Kuva: Omer Levin

1

Virginia Woolfilla on maine vaikeana kirjailijana tajunnanvirtoineen ja puolipisteineen. Orlandon ja Rouva Dallowayn kääntäjät Kaisa Kattelus ja Kaijamari Sivill korostavat kuitenkin kepeyttä ja hauskuutta erityisesti edellisessä teoksessa. Yli satavuotiaat teokset käsittelevät tänäänkin pinnalla olevia teemoja, kuten naisen asemaa, sukupuolen moninaisuutta ja mielenterveyden hoitoa. Jos Woolfin lisäksi kiinnostaa, millaista taustatyötä kääntäjä tekee (kuten Sackville-Westin kartanon tutkimista) ja miten teoksen kirjoittaja vaikuttaa työhön, Katteluksen ja Sivillin keskustelu on yhä katsottavissa messujen verkko-ohjelmasta.

2

Anneli Auerin tapaus on ollut vuosikaudet esillä muttei sittenkään riittävästi. Viime vuonna ilmestyneessä, Finlandia-ehdokkuudenkin saaneessa Oikeusmurhassa (Otava, 2025) toimittaja-tietokirjailijat Rami Mäkinen ja Matti Rämö perkaavat, miten eri alojen asiantuntijat päätyivät tukemaan tarinaa saatananpalvonnasta ja hyväksikäytöstä. Nyt Tuhotussa lapsuudessa (Otava, 2026) keskiössä ovat Auerin perheen lapset. He olisivat halunneet pysyä nimettöminä, mutta olivat valmiita luopumaan yksityisyydensuojastaan, jotta oikeusprosessi saataisiin julkiseksi. Pelottava, ja tärkeä, kysymys on, miten tapaus olisi päättynyt, jos he eivät olisi näin tehneet.

Lue Kari Pitkäsen arvio Oikeusmurha ja miten se tehtiin -teoksesta täältä.

3

Thomas Mann sijoitti Taikavuorensa parantolaan yli sata vuotta sitten, mutta miltä parantaolakirjallisuus näyttää tänään? Kun julkkikset menevät rehabiin, hoito saa glamour-pinnoitteen. Kun ihminen, jolla ei ole rahaa, tarvitsee apua, tarina on toinen. Taika Mannila ja Hannele Mikaela Taivassalo keskustelivat muun muassa näistä ilmiöistä. Mannilan Rakkauden rehab (Drömhotellet, suom. Tarja Lipponen; S&S, 2026) on sad girl -satu, jossa kirjaudutaan Hotelli Houreeseen ja pohditaan, miten käy, kun pintakiilto pettää. Taivassalon InSanatoriumissa (suom. Raija Rintamäki; Otava, 2026) parantola muodostaa oman todellisuutensa.

Lue Kati Annika-Ansaksen arviot Taikavuoresta ja InSanatoriumista täältä ja täältä.

4

Kaija Rantakarin viidennessä runoteoksessa Hovissa (WSOY, 2026) Kuningatar E kärsii kroonisesta kivusta, kun taas Tiia Ketolan esikoisrunoteoksessa Retiisisilmä (Kosmos, 2026) keskiössä ovat eri sukupolvien kokemukset abortista. Painavia aiheita, mutta kummassakin kirjassa painottuu yhteisön merkitys. Kuningattaren hovi ei anna hänen kadota eristävään kipuun. Retiisisilmässä kohdulliset ihmiset muodostavat ylisukupolvisen ketjun, jossa etsitään enkelintekijät tai mahahaavan hoitoon tarkoitetut lääkkeet. Runoilijat ehdottivat, että teokset kannattaa lukea parina, mieluiten ystävien kanssa mukavasti linnoittuneena ja ääneen.

5

Kun yleisöltä kysyttiin, monelleko Monique Wittig on tuttu, käsiä ei noussut pystyyn kovinkaan monta. Mutta ei hätää, Heta Rundgren on suomentanut Wittigin feminismiklassikon, alkujaan 1990-luvulla ilmestyneen esseekokoelman Straight-ajattelu (Gaudeamus, 2026). Wittigin mukaan sukupuoli on ajattelun kategoria ja tämän vuoksi myös muutettavissa; todellisuus on kielelle taipuisa, ja siksi uudelleen nimeämällä voidaan muokata todellisuutta. Ja jos kirjan nimi töksähtää, suomennosvalinnalle on vankat perustelut kirjassa.

6

Kirjamessujen perusteella kirjallisuus ei ole katoamassa. Teoksia ja kokonaisia lajeja on kuitenkin hävinnyt historiaan. Yleisen kirjallisuustieteen professori Sari Kivistön työryhmä tarkastelee juuri näitä aukkoja ja on julkaissut peräti kaksi teosta: artikkelikokoelman Unohtuneet kirjoitukset (joka on luettavissa ilmaiseksi sähköisessä muodossa) sekä laajalle yleisölle suunnatun Kadonneen kirjallisuuden lajit (S&S, 2026). Keskiajalla oma lajinsa olivat esimerkiksi kirjakiroukset: kirjavarkauksia ehkäistiin kirjoihin kirjoitetuilla runoilla, joissa saatettiin vaikkapa usuttaa tappajasikoja varkaiden perään. Siinä vinkki kirjakauppiaille ja ensi vuoden messujärjestäjille.

Lue Kati-Annika Ansaksen arvio Kadonneen kirjallisuuden lajit -teoksesta täältä.

Anna Hollingsworth

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua