Bernal Díaz del Castillon kronikka Montezuman ja Tenochtitlánin tuhosta on yhä elävimpiä ja merkittävimpiä sota-asiakirjoja

Tuntemattoman espanjalaisen taiteilijan teos Tenochtitlánin valloitus.

Bernal Díaz del Castillo: Uuden Espanjan valloituksen totuudenmukainen historia (suom. Yrjö Liimatainen; Suva, 2014). Alkuteos Historia verdadera de la Conquista de la Nueva España.

Bernal Díaz del Castillon (1495–1584) merkittävä, uuteen aikaan sijoittuva historiallinen kronikka Historia verdadera de la Conquista de la Nueva España eli Uuden Espanjan valloituksen totuudenmukainen historia (Suva, 2014) esittää ruohonjuuritason rivisotilaan näkökulman Hernán Cortésin Meksikon-valloitukseen. Teos paljastaa mikrohistoriallisena elementtinä myös espanjalaisten tuhoaman Tenoctitlánin hävityksen.

Díaz kirjoitti teoksen rivimiehen näkökulmasta, ja kronikka paljastaa ainutlaatuista tietoa Montezuman ajattelusta ja motiiveista sekä Tenochtitlánin valloituksesta. Díaz oli Cortésin joukoissa taistellut sotilas. Castillon teos on merkittävimpiä sota-asiakirjoja.

Teoksen on kääntänyt espanjan kielestä Yrjö Liimatainen. Kronikka on erittäin mielenkiintoinen historiallisilta aspekteiltaan, ja lisäksi se kertoo historiankirjoittamisen yhä ajankohtaisista motiiveista. Bernal Díaz del Castillo aloittaa tuhdit muistelmansa keskittyen Tenochtitlánin valloituksen totuudenmukaisiin yksityiskohtiin ja Montezuman persoonaan ja kuvailuun.

Esseessäni pohdin, miten Castillo on kuvannut asteekkisivilisaatiota, Tenochtitlánin valloitusta ja sen johtajaa Montezumaa. Tulkinnoissa on ollut ristiriitaisuutta. Lähteenä ovat toimineet kronikan ohessa myös The Aztecs: Gods and Fate in Ancient Mexico (Orbis, 1985) sekä Hammond Innesin Conquistadorit – espanjalaiset valloittajat (Gummerus, 1973) sekä Maailmanhistorian suuret löytöretket (Valitut palat, 1980), joita olen lukenut jo nuoruusvuosina. Näiden teosten mukaansatempaava kieli on ollut osa viehätystä teoksiin, samoin niiden hieno kuvitus.

* *

8. marraskuuta 1519 oli päivä, jona espanjalaiset marssivat Tenochtitlániin. Kun Cortés oli kaupungin porteilla, hän pysäytti armeijansa lähelle Tenochtitlánia ja odotti täällä Montezumaa, ja pian lähestyi suuri asteekkiylimysten kulkue, jossa jokaisella oli kirkashöyheniset viitat, kultaiset nenärenkaat ja turkoosikaulanauha. Kun kulkue saapui espanjalaisten luo, asteekit laskivat maahan kantotuolin ja levittivät maahan kirjailtuja seinävaatteita asteekkihallitsijaa varten. Díaz kuvailee Montezumaa:

”Suuri Montezuma oli neljänkymmenen vuoden ikäinen, kohtalaisen pitkä, hoikka ja sopusuhtainen, eikä kovin tumma iholtaan, vaan hänen ihonvärinsä oli intiaaneilla tavallisesti tavattavan kaltainen, eivätkä hänen hiuksensa olleet hyvin pitkät, mutta ne peittivät korvat, ja hänen partansa oli hyvin hoidettu, kasvonsa jonkin verran pitkät ja iloiset, ja hänen miellyttävät silmänsä paljastivat hänen olemuksestaan ja katseestaan sekä rakastettavuutta että tarvittavaa vakavuutta. Hän oli hyvin puhdas ja siisti, ja hän kylpi joka ilta.”

Cortés lahjoitti hallitsijalle helmistä ja lasitimanteista tehdyn kaulakoristeen. Montezuma antoi vastalahjaksi kaksi simpukankuorinauhaa, joissa molemmissa oli kahdeksan kultaista katkarapukoristetta, jotka olivat pyhän Quetzalcoatl-jumalan symbolit. Cortésin saapuminen kytkeytyi meksikolaisen, mystisen jumalan Quetzalcoatlin eli sulkakäärmejumalan kulttiin. Atsteekit saattoivat luulla Cortésia sulkakäärmejumalaksi, Quetzalcoatlin lähettilääksi.

Kertomus Quetzalcoatlista, ensimmäisestä suurkuninkaasta, selvittää muinaisessa mytologiassa, miten hän tuli taivaasta maan päälle. Hän löysi hallintoalueen Méxicosta, jossa hän eli ensin selibaatissa pyhänä pappina, kunnes riita jumalten välillä johti hänen tuhoonsa. Suuren, jumalallisen seremonian aikana demoninen jumalatar huumasi ja vietteli Quetzalcoatlin juoman avulla. Nesteeseen oli lisätty taikasieniä ja kun hän heräsi unestaan, hän luovutti valtakuntansa ja matkusti ympäri Méxicoa, kunnes saapui alastomana Karibianmeren rantaan. Sen jälkeen Quetzalcoatl matkusti kohti auringon nousua.

Mikä oikein oli asteekkien mytologian Quetzalcoatl? Hän oli todennäköisesti valkoihoinen jumala, joka katosi auringonlaskun suuntaan länteen mutta jonka tuli palata idästä. Montezuma ei tiennyt, oliko Cortés Quetzalcoatl. Kuka oli idästä saapuva ihminen, joka katosi länteen?

Cortés ei varmasti voinut olla miettimättä Montezuman tarinaa. Cortésiin Montezuman puhe teki syvän vaikutuksen, ja puhe paljastaa mielestäni Montezuman olevan peloissaan. Innes kuvailee Montezuman ja Cortésin kohtaamista teoksessaan lainauksissa, jotka hän on kääntänyt Bernardino de Sahagúnin kirjoittamasta Historia general de las cosas de Nueva Españasta:

”Valtiaamme olet uupunut. Matka on väsyttänyt sinut mutta nyt olet saapunut maan päälle. Olet tullut omaan kaupunkiisi Méxicoon. Olet tullut tänne istuaksesi valtaistuimellasi, istuaksesi sen kunniakatoksen alla […] Viimeinkin olen sinut nähnyt. Olen kohdannut sinut kasvoista kasvoihin! Tätä olivat ennustaneet kaupunkia hallinneet kuninkaat, ja nyt se on käynyt toteen.

 

Olet tullut takaisin meidän luoksemme, olet tullut alas taivaasta. Jää nyt tänne ja ota haltuusi kuninkaalliset talosi. Tervetuloa maahanne valtiaat!”

* *

Cortés miehineen käveli löytämässään paratiisissa. Espanjalaiset huomasivat heti, että kaupunki oli rakennettu laaksossa sijaitsevan matalan järven pohjaan paalujen varaan. Asteekit olivat louhineet kivenjärkäleitä rakennustarpeiksi ja käyttivät sitten orjuuttamiaan kansoja raskaissa rakennustöissä. Vähitellen alue alkoi laajentua kaisloilla, pajunvitsoilla, kivillä ja irtomaalla, kunnes syntyi keinotekoisia saaria, joiden välissä kymmenet kanavat kiemurtelivat. Bernal Díaz del Castillo kuvailee Méxicoa:

”Ja olimme sanattomia nähdessämme noin ihmeellisiä asioita, emmekä tienneet oliko edessämme oleva näky totta, ja että joissain kohdissa, jossa oli maata, oli suuria kaupunkeja, ja että järvellä oli niitä yhtä paljon, ja näimme järven olevan täynnä kanootteja ja näimme monia tuon pengertien katkaisevia siltoja, ja edessämme oli Meksikon suuri kaupunki.”

Jo historialliset monumentit ja jäänteet osoittavat, että vuosisatojen aikana Tenochtitlánista oli kehittynyt kaunis ja värikäs kaupunki. Sinne johti kolme pitkää ja leveää pengertietä. Rakennukset oli tehty kivestä ja setripuusta, ja ne oli kalkittu valkoisiksi sekä koristeltu puutarhoin. Temppelit, palatsi ja tori muodostivat merkittävän kokonaisuuden. Yksin torille mahtui satatuhatta henkeä. Cortésia kuljetettiin ohi valkeaksi kalkittujen talojen, terassipuutarhojen ja suurten temppeleiden.

Sitten Montezuma piti toisen merkillisen puheensa, joka löytyy Innesin teoksesta: ”Esi-isiemme aikakirjoista olemme jo kauan tienneet, etten minä eivätkä tämän maan hallitsijat ole maan alkuasukkaiden jälkeläisiä, vaan muukalaisten, jotka tulivat tänne hyvin kaukaisesta maailman osasta, ja meillä on myös käsitys, että rotumme on näille seuduille tuonut valtias, jonka vasalleja he kaikki olivat ja joka palasi synnyinmaahansa. Pitkän ajan kuluttua valtias tuli takaisin, mutta oli mennyt niin paljon aikaa, että tänne jääneet olivat menneet naimisiin seudun alkuasukasnaisten kanssa ja heillä oli paljon jälkeläisiä…”

Montezuma sanoi Cortésille: ”Näet nyt herra Malinche, että luuni ja lihani ovat kuten teillä, ja taloni ja palatsieni olevan puuta, kiveä ja kalkkia, että olen kyllä herra ja suuri kuningas, ja että minulla on esivanhempieni rikkauksia, mutta ei sellaisia hullutuksia ja valheellisuuksia, joita minulla kerrotaan olevan.”

* *

Lopuksi espanjalaiset vietiin suuren cuún-nimiseen palvontapaikkaan. Tropiikin yö alkoi laskea kuitenkin nopeasti mutta epäilemättä valtavien monumenttien näkeminen oli kiihdyttänyt konkistadorien mielet, ja siksi miehet päättivät jatkaa matkaa.

Miehet jatkoivat matkaa cuún suuntaan ja alkoivat valmistautua kiipeämään. Kun Cortés saapui tasanteelle, hän saattoi huomata ihmisuhreja, ja löyhkä oli kuin teurastamossa. Monet konkistadoreista olivat varmasti nähneet auto de fen, tämän pelottavan uskonnollisen toimituksen, mutta mikä sai heidän mielensä pelkäämään asteekkien toimittamia monimutkaisia uhrimenoja.

Innesin teos avaa, miten palvontapaikan ”huipulla oli kaksi huonetta, korkeampia kuin puolitoista keihäänmittaa, ja siellä oli koko maan pääjumala. Hänet oli tehty kaikista mahdollisista siemenistä, jotka oli jauhettuna vaivattu neitseellisten poikien ja tyttöjen vereen. Sitten he olivat ottaneet uhrin veren ja sekoittaneet sen siementen kanssa muovaten miestä paksumman, mutta luonnollisen korkuisen patsaan”.

Bernal Díaz jatkaa kertomustaan, miten huipulla odotti Montezuma. Silloin Cortés sanoi Montezumalle: ”Herra Montezuma, en tiedä, miksi niin suuri herra ja viisas mies kuten teidän armonne, ei ajatellessaan ole tullut siihen johtopäätökseen, etteivät nuo teidän epäjumalanne ole jumalia, vaan pahoja asioita, joita kutsutaan paholaisiksi…”

Tuolloin kaksi Montezuman mukana ollutta pappia vihastui, ja Montezuma totesi: ”Herra, Malinche: jos olisin tiennyt, millaisia epäkunnioittavuuksia tulisit sanomaan, en olisi näyttänyt sinulle jumaliani.”

Cortés huomautti: ”Pyydän anteeksi, jos asia on noin herra.”

Jos tarkastellaan asteekeilta säilyneitä esineitä, niin eräs hirveä näky, jota Cortés miehineen saattoi todistaa, oli turkoosein ja smaragdein koristeltu pääkallo. Kenelle tahansa, jolle näytettiin kalloa, hän ei kullan ja veren nähtyään voinut olla tuijottamatta tarkemmin tätä pelottavaa näkyä.

Kun Cortés asettui taloksi Montezuman isän Axayacatlin vanhaan sokkeloiseen palatsiin, he huomasivat palatsia tutkiessaan seinän. Vapisevin käsin he tekivät aukon seinään, ja he pistivät aukosta soihdun sisälle. Silloin heidän eteensä avautui henkeäsalpaava näky. He näkivät aarteen, joka oli täynnä jalokiviä, kultaa jz rikkauksia niin että he hämmästyivät suuresti. Cortés päätti olla puhumatta löydöstään ja käski miestensä toistaiseksi sulkea seinän.

* *

Millainen oli Montezuman käsitys Cortésista? San Juan de Uluasta lähetetyistä kuvakirjoituksista sai selvän käsityksen laivoista, tykeistä ja hevosista niin että Montezuman sotapäälliköt tiesivät joutuvansa vastakkain aivan uusien aseiden kanssa. Mutta kuvakirjoitukset eivät voineet ilmaista Montezumalle espanjalaisen päällikön aikeita, saati kertoa, ketä hän sanoi palvelevansa. Ainoa, minkä Montezuma varmasti tiesi, oli Cortésin tapa lietsoa levottomuutta maakunnissa ja toivomus päästä tapaamaan häntä sekä vaatimukset saada kultaa.

Epäilemättä Montezuman reaktiot olivat monimutkaisemmat, sillä hänen mielessään olivat ristiriidassa uskonnon taikauskoiset käsitykset. Toisaalta käytännön ongelmia aiheuttivat hänen kaksinainen asemansa kansan ukonnollisena ja maallisena johtajana. Montezuma epäilemättä tiesi, että pystyi hyvinkin murskaamaan Cortésin joukot, mutta tämän viimeisiä hengenvetojaan haukkovan valtakunnan luhistuva johtaja tiesi, että vaikka hän kukistaisi joukot, tulisi näidenkin miesten jälkeen yhä uusia ja uusia joukkoja, joita lopulta tulisi olla vaikea vastustaa.

Montezumaa voidaan pitää jopa älykkäänä, koska hän pelasi Cortésin kanssa aikaa. Ajan pelaaminen on vanha diplomatian keino. Hän ei tiennyt mitä poliittista linjaa vetäisi, ja oli vaikea ymmärtää hänen diplomatiaansa ja mitä hän tavoitteli.

Voidaan myös ajatella, mikä oli asteekkien uskonnon voima intiaaneihin tuona aikana. Miten uskonto ja asteekkien jumalat todella vaikuttivat ihmisten elämään? Voi olla, että asteekitkin, kuten kristityt, alkoivat tietää jumalan olevan vain käsite. Varovasti ajateltuna Montezuma saattoi ajatella tämän uuden Cortésin edustaman Jumalan olevan vahvempi kuin hänen menneisyytensä hämärään sijoittuvat asteekkien mytologian jumalkertomukset.

* *

Bernal Díaz avaa, miten Cortés alkoi tuntea olonsa epämukavaksi, sillä Tenochtitlán oli vaarallinen paikka. Montezuma saattoi nostaa sillat, katkaista pengertiet ja saartaa espanjalaiset. Kun Cortés kuuli yhden Montezuman päälliköistä miehineen hyökänneen Veracruzin varuskuntaan ja tappaneen seitsemän sotilasta, hän toimi empimättä. Mukanaan joukko sotilaita hän tunkeutui Montezuman palatsiin kuninkaallisen vartion ohi. Pian kun Montezuma oli panttivankina, kuului kapinaääniä kaduilla, ja Montezuma kehotti ystävänä Cortésia lähtemään Méxicosta, kun hän vielä voi.

Tenochtitlán vaikutti Cortésista luoksepääsemättömältä: Joka puolella olivat kanavat sahalaitana ympärillä niin että kaupunki näytti aivan kirjojen lohikäärmeeltä. Voi vain kuvitella, miten kaikkialla kaupungin ulkopuolella sotilaat haarniskoissaan kiskoivat tykkejä, ja ratsumiesten välissä liehuivat liput ja intiaanien sulkapäähineet. Silloin tällöin saattoi kentän ja taivaan sinisen keskeltä tuli yhtäkkinen sokaiseva valonvälähdys, kun aurinko kohdisti säteensä konkistadorien haarniskoihin. Miekat olivat kaiverruksin koristeltuja ja kun niiden lappeet iskeytyivät kohteisiinsa, näyttivät ne ensisilmäyksellä aivan skorpionin pyrstöiltä.

Montezuma suostui pyytämään kansaansa sallimaan espanjalaisten lähteä rauhallisesti. Kun hallitsija astui kansansa eteen, pian alkoi kiviryöppy kohti Montezumaa. Runneltuna ja murtuneena hallitsija kannettiin takaisin asuntoonsa, jossa hän eli Cortésin nukkehallitsijana. Asteekkien mukaan espanjalaiset murhasivat hänet, kun taas kronikan mukaan Montezuma sai surmansa omien kansalaistensa heittämistä kivistä. Tämä on yhä arvoitus. Díaz avaa hallitsijan kuolemaa:

”Tuskin he olivat lopettaneet puheensa, kun tuolla hetkellä heitettiin paljon kiviä ja keppejä, ja koska hänen puheensa aikana niitä ei heitetty, niin sotilaamme, jotka vartioivat häntä, olivat tuolloin huolimattomia eivätkä ympäröineet häntä heti, niin hän sai kolme osumaa kivistä, joista yksi sattui päähän, toinen käsivarteen ja kolmas sääreen…”

Tenochtitlánin valloitus jatkui vielä Montezuman kuoltua. Kaupungin lopullinen tuho tuli 13. päivä 1521, kun Cortés ryhtyi keskitettyyn hyökkäykseen, ja kun viimein senhetkinen hallitsija astui kanoottiinsa ja yritti paeta, hänet tunnistettiin heti komeista sulista ja niin espanjalainen brigantiini sai nopeasti vallattua hallitsijan kanootin. Sitten Cortés kohotti asteekkihallitsijan edessä maljan Espanjan kuninkaalle. México oli Cortésin.

* *

Díazin teksti toimii hyvänä esimerkkinä historiankirjoituksen kriittisestä tarkastelusta. Castillon kronikan ja aiheesta luettuaan ei jää käsitystä, että Montezuma oletti Cortésin olevan Quetzalcoatl, vaan hän kestitsi tätä valloituksen pelossa, rauhan säilymiseksi ja ajan voittamiseksi. Varhaisemmat historiankirjoitukset valloituksista ovat olleet vielä Suomessa 1960-luvulla lyhenneltyinä virheellisiä tai popularisoituja yksityiskohdiltaan.

On nostettu esiin, että Díaz halusi kirjoittaa muistelmat vain saadakseen kuninkaallisen tunnustuksen, mikä varmasti pitää paikkansa, mutta se ei laske hänen silminnäkijäkuvauksensa arvoa tapahtumissa. Samoin voidaan kyseenalaistaa hänen muistikuviensa tarkkuus.

Suosittelen teosta erityisesti historiankirjoituksen problematiikasta ja Amerikan uuden ajan vaiheista kiinnostuneille.

Mari Loponen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua