Väinö Linnan kuva sisällissodan vuosista alkoi muuttua sotien jälkeen, kun aiheesta keskusteltiin työkavereiden kesken Tampereen Finlaysonilla.
KIRJALLISUUS | Vanha kapinallinen Linkola ei sortunut hymistelyyn ylistetyn kirjailijankaan suhteen. Sivistyneistökodin kasvatti ei hyväksynyt kuvaa, jonka Linna piirsi Pentinkulman silmäätekevistä, sata vuotta sitten syntyneen kirjailijan työtä ja teoksia analysoiva kirja kertaa.
Kari Pitkänen
Vuonna 2000 kalastaja, kirjailija ja filosofi Pentti Linkola osallistui Väinö Linnan 80-vuotisseminaariin – ja veti herneen nenäänsä.
Väinö Linna (1920–1992) oli kohotettu aikanaan akateemikon, kansalliskirjailijan, näkijän ja ”oikean” historiankirjoittajan asemaan, varsinkin mitä tuli katkeraan sisällissotaan, sen syihin, selityksiin ja seurauksiin. Juhlissa Linnan hymistelystä ja ylistyksestä ei ollut tulla loppua.
Linkola kirjoitti oman analyysinsä Hiidenkivi-lehteen seuraavana vuonna. Hän ilmoitti arvostavansa Linnaa kirjailijana, mutta ei historioitsijana.
”Itselleni siellä (juhlissa) korostuivat kuitenkin Linnan yhteiskuntakäsityksen, historiakäsityksen yksipuolisuus ja sen onnettomat seuraukset.”
Miten tähän oli tultu?
Kritiikin vyöry alkoi heti
Kun Täällä Pohjantähden alla -trilogia alkoi ilmestyä syksystä 1959 alkaen, kriitikot teroittivat kyniään kiivaasti. Tästä kaikesta muistuttaa Väinö Linna. Tunnettu ja tuntematon -kirja, joka ilmestyi WSOY:n kustantamana kesällä.
Linnaa ja hänen tuotantoaan analysoivan ja läpivalaisevan teoksen ovat toimittaneet Jyrki Nummi, Maria Laakso, Toni Lahtinen ja Pertti Haapala. Kirjailijan syntymästä on tänä vuonna kulunut sata vuotta.
Kirjallisuuden professori Jyrki Nummen väitöskirja Jalon kansan parhaat voimat (1993) käsitteli Linnan pääteoksia. Juuri hän kertaa juhlakirjassa Pohjantähden jo syntymäaikoinaan herättämää kritiikkiä.
Tuomioita ovat jaelleet historioitsijat Seikko Eskolasta (1960) Vesa Varekseen (2018) saakka. Lasse Lehtinen ja Ilkka Volanen ovat vuonna 2018 kirjoittaneet kokonaisen kirjankin, jonka päämäärä oli oikaista Linnan vääristynyttä kuvaa vuoden 1918 tapahtumista.
Esimerkiksi torpparikysymys ei ollut niin oleellinen motiivi vihollisuuksien leimahtamiselle kuin kuvaukset Pentinkulmalta antavat ymmärtää. Linnan trilogia myös sivuuttaa kokonaan sisällissodan yhteydet ensimmäiseen maailmansotaan ja Venäjän vallankumoukseen.
Pentti Linkola ei siis kyntänyt auraamatonta peltoa. Hän vain liittyi pitkään kansallista oraakkelia ja jopa kasvonsa markka-ajan seteliin saanutta kirjailijaa arvostelevaan jonoon.
Väinö Linna (1920–1992). Kuva: Asko Rysä / WSOY:n kuva-arkisto
Herrasväen poika hermostui
Linkolan Linna-kritiikin syyt voi helposti kiteyttää sanontaan suku velvoittaa.
Hänen isänsä Kaarlo Linkola oli Helsingin yliopiston rehtori ja kasvitieteen professori. Isän puolen sukujuuret juonsivat itäsuomalaisesta Collanin suvusta, jonka yksi haara aateloitiin vuonna 1874. Myöhemmin Collan suomennettiin Linkolaksi.
Linkolan Hilkka-äidin isä oli Helsingin yliopiston kansleri Hugo Suolahti. Pentin lapsuudenkoti oli turvallisen porvarillinen, vauras ja sivistynyt. Hän tukeutuikin arvioissaan omiin lapsuusmuistoihinsa sotaa edeltävien vuosien herrasväen elämästä:
”Sivistyneistön kuvaus – nuo rovasti ja ruustinna Salpakarin ja opettaja Rautajärven kerrassaan epätyypilliset karikatyyrit – perustui pelkästään omaan ja ympäristön pahantahtoiseen fantasiaan”, Linkola tykitti Hiidenkivessä.
”Kansanihmisten kuvaus on pätevää ja asiantuntevaa, mutta senkin tyyppivalikoima vino, ihannoitu. Räätäli Halmeen idealistinhahmo ja työmoraaliltaan erinomainen Koskelan suku ovat mahdollisia ja todenmukaisia, mutta eivät edustavia. Roskaväki on aliedustettu”, hän jatkoi.
”Roskaväki” tarkoittaa paikkakunnan maatonta työväkeä. Linkola toki tunnustaa, että kirjailijoilla on omat vapautensa, mutta hän arvelee tämän alun alkaenkin pyrkineen enempään: ”Tulkitsijoittensa tukemana Linna asettui pian historiankirjoituksen asemaan.”
Siinäkään suhteessa kaikki ei mennyt ihan putkeen. Jyrki Nummi muistuttaa Vesa Vareksen ja jo Seikko Eskolan tekemästä huomiosta: vuosisadan vaihteen Suomesta ei tunneta ainoatakaan tapausta, jossa pappila olisi palauttanut itselleen torpan maita. Näin kuitenkin tapahtui Pentinkulmalla, ja juuri tuo tapahtuma selittää suuresti Akseli Koskelan tuntemaa katkeruutta ja epäoikeudenmukaisuutta.
Pohjantähden ensimmäistä osaa mainostettiin ennakkoon WSOY:n Kirjasanomat-lehdessä elokuussa 1959.
Modernia Suomea synnyttämässä
Mutta miksi Väinö Linna sitten kirjoitti Pohjantähtensä niin kuin kirjoitti?
Jyrki Nummen mukaan kirjasarjaa selittävät sen historiallinen tausta ja sisällissodan aikaa koskeva kouluopetus ennen talvisotaa. Se oli läpitunkevan valkaistua ja korosti punaisten maanpetoksellisuutta. ”Siinä ei sanoja eikä kielikuvia säästetty”, Seppo Hentilä summaa.
Vuonna 1960 Linna antoi haastattelun Dagens Nyheterille ja totesi, että vapaussodan kirjallisuus sekä koulukirjojen totuus olivat se historiallinen tausta, josta hänelle ”oli valehdeltu” ja jota vasten hän oli kirjoittanut romaaninsa.
Linnan elämäkerturi Yrjö Varpio muistelee juhlakirjassa kirjailijan todenneen, että Pohjantähden taustalla oli ”inttävä tunne, ettemme me sellaisia olleet, ei se sillä tavalla ollut”.
Kriittinen näkemys alkoi hahmottua sodan jälkeen, kun sisällissodan aikaa puitiin keskusteluissa yhdessä Tampereen Finlaysonilla työkavereiden kanssa.
Erityisesti Linnaa kuohuttivat sodan jälkeiset kostotoimet. Hän etsi kirjansa kautta mahdollisuutta kontaktiin ja vuoropuheluun, vaikka kaikesta ei yksimielisiä oltaisikaan.
Varpion yhteenveto on osuva: Linnan pääteokset ovat sotien jälkeen uudelleen muotoutuvan suomalaisen yhteiskunnan kuva.
”Linnan pääteokset linjasivat heti tuoreeltaan sitä kehitystä, jossa työväestö, maalaisväestö ja kaupunkien keskiluokka integroitiin moderniksi Suomeksi, ratkaisemaan yhdessä yhteiskuntansa ongelmia puheen ja keskustelun avulla. Tiivistäen sanottuna Linnan pääteokset kuvaavat sodanjälkeisen modernin Suomen syntyä.”
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Nyt on Kirsi Kunnaksen juhlavuosi – mikä hänen runoistaan kosketti sinua eniten? Jaa muisto kanssamme
KYSELY | Kulttuuritoimitus kokoaa Kirsi Kunnasta koskevia muistoja kirjailijan joulukuussa koittavan 100-vuotispäivän kunniaksi.
Lohikäärmeen tähdittämä kirjallisuusilta Metsossa voi olla jännittävämpi kuin Leijonien taistelu jäähallissa
KIRJALLISUUS | Salla Simukka kertoo, miltä tuntuu saada Finlandia-ehdokkuus, ja Anniina Mikama paljastaa, millä taktiikalla huimapäiset nuoret neidot käyvät tuhoa kylvävän lohikäärmeen kimppuun.
