Pasi Vainio on tyytyväinen kirjakaupan alkutaipaleeseen. Kuvat: Marjatta Honkasalo
TAPAHTUMA | Vinhan kirjakaupan vilkkaan kesän isoin tapahtuma on heinäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävät Vinhan Kirjajuhlat. Kun sade alkoi perjantaina vihmoa, kaupan väki siirsi nopeasti tapahtuman puutarhasta viereisen Ritoniemen kartanon navetan ylisille.
Marjatta Honkasalo, teksti ja kuvat
Kun asiat loksahtavat kohdalleen ja asialla ovat ammattilaiset, voi kirjakauppa kannattaa jopa syrjäisessä maalaispitäjässä.
– On ollut vähän kuin unta. Kaikki odotukset ovat ylittyneet, summaa Vinhan kirjakaupan yrittäjä Pasi Vainio kolmen kuukauden rupeamaa vanhan kirjakaupan vetäjänä.
Otavalla toimitusjohtajana toiminut Vainio ja antikvariaattialan yrittäjä Mikko Vartiainen avasivat Ruovedellä 120 vuotta toimineen Vinhan kirjakaupan uudelleen huhtikuussa ja ovat tyytyväisiä uhkarohkeaan päätökseensä.
– Vastaanotto on ollut erinomainen. Meidät ovat ottaneet hyvin vastaan niin paikalliset, kesäasukkaat kuin kulttuurimatkailijat.

Vinhan kirjakauppa on toiminut vuodesta 1903.
Koko kesän ajan Vinhalla on ollut tapahtumia, kirjailijatapaamisia ja pienimuotoisia konsertteja kirjakaupan puutarhassa, mutta heinäkuun viimeisen viikonlopun Vinhan Kirjajuhlat (28.–29.7.2023) huipentaa tapahtumakesän.
Kirjallisuudesta ja omasta tuotannostaan keskustelemassa on 24 kirjailijaa. Lisäksi luvassa on musiikkia ja luentaa. Perjantaina oli jo kirjailijakeskusteluja, ja illalla paikkana oli myös Ruoveden Sofia Magdalenan kirkko, jossa kirjailijat lukivat teoksiaan iltamyöhään muusikko Lau Naun säestämänä.
Pasi Vainio kertoo, ettei kirjailijoita ja muusikoita tarvinnut houkutella tulemaan Ruovedelle. He ovat kokeneet tärkeäksi olla mukana tapahtumassa, ei vain esiintymässä. Kirjajuhlat on tavoittanut myös yleisönsä.
– Olemme myyneet satoja lippuja, ja koko ajan puhelin soi, hän kertoi perjantaina.
Perjantaina alkanut sade olisi voinut synkistää viikonlopun suunnitelmia, mutta neuvokkaat järjestäjät löysivät keinon myös sateen varalle.
– Saimme onneksi neuvoteltua Ritoniemen kartanon omistajien, että voimme siirtää keskustelut puutarhasta sisätiloihin kirjakaupan viereen kartanon entisen navetan ylisille.

Ruotsalaisen valokuvaaja ja kuvataiteiija Erik Johanssonin näyttely Beyond reality avautui Kirjajuhlien yhteydessä.
Lauantaina Kirjajuhlilla haastateltavina ovat muun muassa Kati ja Jari Tervo, Satu Vasantola, Eppu Nuotio, Tiina Raevaara, Paula Nivukoski ja Tommi Kinnunen sekä lukuisat muut kirjailijat. Illalla esiintyvät muusikot Viitasen Piia ja Antti Autio.
Sunnuntaina on aluksi ohjelmaa lapsille ja kirjailijahaastatteluissa ovat mukana Petri Tamminen, Suvi Nurmi, Riikka Ala-Harja ja Lotta Saahko. Kirjajuhlien päätteeksi sunnuntaina esiintyy vielä Samae Koskinen.
Ensimmäisen Kirjajuhlan suosio rohkaisee jatkamaan.
– Tarkoitus on, että tästä tulee jokakesäinen tapahtuma heinäkuun viimeiseksi viikonlopuksi, Vainio lupaa.
Muutenkin kirjakaupan kaksikolla on paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle, ja yhteistyötä tehdään kunnan eri toimijoiden kanssa, muun muassa Kulttuuriparantolan kanssa.
Kirjajuhlien yhteydessä avautui Vinhan galleriassa kesän toinen näyttely, ruotsalaisen Erik Johanssonin näyttely Beyond reality. Johansson on valokuvaaja ja kuvataiteilija. Hänen työnsä ovat surrealistisia sukelluksia mahdollisiin maailmoihin.
Vinhan kirjajuhlat 30.7.2023 asti. Lisätietoa kirjakaupan sivuilta.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kylmä väre selkäpiissä – arviossa Elina Loisan ja Sinikka Vuolan Hämäräeliöitä
KIRJAT | Sinuttelumuotoiset tekstit tempaisevat imuunsa ja pitävät otteessaan vielä kauan kirjan kansien painuttua kiinni.
Masennuksesta kohti valoa – arviossa Janina Saaren Pimeys halkeaa
KIRJAT | Janina Saari käyttää esikoisromaanissaan vahvoja kontrasteja, joiden kautta siirrytään tunnelmasta toiseen.
Niina Revon dekkari intohimosta ja vainoamisesta – arviossa Miehesi on minun
KIRJAT | True Crimea ja fiktiota yhdistelevä dekkari kertoo suomalaisesta nykytodellisuudesta. Ihmisen suistamiseen tarvitaan vain pieniä tekoja, oikein tähdättyjä.
Tyhjentymätön aihe – arviossa Pertti Rajalan tietokirja Rauhallinen työläinen tarttuu aseeseen
KIRJAT | Pertti Rajala on käynyt läpi Porissa vuosina 1905–1918 ilmestyneen Sosialidemokraatti-lehden sisällön ja haarukoinut teokseensa olennaisen.




