KULTTUURITILAT | Koska taiteilijoiden työtilat ovat Tampereella niukka luonnonvara, on iso joukko hakeutunut Nokialle entisen Nanson tekstiilitehtaan suojiin.
Kuvataide
Muistot ja ajatukset tulvahtavat mieleen Tampere Dok -näyttelyn valokuvia katsoessa
VALOKUVATAIDE | Kollektiivin tallennustyö Tampereen muutoksesta alkoi vuonna 2017. Projekti päättyy nyt Finlaysoninilla nähtävään valokuvanäyttelyyn.
Saara Sinivuori on ravintolagalleristi: ”Taide virkistää ja antaa uusia ajatuksia, se on hyvää vastapainoa ravintolaelämälle”
LEMPITAULUNI | Tampereen ravintolakuningatar Saara Sinivuori on antanut muut ravintolat jo aikoja sitten poikansa Jaakon hoitoon, mutta Satamakadun Henriks on edelleen hänen valtakuntaansa.
Kristian Krokfors oli ensimmäinen Vuoden nuori taiteilija: ”En pystyisi nimeämään yhtään huonoa valintaa”
KUVATAIDE | Kristian Krokfors, Kiasman Leevi Haapala ja Tampereen taidemuseon Tapani Pennanen kertovat käsityksistään Vuoden nuori taiteilija -instituutiosta.
Pyhittääkö tarkoitus keinot, kun ekoaktivisti heittää van Goghin auringonkukkien päälle tomaattikeittoa?
KOLUMNI | ”Muutoksia ryhmä saa varmasti aikaiseksi, mutta tuskin sellaisia kuin kuvittelevat. Vihollisia keräämällä ei saada aikaan kuin pelkoa, kaaosta ja tuhoa”, Ulla-Maija Svärd kirjoittaa.
Jarno Vesala ei tee kauhua, vaan psykologista vääntöä – Katri Monosen maalausten tärkein aihe on maalaus
KUVATAIDE | Katri Mononen ja Jarno Vesala ovat taiteilijapari, mutta he tekevät täysin erilaista taidetta. Myös heidän näyttelynsä Himmelblaun tiloissa ovat kumpikin omia kokonaisuuksiaan.