”On olemassa koko maan perspektiivi ja etelän perspektiivi” – Sini Silveri kirjoitti Timo K. Mukan elämäkerran

Kuva: Marek Sabogal

Juho Narsakka, teksti

Syksyllä 2024 ilmestynyt Sini Silverin Miltä männystä tuntuu olla mänty – Timo K. Mukan elämä (Gummerus; lue arvio) esitti uuden sukupolven tulkinnan erään Oohjois-Suomen tunnetuimman kirjailijan elämästä. Edellinen elämäkerta, Erno Paasilinnan Legenda jo eläessään -sarjassa ilmestynyt Timo K. Mukka (1974), julkaistiin vain vuosi kirjailijan kuoleman jälkeen.

Aiemmin kolme runokirjaa julkaisseelle Silverille tietokirjallisuus oli uusi aluevaltaus. Teoksen tekemisessä auttoi muun muassa historioitsijan koulutus.

* *

Mistä Mukka-elämäkerta sai alkunsa?

– Tapasin Gummeruksen kustannustoimittajan, joka ehdotti elämäkerran kirjoittamista. Asiaan vaikutti, että olen kotoisin sieltä päin mistä Mukkakin. Ajattelin ehdotuksen kuultuani, että kyseessä on tosi iso vitsi. Miten minä voisin tehdä tällaisen. Asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, etten voi kieltäytyä tästä tilaisuudesta.

Millainen suhteesi Mukkaan on? Kirjoitat elämäkerran alussa, että olet kerännyt Mukan kirjoja aikoinasi divarista.

– Kotona on aina puhuttu Mukasta. Omassa kotikasvatuksessani tai pellolaisuudessa on ollut aika selkeää, että ketkä ovat niitä pellolaisia ja mitä se tarkoittaa. Lisäksi Mukka on itselleni kaukaista sukua. Luin mukat ensimmäistä kertaa parikymppisenä, jolloin olin jo muuttanut pois pohjoisesta. Koti-ikävissäni hain kai jonkinlaista yhteyttä kotiin.

Milloin elämäkerran kirjoittaminen alkoi ja millainen prosessi se oli?

– Puhuimme tästä kustannustoimittajan kanssa keväällä 2022. Siitä kesti suurin piirtein puoli vuotta, jonka aikana pohdittiin sopisiko kaltaiseni runoilija elämäkerran kirjoittamiseen. Samalla tutustuin ihmisiin, esimerkiksi kirjoitin muutaman kirjeen ja tapasin Mukan lesken. Vuoden lopussa sain perikunnan hyväksynnän elämäkerran tekemiselle.

Minkälaista tutkimusta teit kirjaa varten?

– Tein tosi isoja haastatteluja. Tapasin kaikki Mukan läheiset jotka pystyin ja löysin uusia ihmisiä. Yritin etsiä mahdollisimman paljon elossa olevia ihmisiä, jotka haluavat antaa haastattelun. Yritin hahmottaa millaista Timon elämä oli sellaisella hyvin arkisella tasolla. Kävin lisäksi läpi SKS:n ja muita arkistoja, joissa voisi olla jotain tietoa aiheesta.

Nousiko arkistoista tai haastatteluista esiin sellaista tietoa, joka tuli yllätyksenä?

– En varsinaisesti yllättynyt, mutta oli jännittävää nähdä arkistossa ensimmäistä kertaa jokin käsinkirjoitettu paperi ja tutkia sitä. Tällöin pystyy vertailemaan jossakin esitettyjä väitteitä ja arvioimaan pitävätkö ne faktat ihan oikeasti paikkansa. Jotkin asiat olivat todella liioiteltuja tai asenteellisia.

– Yllätyin siitä, miten tylsää ja tavallista Timo Mukan arki on ollut. Ensin hän kirjoitti ja sitten kuunteli radiota. Mietin tällöin paljon mikrohistoriaa ja arjen historiaa. Kiinnostukseni tähän liittyy osin siihen, että olen perehtynyt historiantutkimukseen opiskelemalla historian maisteriksi. Oli ihanaa olla oman alan töissä.

Kirjaasi on vertailtu julkisuudessa Erno Paasilinnan kirjoittamaan aiempaan vuonna 1974 ilmestyneeseen elämäkertaan Timo K. Mukka – Legenda jo eläessään. Niiden välissä ei kai ole ilmestynyt pidempiä teoksia Mukasta?

– Toni Lahtisen väitöskirja Maan höyryävässä sylissä – Luonto, ihminen ja yhteiskunta Timo K. Mukan tuotannossa (2013) tuli siinä välissä. Se keskittyi enemmän Mukan kirjoihin, koska se on kirjallisuudentutkimusta, mutta siinä on käsitelty jonkin verran myös hänen elämäänsä. Lahtinen toimitti myös Mukan kirjeet kirjaksi.

– Lisäksi Mukan arkistoja on selvitetty paljon ja saatu parempaan järjestykseen. Yhtenä aineistonani oli myös Erno Paasilinnan aineisto, jonka sain käyttööni SKS:n arkistossa. Siellä oli Paasilinnan tekemät haastattelut, joita ei ehkä ole aikaisemmin katsottu toisilla silmillä.

– Tutkin lisäksi Mukan Ruotsissa asuvan siskon kirjeitä ja sain häneen yhteyden. Haastattelin myös saamelaista Oula Näkkäläjärveä, jota kukaan ei ole aiemmin aiheesta haastattelut. Näkkäläjärvi oli Mukan läheinen ystävä.

* *

Puhuitkin jo Paasilinnan kirjaa Mukasta, mutta voisitko vielä avata miten itse asemoiduit siihen? Kommentoit sitä suoraan omassa kirjassasi.

– Kyse on isosta asiasta, koska Paasilinnan kirja on ollut myös itselleni hyvin vaikuttava. Se on hieno elämäkerta, ajattelin lukiessani sitä. Nyt tavallaan mietin mitä sen hienouden alla on. Siihen sisältyy sellaista asennetta, jota olen halunnut purkaa, kuten esimerkiksi tietynlaista miesneromyyttiä. Suomalainen kirjallisuushistoria ei voi perustua sellaiselle, että ylistetään tai nostetaan tiettyä käytöstä tärkeämmäksi toiminnaksi kuin jotain muunlaista toimintaa. Olen harjoittanut uudelleenlukua suhteessa lähteisiin.

Miltä männystä tuntuu olla mänty tekee tätä uudelleenlukua mielenkiintoisella tavalla. Siinä samaan aikaan puretaan miestaiteilija-myyttiä, mutta ei kuitenkaan väheksytä Mukalla ollutta luovuutta.

– Mielestäni on tosi tärkeää, että taiteilijana olo ei ole jotain tavallista, missä ei ole mitään ihmeellistä. Koska on siinä jotain ihmeellistä, että ihmiset tekevät taidetta. Se ei ole kuitenkaan jotain saavuttamatonta, vaan yhtä inhimillistä kuin muukin toiminta. Toiset vain valitsevat tehdä taidetta.

Puhuit aiemmin Mukan arjesta ja sellaisesta mikrohistorian tasosta. Tällä tasolla sinun ja Paasilinnan kirjoittamista elämäkerroista syntyy välillä hyvin erilainen kuva. Kuvaatte esimerkiksi jotain samaa kohtausta, josta Paasilinnan kirjassa syntyy kuva Mukasta suorastaan antisosiaalisena ja sinulla taas paljon seurallisempana persoonana. Teoksia ja niihin sisältyviä tulkintoja on kiinnostavaa lukea rinnakkain.

– Yksi iso ajatus kirjaa kirjoittaessa oli, että sillä on iso merkitys kietä haastatellaan ja mikä osa sillä on kuvan luomisessa. Haastatellessani Timon ystävää ja hänen asianajajaansa Tuomo Pekkalaa hän puhui siitä, tunnistaako toinen humalainen toisen ihmisen humalan tasoa. Aloin tämän kuultuani miettiä sitä, että jos tosi moni ihminen on ollut Timon kanssa baarissa ja pystyy kertomaan tietynlaista tarinaa, pystyvätkö he irroittamaan itseään siitä omasta humalatilastaan kertoessaan tarinaa. Miten se muistaminen tapahtuu?

– Yksi minua järkyttänyt asia oli, että Erno ei haastatellut juurikaan naisia, vaikka Timon läheisimmät ihmiset olivat äiti, siskot, puoliso ja lapset. Nämä olivat Timon lähipiiri ja Erno on valinnut olla haastattelematta osaa heistä. Tai jos hän on heitä haastatellut, hän teki sen suhteen kirjassaan todella isoja valintoja. Erno kävi Timon äidin luona nopeasti kahvilla ja teki kuulakärkikynällä pari merkintää muistiinpanoiksi. Ne oli siellä arkistossa. Sitten taas kaikki muut ihmiset, kuten miesoletetut haastateltavat, oli litteroitu selkeästi, käyty läpi tosi pieteetillä ja niiden eteen oli selkeästi käytetty aikaa ja vaivaa. Timo ei kuitenkaan puhunut tunteista juurikaan kuin aivan läheisilleen.

Kirjassasi nousee esiin myös Mukkaa kirjailijana, joka tekee yhteiskunnallista vaikuttamista. Hän oli aktiivinen Kirjailijaliitossa sekä kirjoitti moniin vasemmiston lehtiin esimerkiksi kirjailijapalkasta. Halusitko itse korostaa tätä vai nousiko tämä keräämästäsi aineistosta?

– Mukka kirjoitti valtavan määrän monenlaisia kirjoituksia. Ne muodostivat hänelle osan palkasta ja hän rakensi uraansa kirjoittamalla jatkuvasti, useita kymmeniä mielipidekirjoituksia. Tuntui, ettei tätä voinut ohittaa. Mukan työskentelyssä Kirjailijaliitossa, hänen teksteissän, muistinpanoissaan ja kirjoissaan, on valtavasti tunteita mukana. Tällä oli painoarvoa hänelle itselleen. Ja siihen liittyi paljon kipeää fiilistä, joka on hyvin tunnistettavaa. Niistä asioita keskustelu satuttaa ja kirjoittaminen oli jopa kipeää.

– Kyse oli tietenkin myös eri ajasta ja Kirjailijaliitto toimii nykyään aivan eri tavalla. Mukan aikaan siinä oli paljon sellaista asetelmaa, että ketkä kuuluvat mihinkin puolueeseen. Timolle on myös sanottu, että ”tuu tänne etelään katsomaan miten oikeat kirjailijat työskentelee”. Siellä on ollut sellaista asenteellisuutta.

Tuo pohjoisen asetelma kirjassasi on myös mielenkiintoinen. Teos kuvaa ajan yhteiskunnallisia oloja pohjoisessa, perheen ja laajemmin kylän kautta. Nyt ilmestyi myös Noora Vaaralan kirjoittama Reidar Särestöniemen elämäkerta. Olitko tietoinen siitä kirjoittaessasi?

– Kyllä, olemme vanhoja tuttuja Nooran kanssa. Sitä ennen ilmestyi myös Annikki Kariniemen elämäkerta, jonka kirjoitti Outi Hytönen (lue arvio). Gummerus on näiden kolmen (Mukkaa, Särestöniemeä ja Kariniemeä käsittelevän) kirjan myötä käsitellyt uudelleen tällaisia pohjoiseen liittyviä myyttejä. Käyn aina Kariniemen patsaalla hakemassa hyvää kirjoitusonnea, kun ajan siitä ohi.

– On olemassa koko maan perspektiivi ja etelän perspektiivi. Se kummassa asuu vaikuttaa aika paljon ihmiseen. Keskuksessa harvoin ajatellaan sitä, mitä toisissa paikoissa ajatellaan. Sieltä ytimestä käsin voi heittää asenteellisia kommentteja tai tehdä oletuksia siitä toisesta ihmisestä ja siitä miten hän elää. Varsinkin jos tietoa ei ole kovin paljon. Kaikissa asioissa, jotka rajaa ihmisiä keskuksiin ja niiden ulkopuolelle, tai enemmistöön ja vähemmistöön, on aina ristiriitaa.

Mikä on oma suosikkisi Mukan tuotannosta?

– Ajattelin ennen elämäkerran kirjoittamista, että hänen runonsa eivät aukene itselleni yhtään. Lukiessani ja verratessani niitä hänen elämäänsä ne alkoivat yhtäkkiä aueta. Aloin ymmärtää hänen luontokäsitystään, joka on niissä luontorunoissa, sekä niitä konsepteja, joihin runot nojaavat.

– Luulin aiemmin Mukan olevan proosakirjailija, mutta hän onkin sielultaan runoilija. Hänen tapansa katsoa maailmaa ja kirjoittaa runoja muodostaa tavallaan muistiinpanoja, joista syntyy kirjoja. Tämä teki minuun vaikutuksen. Vaikka runot avautuvat vaikeasti, ehkä ne ovat suosikkejani.

Entä jos joku haluaisi tutustua ensimmäistä kertaa Mukkaa, mistä kirjasta suosittelisit aloittamaan?

– Kenties romaanista Kyyhky ja unikko (1970). Itselleni oli yllätys, että lähdemateriaalit paljastivat sen pohjautuvan William Shakespeareen. Mukan lukeneisuus näkyy siinä. Se on ytimekäs ja kaunis teos.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua