Taiteellisten aikamatkailijoiden loppuraportti: Finlayson täytti 400 vuotta Petri Hännisen ja Sanni Pyhänniskan projektissa

Petri Hänninen naulaa teesejä Terden seinään.

KUVATAIDE | Taiteilijat loikkivat iloisesti sanan, kuvan ja ajan raja-aitojen ylitse kolmiviikkoisella työskentelyjaksolla Finlaysonin alueella. Haastattelussa Petri Hänninen ja Sanni Pyhänniska.

Ville Pirinen ja Anna Elina Isoaro, teksti ja kuva
Juttu on toteutettu yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Petri Hännisen ja Sanni Pyhänniskan kolmiviikkoinen työskentelyjakso Finlaysonin Terde-tilassa on tullut päätökseensä. Alueen 200-vuotisjuhlien kunniaksi kaksikko työskenteli kauas tulevaisuuteen kurottelevan Finlayson 400 -teeman ympärillä tuottaen hämmentävän määrän monitaiteellista materiaalia. Intensiivistä rypistystä Tampereen Tarinatehtaan Elävä Galleria -projektissa on voinut seurata myös lukemalla taiteilijoiden Kulttuuritoimituksen sivuille kirjaamia viikkoraportteja (lue tästä, tästä ja tästä).

Avoimien ovien päivänä lauantaina 26.9.2020 käytiin kokoava keskustelu: mitä ihmettä oikein tapahtui?

* *

Avoimen haun perusteella projektiin valittu taiteilijapari ei ollut tavannut koskaan ennen työskentelyn aloittamista. Kuinka yhteistyö sujui?

– Hyvin, ollaan osattu tehdä yhdessä ja erikseen. Osaa ideoista ei kannata edes yrittää selittää toiselle, ja toisaalta moni juttu menee eteenpäin nimenomaan jutustellessa. Sujuvaa kaverillista hommaa tämä on ollut, Sanni Pyhänniska aloittaa.

– Juuri näin, meillä on kyllä ollut tosi hauskaa. Välillä ollaan tehty tahoillamme, välillä yhdessä, ja välillä on käynyt ilmi, että nämä irrallaan tehdyt jututhan toimivat yhdistettynä, Petri Hänninen komppailee.

Konkreettinen esimerkki keskustelullisuudesta roikkuu työskentelyjakson päätteeksi gallerian seinällä. Suurilla sarjakuvaruuduilla taiteilijoiden omakuvat käyvät poukkoilevaa keskustelua siitä miltä 200 vuoden päästä näyttää.

– Alun perin ajatus oli tehdä yhteinen, perinteisempi sarjakuva, mutta seinälle sopivaan suureen kokoon. Palloteltiin kaikenlaisia ideoita muttei löydetty vain yhtä sopivaa näkökulmaa. Kun oltiin keskusteltu siitä mitä kaikkea tämän otsikon alla voidaan tehdä, tajuttiin että tämähän on se juttu. Tehdään molemmat omat ruutumme ja jatketaan keskustelua niiden avulla, Hänninen avaa.

– Keskustelun pohjalta syntyi tällainen rönsyilevä spekulaatio-oksennus! Ideat sinkoilivat synkistä lohdullisiin, tekoälyjen, kyborgien, zombien ja pandemioiden kautta naisten valtaan tai luonnon voittoon, Pyhänniska kuvailee visuaalisesti varsin kaunista sarjakuvakokonaisuutta.

Oliko 200 vuoden päähän kurkotteleva teema inspiroiva vai kahlitseva?

– Molempia. Jos me oikeasti pystymme näkemään seitsemän vuoden päässä valtavia muutoksia, on 200 vuoden päähän ajatteleminen aika mahdotonta. Ajatteleeko ja soveltaako niitä asioita, jotka nyt ovat olemassa ja vaikuttavat meihin jo tänään, vai pohtiiko jotain aidosti uutta ja tuntematonta, Pyhänniska summaa.

– En antanut otsikon rajoittaa, vaikka se oman tekemisen taustalla koko ajan olikin. Tarpeeksi laaja teema, että siihen voi liittää periaatteessa mitä vaan, Hänninen naurahtaa.

Teillä oli mahdollisuus tutustua projektin puitteissa Finlaysonin alueeseen ja historiaan, mikä näyttää kulkeutuneen mukaan teoksiin. Petri tunsi alueen historiaa jo entuudestaan, Sanni taas katseli paikkoja hyvinkin tuorein silmin. Yksi hauska esimerkki on Petrin ensimmäisenä päivänä heittämä vitsi suuresta elefantista, joka on päätynyt esille eräänlaisena kangaskuosi-designina. Suurta teosta selittää huima vaihtoehtohistoriallinen tarina von Nottbeckien norsusta. Miljöö on mukana teoksissa niin konkreettisten roskalavalöydösten kuin ideoiden tasolla.

– Joo, kiitoksia vaan Varman Kai Niinimäelle, on päästy käymään katolla ja kellarissa, tongittu tornit sun muut. Totta kai tällaisesta ympäristöstä tarttuu ideoita. Sitä en tiedä mistä haamut löysivät tiensä moniin teoksiin! Norsu oli tosiaan ensin ihan vitsi-vitsi, mutta piti toteuttaa kunnolla, kun se kerta Kulttuuritoimituksen aloitusjutussa mainittiin, Hänninen kertaa.

– Minähän olisin voinut myös tulla tänne työtilaan, pysytellä täällä katselematta ympärilleni ja lähteä kolmen viikon kuluttua. Mutta alueella kiertely ja syvempi tutustuminen on saanut ihan eri tavalla elämään ja hengittämään paikan henkeä. On tullut tunne, että tämä projekti kuuluu tänne. Ei-tamperelaisena piti tietysti tutustua paikan merkitykseen. Kyllä se on varmasti kääntänyt sitä mitä täällä on tehnyt, Pyhänniska muotoilee.

Petrin viimeisestä viikkoreportaasista löytyi ylevä ajatus: ”Kunnon tilat ja välineet ovat tärkeitä, ei yksin taiteilijoille, vaan kaikille. Luovuus versoo sitä paremmin mitä vähemmän ympärillä on rajoituksia.” Kuinka kolmiviikkoinen on eronnut normaaleista työtilaratkaisuistanne?

– No, täysin. Minulla on työtila kotona, tulee sanomista jos sinne roudaa roskalavoilta kamaa sillä ajatuksella että saatan joskus rakennella näistä jotakin! Tällainen iso tila inspiroi niin että minun täytyy, ja minä voin täyttää tämän jotenkin. Huomasin saavani ja toteuttavani ideoita, jollaiset olen aina aiemmin sivuuttanut, koska ne eivät ole olleet mahdollisia, Hänninen avaa ajatusta konkretiaksi.

– Todellakin tässä oli erittäin suurikokoisia mahdollisuuksia, kuten kerrostalon kokoiset animaatioprojisoinnit. Voi miettiä projekteja eri mittakaavaan kuin kotikoneella. Ja sitten tietysti tämä työtila, jossa työskentelee toinen taiteilija, jolta voi saada neuvoja, kritiikkiä, avustusta ja tukea. Se on ollut itselle aina tärkeä osa tekemistä, että pääsee selittämään ja esittelemään jollekin ideoidensa toimivuutta tai toimimattomuutta.

Lähditte heti ensimmäisenä päivänä konkreettisesti tekemään. Ette ensin pohdiskelleet kahta viikkoa, vaan sarjakuvaa, lautapeliä, tekstiä, animaatiota, installaatiota, kuvitusta ja ties mitä alkoi syntyä heti. Onko tämä teille luontaista vai lyhyen työperiodin sanelema pakko?

– Oli vapauttavaa päästä tekemään vain koska haluaa tehdä. Olen tottunut kuvittajana ja opiskellessa ajattelemaan, että työt tehdään aina tietylle asiakkaalle juuri heidän makuaan ja tiettyä tarkoitusta palvelemaan. Tässä ei ollut isompia sääntöjä ja tehtiin alusta asti ikään kuin itseämme varten, se vapautti askartelemaan, Pyhänniska toteaa.

– Sain melkein paniikkikohtauksen, kun ideat alkoivat vyöryä. Tässähän voi tehdä ihan kaikkea! Vasta viimeisellä viikolla pystyin ensin tarkemmin ajattelemaan mitä teen, siihen saakka mentiin tekeminen edellä, naurahtaa Hänninen.

– Kuten viikkoraportissani totesin, jos olisi ollut viikko lisää mitä olisikaan syntynyt? Tai kuukausi, kuka tietää? Kenties enemmän ajatusta, vähemmän tekemistä.

Jos käytössä olisi rajattomat mahdollisuudet ja resurssit, mikä tällaisen projektin optimaalinen, sekä ajattelemisen että tekemisen mahdollistava kesto sitten olisi?

– Eikö se ole se 200 vuotta, Hänninen laukaisee.

– Joo, aina pystyisi jatkamaan kuukaudella ja taas kuukaudella, ajattelu ja tekeminen poikii lisää ajattelua ja tekemistä, jatkaa Pyhänniska.

Sagrada Familia -tyyppinen inhimilliset mittakaavat ylittävä projekti siis. Mitä tästä lyhyestä kokeilusta tarttuu työskentelyynne mukaan?

– No ainakin tuo mahdollisuus esittää animaatiota valtavassa koossa ulkotilassa, aloittaa Pyhänniska.

– Jos jossain ei vielä ole vastaavaa projektoria, mutta siihen olisi varaa, aion puhua siitä kuinka hieno juttu tuo on. Ottakaa mallia Tampereelta!

– Minä jatkan varmasti ainakin täällä työstämääni, Finlaysonin alueelle sijoittuvaa zombi-apokalypsilautapeliprojektia. Ja muutama idea norsutarinasta tai dialogisarjakuvasta siirtyy ehkä muokattuina johonkin tulevaan projektiin. Kyllä tästä paljon jää käteen, Hänninen pohtii.

Kokonaisuutta summaa keskustelun päätteeksi tilat mahdollistaneen Varman kiinteistöpäällikkö Kai Niinimäki.

– Tämä on ollut tosi hauska ja mielenkiintoinen projekti minunkin puolestani, ihan projektihakemuksiin tutustumisesta ja taiteilijavalintaan osallistumisesta lähtien. Se, että tässä on kierretty katselemassa aluetta kellareista korkeuksiin, on hienosti avannut tekijöiden innostusta ammentaa teoksiin kaikesta kokemastaan ja oppimastaan, ja nyt lopuksi on hienoa päästä tutkimaan monipuolisia tuloksia.

– Totta puhuen, kun ihan ensimmäistä kertaa kuulin idean ”Finlayson 400 vuotta” olin että, okei, mitäköhän tästä tulee! Tällaisena liike-elämän edustajana olen tottunut enemmän vuosibudjetointiin, vuosisuunnitteluun ja kvartaaliajatteluun jossa vuosi tai kaksi on tosi pitkä horisontti. Mutta kun asiaa ajatteli enemmän, tajusi että pointti on laittaa horisontti niin kauas tulevaisuuteen että se mahdollistaa ihan mitä vaan.

– Valmistuneissa tulevaisuusvisioissa on hauska huomata että niihin on sisällytetty fyysisiä elementtejä kuten Pikku-Pässi puksuttamassa Särkänniemessä vielä 200 vuoden päästä tai Finlaysonin piippu ufojen tutkiskeltavana, tai sitten jo hieman raunioitunutta tehdasmaisemaa. Itse ajattelen aluetta työssäni siten, että vaikka täällä on 200 vuoden historia takana, se voi olla itse asiassa lyhyt jakso paikan historiassa. Finlaysonin alue voi hyvin olla pystyssä 200 vuoden kuluttua, ja alueen historiallisia maamerkkejä löytyä jossain muodossa vaikka tuhannen vuoden kuluttua.

– On mielenkiintoista omalta osalta vaikuttaa kiinteistöpäällikön työssä alueen kehittymiseen, ja nähdä mihin suuntaan tulevaisuus vie. Viime vuosina esimerkiksi Finlayson Art Arean kautta täällä on profiloiduttu vahvasti myös taiteeseen ja kulttuuriin. Tässäkin projektissa käytetty seinäprojisointi on myös hyvä esimerkki, alueen informaatioseinä voi olla myös taideseinä.

Projektissa valmistuneet Sanni Pyhänniskan ja Petri Hännisen animaatiot ovat nähtävissä Väinö Linnan aukion projisoinneissa iltaisin klo 20–22 syys-marraskuun ajan.

Tampereen Tarinatehdas on kirjallisuuden läänintaiteilija Anna Elina Isoaron ja sarjakuvataiteen läänintaiteilija Ville Pirisen koordinoima monivuotinen projekti, jossa nostetaan kirjallisuuden ja sarjakuvataiteen näkyvyyttä Pirkanmaalla ja etsitään taiteen tekemiselle uusia, taiteilijoiden keskinäistä yhteistyötä sekä taiteilijoiden ja yleisön kohtaamista tukevia tiloja.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This