Elias Lang tuo Finlayson Art Areaan 3D-tulostettuja veistoksiaan.
KUVATAIDE | Finlaysonin tehdasalue täyttyy taas taiteesta, kun vuosittainen Finlayson Art Area -taidenäyttelykokonaisuus avautuu 13. kesäkuuta.
”Katumaalaukset ovat olleet hirveän pidetty traditio. Nytkin museoillassa oli tosi kivasti porukkaa maalaamassa.”
Anni Kanniainen, teksti
Vuosittainen Finlayson Art Area -taidenäyttelykokonaisuus (13.6.–26.8.2026) avautuu jälleen Finlaysonin alueella. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Tänä vuonna näyttelykokonaisuuteen kuuluvia teoksia on esillä tehdasalueen ulko- ja sisäalueiden lisäksi Finlaysonin kirkolla, Finnkino Plevnassa ja pysäköintialue FinnParkissa. Näyttelyissä mukana on vanhaa, uutta ja lainattua taidetta 3D-tulostetuista veistoksista keskiaikaisilla menetelmillä tuotettuun grafiikkaan.
Finlayson Art Arean tapahtumajohtaja ja Galleria Himmelblaun toimitusjohtaja Pertti Ketonen kertoo, että taidetapahtuma on tänä vuonna myös uuden äärellä. Se saa kaverikseen remonttiin menevän Tampereen taidemuseon.
Yhteistyötä taidemuseon kanssa
Tampereen taidemuseo, joka normaalisti sijaitsee Pyynikinrinteen kupeessa noin kilometrin päässä Finlaysonin tehdasalueesta, menee kesällä 2026 remonttiin. Taidemuseo sulkee tuolloin ovensa Puutarhakadun osoitteessaan.
Väistötiloja taidemuseo saa Finlaysonin tehdasalueelta – aivan Galleria Himmelblaun ja tämänvuotisen näyttelyalueen kupeesta. Alkuperäisiin tiloihinsa taidemuseo palaa vasta vuonna 2030.
— Meitä se ei haittaa yhtään. Päinvastoin se on älyttömän hyvä juttu, Himmelblaun toimitusjohtaja ja Finlayson Art Arean tapahtumajohtaja Pertti Ketonen sanoo.

Esa Riipan ”Aamusella” on yski Grafiikanpaja Himmelblaun 35-vuotisjuhlanäyttelyn teoksista.
Samaan aikaan Finlayson Art Arean kanssa (13.6.2026) Tampereen taidemuseo avaa oman näyttelynsä Finlaysonin tehdasalueella osana Taidevaltakunta-biennaalia. Tampereen taidemuseon Taidevaltakunta-biennaali on Finlayson Art Areasta erillinen, maksullinen tapahtuma. Biennaalilla on ohjelmaa myös Haiharan kartanolla.
Vaikka Finlayson Art Area ja Taidevaltakunta-biennaali ovat kaksi eri tapahtumaa, avajaiset Finlaysonin alueella ovat yhteiset.
Finlayson Art Arean väki on valmistautunut taidenaapurin tuloon tiivistämällä tämänvuotisia näyttelytilojaan ja valmistelemalla tehdasalueen tiloja taidemuseon käyttöä varten.
– Tampereen taidemuseo huolehtii sitten näyttelyidensä ripustamisesta, Ketonen sanoo.
Uutta, vanhaa ja lainattua
Finlayson Art Areassa nähdään tänä vuonna tuttuun tapaan kattavasti taiteenlajeja ja taiteilijoita. Jokaiselle taiteilijalle tai -ryhmittymälle on varattu oma huoneensa.
Järjestävä taho Galleria Himmelblau juhlii yli kolmekymmentäviisi vuotta kestänyttä taivaltaan esittelemällä grafiikkatuotantoaan 35 vuoden ajalta. Himmelblaun toimitusjohtaja Pertti Ketonen kertoo, että Himmelblaussa tehdään grafiikkaa 500 vuotta vanhoilla menetelmillä.
Paikkansa saavat tänä vuonna myös galleriassa työskennelleet taiteilijat. Marko Lampisuon Kaikki kaunis (katoaa) -videoteoskokonaisuus on esillä Finlaysonin kirkossa sekä Finlaysonin tehdasalueen yhteydessä olevan Siperia-liikekeskuksen Minicinemassa.
– Marko Lampisuo oli luonnollinen valinta. Hän on ollut 30 vuotta Himmelblaussa töissä, Ketonen kertoo.

Marko Lampisuolta nähdään FAA:ssa videoteoksia.
Nuorta taiteilijapolvea edustaa tamperelainen Elias Lang, jonka veistosteoksia on nähtävillä Media 54:n liiketilassa. Vasta kuvataiteilijaksi valmistuneen Langin teoksia on ollut näytillä Shanghaissa ja ympäri Eurooppaa. Lang tuo vanhalle tehdasalueelle modernia henkeä käyttämillään menetelmillä.
– Langin teokset ovat isoja veistoksia. Kaikki 3D-tulostimella tehtyjä! Ketonen huudahtaa.
Suomalaisen muotoilun ystäville tarjolla on Oiva Toikan lasiveistoksia Collection Kakkosen kokoelmista.
Collection Kakkonen on taide- ja design -keräilijä ja kauppaneuvos Kyösti Kakkosen keramiikka- ja lasitaiteesta koostuva kokoelma. Se koostuu noin kymmenestätuhannesta keräilyesineestä ja on yksi Euroopan ja maailman suurimmista.
Muotoilija Oiva Toikka tunnetaan erityisesti klassikoiksi muodostuneista lasilinnuistaan, jotka ovat yleinen näky monen suomalaisen lipastoilla ja ruokapöydillä.

Oiva Toikan lasitaidetta. Kuva: Collection Kakkonen
Uskomattoman ajankohtaisena Pertti Ketonen pitää tänä vuonna esillä olevaa Ossi Somman 100-vuotisnäyttelyä. Kuvanveistäjä Kaarlo Ossian ”Ossi” Somma tunnettiin veistostensa lisäksi sotaa vastustaneena pasifistina.
Pertti Ketonen nostaa näyttelystä erityisesti esiin Somman pakolaistelttaa esittävän teoksen. Teos perustuu Unicefin lapsille suunnattuun kirjoituskilpailuun. Kilpailun aiheena oli kirjoittaa aiheesta Elämäni onnellisin päivä. Somman teoksessa oltiin lainattu tuntemattoman seitsemänvuotiaan pakolaistytön kirjoitusta: ”Onnellisin päiväni oli, kun veljeni kuoli ja minä sain hänen kenkänsä.”
Matti Kuuselan jutun Ossi Somman näyttelyn valmistelusta voit lukea täältä.
Taide rakentuu osaksi tehdasaluetta
Finlayson Art Arean rakennustyöt ovat haastatteluhetkellä hyvässä vauhdissa. Tiloja remontoidaan näyttelykuntoon. Osa taiteesta tuodaan tilaan, osaa työstetään paikan päällä ennen näyttelyn avajaisia.
Valmisteluja tehdään hyvällä rutiinilla ja vanhaa tehdasta kunnioittaen. Paikan päällä tehdyllä taiteella on myös sijansa näyttelyssä.
— Katumaalaukset ovat olleet hirveän pidetty traditio. Nytkin museoillassa oli tosi kivasti porukkaa maalaamassa, Ketonen kertoo.
Tänä vuonna Finlaysonin alueen katumaalausteoksia on kaksi. Misa Sarasteen ja Nina Korvenojan Ookko reikässä -katumaalaus on esillä Vanhan tehtaan ympärillä ja sisältää lisäksi videoinstallaation. Minni Välipakan ja Ville Färsaarien katumaalaus KATUKATIT on esillä Väinö Linnan aukiolla.
– Kun aloimme ensi kerran maalaamaan näitä katuja, Färsaaret oli mukana maalaamassa, Ketonen kertoo.

Petri Nuutinen tuo Finlayson Art Areaan portaikkoaiheisia valokuvateoksia.
Kun olemme käyneet taiteilijat läpi, Ketonen nousee tuolista ja johdattaa minut Finlaysonin Rautarappuun. Taiteilija Matti Kuronen työskentelee siellä parhaillaan uuden teoksensa parissa.
– Tähän tulee Unelmien pilvi. Se on ehkä entisten työntekijöiden unelmista jäänyt tehtaan rakenteisiin leijumaan, Kuronen kertoo.
Unelmien pilvi muodostuu vanusta, puurimoista ja rautalangasta. Teokseen tulee 35 kiloa vanua ja 15 metrin verran puuta. Kuronen on saanut valita teoksensa paikan itse. Teos ja tilana toimiva vanha tehdas vuorovaikuttavat keskenään.
— Pilvethän ovat symbolisoineet minulle vapautta ja oikeutta erilaisuuteen. Pilvet eivät kunnioita minkään maan rajoja. Ne ovat koko ajan muutoksessa, Kuronen kertoo.
Aiemmin Kuronen on kuvaillut pilvikuvaston kautta intiaanireservaatteja. Teoksessa pilvien ylle oli puettu ihmisten vaatteita.
Kuroselle on tyypillistä kuvata yhteiskunnallisia aiheita mustan huumorin keinoin.
Aiemmin Kuronen on tehnyt veistostaidetta, jossa kuvataan ”kannanhoidollisista syistä suolattua karhua”.
Pilviteoksistakin voi löytää painavaa asiaa. Kuronen näyttää reservaattityöstään säästämäänsä kylttiä, johon oli kätketty viittaus Natsi-Saksan ajan kulttuuriministeriin. Katsojaa kyltti voi muistuttaa kansanmurhien ja kolonisaation synkästä historiasta.
– Käsittelen vakavia aiheita pilvenkevyessä muodossa, Kuronen sanoo.
Työskentely aidon historiallisessa ympäristössä tuntuu taiteilija Kurosesta hienolta.
– Siitä tulee hieno, Unelmien pilvi -teoksen työstämistä seuraava toimitusjohtaja Pertti Ketonen komppaa.
Finlayson Art Area Tampereen Finlaysonin alueella 13.6.–16.8.2026. Lisätietoa täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Veistospuiston helmet viedään hetkeksi Siurosta Finlaysonille – Ossi Somma 100 vuotta
KUVATAIDE | Finlayson Art Arean Ossi Somma 100 vuotta -näyttely todistaa, että rakastettu nokialaistaiteilija oli paljon aikaansa edellä ja että hakaristi on täällä tänäänkin.
Pirkanmaan kesänäyttelyt ’26: Anish Kapoor, Finlayson Art Area, Mäntän Kuvataideviikot, Laukon kartano, Purnu, Game On…
KUVATAIDE | Tästä koosteesta pääset tutustumaan Pirkanmaalla kesän aikana järjestettäviin taidenäyttelyihin ja taidetapahtumiin.
Generation 2026 Amos Rexissä – Sukupolven moninaiset äänet
KUVATAIDE | Amos Rexissä pääsee tutustumaan nuorten ajatteluun ja ilmaisuun. Neljättä kertaa järjestettävä Generation-triennaali antaa alustan 50 taiteilijalle tai ryhmälle.
Tekstiilitaiteilijat toivat Galleria Himmelblauhun värien juhlaa – TEXOn 70-vuotisnäyttely ottaa kantaa myös luonnon puolesta
KUVATAIDE | Tekstiilitaiteilijat TEXO ry on vuonna 1956 perustettu yli 300 tekstiilialataiteilijoiden ja suunnittelijoiden ammatillinen järjestö.




