Kuva: Mikko Saari

Kuvakirjakesä jatkui yhä. Luin elokuussa enemmän kirjoja kuin vuoden aikaisempina kuukausini, mutta jos sivumäärää tarkastelee StoryGraphin tilastoista, vuoden ahkerin lukukuukausi on edelleen maaliskuu, jolloin luin määrällisesti vain puolet siitä, mitä nyt heinäkuussa. Sanamäärästä nyt varsinkaan ei kannata puhua.

Keksin myös sen, mikä on seuraava isompi lukuprojektini Joycen Ulysseksen jälkeen. Aion tarttua Murasaki Shikibun Genjin tarinaan, joka on yksi maailman vanhimmista romaaneista: se ilmestyi noin vuonna 1000, siis 600 vuotta enne Don Quijotea ja lähes 900 vuotta ennen Seitsemää veljestä. Nyt on tälle teokselle hyvä aika. 1980-luvulla teoksesta ilmestyi ensimmäinen kolmannes ja vasta nyt se on julkaistu kokonaisuutena. Suomennos on Marutei Tsurusen ja Kai Niemisen käsialaa, ja Nieminen on saattanut sen valmiiksi.

Olen kirjoittanut useimmista lukemistani teoksista pidemmän arvion, joka on julkaistu tai tullaan julkaisemaan jossain. Aikaisemmin arvioin kaikki lukemani kirjat; nyt olen päättänyt päästää tästä rajoituksesta irti. Olen linkittänyt lukupäiväkirjasta teosten arvioihin, sikäli kun niitä on jo julkaistu. Julkaisemattomat ovat tavallisesti Kirjavinkkien julkaisujonossa, eli ilmaantuvat sinne elokuun aikana.

* *

Kuvakirjat

Linda Bondestam: Elämäni pohjalla – Yksinäisen aksolotlin tarina (Teos 2020, suom. Maarit Halmesarka) – Tämä kuvakirja kertoo ilmastonmuutoksesta yksinään pienessä järvessä asuvan aksolotlin näkökulmasta. Bondestam on aivan huippu tässä: kirjasta tulee mieleen tuoreempi Hopi Hopi, joka sekin onnistui ravistelemaan lukijaansa. Niin tämäkin, ja kirjan kuvitus on täynnä valloittavia yksityiskohtia. Kirja on samalla hauska, oivaltava ja vakava. Bondestam on kyllä kansallisaarre, vaikka onkin saanut enemmän tunnustusta Ruotsin puolella.

Joaquín Camp: Keinulauta (Kvaliti 2025, suom. Kati Helenius) – Vahvalla kädenjäljellä kuvitettu yksinkertainen pienten lasten kuvakirja keinulautaleikistä perustuu yllätyksellisyydelle: ennen sivun kääntämistä ei voi tietää, kuka keinulaudan seuraavalla aukeamalla keikauttaa toiseen asentoon. Runomuotoinen teksti saattelee tarinaa, mutta kuvien päälle tämä rakentuu. Ensilukemisella tämä on kyllä yllättävä ja hauska, mutta jaksaakohan kiinnostaa, kun yllätys on nähty? Tuoreeksi kuvakirjaksi hämmästyttää hieman se, että kaikki kirjan ihmishahmot vaikuttavat miehiltä. Arvioni Kirjavinkeissä.

Kaisa Happonen & Anne Vasko: Mur ja tähti (Tammi 2019) – Ensitutustumiseni Mur-sarjaan jättää hyvän mielen: tämähän on aivan ihastuttava kirja. Todella taidokas kuvitus ja ilmeikkäät hahmot tekevät tästä ilon katsella, ja tarinan mietteliäisyys miellyttää. Harvassa lastenkirjassa pohditaan aikaa tähtien mittakaavasta! ”Avaruus, se on suuri asia” – totta tosiaan. Jos muu sarja yltää tämän kirjan tasolle – ja on hyvä syy uskoa, että näin on – Mur-kirjoja on helppo suositella kaikkiin lapsiperheisiin.

Emmi Jormalainen: Puu (Studio Panama 2013) – Kuvakirjan muodolla leikkivä sanaton kuvakirja esittelee meille puun. Kirjaa luetaan poikittain ja selaamalla sivuja pääsee etenemään kirjassa ylös- tai alaspäin. Yhtä hyvin voi siis kulkea alusta loppuun kuin lopusta alkuun. Tämä on vähän äkkiä luettu, mutta sinänsä kyllä oikein viihdyttävä pieni kuvakirja.

Satu Kettunen: Aarteitani Suomesta (Otava 2021) – Kuvakirja esittelee kertojan suosikkiasioita Suomesta. Näkökulma on pienen lapsen ja listalla on kaikenlaista ilmeistä ja jotain vähän yllättävääkin. Paikoin tämä kuulostaa pikkuisen matkailumainokselta, ja onhan tässä tekstit englanniksikin, eli sikäli kirja sopii hyvin matkamuistoksi tai lahjaksi ulkomaille. Kettusen kuvitus on tekniikoiltaan monipuolista ja taitavaa, joten kirjasta jää kyllä hyvä mieli.

Réka Király & Marika Maijala: Lunta sataa, Lupo! (WSOY 2012) – Tämä kuvakirja oli Heikkilä-Halttusen listoilla esimerkkinä luovasta toteutuksesta ja varsin nokkelastihan tässä kirjassa reikiä, leikkauksia ja luukkuja hyödynnetäänkin. Tarina on yksinkertainen ja pienille lapsille suunnattu, kuten luukkukirjoissa yleensäkin, mutta siinä on hauskaa oivallusta. Lapsenomainen kuvitus on somaa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Malin Kivelä & Linda Bondestam: Suurenmoinen Rosabel (Teos 2017, suom. Liisa Ryömä) – Tallilla on uljaita ratsuja ja sitten Rosabel. Innokas ja ärhäkkä pikkuponi ei ole sulokas eikä hypi esteiden yli, mutta ainakin hänellä on luonnetta ja unissaan suurenmoinen maailma. Sitten löytyy uusi ystävä, joka näyttää, että tallin ulkopuolellakin on hieno maailma. Tämä Bondestamin upeasti kuvittama kuvakirja käsittelee houkuttelevan heppateemansa kautta hienosti erilaisuutta, joukkoon sopimista ja ulkonäköpaineita. Arvioni Kirjavinkeissä.

Malin Klingenberg & Maria Sann: Viisi hauvaa (S&S 2021, suom. Outi Menna) – Linnea kertoo päiväkodissa kavereille, että heille tulee hauvoja. Niitä tulee viisi! Sitten ne tulevat, ja Linnean kotona elämä käy levottomaksi. Hauvat pitävät melkoista elämää ja valvottavat öisin! Ebban mielestä asia on vähän jännittävä, mutta kun hänet kutsutaan Linnean synttäreille, uteliaisuus kyllä voittaa. Melkoinen yllätyshän siellä sitten odottaa. Tässä, kuten muissakin sarjan kirjoissa, on kuvattu hienosti lasten maailmaa. Suomennoksen sävy on vähän erilainen kuin alkuperäisessä ruotsinkielisessä, jossa Linnean perheeseen ei ole tulossa hauvoja vaan muukalaisia (främlingar). Ja niin – eipä tässäkään lopulta hauvoja ole. Arvioni Kirjavinkeissä.

Hanna Konola: Tuulen vuosi (Etana Editions 2016) – Miten kuvata tuulta? Tämä vuodenkiertoa tuulen näkökulmasta kuvaava kirja palkittiin Kaunis kirja -tunnustuksella ja BolognaRagazzi-kunniamaininnalla. Runollinen kirja on ulkoasultaan erittäin pelkistetty, mutta todella taidokkaasti tehty. Kokonaisuus on upea taideteos, jossa yksinkertaisina viivoina näyttäytyvä tuuli heittelee kaikenlaista ympäriinsä, kuten tuulella on tapana. Yksinkertaisuudesta huolimatta kuvitus on luonteikasta. Hieno teos!

Taru Kumara-Moisio & Kaisa-Tuulia Tuomi: Koiranunta (Enostone 2024) – Dali-koira nukkuu koiranunta ja näkee unta sinusta, kirjan lukijasta, koiran osassa. Lukija saa eläytyä omistajansa tavaroita riepottelevan koiravillikon elämään, tehdä koiranmetkuja ja kohdata yllättäviä koiranunimaailman juttuja. Epätavallinen näkökulma tekee kirjasta erottuvan ja kiinnostavan. Kuvitus ilahduttaa varmasti ainakin koirien ystäviä. Matti Kuuselan näkemys Kulttuuritoimituksessa.

Essi Kummu & Liisa Kallio: Rauhan alkuja (Tammi 2024) – Suomeen saapuneen ukrainalaislapsen Zofian näkökulmasta kerrottu kuvakirja näyttää, miten rauhan alkuja saadaan versomaan. Taustalla vaikuttaa Ukrainan sota, josta ei suoraan kovin paljon puhuta. Etualalla on Zofian ja koulukaverin välinen riita, jota ei lainkaan avata kirjassa, mutta jonka sovittelua kuvataan. Ukrainan sota näkyy isoäidissä, joka suree Ukrainaan sotatoimiin jäänyttä miestään. Teoksessa kehotetaan antamaan tunteille tilaa, jolloin rauhallekin jää aikaa kasvaa. Kirjassa on kuvakirjaksi paljon tekstiä, mutta onneksi Kallion hienolle kuvituksellekin on tilaa.

Nora Lehtinen & Erika Kallasmaa: Alma ja ilmapallo (Minerva 2024) – Se tavallinen tarina ilmapallojen kanssa: Alma saa ihanan punaisen ilmapallon ja pitää siitä tiukasti, kunnes jossain kohtaa huomio herpaantuu, ote pääsee irti ja ilmapallo karkaa. Sitä sitten surraan, pohdiskellaan ja löytyypä ilmapallon karkaamisesta jotain ilonaiheitakin ja lopulta pallon karkaamisen suhteen saavutetaan rauha. Oivallinen tarina välittyy hienosti Kallasmaan upeista väriliitukuvituksista, joissa on monenlaista tunnelmaa ja hienoa kaupunkikuvaa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Isabel Minhós Martins & Yara Kono: Sata siementä, jotka lensivät pois (Etana Editions 2018, suom. Antero Tiittula) – Soma portugalilainen lastenkirja siitä, miten männyn sadalle siemenelle tapahtuu. Nehän lentävät ihan minne sattuu ja päätyvät mikä mihinkin: veteen, kiven päälle, lintujen ja oravien ruoaksi ja niin edelleen. Miten niistä nyt kasvaa uusia mäntyjä? Lopulta luonto kuitenkin löytää keinonsa. Tarinassa on sekä surua että lohtua. Kuvitus on mukavan persoonallista.

Reetta Niemelä & Eri Shimatsuka: Kettu ja hiljaisuus (Otava 2022) – Tuttu lastenkirjailija on saanut työparikseen japanilaisen tekstiilisuunnittelijan, jonka esikoiskuvitus tämä kirja on. Herkkäkorvaisesta ketusta kertova tarina johdattaa herkkyyden äärelle: on vaikeaa elää metsässä, jossa on koko ajan jatkuva meteli. Niinpä pieni kettu alkaa etsiä hiljaisuutta ja löytääkin sitä monesta yllättävästäkin paikasta. Kirjassa on filosofinen ote ja paljon kauniita ajatuksia. Kuvitus on suloista ja herkkää.

Reetta Niemelä & Linda Bondestam: Jytäjyrsijät – Kuutamokeikka (Lasten keskus 2014) – Minulle vieraaksi jääneen lastenmusiikkiorkesterin oheistuotteeksi tehty kirja kertoo aika tavallisen aloittelevan bändin tarinan treenikämpältä festarilavalle. Bändissä soittaa kuitenkin jyrsijöitä ja kirja on muutenkin täynnä kaikenlaisia eläimiä ja muita Bondestamin luomia outoja otuksia. Siinä sivussa opetetaan rokkimaailman kuvioita lapsille. Tekstissä on outo 1970-luvun jytäklangi, joka tuntui minulle kumman vanhanaikaiselta, mutta ehkä se huvittaa lapsia. Ei tämä nyt ihan timanttia ollut, eikä Bondestaminkaan parhaita töitä.

Karin Saler & Siri Ahmed Backström: He, jotka jäävät jäljelle (Etana Editions 2019, suom. Kirsikka Myllyrinne) – Surua ja kuolemaa käsittelevä kuvakirja kertoo perheestä, jonka äiti on kuollut. Isä ja lapset surevat, kukin omalla tavallaan, ja mummo on mukana tuomassa turvaa ja lohtua. Tekstiä on niukasti, mutta tarpeeksi. Väriliitukuvitus on taitavasti tehtyä, ihmisten ilmeet esimerkiksi ovat hienoja. Oiva valinta, jos on tarvetta surua käsittelevälle kuvakirjalle.

Annika Sandelin & Linda Bondestam: Silkkiapinan nauru (Teos ja Förlaget 2019, suom. Maarit Halmesarka) – Taas ollaan kuvakirjassa kuoleman äärellä. Etelä-Amerikan sademetsiin sijoittuvassa tarinassa tapiiri ja silkkiapina ovat parhaat ystävykset, kunnes silkkiapina sairastuu ja kuolee. Onneksi tapiirilla on ystäviä tukenaan käsittelemässä surua. Sinänsä tavallinen eläintarina tuntuu eksoottisemmalta, kun eläimet ovat eteläamerikkalaisia, ja Linda Bondestamin kuvitus on mukavan taianomaista, etenkin öistä sademetsää kuvatessaan.

Katri Tapola & Sanna Pelliccioni: Tuulen myötä (Enostone 2021) – Haikeanhieno kuvakirja käsittelee kuolemaa. Mummon poismeno kuvataan hienostuneesti ja lähtemisen kuvaus on sellaista, ettei kuolema hyppää sivuilta mitenkään ilmeisesti, mutta toisaalta eipä teema epäselväksikään jää. Kaikkiaan siis erittäin tyylikäs kirja. Pelliccioni osoittaa monitaitoisuuttaan kuvittajana, tässä ollaan kuvitustyylin suhteen hyvin kaukana vaikkapa Onni-poika-kirjoista: kirjan vesivärikuvitus on yksinkertaisesti upeaa.

Katri Tapola & Selja Raudus: Kiven ja veden kirja (Etana Editions 2025) – Kuvakirja vakavasta aiheesta kertoo perheen vaikeasta tilanteesta lapsen näkökulmasta. Mistä on kyse, jää lukijalle vähän epäselväksi, kuten varmasti lapsellekin monesti, mutta aikuinen ei ole luotettava ja turvallinen. Kirja näyttää kuitenkin lapsen saavan apua koulun aikuiselta. Kirjan lopusta löytyy turvataitoja kehittävä tehtävä ja yhteystietoja avun pariin niin lapsille kuin aikuisille. Kirjan kuvitus on vahvan tunnelmallista.

Sanni Tervo: Lentokala (Kustannus-Mäkelä 2023) – Tämä esikoisteos pääsi kunniamaininnoille Kauneimmat kirjat -kokoelmassa. Kuvitus onkin tyylikästä ja kirja muutenkin viimeistelty. Kuvituksen tyyli tuo mieleen klassiset lastenkirjakuvitukset. Sanaton kuvakirja kertoo lohikäärmeen ja sen kultakalan tarinan. Tarinassa on hyviä ajatuksia ystävyydestä ja vapaudesta. Paikoin sarjakuvamaisestikin etenevää tarinaa on helppo seurata, vaikka siinä ei tekstiä olekaan.

Mila Teräs & Satu Kettunen: Simpukkakaupunki (Karisto 2025) – Kuvakirja kertoo Amasta, joka menee äitinsä kanssa viettämään aurinkoista päivää rannalla. Ama on pakolainen ja joutunut jättämään kotimaansa. Isä on jäänyt vanhaan kotimaahan. Rannalla Ama kuitenkin tutustuu muihin lapsiin ja pikku hiljaa rakentuu yhteys ja tulee uusia sanoja, joilla kiinnittyä ihmisiin. Kirjan kuvitus on kaunista ja rakentaa hienosti kesäistä, lämminhenkistä tunnelmaa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Tuutikki Tolonen & Anne Vasko: Salaiset (WSOY 2024) – Näitä omituisten otusten kuvastoja on nähty ennenkin, mutta eipä se tämän kirjan vetovoimaa syö. Kirja esittelee kaikenlaisia huomaamattomia, salaisia olentoja, joita jokaisessa kodissa elää. Mielikuvitusta ja tarkkaa katsetta maailmaan ruokkiva kirja on leikkisä ja kekseliäs, ja sen kuvitus on aivan erinomaista. Kai teidänkin ruokapöytänne alla möyrii muruhaalikkaita?

Deborah Underwood & Tim Hopgood: Kaunis sellaisenaan (Kvaliti 2022, suom Marvi Jalo) – Mantramaiseen toistoon perustuva kuvakirja kannustaa lempeyteen ja hyväksyntään. Sen viesti toistuu lähes samana neljään kertaan: olet ihmeellinen ja kaunis juuri sellaisena kuin olet, sinua rakastetaan ja virheitäkin saa tehdä. Kirjan sanoma on hyvä. Kuvitus on todella räväkän värikästä ja iskevää, jokainen aukeama on uusi värikäs yllätys. Näyttävä kirja!

Maria Vilja: Pohjaton reppu (Karisto 2025) – Reppu-sarjan aikaisemmissa kirjoissa on kuvattu erityisherkkyyttä enemmän sitä kautta, miten se vaikeuttaa elämää, kuitenkaan myönteisiä puolia unohtamatta. Tässä kirjassa erityisherkkyyden metaforana toimiva näkymätön reppu näyttäytyy vielä selkeämmin voimavarana, kun Rosali-tyttö käyttää reppuun keräämiään kokemuksia ja tunteita ruokkimaan mielikuvitustaan ja keksii luokan kevätjuhlaesitykselle hienon juonen ja rakenteen. Hienosti kuvitettu kirja tarjoaa monenlaista samastumispintaa, aina ompelusta ja polkujuoksusta innostuneesta isästä lähtien. Arvioni Kirjavinkeissä.

Sanna Sofia Vuori & Anne Vasko: Onko se minä? (Tammi 2021) – Pohdiskelevainen pienten lasten kuvakirja kyselee ja ihmettelee. Pikkutaaperoiden kirjassa on kaunis kuvitus, eikä varsinaisesti tarinaa, kunhan vain arkista kuvastoa ulkona käymisestä. Siinä voi sitten miettiä omaa olemassaoloa ja pohdiskella erilaisia aistikokemuksia, joita kirjan teksti kuvista sanoittaa. Soma kirja! Arvioni Kirjavinkeissä.

Jesper Wung-Sung & Jenny Lucander: Kuka saa päättää? (Etana Editions 2024, suom. Johannes Ekholm) – Tanskalainen kuvakirja kysyy, kuka saa mitäkin päättää. Niinhän se on, ettei lapsi saa päättää monestakaan asiasta, mutta eipä kyllä isälläkään ole päätäntävaltaa kun asiaa tarkemmin miettii. Lopulta perspektiivi kääntyy kirjaimellisesti päälaelleen. Taitava kuvitus tekee kirjasta ilon katsella ja filosofinen teksti ruokkii uteliaisuutta ja kyselyhalua.

Kobi Yamada & Mae Besom: Olipa kerran idea (Kumma 2020, suom. Raija Rintamäki) – Mitä idealla tehdään? Jos tätä kuvakirjaa on uskominen, ideoille pitää antaa aikaa ja niihin kannattaa uskoa. Lopulta niistä voi kasvaa jotain suurta! Kirjan tarina on sinänsä aika yksinkertainen ja hiukkasen self helpiin kallellaan, mutta kiinnostavaksi tämän kirjan nostaa Mae Besomin upea lyijykynäkuvitus, joka idean kasvaessa ja kirjan edetessä saa väriä, kunnes lopulta loistaa hienoissa vesiväreissä. Mikseipä tällaista lapsille lukisi, kyllä lapsia sietääkin rohkaista ideoidensa kanssa.

Mimi Åkesson & Linda Bondestam: Kaikki toiset (Etana Editions 2022, suom. Katri Tapola) – On helppo poimia kuvakirjahyllystä Bondestamin kuvituksia, kun niistä tietää saavansa laatua. Niin tässäkin. Niukkatekstinen kirja keskittyy villiin kuvitukseen, jossa esitellään erilaisia ihmisiä eri tilanteissa, tavallaan vastakohtakirjojen tapaan, mutta kuitenkin vähän oudommalla otteella. Kuvitus on kaukana vaikka Tatun ja Patun siististä jäljestä, mutta yhtä lailla tämäkin on täynnä kiinnostavia yksityiskohtia ja vaikkapa viittauksia Bondestamin muihin kirjoihin. Miten värikäs ja hauska kirja! Aino Louhen arvio Kulttuuritoimituksessa.

* *

Tietokirjat

Laura Ertimo & Mari Ahokoivu: Ihme ilmat! – Miksi ilmasto muuttuu (Into 2019) – Ilmastonmuutosasiaa lapsille tarjoileva kirja on asiallinen, suhtautuu aiheeseen vakavasti ja kysyy moneen kertaan, mikseivät aikuiset tee mitään. Siinäpä hyvä kysymys. Kirjan yleissävy on kuitenkin toiveikas, mikä nyt onkin jokseenkin ainoa mielekäs tapa tehdä tästä aiheesta kirjoja lapsille. Kuvitus on erinomaista ja kirjassa on paljon painavaa asiaa. Sen lukeminen tekisi hyvää monille aikuisillekin, joilla on hatara ymmärrys ilmastonmuutoksen toimintatavoista.

Emily Hawkins: Dinoatlas (Nemo 2018, suom. Sini Linteri) – Nemo on julkaissut useita isokokoisia lasten tietokuvakirjoja. Tämä 38 cm korkea kirja tekee koollaan vaikutuksen, mutta sisältö ei valitettavasti ole muiden, parempien kirjojen tasolla. Kuvittaja Lucy Letherlandin käyttämä ääriviivaton, liukuväreihin perustuva tietokonekuvitustyyli on aina tökkinyt, enkä pidä siitä, miten dinokuvituksiin on upotettu paljon anakronista hupailua, kuten haaveja lihansyöjädinojen käsiin. Taittokin on suoraan sanottuna aika kamalan näköistä. Tietopuolesta ei ole suuremmin valittamista, kirja esittelee joukon dinosauruksia jaoteltuna sen mukaan, missä päin maailmaa ne aikoinaan elivät. Dinosaurusfani saa tästä lisätietoa, mutta aiheesta on kyllä olemassa hienompiakin kirjoja.

Silvia Hosseini, Riikka Laczak & Vesa Rantama (toim.): Kriittisen ajattelun aika (Suomen arvostelijain liitto 2025) – Juhlavuoden vuosikirjaan on koottu kirjoituksia kritiikistä ajassamme, kritiikin ja kriittisen ajattelun opettamisesta, tekoälyaikamme vaikutuksista ja sytykkeitä ja ideoita kritiikin ympärillä tapahtuvasta toiminnasta. Mielenkiintoista artikkeli- ja esseekokoelmaa voi hyvin suositella kritiikin tämän hetken tilasta kiinnostuneille. Herman Raivion kirjoitus kritiikistä ammattina on oikein mainio perusjohdatus siihen, mistä kirjallisuuskritiikissä tällä hetkellä on kyse.

Olivia Laing: Ruumiin rajat – Kirja vapaudesta (Teos 2025, suom. Sirje Niitepõld) – Kirjan aiheet käyvät hyvin ilmi nimestä: tässä käsitellään ruumiillisuutta ja vapautta erilaisista näkökulmista. Suuntia on monia: vaihtoehtolääketiede, seksuaalisuus, mielen ja ruumiin suhde, vankilat, fyysinen kapina ja niin edelleen. Keskeisenä hahmona kirjassa kulkee Wilhelm Reich, jonka vaikutus psykoanalyysin puolella oli minulle tuttua, mutta jonka harhaiset myöhäisemmät vuodet eivät niinkään. Kaikkiaan tässä oli kovin paljon ihmeteltävää ja pohdiskeltavaa, oikein hieno paketti siis tämäkin kirja. Kati-Annika Ansaksen arvio Kulttuuritoimituksessa.

Lao Tzu: Tao Te Ching – A Book About the Way and the Power of the Way (Shambhala 1997, käänt. Ursula K. Le Guin) – Ostin tämän kirjan joitain vuosia sitten, kun sitä kehuttiin Takakansi-podcastissa. Nyt se pääsi mukaan pyörämatkalle pienen kokonsa vuoksi ja tuli luetuksi. Kyseessä on klassisen kiinalaisen tekstin uusi tulkinta. Ei suora käännös, Le Guin ei itse osannut kiinaa, mutta pohdittu, harkittu ja runollinen sovitus. Kirja on hieno: taolaisessa filosofiassa on kiinnostava syvä ydin ja Le Guin muotoilee sen viehättävästi. Osa teksteistä on vähän sumeita; osa tahallaan, osa siksi että lähdetekstit ovat niin vanhoja. Taolainen filosofia oli aika vierasta, mutta tuli nyt tutummaksi. Tämän pariin lienee syytä palata vielä toistekin.

Anni Polva: Elettiin kotirintamalla… : Lehtiä päiväkirjastani (Karisto 1981) – En liene ainoa, joka tähän tarttuu Juha Hurmeen suosituksesta. Hurmeen mukaan tämä on kiintoisin sotaromaani kautta aikojen. Se on paljon sanottu kirjasta, joka ei edes ole romaani. Vankasti muistelmien puolelle kallistuva teos on muistelua sotavuosista, erityisesti jatkosodan ajasta, kotirintaman näkökulmasta. Polvan mukaan kotirintamasta ei ole puhuttu tarpeeksi ja kun hän arvelee, että 2020-luvulla ei ole elossa enää ketään, joka muistaisi asiat itse, hän katsoi asiakseen kirjata ylös muistoja ajoilta. Kaikkea ei Polvakaan enää tarkkaan muista, mutta paljon kuitenkin, ja onhan tämä melkoista sisukkuuden juhlaa. Polva kestää lapsineen puutetta ja kärsimystä vaikka millä mitalla. Ei ihme, että oma mummoni on edelleen lähes satavuotiaana käsittämättömän sitkeä, eikä ihme, että tuon ajan lapsilla on kammottavia kehityksellisiä traumoja. Elettiin kotirintamalla… on vaikuttava muistelmakirja, kannattaa kyllä lukea jos sota-ajan olot kotirintamalla kiinnostavat.

Marketta Pyysalo & Carlos da Cruz: Mitenniinmukakirja (Lasten Keskus 2020) – Aatos-poika kuljeskee ympäriinsä etsien Sofia-kissaansa. Matkaseurana hänellä on antiikin kreikkalainen Aspasia Minerva-pöllöineen, ja matkan varrella vastaan tulee filosofia poikineen, aina antiikin ajoilta nykypäivään asti. Kirja käsittelee filosofiaa hauskalla ja lapsentasoisella tavalla: pääpaino on uteliaisuudessa ja kyselemisessä, ei tietämisessä tai varmuudessa. Kepeässä ja värikkäässä kuvituksessa esiintyy melkoinen kaarti tunnettuja filosofeja vuosisatojen varrelta. Onneksi on sentään Aspasia: muutenhan tämä on Hannah Arendtia lukuunottamatta all male panel.

Saimaa – Pyöräilyopas (Karttakeskus 2022) – Saimaan seudun pyöräilyreittejä esittelevä kompakti opas ohjeistaa hyvin alueen parhaille reiteille ja kertoo niiden varrelta löytyvistä nähtävyyksistä ja palveluista. Kirja on oikein kelpo työkalu Saimaalle suuntautuvien pyöräilyreissujen suunnitteluun, tästä saa hyviä ideoita reiteille. Arvioni Kirjavinkeissä.

Miska Salakka: Sukupuolten moninaisuus – Seksuaalisuus ja hyvinvointi (SKS Kirjat 2025) – Psykoterapeutin ja seksologin kirjoittama aiheen perusteos esittelee sukupuolen moninaisuutta ja rikkoo ahtaita sukupuolinormeja. Kirja avaa transsukupuolisuuden, transvestisuuden, intersukupuolisuuden ja muunsukupuolisuuden kaltaisia käsitteitä selkeästi, ymmärrettävästi ja lempeästi. Kirja sopii hyvin sekä näihin vähemmistöihin itse kuuluville, asiaa omakohtaisesti pohtiville, vähemmistöihin kuuluvien läheisille kuin ihan yleissivistykseksi sukupuolienemmistöjen edustajille. Erityisesti työssään sukupuolivähemmistöjä kohtaavien ammattilaisten, kuten sote-alan ihmisten ja opettajien, olisi syytä ottaa tästä kirjasta oppia vähemmistöjen kohtaamiseen. Kirja sopii myös niille, joita kiinnostaa, millaista trans- ja intersukupuolisten ihmisten seksielämä sitten on: lue tästä, niin ei tarvitse esittää tungettelevia kysymyksiä ihmisille itselleen. Arvioni Kirjavinkeissä.

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt 2 – Luokkakipuja (Into 2025) – Uusi Tympeät tytöt -kirja on odotetusti timanttista tavaraa. Pinkki tyttökuvasto kätkee sisäänsä terävää vasemmistolaista talouspuhetta ja tiukkaa kritiikkiä patriarkaattia ja kapitalismia kohtaan. Sarjakuva on muodoltaan novellikokoelma ja käsittelee niin naisen asemaa, yhteiskuntaluokkia, syrjäseutuja, kapitalismin ja patriarkaatin yhteenkietoutumista, hyvinvointipuhetta kuin nykyaikaista työelämää. Huomiot ovat teräviä ja kuvitus todella tyylikästä. Ainoa miinus on ajoittain vähän vaikeaselkoinen teksti, huomasin ärsyyntyväni erityisesti puhekupliensa edessä olevista päistä, joiden ympärillä kulkevaa tekstiä oli työlästä lukea. Asiaa on nimittäin paljon ja se on painavaa. Sisältönsä puolesta Luokkakipuja menee ehdottomasti kategoriaan ”kaikkien pitäisi lukea tämä”. Eli Harjun arvio Kulttuuritoimituksessa.

Saara Turunen & Petra Maisonen (toim.): Suurteoksia 3 (Tammi 2025) – Kolmannessa osassa sävelet ovat jo selvät. 20 kirjailijaa kertoo jostain itselleen merkittävästä teoksesta. Kiinnostavia nimiä on molemmilla puolilla, sekä kirjoittajissa että valituissa teoksissa. Näkökulmia on monenlaisia, pääpaino on toisinaan vahvasti teoksessa ja toisinaan enemmän kertojassa. Kirjoilla on ollut lukijoilleen monenlaisia merkityksiä. Sarja jatkuu vahvana; tämä osa on tasapainoinen kokonaisuus, josta harvempi teksteistä varsinaisesti erottuu. Hyvä niin, ja ilo näitä on lukea, joten toivottavasti sarja saa vielä jatkoa.

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna! – Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot (Teos 2018) – Suomen supernaisia -sarjan avaus esittelee Minna Canthin elämää. Kirja kuvaa tavallista päivää Canthin elämässä vuonna 1888 ja siinä sivussa tulee elämäkerran peruskuviot. Kirjallinen tuotantokin esitellään ja asemoidaan Canth vankasti realismin edustajaksi ja varhaiseksi naisasialiikkeen pioneeriksi. Kirjan kuvitus on mukavan monimuotoista, eri tekniikoita yhdistelevä toteutus on hienosti rakennettu ja tuloksena on mielenkiintoisen näköinen ja helposti luettava kirja: hyvä avaus sarjalle!

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Eeva! – Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat (Teos 2020) – Ellen Thesleffiä käsittelevää sarjan toista osaa en vielä käsiini saanut, joten luetaan sitten kolmas osa, joka kertoo Eeva Kilvestä. Merkittävä pitkän linjan kirjailija ja ympäristöihminen on kirjansa ansainnut. Kirjassa käydään läpi Kilven matka lapsuuden Hiitolasta evakoksi ja kirjailijantyöhön. Luonnon merkitys tulee vahvasti esille ja kirja kannustaakin lukijaansa yhteyteen luonnon kanssa. Kuvitus on taas erinomaisen hienostunutta ja tyylikästä. Arvioni Kirjavinkeissä.

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Tove! – Tove Janssonin matka vapauteen ja maailman ääriin (Teos 2023) – Onpa hauskaa, miten vähän tässä Suomen supernaisia -sarjan kirjassa puhutaan muumeista. Ei niiltä voi tietenkään välttyäkään, kun Tove Janssonista on puhe, mutta kirja alkaa siitä, kun Jansson päättää lopettaa muumien tekemisen ja keskittyä muuhun. Paljon puhutaankin Janssonin ja Tuulikki Pietilän matkoista maailmalla. Hauska detalji on yhdelle sivulle yllättäen tehty reikä. Kuvitus on muutenkin aivan priimaa, Pelliccionin kynä on ollut todella herkässä terässä. Kirja tuo hienosti esiin Janssonin luonnetta.

* *

Kaunokirjallisuus

Becky Chambers: Ylistys kainolatvoille (Hertta 2025, suom. Kaisa Ranta) – Munkki ja robotti -duologian toisessa osassa teemestarimunkki Dex saattaa Kirjotäplänukakas-robottia ihmisten ilmoille – sekä robotti että nämä ihmiset ovat vahvasti uuden äärellä. Dex taas on elämänsä kanssa vähän solmussa. Robotin pohjaton uteliaisuus kaikkea kohtaan on kiehtovaa, vaikka käykin ilmi, että robotin ihmisiltä kyselemä kysymys heidän tarpeistaan on kaikkea muuta kuin helppo. Hyväntuulinen scifikirja on lempeää solarpunkia, kirjallinen vastine mukavalle kupilliselle teetä.

Johannes Ekholm: Päähenkilö (Otava 2025) – Miesten kirjoittamaan kirjallisuuteen liittyy aina tiettyjä epäilyksiä, mutta Ekholm puhui Takakansi-podcastissa sen verran fiksuja kirjastaan ja miehisyydestä yleensä, että tein poikkeuksen ja pistin tämän kirjan varaukseen. Kannatti: kuvaus yöksi suljettuun tilaan lukitusta tv-sarjan työryhmästä sisälsi runsaasti vinoa huumoria, hienoa tunne- ja suhdepuhetta ja ihmisten kohtaamista. En tiedä, miten todenmukainen kirjan ihmiskuva on – en tunne tällaisia ihmisiä – mutta jotain ajan henkeä tähän on tarttunut kelpo annos. Arvioni Kirjavinkeissä.

Sanna Karlström: Maanpäällinen osa (Otava 2025) – Herkkää ja pehmeää runoutta, monessakin mielessä hyvin lähellä Karlströmin edellistä kokoelmaa Pehmeät osat. Paljon on taas puhetta kuolemasta, kytkettynä maanläheiseen, multaisaan kuvastoon. Tekstiä on vähän, sivuilla on paljon tyhjää, hengittävää tilaa, ja paljon hyviä kiteytyksiä. Kuoleman ja elämän kysymyksiä pohdiskeleville tässä on paljon sanoja, joilla pöyhiä multaa ja löytää jotain elävää. Anna Hollingsworthin arvio Kulttuuritoimituksessa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Volter Kilpi: Gulliverin matka Fantomimian mantereelle (Otava 1944) – Postuumisti julkaistu jatko-osa Swiftin Gulliverille jäi Kilven viimeiseksi työksi. Kilpi ei saanut kirjaa koskaan valmiiksi, Gulliver ystävineen jää siis ikuisiksi ajoiksi jumiin Fantomimiaan, joka muistuttaa kovasti vuoden 1938 Lontoota (kirja on käännetty englanniksi, ja kääntäjä Douglas Robinson on Kilven muistiinpanojen perusteella jatkanut tarinan loppuun). Kielellisestihän tämä on kilpimäistä tykittelyä, jossa keksitään paljon itse ja pyöritellään lausetta vimmatusti. Valitettavasti vuoden lukemani 1993 painos on taitettu olemattomin rivivälein, mikä yhdistettynä Kilven tyyliin ja pitkiin kappaleisiin tekee tekstistä tarpeettoman raskasta lukea. Ensimmäisen osan loppupuolisko, jossa laiva pyörii kuukausikaupalla napavirran pyörteessä on paitsi todella epäuskottava spefiksiksi, myös kovin tylsä. Kun Fantomimiaan päästään, meno saa uutta ryhtiä, mutta sittenhän kirja jo pian loppuukin. En siis lähtisi ihan äkkiä suosittelemaan kirjaa kenellekään, mutta jos ajatus Volter Kilvestä kehittelemässä jatkoa Gulliverin matkoihin kutkuttaa, kyllä siihen tarttua voi. On mahdollista, että paras tapa on YLE Areenasta löytyvä Esko Salervon lukema ääniversio.

Kaisa & Christoffer Leka: Place of Death (Absolute Truth Press 2015) – Jäykän muodollinen kansikuva kiinnitti huomioni kirjaston sarjakuvahyllyssä. Sisäsivuilta paljastui Kaisa Lekan sarjakuvaa, joten nappasin kirjan matkaan. Tämä näyttävä kirja pitää sisällään pahaenteisen, mutta sinänsä varsin yksinkertaisen tarinan pyöräretkestä jossain kaukana Venäjällä. Tarinan opetus on ystävällinen ja kiitollisuuteen liittyvä, ja lopuksi tulee vielä pienen esseen verran Mahabharataa. Outo kirja; tarina on kuvitukseltaan varsin staattinen ja hyvin pienimuotoinen. Kokonaisuutena kirja on kuitenkin loppuun asti harkittu taide-esine. Kirkkaasti kyllä kirjastolainan arvoinen! Arvioni Kirjavinkeissä.

Anni Mäentie: Söpöliini ja minä (Kulttuurivihkot 2025) – Söpöliini saapuu. Mikä se on? Se ei lopullista vastausta tästä runokokoelmasta saa. Kunhan on suloinen ja käpertyy kerälle nurkkaan. Pienikokoinen runokokoelma tarjoilee pienenpuoleista runoutta, mutta tässä pienuudessa on helposti lähestyttävää kauneutta, olematta kuitenkaan liian helppoa ja ilmeistä. Matkustamista, eläimiä ja luontoa, ajassa kiinni olemista: hyvää tunnelmaa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Mari Renko: Pihlajapalatsi (WSOY 2025) – Häiveen tapauskirjat -sarjan avausosa esittelee meille fantasiamaailman, jossa on keijuja, feenikskuningatar ja muita taikaolentoja, monenlaista ovelaa taikuutta, juonitteleva aatelishovi ja kevyttä steampunk-henkeä. Tähän maailmaan on sovitettu dekkari, jossa etsivänhommista innostunut aatelisneiti lyöttäytyy yhteen mestarivarkaan kanssa ratkaistakseen vallan huipulle ulottuvan murhan ja varkauden. Olipa oivallinen kirja! Dekkarijuoni oli hyvin rakenneltu, maailma oli kiinnostava ja henkilökaarti toimi hienosti. Tätä lisää!

Toni P. J. Saarinen: Kuolleita kukkia Miasmalasta (Osuuskumma 2024) – Esikoisromaani nousi kartalleni Tähtifantasia-ehdokkuuden myötä. On hauskaa, että ehdokkaina oli kaksi matkaa manalaan; voitto meni tosin Olga Tokarczukin tulkinnalle manalamatkasta. Huumorifantasia on genrenä minulle vieras, ja tässäkin kirjassa kiekurainen kirjoitustyyli oli massiivisen vieraannuttavaa. Sinnittelin ja kannattihan se: klassinen pelastusretki tuonpuoleiseen oli tässä omaperäisesti tehty, täynnä vinoa huumoria, epätavallisia perhesuhteita ja vähän romantiikkaakin. Kokonaisuus jäi siis plussan puolelle, vaikka välillä ylilyövimmille nokkeluuksille silmiä pyörittelinkin. Arvioni Kirjavinkeissäs.

Arndís Þórarinsdóttir & Hulda Sigrún Bjarnadóttir: Maailman lopun saari (WSOY 2024, suom. Marjakaisa Matthíasson) – Björk lähtee perheineen pienelle lomalle isoäidin luokse auttamaan tätä kaatumisonnettomuuden jälkeen. Perillä isoäidin kotisaarella Björkiä odottaakin karu yllätys: laiva, jolla perhe saarelle saapui, oli kauden viimeinen ja seuraava kulkee vasta ensi keväänä. Saarella asutaan omituisissa oloissa ja isoäiti johtaa paikallista yhteisöä rautaisella otteella, eikä Björkin perhe ole itse asiassa erityisen tervetullut. Pikku hiljaa saaren omituinen maailma alkaa kuitenkin avautua. Palkittu nuortenromaani tarkastelee kriittisesti nykyistä kulutuskeskeistä elämänmenoa ja tarjoaa vaihtoehtoja jännittävän tarinan ohessa. Tarina on yhtä aikaa raikas ja perinteinen.

Yeon Somin: Pieni korealainen keramiikkapaja (Otava 2025, suom. Taru Salminen) – Korealaisessa hyvän mielen kirjassa elämässään hankalassa vaiheessa oleva kolmikymppinen nainen eksyy vahingossa keramiikkapajaan kahvilaa etsiessään. Ystävällinen omistaja saa naisen innostumaan savitöistä ja pikkuhiljaa savipajan lämminhenkinen yhteisö saa puhallettua alakuloiseen naiseen lämpöä. Ystävyydestä ja savitöistä kertova kirja on lempeä, pohdiskeleva ja rauhallinen.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua