Aamulehden päätoimittajan Sanna Keskisen mukaan perinteinen kirjallisuusarvio ”ei yksinkertaisesti toimi”

Vasemmalta Asko Jaakonaho, Sanna Keskinen, Päivi Alasalmi ja Marita Salonen. Kuva: Arto Jalonen

Mikko Saari, teksti

Pirkkalaiskirjailijat järjesti tiistaina 28.4.2026 Tampereen Kulttuuritalo Laikussa Jutun juurilla -tilaisuuden, johon oli kutsuttu kirjailijoita ja toimittajia verkostoitumaan ja keskustelemaan kirjallisuusjournalismin tilasta.

Tilaisuuden alusti Pirkkalaiskirjailijoiden puheenjohtaja Milla Keränen, joka kertoi yhdistyksen huolestuneen siitä, miten niukasti kirjallisuus, kirjat ja kirjailijat mediassa näkyvät. Kulttuurisivut ovat yhä pienemmässä roolissa ja palstatila on käynyt vähiin. Tampere on silti merkittävä kaupunki suomalaisen kirjallisuuden kentällä. Keränen nosti esimerkiksi sen, että viime vuonna 12 Pirkkalaiskirjailijoiden jäsentä palkittiin jollain valtakunnallisella tai paikallisella kirjallisuuspalkinnolla, mutta nämä palkinnot eivät näkyneet mediassa käytännössä laisinkaan.

Keränen uskoi, että kirjailijoilla ja toimittajilla on yhteisiä tavoitteita palvella pirkanmaalaista yleisöä kertomalla heille paikallisesta kulttuurista ja paikallisista kirjailijoista. Keränen uskoo, että paikallisuus kiinnostaa heitäkin, joita kirjallisuus ei muuten kiinnostaisi. Samalla näkyvyys paikallisessa mediassa auttaisi nostamaan kirjailijoita kansalliseen medianäkyvyyteen.

Milla Keränen. Kuva: Arto Jalonen

Kirjallisuusjournalismin murroksesta

Kirjallisuusjournalismi murroksessa -paneelikeskusteluun oli saatu mukaan Aamulehden päätoimittaja Sanna Keskinen, Kulttuuritoimituksen päätoimittaja Marita Salonen ja kirjailija Päivi Alasalmi. Paneelia veti kirjailija Asko Jaakonaho.

Jaakonaho totesi alkuun rahoituspohjan murenemisen syöneen kulttuurijournalismia. Kritiikin tilalle on saatu henkilöjuttuja, joissa korostuvat traumatarinat ja poikkeukselliset menestykset. Vaikka lukemisen vähenemisestä puhutaan, kirjoja ilmestyy yhä paljon ja yleisen kirjallisuuden myynti on arvoltaan noin 160 miljoonaa euroa vuodessa. Miksei se näy mediassa?

Aamulehden Keskinen kertoi karun totuuden: kirjallisuusjournalismin alamäki alkoi digitalisaation myötä. Uusi data kertoi, että kulttuuri ja kirjallisuus eivät lukijoita kiinnosta. Kritiikeissä lukijoiden määrä oli vähäinen verrattuna juttujen vaatimaan isoon työmäärään, joten siksi siitä suunnasta on leikattu, kun lehdet ovat muutenkin joutuneet supistamaan paljon. Esimerkiksi teatterijutut kiinnostavat isoja massoja enemmän ja teatteri vetää suuria yleisöjä, siksi siitä kirjoitetaan enemmän. Keskisen mukaan juttuja tehdään tavallisille ihmisille, ei kulttuurieliitille, taideinstituutioille tai taiteilijoille. Lehdessä olisi kiinnostusta isoja yleisöjä kiinnostavia kirjallisuutta käsitteleviä vähätöisiä juttuformaatteja kohtaan, mutta sellaisia ei ole helppo keksiä. Perinteinen kirjallisuusarvio ei yksinkertaisesti toimi, Keskinen summasi.

Sanna Keskinen. Kuva: Arto Jalonen

Kulttuuritoimituksessa kirjallisuusjournalismi kukoistaa. Kirjakritiikit toimivat Kulttuuritoimituksen mittakaavassa erittäin hyvin, päätoimittaja Salonen kertoi. Kritiikit ovat olleet Kulttuuritoimituksen suosituinta sisältöä alusta asti: vuoden 2025 luetuimpien juttujen listalla 50:n kärjessä on neljä juttua, jotka eivät ole kritiikkiä. Kymmenen luetuimman jutun listalta puolet on kirjakritiikkejä.

Kulttuuritoimituksella on tietysti toisenlaiset lähtökohdat tekemiselleen, Salonen myöntää, kun kirjoittajat toimivat pro bono -linjalla, eikä jutuista makseta. Työ on kuitenkin arvokasta: Salonen kertoi, että seitsemän vuoden toimintansa aikana Kulttuuritoimitus on julkaissut 4,3 miljoonan euron edestä kulttuurijournalismia. Sellaista budjettia ei olisi kellään käytettävissä, Salonen toteaa.

Jaakonaho kysyi, eroaako pelkästään verkossa julkaistava kritiikki perinteisestä muodoltaan, kun ei tarvitse välittää paperilehden rajoituksista tai miettiä merkkimääriä. Salosen mukaan aihetta on mietitty ja Kulttuuritoimituksen kirjoittajille on järjestetty kritiikkikoulutusta. Muodoltaan jutut ovat silti varsin perinteisiä, koska toimittajien taustat ovat pitkälti perinteisessä mediassa, Salonen totesi ja tuumi, että etenkin nuorempia kirjoittajia voisi kyllä kannustaa enemmän löytämään uusia muotoja kirjoittaa kritiikkiä.

Päivi Alasalmelta Jaakonaho kysyi, miten tämä on kirjailijana kokenut henkilöjulkisuuden kasvun. Alasalmi kertoi, ettei ole kokenut tarvetta levitellä traumojaan julkisuudessa. Alasalmi totesi tyytyväisenä, että on päässyt kahdesti ”lauantailiitteen kansikuvatytöksi” kolmisivuisen haastattelun kanssa. Tällainen julkisuus on hienoa ja arvokasta, mutta olisi mukavaa, jos se kohdistuisi demokraattisemmin. Kirjakritiikkien määrän väheneminen on Alasalmen mukaan nostanut kirjabloggareiden merkitystä: tiettyjen kirjabloggareiden mielipide on jo tärkeämpi kuin kirjallisuuskriitikoiden, koska kritiikkiä tulee niin vähän.

Paneelikeskustelussa nousi esiin kiinnostavia asioita, mutta varsinainen keskustelu jäi vähäiseksi. Pidempi aika olisi tehnyt paneelille hyvää ja olisin mieluusti kuullut enemmän panelistien välistä keskustelua. Nyt keskustelun sijaan kuultiin Jaakonahon pikahaastattelut jokaisesta panelistista. 25 minuutin pikapaneelissa ei tietenkään pitkälle voi päästä. Jos paneeli olisi ollut edes 45 minuutin mittainen, siinä oltaisiin voitu päästä vähän syvemmälle. Nyt sinänsä mainio keskustelu jäi vähän pintaraapaisuksi.

Anna Elina Isoaro. Kuva: Arto Jalonen

Pirkkalaiskirjailijoiden kirjoja ja tapahtumia

Pirkkalaiskirjailijoiden tuottaja ja tiedottaja, kirjailija Anna Elina Isoaro esitteli seuraavaksi katsauksen Pirkkalaiskirjailijoiden vuoden 2026 tuotantoon. Tämä Suomen vanhin maakunnallinen kirjallisuusyhdistys on perustettu vuonna 1943 ja sen jäseniksi ovat tervetulleita pirkanmaalaiset julkaisseet kirjailijat.

Katsauksessa esiteltiin 57 teosta kaikkiaan 44 kirjailijalta. Useammalta kirjailijalta on siis vuonna 2026 tulossa useampi kuin yksi kirja. Teoksia kustantaa laaja valikoima kustantamoja, Pirkkalaiskirjailijoiden vuoden teokset levittäytyvät lähes 30 kustantamon valikoimiin ja mukana on koko skaala suurimmista kustantamoista pienimpiin. Isoaro nosti esiin sastamalalaisen Warelian, jonka valikoimassa on aikaisempaa enemmän kaunokirjallisuutta, sekä äänikirjamarkkinoilla nousevan ruotsalaisen Lind & Co -kustantamon.

Pirkkalaiskirjailijat aloittaavat syksyllä uuden Sitaattiklubin, jossa yhdistetään kirjallisuutta yhteiskunnalliseen keskusteluun ja muihin taiteenlajeihin. Ensimmäinen klubi järjestetään syyskuussa. Seuraava Pirkkalaiskirjailijoiden tapahtuma on Pride-lukupiiri, joka järjestetään Tahmelan huvilalla 9.6. klo 17 osana Manse Pride -viikon ohjelmaa. Lukupiirissä käsitellään Dess Terentjevan Zeno-säeromaania.

Pirkkalaiskirjailijat on tuottanut Kirjailijavartti-sarjaa, joka löytyy YouTubesta ja jota on äänimuodossa esitetty Radio Fiskarsissa. Sarjassa on ilmestynyt jo viitisenkymmentä lyhyttä jaksoa, jossa kirjailijat esittäytyvät. Suomen kulttuurirahaston apurahan myötä jaksoja on luvassa syksyllä 2026 lisää.

Laikun tilaisuudessa oli tiivis tunnelma. Kuva: Arto Jalonen

Loppupuheenvuorot

Verkostoitumisen ja kahvittelun jälkeen oli vielä loppukoonti, jossa ääneen päästettiin aina yhtä innostavasti puhuva J. S. Meresmaa, joka puhui yhteistyön voimasta. Meresmaa muistutti myös, että kirjan takana on aina ihminen eli kiinnostava henkilö. Kirjat myös luovat ilmiöitä ja Meresmaa haastoi medioita myös osallistumaan ilmiöiden synnyttämiseen. Myös kirjojen ja kirjallisuuden ympärille someen syntyneet kirjalliset yhteisöt voisivat näkyä voimakkaammin lehdissä. Paikallisia tekijöitäkin riittäisi: vaikka Aamulehti tekisi kolme henkilöjuttua viikossa vuoden ajan, paikallinen kirjallisuuden kenttä ei olisi vielä katettu, Meresmaa huomautti.

Tampereen kirjallisuuden historiasta kun puhuttiin, Meresmaa huomautti että tulevaisuuden historiaa tehdään juuri nyt. Kun pidetään huolta nykytekijöiden näkyvyydestä, rakennetaan tulevaisuuden kirjallisuushistoriaa. Kritiikeillä on myös arvoa, jota ei voi suoraan mitata rahassa, Meresmaa muistutti. Jos kirjasta ei tule kritiikkejä, siitä ei jää jälkeä arkistoihin. Kritiikkejä tarvitsevat kustantamot ja agentuurit kirjojen myymistä ja vientiä varten, ja kirjailijat apurahahakemuksiinsa todisteeksi kirjoittamisen ammattimaisuudesta. Kritiikin julkaisemisessa ei ole pelkästään kysymys yleisön palvelemisesta, vaan sillä on laajempi yhteiskunnallinen tehtävä määritellä, mitä kirjallisuus taiteenalana tarkoittaa, Meresmaa huomautti. Tilaa on toki kevyemmille koosteille ja henkilöjutuillekin, mutta kritiikin arvo pitäisi nähdä laajemmin valtamediassa, Meresmaa vaati.

Kriitikko Sakri Pölönen sai tapahtuman viimeisen sanan. Hänen ”ankean konkreettinen” toiveensa olisi se, että freelance-kirjoittajan olisi mahdollista saada kritiikistä sen verran rahaa, että työn tekeminen olisi kestävää. Niin kauan kuin on kirjallisuutta ja kulttuuria, on ihmisiä, jotka haluavat siitä kirjoittaa, mutta nykytilanne ei mahdollista monille kirjallisuudesta kirjoittamista. Työpaikat ovat vähissä, työstä maksetaan aika vähän – monikaan ei pysty tekemään kirjallisia urotekoja joiden satasten takia, Pölönen linjasi ja korosti, että Kulttuuritoimitus tekee kyllä hyvää työtä ja julkaisee hyviä juttuja, mutta sen toimintatapa ei ole kestävä. Miten nuorten kirjoittajien uramahdollisuudet saataisiin näyttämään paremmilta?

Jutun juurilla oli hyvähenkinen tapahtuma, johon Aamulehden Sanna Keskisen puheenvuoro toi pienen häivän taloudellisia realiteetteja. Toivottavasti keinoja kirjallisuusjournalismin kehittämiseen ja laajentamiseen löytyy.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua