Viisi maailman parasta kitarasooloa juuri nyt – Antti Granlundin valinnat

01.09.2020

Marnie Stern. Kuva: Wiki Commons

MUSIIKKI | Kitarasta saa ulos paljon erilaisia ääniä: herkkiä, rajuja, outoja ja tavallisia.  Kitarasoolotkin voivat olla ihania. Antti Granlund perustelee väitteen viidellä itselleen tärkeällä esimerkillä.

Kuka haluaa kuulla kitarasoolon? Kysyin, että kuka haluaa kuulla kitarasoolon!? Nii-in, kukapa ei!

Kitara on mahtava soitin. Siitä saa ulos paljon erilaisia ääniä: herkkiä, rajuja, outoja ja tavallisia. Ja vaikka tylsät äijät ovatkin viimeisen parin vuosikymmenen aikana tehneet kaikkensa, että kitaramusiikki lakkaisi olemasta, sillä on yhä paikkansa. Kunhan kitaraa ei käytä itsetarkoituksellisena, muut soittimet sivuun työntävänä fallosmöhkäleenä.

Kitarasoolotkin voivat olla ihania. Antti Granlund perustelee väitteen viidellä itselleen tärkeällä esimerkillä.

* *

5. Mara Balls – On pakko ajaa (2017)

Biisi alkaa likaisella fuzzilla, törkeällä. Rummut alkavat takoa, riffi junnata. Maria Mattilan eli Mara Ballsin pehmeä mutta kiivas ääni toistaa mantraa:

”On pakko ajaa, on pakko ajaa, on pakko ajaa, on pakko ajaa, ettei kuolema saa meitä kii”

Mattilan tekemisiä seuranneille lienee selvää, että nyt ei lauleta kuvitellusta tilanteesta. Rokkia, taidetta, tapahtumia, kohtaamispaikkoja, viimeisimpänä elokuun lopussa Tampereella järjestetty, yli sata artistia esiintymään kerännyt Romu-Festivaali. Mattilan on todellakin pakko ajaa.

Kahden ja puolen minuutin kohdalla rumpubreikin jälkeen purskahtava lyhyt ja yksinkertainen kitarasoolo ei teeskentele tai diivaile. Se on totta.

* *

4. Radiohead – Paranoid Android (1997)

Tarinan mukaan Radioheadin Thom Yorke oli 1990-luvun puolessa välissä juhlissa, joissa Gucci-asuisen daamin päälle oli kaatunut kuohuviiniä. Henkilö oli karjunut raivoissaan piloille menneen mekkonsa puolesta.

Kitaramusiikin ystävät saavat kiittää juhlien naista, sillä hän toimi inspiraationa Radioheadin Paranoid Android -biisin kliimaksikohdalle:

”Ambition makes you look pretty ugly / Kicking, squealing Gucci little piggy / You don’t remember, you don’t remember / Why don’t you remember my name?”

Jonny Greenwood pukee kohtauksen säveliksi kitarasoolollaan, joka potkii, vinkuu, kirskuu ja tempoilee niin kuin ei mikään sitä ennen tai sen jälkeen.

* *

3. Olavi Uusivirta – Valot (live) (2016)

On vaikea väittää tosissaan, että maailman paras kitaristi olisi suomalainen. Väitän silti: maailman paras kitaristi on suomalainen! Hänen nimensä on Timo Kämäräinen.

Kuopion musiikkilukion kautta Helsingin Stadiaan ja sieltä lopulta Sibelius-Akatemiaan opinnoissaan edennyt Kämäräinen on tehnyt musiikkia Beagon, TOOT TOOT ja Ihana leijona -yhtyeissä ja soittanut muun muassa Ismo Alangon ja Elli Haloon bändeissä. Viimeiset seitsemän vuotta hänen taituruuttaan on voinut todistaa Olavi Uusivirran keikoilla ja levyillä.

Rauli Badding Somerjoen Valot-klassikon kitarasoolo sisältää Kämäräisen soittamana kaiken. Aluksi hän hyväilee säveliä kuin Esa Pulliainen ja käyttelee volumepotikkaa kuin Petteri Salminen Juicen Syksyn sävelessä. Soinnin pehmeyteen voisi nukahtaa. Puolessa välissä hän lisää peliin Santanaa ja alkaa tehdä nopeita jazz-opistojuoksutuksia. Kaiken tämän hän toteuttaa biisin ehdoilla, ei omaa sankaruuttaan korostaen.

Kämäräinen osoittaa, että taituruus voi olla kaunista.

* *

2. Marnie Stern – Transformer (2008)

Kun kerran on pakko ajaa, pakko raivota ja pakko hempeillä, niin pakkohan on saada myös tiluttaa! Ja kun tilutetaan, tilutetaan kunnolla. Niin kuin Marnie Stern kappaleessaan Transformer.

New Yorkista kotoisin oleva Stern julkaisi vuonna 2008 sympaattisesti nimetyn albumin This Is It and I Am It and You Are It and So Is That and He Is It and She Is It and It Is It and That Is That. Albumin nimi svengaa samalla tavalla hänen soitantansa.

Tehdään testi! Kuvittele soittavasi kitaralla albumin nimeä niin, että rummut lähtevät soittamaan samaa lausetta, mutta hieman eri kohdasta, välillä rytmiä muuttaen ja varioiden. Ja se tempo, joka nyt on pääsi sisällä, lisää siihen noin 50 bpm. Ja täppää sitä kitaraa! Täppää sitä kitaraa! Ala kiljua soitannan päälle vaikkapa:

”I turn this moment into something new, It’s true / Are you ready to feel alive? / The future is yours, so fill this part in!”

Lisää voimaa! Vielä! Ja vielä vähän. (Tässä välissä opettele vaikka kahdenkymmenen vuoden ajan kitaransoittoa joka päivä 5–8 tuntia.) Eikö alakin kulkea?

Marnie Sternin Transformer on kaunista hysteriaa, ja samalla räjähtävä oodi kitarasankaruudelle.

* *

1. Risto – Annukan kaa (live) (2008)

Jos maailman paras kitaristi on suomalainen, sattuman oikusta myös maailman kaikkien aikojen paras kitarasoolo on Suomesta! Siitä vastasi Risto-yhtyeessä soittava Tuomas Eriksson vuonna 2008. Eriksson on paitsi loistava muusikko, myös osaava kitarateknikko ja poikkeuksellisen luova erilaisten säröpedaalien tekijä. Palataan tähän aivan kohta, mutta tehdään ensin pieni mutka.

Billie Eilishin veli ja yhteistyökumppani, tuottaja-säveltäjä Finneas O’Connell totesi Sound On Sound -lehden haastattelussa:

”The only music that really is of value is music that does not sound like other music.”

Väite on mieletön, mutta kiehtova. Minkälaista on musiikki, joka ei kuulosta miltään muulta musiikilta?

Mieleen tulee lähinnä joitain äänikokeiluja, jotka eivät ole musiikkia ollenkaan, mutta jos ei olla liian tiukkoja, ehkä Billie Eilish täyttää kriteerit. Hän on omaperäinen ja poikkeuksellinen poptähti, vaikka hänen kappaleissaan onkin paljon tuttuja elementtejä. Hän ei kuulosta liikaa miltään muulta.

Tuttua on myös Tuomas Erikssonin kitarasoolossa, mutta myös sellainen määrä poikkeuksellisuutta, että voin väittää: Annukan kaa -kappaleen liveversion soolo ei kuulosta miltään aiemmin soitetulta.

Yksi olennainen syy on Erikssonin rakentama kitarapedaali, joka kääntää soitetut sävelet mutkalle ja ympäri niin, että ne alkavat muistuttaa 1980-luvun scifi-elokuvien sädepistoolin ääntä. Ja totta kai Erikssonin kyky tykittää kitarastaan juuri oikeita säveliä, jotta laitteisto tottelee häntä eikä päinvastoin. Finneas O’Connell rakastaisi Tuomas Erikssonin kitarasooloa, joka vie kuuntelijan pienestä baarista 30 sekunniksi ulkoavaruuteen ja takaisin.

Jos valtaosa kitaraan tarttuvista pyhittää uransa sille, että oppii soittamaan niin kuin joku muu on aikaisemmin soittanut, parhaat kykenevät soittamaan jotain, mihin kukaan muu ei pysty.

Tuomas Eriksson on yksi heistä.

Antti Granlund

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This