MUSIIKKI | ”Now and Then on kuin rakkauslaulu The Beatlesille, yli 80-vuotiaiden McCartneyn ja Starrin hyvästit edesmenneille bändikavereilleen.”
Ensimmäinen marraskuuta The Beatlesin YouTube-kanavalle ilmestyi lyhytelokuva nimeltä Now and Then – The Last Beatles Song. Seuraavana päivänä ilmestyi itse kappale, viimeiseksi uudeksi Beatles-kappaleeksi julistettu julkaisu.
Now and Then perustuu John Lennonin 1970-luvun lopulla äänittämään demoon. Kappaleen julkaisua suunniteltiin jo vuonna 1994, kun Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr kokoontuivat äänittämään niin ikään Lennonin demoihin pohjautuvia kappaleita Free as a Bird ja Real Love. Now and Then jäi kuitenkin julkaisematta demon heikon äänenlaadun vuoksi, ja kun Harrison kuoli vuonna 2001, hautautui projekti pöytälaatikkoon.
Lähes 30 vuotta myöhemmin tekoälyä hyödyntävä teknologia mahdollisti Lennonin äänen erottamisen taustahälinästä. Kappale näki päivänvalon 2. marraskuuta 2023.
Lennonin laulamalla kappaleella esiintyvät myös McCartney ja Starr, ja kappaleessa on lisäksi käytetty George Harrisonin vuonna 1995 äänittämiä kitararaitoja. McCartney soittaa kappaleella Harrisonille omistetun soolon Harrisonin tunnusmerkiksi muodostuneella slide-kitaralla.
Rakkauslaulu The Beatlesille
Now and Then on haikea kappale, jossa on jäähyväisten tuntua. Lennonin kestävää rakkautta vakuuttavia lyriikoita säestää hänelle ominainen mollisävyinen musiikki. Sävellyksessä on The Beatlesille tunnusomaisia kekseliäitä sointuvaihdoksia, ja yhtyeelle niin ikään tunnusomaista jousisovitusta on ollut työstämässä The Beatlesin tuottajan George Martinin poika Giles Martin.
Voi olla, että jossain vaiheessa jokin unohtunut demo nousee jälleen esiin, mutta lienee todennäköistä, että Now and Then jää viimeiseksi kappaleeksi, jonka parissa kaikki beatlet ovat yhdessä työskennelleet.
Kyseessä onkin kuin rakkauslaulu The Beatlesille, yli 80-vuotiaiden McCartneyn ja Starrin hyvästit edesmenneille bändikavereilleen sekä yhtyeelle, jonka tarina päättyi yli 50 vuotta sitten.
– Kuinka onnekas olenkaan, että ne miehet olivat elämässäni, sanoo Paul McCartney dokumentissa.
Topi Lepojärvi
Kirjoittaja on täysin sattumalta opiskellut The Beatlesin musiikkia kahdessa eri yliopistossa sekä kahdella eri kielellä, mikä kertonee jotain yhtyeen vaikutuksen laajuudesta.
* *
Kulttuurigaala lähestyy!
Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!
#kulttuurigaala #kulttuuri
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Juha Hurme ohjasi kirjan Radiopuhelimista – arviossa Radiopuhelimet palasina
KIRJAT | Suomalaisen vaihtoehtorockin legenda analysoi itseään Juha Hurmeen johdolla. Bändi ei ole erillään muusta elämästä vaan keskeinen osa sitä.
Poppibiisejä jazzstandardien tyyliin – arviossa Magnus Carlsonin albumi Shadows
LEVYT | Weeping Willowsista tuttu laulaja tulkitsee The Moon Ray Quintetin kanssa muun muassa David Bowiea, Sufjan Stevensiä ja Scott Walkeria.
Erkki saa kunniamerkin – arviossa Susanna Leppäsen Metsolat-teemainen albumi Leppävaara
LEVYT | Metsolat-televisiosarjasta inspiraationsa saanut Leppävaara on Susanna Leppäsen toinen sooloalbumi.
Laadukkaan ja tinkimättömän ilmaisun ytimessä – arviossa Plastic Tonesin Can You Keep A Secret?
LEVYT | Helsinkiläinen Plastic Tones ruuttaa puoli tuntia voimapoppia suoraan tajuntaan.




