KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | ”Jos runo puhuttelee minua ja herättää tunteen, se tunne alkaa soida”, luonnehtii säveltäjä Janne Salmenkangas. Kuoro- ja laulumusiikista kiinnostunut Salmenkangas päätyi opiskelemaan säveltämistä säveltäjä Pekka Kostiaisen innoittamana.
Musiikki
Junnaavaa tykytystä isolla orkesterilla – Yle esittää Göteborgin sinfoniaorkesterin ”kosmiselle musiikille” omistetun konsertin
TELEVISIO | Hans Ek on sovittanut Göteborgin sinfoniaorkesterille nipun saksalaista kosmisuutta. Parituntinen matka sujuu kuin siivillä Kosmische Musik -konserttitaltioinnin äärellä.
Marginaalinen popmusiikki tänään #4: Kaikki tiet johtavat Lasten hautausmaalle – ei mitä tahansa paskiaisia Kouvolasta
MUSIIKKI | Lasten hautausmaa -yhtye muistetaan erityisesti uransa alkupuolella tuotteliaana yhtyeenä. Keikkojen loputtua on alkanut taas syntyä uutta musiikkia.
”Kasvoja, sanoja tai ilmeitä ei tarvita – lämmin, rakkaudellinen ele riittää”
KOLUMNI | Mikael Mattila kirjoittaa kypärät naulaan ripustaneesta ranskalaisesta Daft Punkista. Thomas Bangalterin ja Guy-Manuel de Homem-Christon duo ei ollut niinkään bändi kuin konsepti, jonka jokainen ele kohahdutti kansakuntia.
”Luotan siihen, että ensimmäinen impulssi, joka tuottaa hyvää oloa, on oikea”
MUSIIKKI | Hannu Riskun hyväntuulen musiikissa yhdistyvät monet mukavat asiat. Kirpeitä hedelmiä on pelimannisukuun kuuluva pitkän linjan muusikon ensimmäisen sooloalbumi.
Lähiömammojen noitasota – Disney+-palvelun WandaVision-tv-sarja parodioi klassikkokomediasarjoja
ARVOSTELU | Disney+-suoratoistopalvelun WandaVision-minisarja kumartaa sellaisille perhekomedioille kuin Vaimoni on noita, Lucy Show ja Perhe on paras.