Pertti Neumann. Kuvat: Hedy Hirschovits

Kun Dingon tarina, osa 1 jaettiin Kulttuuritoimituksen Facebook-sivulla 28.6.2020, lukija Marika Stanway kiteytti entisten tyttöjen tunnot kommentissaan:

”En oikeasti kyllä ymmärrä mitä omassa päässä silloin liikkui, se oli sulaa rakkauden hurmaa ja hulluutta ja sekoitus kaikenlaista muuta sekopäisyyttä. Sen vain muistan, että mustavalkoiset raitahousut, silkkihuivit, rannerenkaat ja mustat kajalit kouluun, vaikka kaikki siitä kiusasivat. Tukka oli tupeerattu pystyyn sokeriveden voimalla, tai pullollisella lakkaa, jos sattui olemaan siihen varaa. Mitään en kadu!”

 

”Dingohysteria oli ihan elämän parasta aikaa silloin. Kiitos Nipa ja kaikki muut jätkät bändissä. Elämä ei teille varmaan ollut helppoa, sen kaiken keskipisteenä, mutta mun elämään se jätti lähtemättömän vaikutuksen. Rakkaudella: Nahkatakkinen tyttö”

* *

On lauantai 27.6.2020 Porissa. Pertillä ei oikeastaan olisi aikaa, koska hän on vain parin päivän reissulla kotipuolessa. Illalla on soolokeikka Raumalla, pitäisi pakata ja lähteä eteenpäin.

Kun soitin päivää aiemmin Pertille, tapaaminen sovittiin Porin Puuvillaan. Illalla Pertti lähetti toisen osoitteen, jossa voidaan tavata.

– Halusin vaan antaa sulle mahdollisuuden tehdä jutun rauhassa”, Pertti sanoo nyt

Aurinko porottaa taivaalla metsän laidalla. Istutaan varjoon ja alan lukea ääneen Dingon tarinan ykkösosaa.

Viesti kotiin Karibialta

Tarina alkoi siitä, kun Pertti suunnisti Porin Kuukkarin kaupunginosasta Mäntyluodon satamaan ja laivaan. Monet lähteet kertovat vuosiluvun väärin. Nyt me tarkistamme sen. On täytynyt olla vuosi 1975. Pertti on ollut 15-vuotias, täyttänyt lokakuussa 16.

– En koskaan unohda sitä hetkeä, kun menin siinä laivassa hyttiin ja avasin ikkunan. Muistan aina sen tuoksun. Ja tunteen.

Äiti oli tietysti murheellinen, kun keskimmäinen katosi maailmalle. Sananmukaisesti katosi.

– Siihen aikaan ei ollut mitään keinoa pitää yhteyttä – ei etenkään laivoilta. Ensimmäinen reissu oli Klaipedaan, onko se kaupunki Latviassa vai Liettuassa? Niin, Liettuassa.

– Kun oltiin jossain Karibianmerellä, lähetin äidille sähkeen.

Merillelähtö ei ollut mikään nuoren kollin päähänpisto. Päinvastoin. Pertti kuvailee olleensa – jo silloin – määrätietoinen aikeissaan ja suunnitelmissaan. Samaan aikaan hän on aina kulkenut sinne, minne vaisto on johdattanut.

Jonttu ja Pepe (vasemmalla) jatkavat yhä Dingossa Neumannin kanssa.

Imago rakentuu

Intuitio ja esikuvat (Sweet, Marc Bolan) ohjasivat Pertin tyyliä. Sitä luulisi, että viimeistään yöllä Porissa sai nenänsä kipeäksi, kun ilmestyi nakkikioskille kajalit silmissä, tukka puunattuna ja röyhelöt kaulassa.

– Meidän manageri Norreksen Lasse ihmetteli, miten me ollaan sennäköisinä selvitty hengissä Porissa. Ikinä, ikinä ei ollut mitään ongelmia. Siellä nakkikioskin jonossa tuli päinvastoin tilaa ympärille.

Pertin bändillä oli monia eri nimiä, kuten Soho. Sitten kioskilla tuli vastaan ulkomainen rock-lehti, jossa oli iso juttu brittibändistä Soho.

– Tajusin heti, että me ei voida olla enää Soho. Sitä en muista, mistä Dingo tuli. Se oli intuitio. Dingo kuulosti hyvältä. Menin kertomaan jätkille ja ne sanoi, että se on hyvä.

Jälkikäteen näyttää siltä, että Pertti rakensi bändin imagoa tavalla, joka oli paljon aikaansa edellä. Visuaaliset yksityiskohdat olivat tarkkaan mietittyjä. Bändi tilasi jopa logon kuvataiteilija Markus Heikkeröltä.

Biisintekijä biisintekijöiden joukossa. Niin sanoo Pertti Neumann omista klassikkobiiseistään.

Sinä ja minä

Entisten tyttöjen elämä olisi mennyt vallan toisin, elleivät he olisi saaneet laulaa kaikki nämä vuodet ”käsi kädessä kuljemme taloon autioon”, ”nahkatakkinen tyttö, se sama tyttö on uskonut ihmisiin, ”sinä ja minä liikennevaloissa, sinä ja minä slummitaloissa”…

Sinä ja minä on yhä Pertille se rakkain laulu. Sillä Dingo nousi maineeseen Levyraati-ohjelmasta alkuvuodesta 1984.

– Se on mulle aina juhlallinen hetki, kun radiosta jymähtää Sinä ja minä. Ei paljon puutu, etten pysäyttäisi autoa.

Rakkaudella aina

Keikoilla kirkuneet ja pyörtyilleet tytöt ovat nyt viisikymppisiä. Kiihkeimmät fanit olivat 1980-luvulla vain 12–13-vuotiaita.

Tosifanit säilövät yhä muistojaan rakkaudella, kuten Facebookissa kirjoittanut Marika Stanway:

”Edelleen on tallessa pieni paperin pala, jossa on kaikkien poikien nimmarit ja paperiin on teipillä kiinnitetty yksi hapsu Nipan mustasta mokkanahkatakista, jonka nyppäsin keikalla, ollessani eturivissä. Siis vahingossa, kun pakko oli yrittää koskea ja kaapata ote! En oikeasti kyllä ymmärrä mitä omassa päässä silloin liikkui, se oli sulaa rakkauden hurmaa ja hulluutta ja sekoitus kaikenlaista muuta sekopäisyyttä.”

Nykyisessä kokoonpanossa rummuissa on Saska Ketonen ja koskettimia soittaa Leena Peisa, joka muistetaan Lordi-yhtyeen Avana.

Hysteria

Pertti ei osaa tänä päivänäkään kuvailla sitä, miltä suosio tuntui lavalla, kun palavasilmäiset tytöt itkivät onnesta hänen jalkojensa juuressa.

– Meidän päät pysyivät kohtuukasassa roudareiden ansiosta. Ne oli selkeesti ajattelevia nuoria miehiä. Jos meistä jollain alko hattu lentää päästä, sieltä tuli nopeesti palaute.

Miten on muuten mahdollista, että pikkutytöt pääsivät kaikkialla Suomen suosituimman bändin keikoille? Siten, että ikärajoja ei ollut, koska keikkapaikoilla ei ollut alkoholitarjoilua.

Jos siihen maailmanaikaan otit ilojuomaa, varmistit matkalla pohjat ja piilotit pullosi maastoon. ”Käydäänkö välillä ulkona” tarkoitti ”mennään ottamaan ryypyt”.

Kolme keikkaa päivässä

Aurinko porottaa metsän laidalla Porissa, ja illan Rauman-keikka alkaa väreillä ilmassa. Katsotaan vielä vanhoja valokuvia Kokemäen Seuratalolta 28.3.1985. Pertti kertoo, että Dingo kävi myös pienissä paikoissa keikoilla suuruutensa aikana.

– Rehellisyyden nimissä en voi sanoa, että muistaisin tämän keikan. Keikkoja oli todella paljon, joskus soitettiin jopa kolmea keikkaa päivässä. Se oli kyllä jo suoritus sinänsä.

Pertti Neumann Porissa kesäkuun 8. päivänä 2020. Kuva: Marita Salonen

Ei enää ikinä

Ei Dingo pelkästään tyttöjen juttu ollut eikä ole. Eikä entisten nuorten. Dingo tekee edelleen keikkaa osin vanhalla, osin uudella kokoonpanolla. Keikoilla on nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia. Pertti on juuri saanut postia pikkupojalta, joka aloittaa ja lopettaa päivänsä Dingon musiikilla.

– Paljon puhutaan nostalgiasta, mutta Dingon musiikki on edelleen kiinni tässäkin ajassa.

Dingon Facebook-sivulta löytyy nykyisiä keikkavideoita. Todellakin! Jengi laulaa kädet ylhäällä mukana tuttuun tapaan ja osaa sanat ulkoa.

–Dingon tapaista juttua ei välttämättä enää tule. Ajat on muuttuneet, ihmisten käyttäytyminen on muuttunut. Vaikee leikkii mitään psykologii, kun en o.

Lue Dingon tarina, osa 1 täältä.

Lähetä Dingo-muistosi

Käy ilmi, että valokuvia kuumilta vuosilta on olemassa todella vähän. Kaivakaa siis tekin laatikkonne ja päiväkirjanne ja kaikki paikat, mistä ikinä voisi tupsahtaa kuva Dingon keikalta tai kiihkeästä fanista liekeissään!

Kun löydät kuvan, skannaa tai ota puhelimella kuvasta kuva ja lähetä se osoitteeseen . Jos muistat, kerro millaisessa tilanteessa kuva on otettu.

Myös Pertti on kiinnostunut kuvista, sillä kultavuosina valokuvaaminen oli vain harvojen harrastus. Kulttuuritoimitus julkaisee kuvia ja välittää niitä Dingon käyttöön. Jos sinulta ei löydy kuvaa, voit myös kirjoittaa Dingo-muistoistasi pienen tarinan.

* *

Dingo-heinäkuu Ylellä

• Suuri Dingo-ilta torstaina 2.7.2020 klo 18 alkaen Radio Suomessa.
• Kaikki huutaa Dingo! -sarjan jaksot julkaistaan Yle Areenassa 2.7.2020. Radio Suomen taajuudella sarja kuullaan heinäkuun arki-illoissa 6.7.2020 alkaen. Näyttelijä Olli Riipinen eläytyy Neumannin rooliin Yle Draaman radiosarjassa. Dingo-sarjan on käsikirjoittanut Kaisa Kuikkaniemi.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua