Montgomery marraskuussa 1942. Kuva: Wiki Commons
ESSEE | Vaikka muistelmat ajoittuvat miltei 70 vuoden taakse ja glorifioivat brittiläistä sotahistoriaa, tekstin henkilökohtainen analyysi ja inhimillinen näkökulma ovat yhä ajankohtaisia.
Bernard Law Montgomery: The Memoirs of Field-Marshal the Viscount Montgomery of Alamein K. G (1958). Sotamarsalkka Montgomeryn muistelmat (WSOY, 1959). Suomentanut Toivo J. Kivilahti. 641 sivua.
Sotapäälliköistä on olemassa vain harvoin yhteneviä mielipiteitä – olivat he sitten voittajia tai häviäjiä.
”Vaan ihminen syntyy vaivaan, niinkuin tulen kipinät sinkoilevat lentoon.”
(Job 5:7)
Tällä Jobin kirjan lainauksella alkaa pitkän sotilasuran tehneen brittisotilaan, sotamarsalkka Bernard Law Montgomeryn (1887–1976) Sotamarsalkka Montgomeryn muistelmat.
Englanninkielinen alkuperäisteos The Memoirs of Field-Marshal the Viscount Montgomery of Alamein K. G julkaistiin vuonna 1958. Klassikkoteoksen on suomentanut Toivo J. Kivilahti, ja sen kustansi vuonna 1959 WSOY.
Olen tutustunut Montgomeryn muistelmiin jo 2000-luvun alussa. Tuolloin viehätyin kirjan tietyistä osista, vaikka muistelmia onkin pidetty omahyväisinä ja Montgomeryn omia taktiikoita puolustelevina. Muistelmista heijastuu suorapuheinen johtajuus, arrogantti persoonallisuus sekä sangen subjektiivinen, suorapuheinen tyyli, mikä käy ilmi esimerkiksi kohtaamisissa Dwight D. Eisenhowerin ja kenraali George S. Pattonin kanssa.
Teksti etenee kronologisena kerrontana. Teos noudattaa toisinaan majesteettista ja jokseenkin autoritaarista tyyliä. Montgomery ei kyseenalaista mitään, eikä hän tunnelmoi.
Montgomeryn muistelmat on tuhti, yli 600-sivuinen teos, joka jakautuu kolmeenkymmeneenkolmeen lukuun aina Poikavuosista loppulukuun Muita ajatuksia. Montgomeryn sodankäyntiin liittyvät taktiset ja strategiset ratkaisut ja kartat ovat yhä merkityksellisiä. Teos sisältää 34 kuvaa ja 14 karttapiirrosta.
Teos sisältää paljon kirjeitä, näkemyksiä ja erityisesti pohdintaa johtajuudesta. Montgomery oli mukana todistamassa merkittäviä historiallisia tapahtumia, ja hänen elämänsä oli muutenkin mielenkiintoinen. Teksti avaa henkilökohtaisia tulkintoja ja käskyjä sekä Montgomeryn keskusteluja valtaapitävien kanssa. Kirjassa on myös sotataktiikkan liittyvien asioiden esittelyä. Montgomery ennakoi loppuvuosinaan sotataidon kehitystä.
Olen pohtinut Montgomeryn muistelmia pikemminkin niiden nykyaikaisen merkityksen valossa, sen sijaan että käsittelisin teoksen puutteita.
Rohkaiseminen, moraali ja huolto
Usein johtajat sivuuttavat naisten merkityksen sodankäynnissä; samoin historioita on kirjoitettu paljon kenraalien näkökulmasta. Vaikka teos on kirjoitettu suuren miehen näkökulmasta, Montgomeryn näkemys armeijan voitokkuudesta alkaa rivimiehen rohkaisemisesta; Montgomery tunnettiinkin luottamuksestaan rivisotilaaseen. Vaikka Montgomeryn teos on suuren voittajan kertomus, se ottaa erityisesti huomioon huollon ja naisten aseman.
Hänen näkemyksensä naisista rintamalla avustajina ei ollut kuitenkaan uudenaikainen.
”Kun tulin armeijaan 1942, sairaanhoitajattarien ei sallittu mennä etummaisille taistelualueille. Kumosin tämän kiellon. Heidän läsnäolonsa rauhoitti ja tyynnytti monien vaikeasti haavoittuneiden hermoja…”
Montgomery korosti erityisesti moraalin merkitystä rintamalla. Hän kirjoittaa, miten ”sotilaan moraali on suurin yksityinen tekijä sodassa”. Hän toteaa, ettei usko sotilaan moraalin nousevan erilaisilla houkuttimilla: ”Minun kokemukseni sotilaista on se, että he ovat parhaimmillaan joutuessaan ankariin olosuhteisiin.”
Johtajan valmiudet ja strategia
Miten sitten saada taakseen joukot, jotka seuraavat johtajaa? Miten saada mobilisoitua laajoja kansanryhmiä aseisiin?
Johtajuutta voi käyttää sekä hyvään että pahaan, mikä käy ilmi teoksessa useassa kohtaa. Montgomery kyseenalaisti kansallissosialismin, kun hän haastatteli antautuneita saksalaisia. Tämä sivusi Montgomeryn oppia moraalin merkityksestä.
”Johtajuuden on uskoni mukaan perustuttava henkisiin kykyihin, voimaan saada toiset inspiroiduksi seuraamaan itseään. Tämä henkinen oivallus voi olla suuntautunut joko hyvään tai pahaan.”
Montgomery korostaa erityisesti päätöksenteon merkitystä: ”Sodanjohtajan ainoana ohjeena tulee olla päätöksentekeminen taistelussa ja tyyneys kriitillisissä tilanteissa.”
Sotamarsalkka korosti usein, että historiaa kirjoitettaessa on ymmärrettävä”sodan usva”, jonka keskellä päätöksiä tehdään. Hän painotti, että jälkiviisaus on helppoa, mutta oikeudenmukainen historioitsija huomioi tiedon rajallisuuden, joka komentajalla oli päätöshetkellä.
”Johtajuus on kyky ja tahto koota miehet ja naiset yhteen yhteisen päämäärän hyväksi, mihin liittyy persoonallisuus, joka herättää luottamusta.”
”Sotapäällikkö ei saavuta menestystä noudattamalla neuvoja tai ottamalla jostakin mallia. Menestyksen perustana on tilannetta hallitsevien tekijöiden ja kaikkien toiminnassa olevien voimien huomioon ottaminen. Jokainen operaatio on ainutlaatuinen.”
Taisteluiden strategiat korostavat, että Montgomery oli perfektionisti. Strategiana oli usein hyökätä vasta, kun ylivoima viholliseen nähden oli selvää. Ennen hyökkäystä hän valmistautui huolella.
Visiot, Nato ja puolustuspolitiikka
Montgomery karsasti politiikkaa sen kiemuraisuuden ja suorapuheisuutensa vuoksi, mikä kävi ilmi hänen viimeisinä palvelusvuosinaan, kun hänet pyydettiin johtamaan senhetkistä brittiläistä liberaalipuoluetta.
Montgomery näki kylmän sodan vaikutukset ja huolestui niistä. Hän kannatti kansainvälisen yhteistyön tehostamista rauhan saavuttamiseksi suursotien jälkeen. Sotamarsalkka kirjoittaa muistelmiensa loppupuolella, miten hän kannatti toisen maailmansodan jälkeisenä aikana suurempaa panostamista aseistautumiseen kuin valtioilla oli käytettävissä resursseja.
Arvokas lähde
Vaikka Montgomeryn muistelmat ajoittuvat miltei seitsemänkymmenen vuoden taakse ja vaikka ne glorifioivat brittiläistä sotahistoriaa, tekstin henkilökohtainen analyysi ja inhimillinen näkökulma ovat yhä ajankohtaisia.
Montgomeryn suorapuheisuus ei koskaan jättänyt tulkinnan varaa, eikä hän käyttänyt kiemurtelevaa, kantaansa epäselväksi jättävää kieltä.
Nykypäivän konfliktit ovat monimuotoisia, ja teknologia painottaa strategista ajattelua. Montgomeryn opit korostavat johtajuuden tärkeyttä, päätöksenteon paineita ja yhteistyön merkitystä kriisitilanteissa. Montgomeryn opit muistuttavat, miten tärkeää nykyajan rauhankäsityksessä on konfliktien ehkäisy. Lisäksi teos on relevantti ja arvokas lähde siihen, miten johtajat ovat ratkoneet vaikeita tilanteita.
Teos tuo esiin niin menneitä kuin ajankohtaisiakin näkemyksiä turvallisuuspolitiikasta ja kriisitilanteista. Montgomery kirjoittaa muistelmiensa lopussa poliittisen testamentin ja visionsa tulevaisuudesta:
”Voi olla, että tämä (testamentti) antaa kirjalleni toisen ’sävyn’ kuin siinä on ollut tähän asti, mutta se ei haittaa – kunhan vain saan selvästi sanotuksi, mitä minulla on mielessäni. Tämän luvun otsake (Länsimaiden yksimielisyys) osoittaa varsin tarkoin, mikä on se päämäärä, joka on saavutettava, jotta lännen liittouma voisi menestyä. Meillä on kuljettava pitkä matka, ennen kuin saavutamme sen.”
Mari Loponen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Arki katkesi karmeasti, kun aviomies paljastui perverssiksi raiskaajaksi – arviossa Gisèle Pelicotin Hymni elämälle
KIRJAT | ”Raiskaajien kuului kulkea kumarassa. Ei minun”, hyväksikäyttäjien ringin uhri perustelee koko maailmaa järkyttänyttä avointa oikeudenkäyntiä.
Kokoomateos kartoittaa hädän käsitettä ja pohtii sen merkitystä – arviossa Kenen hätä on oikeutettua?
KIRJAT | Kirjan missiona on tuoda esiin ”marginaalien marginaalissa” olevien ryhmien kuormittavaa elämäntilannetta ja tuen tarvetta.
Uskonnot ei, uskonnollisuus kyllä – arviossa John Deweyn Yhteinen usko
KIRJAT | Yhdysvaltalaisfilosofi keskittyy teoksessaan uskontoon tavalla, jota voi edelleen pitää omaperäisenä ja radikaalina.
Sotasyyllisyys vielä kerran: Kuusinen tilasi, Kekkonen järjesti, ja lopullinen kohde oli Väinö Tanner
KIRJAT | ”Oikeudenkäynti ilman Tanneria on kuin auto ilman kuljettajaa”, kenraalieversti Andrei Ždanov puuskahti Kekkoselle. Eikä olisi voinut olla pahemmin väärässä.