Kuva: Harri Hinkka / WSOY
MUISTOKIRJOITUS | Tamperelainen runoilija Panu Tuomi on kuollut 57-vuotiaana. Hänen viimeinen teoksensa oli kuin totaalinen valheidenpolttouuni, Erkki Kiviniemi kirjoittaa.
Panu Tuomi (1968–2025) erottui katukuvassa pukeutumisellaan. Hän käytti usein munkkikaavun mieleen tuomaa hupparia ja kädessä oli aina salkku. Kun hänen kanssaan pysähtyi juttelemaan, hän seisoi aina koko keskustelun ajan tolpillaan, samoilla jalansijoilla, ikään kuin täydellisesti pysähtyneenä läsnäoloon.
Jos pysähtyi, sai kuulla esitelmän koptisen kirkon erityisyydestä tai Talmudin vaikeaselkoisimmista opinkohdista. Vaikka Tuomi oli perehtynyt uskontoihin, hän ei siirtänyt kiinnostustaan suoraan teksteihin, muuten kuin etäisen viitteellisesti.
Panu Tuomen runoteokset, joita kertyi yksitoista, olivat aina yhdestä aiheesta kirjoitettuja, yhden laajan runoelman mittaisia puheenvuoroja, Puheääni on aina tunnistettava, salaperäinen ja musikaalinen, Hän ei suosinut leveitä rivejä, vaan kirjoitti kapeita runoja, yksi tai kaksi sanaa rivillä. Ne ovat koko ajan yllättäviä mutta selkein sanakääntein eteneviä, vaikuttavia puherunoja.
Runojen sisällöt ovat haastavia ja niiden kanssa pitää olla tarkkalukuinen, mutta musikaalinen rytmi tekee niistä salaperäisen tenhoavia.
WSOY julkaisi kaikki runoteokset: Iris, Karkausvuoden laulut, Kuningasvesi, Melisma, Pyhän Vituksen tauti, Vaaleanpunainen ilmestyskirja, Einsteinin viimeiset sanat, Jerusalemin syndrooma, Sylviuksen uurre, Hiekkalinnojen alkemia ja Kardinaali Zen.
Viimeinen teos Kardinaali Zen (2023; lue arvio) on kuin totaalinen valheidenpolttouuni. Tuomi lataa oksymoroneita ja paradokseja perä perään, niin että kaikki väitteet kumoutuvat.
Mitä jää jäljelle? Itse runous, joka ei välitä faktoista vaan johdattaa lukijaa kauniisiin tutkimattomiin luoliin, joissa näkymätön mysteeri on todempaa kuin sanat. Tuomi oli luultavasti ainoa runoilija, joka käsittelee avaruutta ja taivasta samana aistimuksellisena alueena.
Poeettinen korrektius (2006) on hänen ainoa ei-runoteoksensa. Siinä hallitut ja kirkkaat esseet todistavat estetiikan keskeisyydestä elämänarvona.
Erkki Kiviniemi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Henri Hirvenojan Tuntematon talo Brysselissä on kuin Bryssel itsessään: helppo lähestyä, nähdä ja nauttia
KIRJAT | Hirvenojan teksti on silkkaa proosarunoutta, tiheärytmistä, eteenpäin puskevaa, mutta samalla havainnoissaan painavaa ja oivaltavaa; immersiivistä ilman teknologian tehokeinoja.
Runoelma joesta, josta valaan laulu katosi – arviossa Niillas Holmbergin Naarattu
KIRJAT | Niillas Holmbergin Naarattu on täynnä lohen kaipausta ja tuskaa kelottuneesta joesta. Runoteos on yksi kymmenestä Runeberg-palkinnon saajaehdokkaasta.
Kaksiteräinen kynä – arviossa Abdulla Pashewin Synnynnäinen rakastaja
KIRJAT | Kielitieteilijä Abudlla Pashewin runous on ollut kurdeille merkittävä kansallinen tekijä. Toisena keskeisenä teemana on rakkaus ja naiset.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.