TAPAHTUMA | Tarkoitus on kehittää Nokian Siuroon omat kulttuuriviikot. Painetun sanat markkinoiden lisäksi vietetään Siuron klavikordipäiviä.
Kirjallisuus
Retorisesti säkenöivä essee – Silvia Hosseini vieraili Tampereen Lukulaarissa
TAPAHTUMA | Lukulaari-klubissa keskusteltiin lauantaina esseestä. Silvia Hosseini inhoaa kirjoittamista ja kertoo esseeminänsä olevan ”minä, mutta vähän doupattuna”.
Kutsu maalaamaan – Jenni Rope & Pallen ja Monkon kumma päivä
KUVAKIRJANURKKA | Kuvataiteilija Jenni Ropen toistaiseksi ainoa suomenkielinen lastenkirja Pallen ja Monkon kumma päivä on ilmestynyt Etana Editionsilta vuonna 2017.
Minna Canth oli tasa-arvotaistelija myös toisella kotimaisella – Jörgen Lundälv kartoitti Canthin ruotsinkieliset julkaisut
KIRJAT | On hauska havaita, että teräväkynäinen, kaksikielinen Canth on 128 vuotta kuolemansa jälkeen kiinnostava myös ruotsalaisen tutkijan silmissä.
Ciceron Puhe runoilija Archiaan puolustukseksi on nerokas ja edelleen ajankohtainen taiteiden ylistys
KOLUMNI | Antiikin Rooman kirjallisuus keskittyi usein sotaan ja politiikkaan, mikä tekee Marcus Tullius Ciceron puheesta yhä ajankohtaisen ja kiinnostavan.
Mika Hentunen ja Kristiina Helenius toivat Kiinan maailman Myllykosken kesäiltaan Kymi Librissä
KIRJALLISUUS | Aviopari Mika Hentunen ja Kristiina Helenius puhui Kymi Librissä yhdessä kirjoittamastaan Kiinan maailma -kirjasta.





