Anthon Ungerin voittajavalokuva ”13 minutes that shook Denmark”. Kuva: Anthon Unger
VALOKUVAUS | ”Eniten omaa maailmankuvaani haastoi Afganistanissa otettu kuvien sarja. Sen lähtökohta oli maan tuotantodominanssi heroiinissa”, Marja Heinonen kirjoittaa.
Press Photo of the Year 2022 -näyttely Kööpenhaminan Valokuvataiteen museossa (Black Diamond) 22.4.2023 asti.
Suomessa Vuoden 2022 Lehtikuva valittiin juuri. Sen voitti Sami Kero kuvalla ukrainalaisesta kenttäsairaalasta. Tanskassa viime vuoden uutiskuvien parhaimmisto on jo listattu aiemmin. Vielä parin viikon ajan suomalaista kuvajournalismia voi käydä vertaamassa pohjoisen naapurimaamme valioihin. Tanskan viime vuoden palkitut uutiskuvat ovat 22.4. asti esillä Valokuvataiteen museossa Kööpenhaminassa.
Käynti upeassa Black Diamond -kirjasto- ja kulttuuritalossa ja sen alakerrassa olevassa Valokuvataiteen museossa on myöhemminkin keväällä vierailun arvoinen kokemus. Suosittelen lämpimästi sekä Vuoden lehtikuva -kavalkadia että museon kahta pysyvää näyttelyä. Toinen on kirjan ja kirjoituksen historiasta, toinen valokuvan historiasta.
90 prosenttia heroiinista tulee Afganistanista
Myös Tanskassa vuoden 2022 kuvien parhaimmistossa on Ukrainan sotaa dokumentoivia kuvia. Kuitenkin Tanskan vuoden 2022 lehtikuvaan on pysäytetty hetki, kun ihmiset pakenevat ammuskelevaa miestä kotimaassa. Viime kesänä häiriintynyt nuori mies riehui Field’s-ostoskeskuksessa Kööpenhaminassa ja valokuvaaja Anthon Unger vangitsi tilanteen, joka tuli ilman varoitusta ja vaati nopeaa reagointia. Voittaneessa kuvassa ihmisten silhuetteihin tiivistyy jotain hyvin olennaista elämästä – asioiden yllätyksellisyys ja epätäydellisyys.
Eniten omaa maailmankuvaani haastoi Afganistanissa otettu kuvien sarja. Sen lähtökohta oli maan tuotantodominanssi heroiinissa. Minulle oli uutinen jo se, että huumeesta 90 prosenttia tuotetaan Afganistanissa. Ajatukseni kääntyivät luonnollisesti kaikkiin niihin länsimaisiin ihmisiin, jotka käyttävät huumetta ja raunioituvat sen myötä.
Näyttelyn kuvat ohjasivat katseeni toiseen suuntaan, Afganistanin omaan huumeongelmaan. Luulin ensin kuvia katsoessani, että niissä kyse oli langanlaihoista munkeista tai sotavangeista. Kuvateksteistä oivalsin, että he olivat vieroituksessa olevia afganistanilaisia huumeidenkäyttäjiä. Syömässä kyykkyasennossa metallisista ruoka-astioista, kävelemässä lähes alastomina ulkona koleassa ilmassa.
Muistutus minulle, miten kapeasti ja totuttujen ajatuskulkujen mukaan katsomme asioita ellei joku herättele meitä.
Digitaalinen kirja ei ole vielä syntynyt
Jatkoin vuoden lehtikuvien jälkeen kierrosta kahteen museon pysyvään näyttelyyn, jotka herättivät pohtimaan maailman muutoksen vauhtia – ja omaa näkymääni siihen.
Valokuvauksen historiaa esittelevässä näyttelyssä iso osa menneisyydestä oli sellaista, joka tuntui itse eletyltä. Muistin lapsuuden haalistuneita värikuvia, vanhemmistani otettuja vakavia mustavalkokuvia, nykyisiä diginäpsäyksiä. Esillä oli jopa valokuva-automaatti, jollaisessa itsekin olen ottanut virallisia passikuvia ja välillä huvitellut kavereiden kanssa kevyemmillä ilmeillä. Onkohan niitä enää lainkaan, mietin?
Yläkerran kirjan ja kirjoituksen historian näyttelyssä kehityksen kaari piirtyi toisenlaisena. Suurin osa esillä olevista kirjoista ja muista esineistä oli minulle ”historiaa” sillä tavoin kuin yleensä sen ymmärrämme – jotain ennen omaa aikaamme. Oli yli metrin mittainen, upeita lintukuvia esitellyt, maailman suurimpiin kuuluva kirja. Oli Gutenbergin raamattu ja H.C. Andersenin käsikirjoituksia reunakommentein, käsinkirjoitettuja vanhoja teoksia.
Oma historiani nivoutui tässä näyttelyssä vain pienenpieneen osaan kirjan kokonaisuutta, kun valokuvan historiasta iso osa oli myös minun historiaani. Toki kirjan ja kirjoituksen historia on pidempi kuin valokuvauksen. Mutta myös niiden olemus on kovin erilainen tuoda esille näyttelyssä. Haikeaa, miten digitaalinen aikamme ei tuota samanlaisia tunnejälkeä nykyisin tehtävistä kirjoista kuin kuvista. Digitaalinen teksti on ulkomuodoltaan kovin neutraalia ja kirjana siitä hioutuu iso osa menneen ajan ulottuvuuksia pois. Kuvia on aina ennen kaikkea katseltu, kirjaa kosketeltu, kommentoitu, jopa haisteltu. On kiinnostavaa nähdä, mikä on kirjan tulevaisuus ja miltä tulevaisuuden kirjan näyttää. Matka on vasta alkanut, mietin. Digitaalinen kirja ei ole vielä kunnolla syntynyt.
Kööpenhaminan Valokuvataiteen museo on myös harvoja museoita, jotka ovat avoinna maanantaisin Kööpenhaminassa. Yksi hyvä syy lisää suunnata sinne Köpiksessä.
Marja Heinonen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Saamelaismuseo Siida on ehdolla Vuoden museoksi ja Vuoden eurooppalaiseksi museoksi – uudistettu näyttely on vaikuttava
MUSEO | Näyttelyssä on vieraillut yli 113 000 kävijää. Vaikka se on ensi sijassa tehty saamelaisille, puhuttelee se myös valtaväestöä ja ulkomaisia matkailijoita.
Vapriikki houkuttelee uusia ihmisiä museoon Manserock-näyttelyllä – Tähtäimessä on kolmen vuoden kesto
NÄYTTELY | Manserock on jälleen uudessa nousussa. Vapriikki oivalsi tämän ajat sitten ja nyt on näyttelyn aika. Manserock-näyttely avautuu yleisölle 8.2.2024.
Vielä ehtii tavaratulvan alkulähteille – Postimuseon näyttely osoittaa, kuinka etäkauppa villitsi jo vuosisatoja sitten
NÄYTTELY | Verkkokaupan lieveilmiö on liiankin helppo ja turha ylikulutus, jota eivät kestä kukkaro, luonto eikä lopulta ostajan omakaan psyyke. Paketoituja unelmia -näyttely on esillä Vapriikissa 17.12. asti.
Dorothea Langen kuvien kauneus paljastaa Amerikan suuren laman kurjuuden – valokuvanäyttely Werstaalla
NÄYTTELY | Työväenmuseo Werstaan näyttely on tärkeä. Dorothea Langen dokumentaarisia valokuvia suuren laman köyhyyteen ja kurjuuteen ajamista ihmisistä ei tiettävästi ole ennen Suomessa nähty.
