.

Kellaritilan työhuoneen hämärä on oma maailmansa ja sinne katsoja etuoikeutetulla tavalla päästetään näkemään.

Kamera katsoo oivaltavasti kellaritilan ikkunasta sisään, kun Alanko työskentelee tuottajansa kanssa. Yhteistyö tuottajan kanssa vie mukaan siihen käytännön vaiheeseen, kun Alangon kappaleista jalostetaan levyä.

Ajoittainen tuottajan läsnäolo tuo dokumenttiin ehkä jopa tiettyä väkinäisyyttä, mutta heijastaa myös aidon tuntuisesti sitä kuinka delikaattia puuhaa taiteilijan tuotoksen jalostaminen on.

”Tää on tämmöstä niinku nykivää”, tuottaja sanoo. ”Se on se mun hurmoskomppi”, Alanko vastaa.

Omasta mielestään Ismo Alanko on edennyt uransa reitillä ihan loogisesti. Kuva: Anne Hämäläinen

* *

Alanko kuvaa luovaa prosessia, sitä kuinka lyriikan ja sävellysten syntyyn vaikuttavat kaikki koetut asiat ja päässä risteilevät ajatukset ja kuinka ideat muuntuvat näkyviksi ja kuultaviksi, tosiksi ja jaettaviksi.

Kaikki se mitä tuossa prosessissa syntyy, on ollut olemassa jossain koetussa ja tunnetussa, ainakin alitajuisesti. Alanko on se instrumentti, joka muuntaa ajatuksia, tunteita ja koettua lyriikoiksi ja musiikiksi.

Omasta mielestään Alanko on edennyt uransa reitillä ihan loogisesti. Vaikka tyyli onkin muuntunut, hänellä ei ole ollut tarvetta tehdä aina jotain erilasta. Niin on vain sattunut käymään.

Monesti kuitenkin jos saa jonkun idean mielestään jalostuneeseen muotoon, voi tuntea, että siinä on päätepiste. Samalla jossain häämöttää jo jokin toinen suunta, johon haluaa lähteä.

Levyjä tehdessään Alanko pyrkii aina samaan vapauteen kuin ensimmäisen levynsä tapauksessa.

* *

Isänsä lapsuudenkodissa maalla vietetyt kesät, jättivät jälkensä lapsi-Ismoon. Isän veljen muuntautuminen tanssibändin sliipatuksi muusikoksi oli lapsen näkökulmasta äärimmäisen jännittävää.

Kotoa ja perheestä Alangolle on jäänyt vahva perintö musiikista, mutta myös kirjallisuudesta ja runoudesta. Kotona koetun kautta Alanko sanoo myös pyrkivänsä välttelemään bisnestä ja politiikkaa.

Niin koulussa kuin kotona tuettiin hänen ilmaisunsa kehitystä. Opettaja kannusti omaehtoiseen ilmaisuun. Alanko sanoo, että ei usein pystynyt keskittymään koulussa. Ymmärtäväisen opettajan ja kodin tuella on ollut valtava merkitys.

Jo nuorena Alanko kertoo olleensa hyvin innostunut tekemään musiikkia; meno oli hurja. Hän kuvaa olleensa myös arka ja pelokas.

Alanko esittelee pahvikansiota, jossa säilyttää ensimmäisiä biisikyhäelmiään, jotka ovat säästyneet lapsuudesta. Alusta lähtien yritys oli kova ja demoja lähti levy-yhtiöihin tiheään tahtiin.

Punkin nousu ajoittui myös Alangon nuoruuden nousujohdanteiseen vaiheeseen. Hänelle oli selvää, että siinä on oltava mukana. Tunne oli vahva ja itseluottamusta riitti.

* *

Alanko irtaantui perheestään jo nuorena. Hän puuttuukin useimmista 1970-luvun perhekuvista. Hän ei halunnut edustaa perhettään silloinkaan, vaan halusi tunnustusta ja arvostusta omana itsenään. – Jännittävä, vaarallinenkin maailma oli toisaalla.

Perhe oli kuitenkin turvapaikka. Tunnustusta saa varsinkin hänen äitinsä, jota Alanko kuvaa persoonalliseksi ja vahvaksi naiseksi. Hän on saanut kotoa voimakkaan, luovan naisen mallin. Myös vahva tasa-arvon fiilis on kotoa peräisin.

Myös pedanttius ja tietty sairaalloinenkin kunnollisuus on tulee ehkä kotoa. – Isän ankarasta vastustuksesta huolimatta Alanko piti päänsä ja alkoi tehdä omia juttujaan.

* *

Alanko sanoo, että oli Hassisen koneen tuomasta rokkitähteydestä ”aluksi aika sekaisin”.

Rupeama oli kiihkeä. Keikkoja oli ainakin 150 vuodessa. Kahden ja puolden vuoden jälkeen oli aivan loppu ja tunsi itsensä ”vanhaksi kehäraakiksi”. Ikää Alangolla oli tuolloin 21 vuotta.

Dokumentti näyttää kuinka Hassisen koneen tyypit treenaavat kesän 2020 stadionkeikkaa varten – keikkaa, joka siirtyi tulevaisuuteen koronavirusepidemian vuoksi.

Alangon mukaan bändi jakaa yhteisen kokemuksen siitä miltä tuntuu, kun yhdessä yössä muuttuu rokkitähdeksi, ensimmäistä kertaa. Muiden kanssa sitä kokemusta ei ole.

Hassisen kone ja Ismo Alanko (oikealla) 1980-luvun alussa. Kuva: Yle

* *

Elämä ei ole kohdellut Alankoa silkkihansikkain, vaikka ura muusikkona näyttäytyy menestyksekkäänä.

Päihteistä hän on ollut kiinnostunut aina siinä mielessä, kuinka niiden avulla voi ikään kuin vilkaista todellisuuden tuolle puolen. – Vastausta sieltä ei kuitenkaan löydy.

Alanko sanoo tehneensä lähes koko tuotantonsa selvin päin – silloinkin, kun käytti runsaasti alkoholia. Töitä tehtiin luovassa kankkusessa. Nekään eivät toki kestä ikuisesti.

Päihteistä hän puhuu suoraan ja peittelemättä, mutta ei sinänsä lähde tarkemmin erittelemään niiden vaikutusta oman elämänsä kulussa.

Alkoholin hän mainitsee päihteistä ehkä kaikkein petollisimmaksi; se tuntuu niin vaarattomalta. Juominen on tehty helpoksi ja on yleisesti hyväksyttyä.

Hän sanoo, että alkoholin kanssa ihminen helposti pettää itseään pitkiäkin aikoja, vaikka homma ei olisikaan enää hallussa.

Niin kävi hänellekin. Juomisen piti loppua. Ja kun se loppui, elämän laatu paranikin käsittämättömällä tavalla, ilman mitään muita muutoksia. Elämä olikin ihanaa, aina euforiaan saakka.

* *

Niin syöksylaskussa, päihteiden käytössä kuin lyriikoiden ja musiikin tekemisessä yhdistyvät voimakkaat tunnekokemukset ja tietty uhkarohkeus, tuntematonta kohti menemisen palo.

Alanko sanoo, ettei ole aina ollut ollenkaan niin sinut itsensä kanssa tai tyytyväinen tilanteeseensa. On ollut monenlaisia kausia, ahdistuneitakin.

Dokumentti huokuu elämän ja ympäröivän todellisuuden ihmettelyn tunnelmaa. Siinä yhdistyvät äärimmäinen vapaus, uhkarohkeus sekä armottomassa itsekritiikissä piehtaroiva pedanttius.

Hämmentävä kombinaatio, jota ilman Alangon mittavaa uraa ja tuotantoa ei olisi.

”Kyllähän tää on ollut ihan mahtava seikkailu tää mun elämä, ei minkäänlaista kysymystäkään siitä asiasta.”

Alanko sanoo odottelevansa sitä, että tulisi armollisemmaksi itselleen.

* *

Kerronnassa välittyy tietty taiteilija intensiivisyys ja tunteella toimiminen, heittäytymisen tärkeys ja jopa välttämättömyys.

Tekeminen on Alangolle suurelta osin helppoa. Hän ei dokumentin kuvissa yritä mitään liikaa, vaan nauttii musiikin tekemisestä.

Välillä on hetkiä, jolloin ei tule mitään ja tulee kysyttyä, miksi tätä ylipäätään tekee. Onko tässä jotain, mitä en ole jo aikaisemmin tehnyt? – Uuden tekemisen fiilis on löydettävä itse.

Kuva: Anne Hämäläinen / Yle

Elokuva puhuu omaperäisestä ja jo varhain voimakkaan oman tahdon omanneesta taiteilijasta, mutta vilauttaa myös kaikkeen tähän liittyvää epävarmuutta. – Itsekritiikki ja epäonnistumisen pelko, tunne siitä, että yleisö vihaa esitystä.

Rockissa virhe on kuitenkin myös mahdollisuus. Se voi avata uusia ovia, viedä jonnekin, minne muuten ei päätyisi. Virhe voi avata uuden oven; tapahtuu jotain yllättävää. Se voi tehdä kaikesta parempaa.

* *

Anekdootit nuoruuden harrastuksiin ja perheeseen näyttävät sen perustan, jolla Alangon luomistyö ja taide seisoo. Se on mielenmaisema, jossa tuntemattomalle antautuva taiteilija jalostaa tuotoksensa.

Alanko on välitön ja nauraa paljon, mutta samalla ehkä viehättävällä tavalla myös hyvin tietoinen olemisestaan, häviävän pienissä hetkissä jopa varautunut.

Tulee tunne, että tietty inhimillinen arkuus ja pelko ovat vääjäämättä alati läsnä itsevarman ja vimmaisenkin tekemisen pinnan alla. Alanko puhuu myös hyvin vaativasta luonteestaan. Hän ei päästä itseään koskaan helpolla.

Hänen syvän karhea mörisevä, mutta samalla herkkä ja pehmeä äänensä yhdistyy oivaltaviin lyriikoihin ja luo tunnelmakuvia dokumentin kulkuun, dokumentissa esitettävissä kappaleissa, mutta myös puheen itsensä tasolla.

Alanko puhuu hyvin henkilökohtaisista perhesuhteistaan, mutta raapaisee kuitenkin vain pintaa, juuri sen verran, että kokonaiskuvan on mahdollista hahmottua, pienen etäisyyden päästä.

* *

”Vähemmälläkin huolehtimisella selviää elämästä”, 60-vuotias taiteilija sanoo.

Mustavalkokuvassa on herkkä muusikonalku, jolle kaikki oli avoinna ja jolla oli intoa yllin kyllin. Samalla kuitenkin pelotti.

Epävarmuudet ja pelot nousevat esiin oikeastaan vasta dokumentin loppupuolella.

Alanko ilmaisee itseään selväsanaisesti ja varmasti, mutta ei esittäydy tietäväisenä tai kaiken nähneenä ylimielisenä rokkikukkona, johon tämän kaliiberin tyypillä voisi helposti olla varaa.

Niin rakkaudessa kuin luovassa työssä on uskallettava voittaa pelkonsa, noustava siivilleen ja luotettava, että ne kantavat.

”Musiikkia tehdessäni haen säveliä ja moodia, joka jollain tavalla soi siinä elämäntilanteessa. Soittelen.”

* *

Lapsuuden tuttuakin tutumman saunamökin portailla, tämän saman taivaan alla Alanko sanoo vielä kuulevansa heinäsirkat. – Aika näyttäytyy kauniisti. Vain muutos on varmaa.

Laura Joutsin dokumenttielokuva ”Ismo Alanko: Ihminen, mutta mikä se on?” televisioidaan lauantaina 14.11.2020 klo 20.01 ja maanantaina 16.11.2020 klo 14.00 Yle Teema Fem -kanavalla. Dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa alkaen 8.11.2020.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua