20 kirjaa ja sarjakuvaa, jotka jokaisen kannattaa lukea energiakriisin iskiessä

Kuva: Wiki Commons

Kulttuuritoimitus

Kirjat on järjestetty aakkosjärjestykseen kirjailijan sukunimen mukaan.

* *

#1 Juhani Aho: Siihen aikaan kun isä lampun osti (1883)

Tämä klassikkolastu kietoutuu vakavaan aiheeseen suvereenilla taituruudella. Talon renki varmistelee uutta innovaatiota, öljylamppua, vanhalla valonlähteellä, päreellä pihdissään. Risto Ojanen

* *

#2 William Golding: Kärpästen herra (1954; suom. 1960)

Ensin korona, sitten sota ja energiakriisi. Tässä alkaa tuntea olevansa kuin Robinson saarellaan. William Goldingin karmaiseva Kärpästen herra on kuvaus koululaispoikien taistelusta luonnonvoimia – ja toisiaan – vastaan piskuisella saarella. Sivistyksen viitta riisutaan ja sisäoppilaitoksen pojista kehittyy nopeasti raakoja villi-ihmisiä. Onneksi tositapaus osoitti Goldingin pessimistisen ihmiskuvan vääräksi, kun saarelle haaksirikkoutunut poikajoukko pelastautui puhaltamalla yhteen hiileen vuonna 1965. Petri Hänninen

* *

#3 Veikko Huovinen: Hamsterit (1957)

On ihanaa ajatella maakellaria, jonka laarit ovat täynnä terveellisiä juureksia ja vihanneksia sekä muita ruokatarvikkeita ja säilykkeitä. Joulusilliä ei saa unohtaa! Vesipuolukoita tynnyrissä. Viiniäkin tarvitaan lämmikkeeksi, sitä täytyy myös varata. Kun nyt aloitetaan huolelliset toimet, niin syksyllä, siellä maakellarissa, heinää kasvavan katon alla, hyllyt notkuvat täynnänsä! Siisteissä riveissä kaikki purkit, purnukat, pullot ja kanisterit, jokaisessa huolellisesti käsin kirjoitetut etiketit.

Entä liiteri? Siellä on oltava riittävästi koivuhalkoja kauniisti pinottuna. Niillä kammarit ja saunat lämpiävät, takat loimottavat. Varastossa täytyy olla myös monenlaista tarvekapinetta odottamassa lumen tuloa: lapioita, auraa, luutaa ja muuta tarpeellista. Havuja ulko-oven eteen, niihin kun jalkansa pyyhkii, ei tule lunta tupaan. Oho, Meinasin unohtaa hiekotushiekan, se on varsinkin meidän vähän vanhempien tärkeää muistaa!

Petrolia tarvitaan, ja Petromax tietysti, jos sähköt katkeaa.

Älkääkä unohtako ullakkoa, jossa villavaatetta ja vanttuita isommallakin perheelle. Kynttilöitä ja tulentekotarpeita tietysti, pimeisiin iltoihin.

Voi että! Tulee piitkä ja kylmä talvi! Mutta ei hätää, kun on hyvin valmistauduttu sen koitoksiin! Ulla-Maija Svärd

* *

#4 Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Emmi Itärannan teos on kymmenen vuotta vanha, ja ajankohtaisempi nyt kuin ilmestyessään. Euroopassa oli niin kuuma kesä, että joetkin kuivuivat. Itärannan dystopiassa vedestä on pula, sillä makean veden varannot ovat ehtyneet. Päähenkilökertojan suvussa on ollut teemestareita ja tähän ammattiin kertojakin vihkiytyy. Teemestareilla on salaisuus. Yhteiskuntajärjestelmä kirjassa on väkivaltainen. Tulevaisuuden uhkakuva on uskottava ja se on pelottava. Sitä voi miettiä, kun laskee hanasta juomakelpoista vettä lasiinsa. Päivi Vasara

* *

#5 Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (2013) / Naiset joita ajattelen öisin lukemiseen (2018)

Ensin viehätyin Mia Kankimäen päiväkirjanomaisesta tarinasta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Viehätys kesti myös toisen kirjan Naiset joita ajattelen öisin lukemiseen. Mia Kankimäki jättää 38-vuotiaana päivätyönsä kustantamossa ja lähtee jäljittämään tuhat vuotta sitten elänyttä japanilaista hovinaista ja kirjailijaa Sei Shōnagonia. Kyllähän myös kirjoittajan irtiotto rutiinielämästä kiinnostaa. Kumpikin kirja ruokkii tiedonjanoa, ikinä en olisi muuten kuullut japanilaisesta hovinaisesta. Naiset joita ajattelen öisin on sekoitus matkakirjaa, tietokirjaa, päiväkirjaa ja fiktiota. Eniten annetaan tilaa Karen Blixenille ja hän onkin kiinnostava nainen. Parhaimmillaan kirjat avaamat uusia maailmoja, ja tässä Mia Kankimäki onnistuu. Päivi Vasara

* *

#6 Robert Kirkland, Tony Moore & Charlie Adlard: The Walking Dead (2003–2019)

Konstaapeli Rick Grimes herää sairaalassa ja kohtaa käytävillä eläviä kuolleita. Grimes lähtee etsimään perhettään ja liittoutuu muiden sekalaisten selviytyjien kanssa. The Walking Dead -sarjakuvassa taistellaan ensin zombeja vastaan, mutta tarinan mittaan suuremmaksi uhaksi nousevat ihmiset. Petri Hänninen

* *

#7 Jon Krakauer: Erämaan armoille (1996; suom. 2001)

Yhdysvaltalainen toimittaja ja vuorikiipeilijä pohtii esikoiskirjassaan, mikä merkillinen luonnonvoima  – call of the wild – kutsuu vasta opintonsa päättäneen nuoren miehen hylkäämään perheensä, antamaan omaisuutensa hyväntekeväisyyteen, polttamaan lompakosta löytyvän käteisen, ottamaan peukalokyydin Alaskaan ja jalkautumaan tundralle. Christopher McCandlessin tarina todistaa, että vähin eväin, kaukana lähikaupasta ja terveyskeskuksesta, pienikin virhe voi kasvaa kohtalon kysymykseksi. Yksin isossa maisemassa ihminen on turvaton kuin päästäinen hangen päällä. Kirja niille, jotka suunnittelevat pakoa takamaiden turvekammiin. Kimmo Ylönen

* *

#8 Aapo Kukko & Tapani Bagge: Marius (2022)

Historia toistaa itseään, varsinkin jos siitä ei oteta oppia. Aapo Kukon piirtämä ja Tapani Baggen kynäilemä sarjakuva Marius ei ole poliittinen kannanotto, mutta se on historiaa ja siitä voi eittämättä ottaa oppia, nautinnon kupeessa. Eletään kevättä 1946, ja sodanjälkeinen pula-aika muistuttaa joka kulman takana kahvin korvikkeilla, huhupuheilla ja salakavalilla fasisteilla. Kukon hugoprattmainen mustavalkokuvitus on rujon kaunista, ja Bagge kylvää herkullista huumoria pohjavireeltään melankoliseen tarinaan jossa yksikätinen yksityisetsivä Väinö Mujunen suojelee vanhaa heilaansa samaan aikaan kuin murhamies karkaa pakoteille Sörkän vankilan kupeessa. JT Lindroos

* *

#9 Nina LaCour: Välimatkoja (2017; suom. 2018)

Luin Välimatkoja ensimmäisen kerran eristyksissä koronakeväänä 2020, ja kirja auttoi kestämään sen paremmin kuin mikään muu mitä tein tai luin. Kyseessä on virallisesti nuortenromaani, mutta LaCourin herkkä teksti (ja Leena Ojalatvan tarkka suomennos) sopivat kaiken ikäisille. Välimatkoja on kaunein, todenmukaisin ja koskettavin yksinäisyydestä lukemani kirja, ja se sai minut liikuttumaan kyyneliin. Se sopii luettavaksi juuri nyt jo kylmän talvensa mutta myös toiveikkuutensa takia, sillä huolimatta surullisista aiheistaan ja melankolisesta sävystään, kirja saa tuntemaan itsensä vähän vähemmän yksinäiseksi ja antaa luottoa tulevaan. Elsa Lindström

* *

#10 Doris Lessing: Planeetta 8 – edustajien oppiaika (1982; suom. 1984)

Doris Lessingin scifi-romaanissa eletään planeetalla, joka vähitellen kylmenee. Ihmiset joutuvat hitaasti sopeutumaan, kun seuraava vuosi on aina edellistä kylmempi. Vanhukset kertovat ajoista, jolloin kesät olivat lämpimiä. Ihmisiä alkaa kuolla, ja eloon jäävien on valittava jäädäkö vai lähteäkö vaeltamaan kohti lämpimämpiä seutuja. Elina Talvio

* *

#11 Yiyun Li: Kulkureilla on kurjempaa (2009; suom. 2013)

Meidän hankaluutemme ovat pientä, kun niitä vertaa Yiyun Lin kulkureiden kurjuuteen. Kurajoen kylässä kaikki yrittävät selvitä päivästä toiseen. Kirjan kertojilla on sekä kylmä että nälkä. Kulkurit-kirja kuuluu Keltaiseen kirjastoon, ja sehän on laadun tae. Kerronta on sujuvaa. Takakannessa on lainaus The Observer -lehden arviosta: ”Kulkurit on tärkeä romaani; unohtuneiden uhrien sielunmessu ja huolellisesti maalattu, todenmukainen muotokuva Kiinan menneisyydestä.” Päivi Vasara

* *

#12 Alistair MacLean: Jääasema Zebra (1963)

Kun Alistair MacLean -romaanin sankarille ei enää riitä pelkkä öljykangastakki ja nailonköysi, vaan garderobista pitää kaivaa esiin karibunnahkaiset housut, ahmaturkishuppu, hylkeennahkasaappaat ja poronnahkakäsineet, voi olla varma, että luvassa on kylmää kyytiä. Matkaa pohjoiselle jääasemalle ja takaisin tehdään jään alla ja jään päällä, ja lukijalle nousee hikikarpaloita otsalle viimeistään siinä vaiheessa, kun ydinsukellusveneessä uhkaa happi loppua. Kylmän sodan kuumia tunnelmia MacLeanin parhaassa jännärissä. Kaarina Lehtisalo 

* *

#13 Héctor Germán Oesterheld & Francisco Solano López: Eternautti (1969; suom. 2022)

Allekirjoittaneellakin oli sormensa pelissä, jotta tämä argentiinalainen klassikkosarjakuva saatiin vihdoin suomeksi. Eternautti on realistinen, uhkaava, masentava ja yksityiskohtainen kuvaus taistelusta ylivoimaista, avaruudesta saapunutta hyökkääjää vastaan. Voitosta siirrytään saman tien tappioon, helpotuksesta vaaraan. Vastaavaa sarjakuvaa en muista koskaan lukeneeni. Avaruuden valloittajat peilautuvat yllättävästi tosielämään, kun Eternautin käsikirjoittaja Héctor Germán Oesterheld katosi Argentiinaa hallinneen sotilasjuntan käsiin vuonna 1978. Petri Hänninen

* *

#14 Emma Puikkonen: Musta peili (2021)

Energiakriisejä on ollut ennenkin. 1970-luvulla kriisi keskittyi öljyyn. Aihetta käsittelee oivallisesti Emma Puikkosen Musta peili, joka pureutuu aiheeseen kolmen naisen ja kolmen eri aikakauden kautta. Yksi heistä näkee öljykriisin vaikutukset 1970-luvun Amsterdamissa: kuuluisa pyöräilyinfra syntyy reaktiona kriisiin. Tutkivan journalismin pioneeri Ida Tarbell taas pureutuu 1800-luvun lopulla öljypohatta John D. Rockefelleriin ja kolmantena kuvataan henkilökohtaista ilmastoaktivismia lähitulevaisuudessa. Vaikka nyt puhutaan paljon sähköstä ja kaasusta, öljyn merkitys ei ole kadonnut mihinkään ja Musta peili on edelleen kiehtova kirja. Mikko Saari

* *

#15 Juha Seppälä: Mitä sähkö on? (2004)

”Mitä sitten, kun yhteys on poikki?” Juha Seppälän novelli on sähkömiehen monologi, joka osoittautuu eräänlaiseksi pseudo-scifiksi: virran parissa työskentelevät ovat veljeskunta, sähkö oikutteleva jumala, jolle on tehtävä riittejä ja uhrauksia joka päivä. Valokaari syö varomattomat. Novelli on mahdollisesti Seppälän tunnetuin. Samalla kun se kertoo konkreettisesti sähköstä, metaforan tasolla kyse on otteesta ympäröivään todellisuuteen. Ennen ihmisten suhde sähköön oli mutkaton, kapitalismi on repinyt virran ja inehmon väliin kuilun. Lukijan mieleen juolahtavat holtittomat Uniper-kaupat ja ministerit, jotka inttävät etteivät tiedä, mitä valtion enemmistöomistuksessa oleva yhtiö tekee. Mikko Lamberg

”[– –] Ne ovat kaikki samannäköisiä, nelikymppisiä, silmälasipäisiä miehiä kulumahousut jalassa ja Volvo perseen alla. Ne ovat työnjohtajia, bisnesmiehiä. Ne puhuvat tuntityöstä, tuotantotyöstä ja tulostyöstä. Sähköstäkin ne puhuvat, sen siirrosta ja hinnasta. Muusta ne eivät ole aikoihin tienneet. Sähkö ei ole sitä.”

* *

#16 Johanna Sinisalo: Renaten tarina (2018)

Iron Sky -elokuva vuodelta 2012 oli ajoin pähkähullu scifisatiiri Kuun pimeällä puolella asuvista natseista. Elokuvan alkuperäistarinan kirjoittajan Johanna Sinisalon romaani Renaten tarina on sen ”writer’s cut”: yhden päähenkilön viimeinen tilitys kaikesta, mitä Kuun natsien tytär teki ja mitä hänelle tehtiin. Vitsit ovat vähissä, joskaan eivät löytymättömissä, kun Renate Maassa käytyään havahtuu valheisiin, joiden ympäröimänä on kasvanut. Hänen ulkopuolinen katseensa kuitenkin paljastaa groteskeja puolia myös meidän ”maatiaisten” nihilistisestä suhtautumisesta toisiimme ja planeettaan jalkojemme alla. Ihmiset ovat kaikkialla tyhmiä – ja sisältä pehmeitä. Eli Harju

* *

#17 Emily St. John Mandel: Asema 11 (2014; suom. 2022)

Energiakriisin aikana ei ole hyvä lukea sellaista, mikä masentaa entisestään. Emily St. John Mandel kirjoitti jo vuonna 2014 tieteisromaaninsa, jossa ensin pandemia tappoi ja sitä seurannut katastrofi tuhosi kaiken, minkä tunnemme aikamme maailmana. Sen kuvaama todellisuus on synkkä ja ajoittain väkivaltainen, kun hengissä selviämisestä taistellaan. Sähköä ei ole, ei mitään mukavuuksia, ei laitteita tai koneita. Vihdoin tänä vuonna suomeksi julkaistu Asema 11 on kuitenkin varsin hieno romaani, koska se antaa realistista toivoa siitä, että kaikesta selvitään. Leena Reikko

* *

#18 Terhi Tarkiainen: Emily, eli kuinka sukua jatketaan (2022)

Eroottinen visiitti 1700-luvun kartanoon sopinee erinomaisesti kynttilän valossa luettavaksi. Lady Emily Levin emännöi Pennymoor Manoria aikana, jona ukkosenjohdattimetkin ovat uusinta uutta, mutta savuttavien kyntteliköjen lisäksi hänellä on muitakin huolia. Kartano kaipaa isäntää ja perillistä, ja kuin tilauksesta paikalle pyyhältää mystinen herra Drake, joka vaikuttaisi voivan tehdä jotain molempien asioiden hyväksi. Mutta kuka Drake oikeastaan on, missä on Emilyn oikea aviomies, ja miten kartanon salaperäinen tornikamari liittyy tähän kaikkeen? Tarkiainen hallitsee kepeän humoristisen kerronnan sekä historialliset että lapsilta kielletyt yksityiskohdat. Eli Harju

* *

#19 Edith Wharton: Viattomuuden aika (1920; suom. 1955)

Vuokravaunut vierivät Viidennellä Avenuella. Kukaan ei kantanut huolta hiilivalkeiden tuottamista pienhiukkaspäästöistä. Kukaan ei miettinyt lamppuöljyn alkuperää. Puvut tulivat höyrylaivalla Pariisista. Lähettipojat kantoivat illalliskutsuja ja salaisuuksia. Palveluskunta korvasi puuttuvan sähkön. Edith Whartonin Pulizer-palkittu romaani kuvaa yläluokan elämää New Yorkissa 1800-luvun lopulla. Valittujen valiojoukolle vauraus on itsestään selvä asiantila. Sukupolvesta toiseen vaalitut tavat kätkevät kuohuvat tunteet. Jäykkä etiketti sulkee epäilyttävät nousukkaat piirin ulkopuolelle. Kirjailija kuvaa omaa yhteiskuntaluokkaansa terävästi, mutta lempeän hienotunteisesti. Kimmo Ylönen

* *

#20 John Wyndham: Triffidien kapina (1951; suom. 1954)

Triffidien kapina on vuonna 1951 ilmestyneeksi kirjaksi varsin realistinen ja ajankohtainen. Meteorikuuro sokaisee liki kaikki maailman ihmiset ja älykkäät ja ahneet ihmissyöjäkasvit vaeltavat juurijaloillaan sokeiden ihmisten perässä kuin zombit ikään. Silti suurin pelko maailmanlopun jälkeen eivät ole triffidit vaan toiset ihmiset. Heti ensimmäisenä aletaan rakennella uusia yhteiskuntamalleja. Jotkut suunnittelevat paluuta feodaaliyhteiskuntaan, ja miehet näkevät naiset synnytyskoneina. Osa naisista kokee miehet suojelijoina ja tyytyy osaansa, osa taas ottaa hatkat ja perustaa matriarkaatin. Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua