Kirjailija Ville-Juhani Sutinen yrittää mahdotonta ja nauttii siitä – Tapahtumien yön tilaisuus Gezeliuksessa

Kuva: Susanna Lyly

Sari Harsu, teksti

Ville-Juhani Sutinen on tuottelias kirjailija ja kääntäjä. Hän on julkaissut runokokoelmia, esseeteoksia, romaaneja ja tietokirjoja sekä suomentanut runoja, esseitä ja proosaa.

Toisinaan hänen tuotteliaisuuttaan hämmästellään, mutta Sutiselle itselleen tahti on luonteva. Kirjoittaminen on hänen ainoa työnsä, ja hänellä on usein samaan aikaan tekeillä kaksi kirjaa, jotka tukevat toisiaan.

Kirjailija nauttii siitä, että saa kirjoittaa monenlaisia teoksia ja ujuttaa samaankin teokseen eri tekstilajeja.

Sutisen mukaan 1970-luvun kokeiluja seurasi kirjallisuudessa tylsempi kausi, mutta nyt on taas sallitumpaa sekoittaa lajeja. Paratiisista-romaanistakin (Into, 2024) voi löytää niin tietokirjamaisuutta ja esseetä kuin runollisuuttakin. Lajeista mikään ei varsinaisesti ole Sutisen mielestä ylitse muiden: vielä julkaisematon seuraava teos on aina kiinnostavin ja paras.

Kun Sutinen keksii aiheen, hän ei heti tiedä, mihin muotoon se asettuu. Uusi Ruotsi oli pitkään mielessä tietokirjan tai esseen aiheena, mutta koska siitä löytyi aineistoa kovin niukasti, piti ryhtyä keksimään.

– Romaani on vapauttava formaatti, Sutinen sanoo.

Erityisesti 1600-luvun tavallisesta köyhästä väestä on saatavilla todella vähän tietoa. Vain korkea-arvoiset ihmiset on katsottu muistamisen arvoisiksi.

Tiina Poutanen ja Mikko Lahtinen. Kuva: Susanna Lyly

Luokitustaan laajempi

Vaikka romaani sallii sepittämisen, se voi silti sisältää myös paljon tarkistettua ja oikeellista tietoa. Sutisen tekemä taustatyö onkin varsinkin alkuvaiheessa ihan samanlaista riippumatta siitä, mihin lajiin tai muotoon aineisto lopulta päätyy.

Vaikka kirja sisältäisi monenlajista tekstiä, kirjakaupat ja kirjastot luokittelevat sen kuitenkin vain yhteen luokkaan. Paratiisista on luokiteltu historialliseksi romaaniksi. Erkki Kiviniemen Gezelius-kirjakaupassa Tampereen Tapahtumien yönä (8.8.2024) johtamassa keskustelussa Tiina Poutanen ja Mikko Lahtinen hieman kyseenalaistavat tätä tai pitävät luokitusta ainakin turhan rajaavana. Poutanen luonnehtii teosta ennen muuta luonnonvoimaiseksi romaaniksi. Lahtinen nostaa esiin myös teoksen runsaan tiedollisuuden.

– Opin paljon historiallisesti merkittäviä asioita.

Helsingin Sanomissa teos nimettiin ”aateromaaniksi”, ja kun Sutinen luki tämän, hän oli valmis allekirjoittamaan.

– Ajattelin, että ehkä tämä sitten on aateromaani.

Hänen henkilöhahmonsa ovat alisteisia idealle. Idea on ylipäänsä Sutisen kirjoittamisen kantava voima.

– Idea on kehys, ja sinne ajetaan sisään kaikkea.

Erkki Kiviniemi pitää puhetta. Kuva: Susanna Lyly.

Ei pukudraamaa

Mikko Lahtinen ihastelee Sutisen naturalistista, jopa omakohtaisen tuntuista kuvausta.

– Kuin olisit itse ollut Värmlannin metsässä.

Värmlannissa Sutinen on kyllä käynytkin, mutta siellä ei luonnollisestikaan nykyään näytä samalta kuin 1600-luvulla. Silti kirjailijalle on tärkeää käydä paikoissa, joista kirjoittaa: tutkimassa maaperää, haistelemassa ilmaa.

Hän on käynyt myös Uuden Ruotsin sijoilla.

– Paikat itsessään voivat kertoa yhtä paljon kuin ihmiset.

Vaikka Ville-Juhani Sutinen vie lukijan uskottavasti 1600-luvun maailmaan, hän ei yritä uskotella, että voisi sukeltaa sen ajan ihmisen nahkoihin ja ajatuksiin.

– Nykyihminen ei ole samanlainen. Mutta kokemukset voivat olla samantyylisiä.

Sutinen ei halunnut tarjoilla pukudraamaa, jossa henkilöillä on kuvattavan ajan vaatetus, mutta he ovat muuten aivan nykyihmisten kaltaisia ajatuksineen ja tunteineen. Kirjailija pyrki pikemminkin riisumaan ihmiset, näyttämään heidän tapansa olla olemassa köyhyyden keskellä.

Hän halusi näyttää lukijalle myös ajan valottomuuden.

– Nykyihmisen on vaikea käsittää, miten pimeää oli. Eikä pimeyttä voinut helpottaa oikein millään lailla.

Ihmisten talvet olivat paitsi yhtä pimeyttä myös kylmästä kärsimistä ja nälkää. Ympäristö koettiin väistämättä toisin silloin, kuin se koetaan nyt, lähinnä erilaisten vaarojen ja uhkien kautta.

– 1600-luvun ihminen ei pysähtynyt maiseman eteen ihailemaan sitä.

Gezelius-kirjakauppa sijaitsee Hämeenpuistossa. Kuva: Susanna Lyly

Tikanheittoa

Ville-Juhani Sutiselle ja monelle muulle Amerikka on joka ilmansuuntaan avara road tripien maa, mutta 1600-luvun ihmisille se oli jotakin aivan muuta. Värmlannista saapuneet ihmiset eivät tienneet, mitä Uuden Ruotsin ulkopuolella on. Sutisen oli helppo kuvitella metsäsuomalaiset ”Ruotsiin möngertämään”, mutta heidät oli vaikeampi sijoittaa Amerikan pienuuteen. Hänelle oli suorastaan katarttinen kokemus lopulta vapauttaa henkilöt ”rajatun kartan pakkopaidasta”.

Paratiisista-teoksen on tarkoitus olla trilogian ensimmäinen osa. Nyt Sutinen on lukenut paljon lähdemateriaalia seuraavaa osaa varten. Teos tulee sijoittumaan 1700-luvun Karibiaan, Ruotsin Saint-Barthélemyyn.

– 1700-luvulta on löydettävissä tietoa ihan eri tavalla kuin 1600-luvulta.

Tästä seuraa suoranainen runsaudenpula, koska valintaa joutuu tekemään paljon enemmän kuin niukan aineiston kanssa.

Paratiisista-romaanissa etsitään tietä paratiisiin, mutta perille ei niin vain päästä. Ville-Juhani Sutinen sen sijaan on tietää, missä paratiisi on: kirjoittamisessa. Etenkin jotkin kirjoittamisen vaiheet ovat paikkoja, joissa kirjailija viihtyy.

– Ideointivaihe on tosi inspiroiva ja ihana vaihe. Valmis teksti ei koskaan vastaa täysin ideaa, se on mahdottomuus, jota kuitenkin aina tavoittelee. Heittää tikkaa ja yrittää osua keskelle taulua, yhä uudelleen ja uudelleen.

Mahdottoman yrittäminen ei kuitenkaan lannista Sutista vaan päinvastoin:

– Sen hyväksyminen on vapauttavaa.

Erkki Kiviniemen Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio Sutisen Paratiisista-teoksesta täällä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua