Kolme kertaa Hannikainen. Kuva: Ulla-Maija Svärd
HENKILÖT | Konserttiyleisö on saattanut ihmetellä, miten Tampere Filharmonian soittajien listalla on niin monta Hannikaista peräkkäin. Antti Hannikainen, Raimo Hannikainen ja Heikki Hannikainen ovat veljeksiä. Heidän tiensä musiikin ammattilaiseksi on heidän voimakastahtoisen isänsä ansiota.
“Orkesterimuusikon pitää olla tiimipelaaja. Ei riitä, että soittaa hyvin, pitää sopeutua joukkoon ja nostaa yhteishenkeä. Orkesterimuusikko ei saa rissata eikä sooloilla.”
Päivi Vasara, teksti
Ulla-Maija Svärd, kuvat
Antti Hannikainen, 65, jäi eläkkeelle Tampere Filharmoniasta elokuussa ja hänen pitkää uraansa muistettiin elokuun Puistokonsertissa Sorsapuistossa. Viikko sitten oli läksiäiset orkesterin porukan kanssa, ja tämän jutun tekoa lykättiin läksiäisten yli. Juhlat olivat kivat.
Hannikaisen veljeksiä jää Tampere Filharmonian soittajiksi edelleen kaksi: Raimo Hannikainen, 59, ja Heikki Hannikainen, 52.
Raimo Hannikainen soittaa I-viulua, Antti ja Heikki Hannikainen II-viulua.
Sisko ja neljäs veljeksistä
Heidän siskonsa Helena Hannikainen on tunnettu Ylen klassisen musiikin toimittaja. Hän on ollut eläkkeellä neljä vuotta. Veli Markku Hannikainen, 66, on tehnyt uraa viulunsoiton lehtorina Espoon musiikkiopistossa. Markku on myös eläkkeellä.
Tämä Hannikaisten musikaalinen suku on kotoisin Vammalasta eli nykyiseltä nimeltään Sastamalasta. Heidän isänsä Alpo Hannikainen (1923–2013) oli kanttori-urkuri ja musiikinopettaja. Hän oli tahtoihminen ja opetti lapsilleen pianonsoittoa, mikään haitari ei tullut kyseeseen.
Taisi isän voimakkaasti ohjata poikiaan viuluopintoihinkin, mutta sitä soitinta hän ei itse lapsilleen opettanut. Tilanne on tässä sama kuin autokoulussa: liikenneopettaja ei opeta omaa lastaan ajamaan autoa.
Isä-Hannikaisen suku on Savosta Sulkavalta. Tarkemmin sanoen Partalansaaresta.
Heikki Hannikainen (vas.), Antti Hannikainen ja Raimo Hannikainen ovat kokeneet, että heitä kohdellaan yksilöinä orkesterissa.
Viulu ei lentänyt seinään
Tarinoidessa paljastuu, että joku veljeksistä olisi murrosiän kuohunnoissa ollut valmis heittämään viulun seinään, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Toisille musiikin harrastuksen jatkaminen sujui tyynesti.
Alpo Hannikainen lähti 18-vuotiaana vapaaehtoisena sotaan ja haavoittui vaikeasti jatkosodassa Karjalan kannaksella. Sotavammoista huolimatta Hannikainen alkoi sinnikkäästi opiskella musiikkia. Harmonikka oli nuoruuden ajan soitin ja vuosina 1948–1949 hän opiskeli laulua ja urkujen soittoa Yhdysvalloissa Minneapolisissa College of Music -oppilaitoksessa.
Suomeen hän palasi, koska sodassa keuhkoihin osunut kranaatti alkoi vaivata ja Amerikassa hoito olisi ollut kallista. Opinnot jatkuivat Sibelius-Akatemiassa, josta Alpo Hannikainen valmistui kanttori-urkuriksi vuonna 1951 ja musiikinopettajaksi vuonna 1953.
Konsta Jylhä kävi kylässä
Isä-Hannikainen laittoi usein poikansa soittamaan vieraille Vaienneen viulun. Tätä tapahtui 1960-luvulla.
– Konsta Jylhä ja Kaustisten purppuripelimannit olivat konsertoimassa Vammalassa ja konsertin jälkeen he tulivat meille kylään. Minä soitin vieraille 9-vuotiaana Vaienneen viulun, ja Jylhän silmäkulmaan tuli kyynel, kun soitin tämän hänen oman kappaleensa, Raimo kertoo.
Hannikainen on ennen ollut suojattu sukunimi. Musikaalisuus taitaa olla suvun geeneissä. Tämän jutun Hannikaiset ovat eri sukuhaaraa kuin Pietari Hannikainen.
Veljesten mielimusiikki
Antti Hannikainen pitää säveltäjistä etenkin Richard Straussista, Sergei Rahmaninovista ja Gustav Mahlerista.
Raimo Hannikainen arvostaa Jean Sibeliusta ja on hulluna Ludwig van Beethovenin viulukonserttoon.
– Minun suosikkini vaihtelevat kausittain. Paljon sen mukaan, mitä on juuri sillä hetkellä orkesterin ohjelmistossa, Heikki Hannikainen sanoo.
Raimo Hannikainen soitti nuorena paljon kansanmusiikkia, mustalaismusiikkia, Johan Straussin valsseja ja muuta viihteellistä musiikkia. Tämä auttoi kehittymään klassisen musiikin ammattilaiseksi. Maininnan saa myös viihdesäveltäjä John Williams.
Antti Hannikainen tempaistiin orkesterimuusikoksi kesken opintojen. Sille tielle hän jäi.
Pitkä ura antaa näköaloja
Antti Hannikainen pääsi Tampere Filharmoniaan keväällä vuonna 1982. Hän ehti soittaa kakkosviulua neljää kuukautta vaille 40 vuotta.
Raimo Hannikainen liittyi riveihin elokuussa vuonna 1982.
Heikki Hannikainen on toiminut vuodesta 1993 lähtien Tampere Filharmonian vakituisena viulunsoittajana. Heikki Hannikaisen vaimo Heili on orkesterin neljäs saman sukunimen kantaja. Heili on alttoviulisti.
– Tapasin vaimoni Heilin orkesterissa vuonna 2003. Hän sai vakipaikan Filharmoniasta vuonna 2007. Heilin juuret ovat Virossa, hän on omaa sukua Eespere. Heilin isä Rene Eespere on Viron musiikkiakatemian sävellyksen professori ja äiti Evi on kuoronjohtaja.
Tampere-talo saatiin orkesterin käyttöön vuonna 1990. Siihen asti soitettiin yliopiston juhlasalissa. Tampere-taloa vastustettiin kovasti, ja kuinka paljon se sittemmin tuonut iloa ja rahaa sekä välittömästi että välillisesti kaupunkiin.
Tanssiaisilla rahaa konserttisaliin
Tampereen kaupunginorkesteri soitti 1970–1980-luvuilla konserttitanssiaisia teemalla Konserttitalo Tampereelle. Tällä tavoin kerättiin rahaa kunnon konserttisaliin.
Nyt voitaisiin kehua kaikki orkesterin ja Tampere-talon johtajat, mutta tähän juttuun poimitaan nyt vain muutamia merkkitekoja.
Kaupunginorkesterin taiteellinen johtaja Eri Klas ansaitsee maininnan, sillä hän neuvotteli tiukasti kaupunginjohtaja Jarmo Rantasen kanssa, että pitää saada lisää virkoja, jotta Tampereella on täysimittainen sinfoniaorkesteri.
Tämä täydennys teki orkesterista ison, mikä tietää sitä, että voitiin ottaa ohjelmistoon suuria teoksia, joissa lavalla pitää olla liki sata soittajaa. Orkesterin taso nousi kerrasta.
Tälläkin hetkellä Tampere Filharmonia on ainoa pääkaupunkiseudun ulkopuolinen täysimittainen orkesteri.
Raimo Hannikainen on hakenut kokemusta myös maailmalta.
Enemmän lämpöä ja voimaa
Raimo Hannikainen kehaisee Kalervo Kummolaa, joka sai talon akustiikkaan kunnon korjauksen aikaan. Tässä tärkeässä asiassa on vieläkin korjaamisen varaa, mutta pahimmat pulmat ovat ohitse.
Orkesterille on suuri parannus, että akustiikkakorjausten jälkeen soittajat kuulevat toisensa. Yleisölle se merkitsi jousiston vahvistumista, parempaa tasapainoa ja permannon kuuluvuuden korjaantumista. Musiikissa on enemmän voimaa ja lämpöä.
Kapellimestari Hannu Linnun tärkeä ansio on se, että hän pani orkesterin harjoittelemaan tosissaan. Se nosti laatua.
Santtu-Matias Rouvali on luonnonlapsi-ilmiö; hän ei diivaile ja hänen iskunsa on tarkka. Yleisö ansaitsee suuren kiitoksen uskollisuudesta ja kannustuksesta.
Antti tempaistiin kesken opintojen
Antti Hannikaisen ensimmäinen viulunsoitonopettaja oli Hannes Alppiaro Vammalassa. Vuonna 1972 hän aloitti opinnot Tuomas Haapasen johdolla Turun konservatoriossa. Se ei ollut hassumpaa aikaa, kun nuori mies sai asua kimppakämpässä Turussa.
– Tein keikkaa Turun kaupunginorkesterissa, ja sille tielle jäin vuonna 1975 orkesterimuusikon ammattiin. Tein pienen pyrähdyksen Ouluun, jossa olin I-viulun soittaja.
Antti Hannikainen on kehittänyt itseään ammatissaan konservatorioissa ja kesäkursseilla.
Raimo Hannikainen on opiskellut Hannes Alppiaron, Tuomas Haapasen ja Tampereen musiikkiopistossa Pentti Salosen sekä Sibelius-Akatemiassa Lajos Garamin oppilaana.
– Opiskelupaikat olivat tiukassa. Vuonna 1976 Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolle otettiin kaksi sadasta hakijasta. Olin aloittamassa myöhemmin työt Oulun orkesterissa, mutta minun piti saada isältä allekirjoitus, että voin mennä töihin, koska olin alaikäinen. Samana päivänä, kun aloitin työt, tulin täysi-ikäiseksi, Raimo Hannikainen kertoo.
Vuosina 1998–1999 Raimo Hannikainen toimi 1. vuorottelevana konserttimestarina Sacramento Philharmonic Orchestrassa Yhdysvalloissa. Amerikan aika oli avartavaa, varsinkin automatka pitkin Route 66 -valtatietä itärannikolta länsirannikolle.
Heikki Hannikainen tähtäsi jo nuorena orkesterimuusikoksi.
Yksilöitä samassa orkesterissa
Heikki Hannikainen alkoi opiskella omasta päätöksestään 10-vuotiaana Tampereen konservatoriossa Arkady Vinokurovin, Alexander Glazunovin, Rimtautas Čekuolisin ja Nikolai Fadeevin johdolla. Isä vaikutti asiaan kyyditsemällä pojan perjantaisin Tampereelle ja usein oppituntien jälkeen käytiin konsertissa. Heikki Hannikaisen tähtäin oli orkesterimuusikon ura, ja mahdollisimman lähellä.
Vakituisen paikan Heikki sai anonyymissa koesoitossa. Verhon takana oli ”kilpailijoita” 28. Tampere-talo on hyvässä maineessa, kuten orkesterikin, joten hakijoita tänne on paljon.
Sen vielä ennätän kysyä, suhtautuvatko kapellimestarit veljeksiin yksilöinä vai sukulaisina. Vastaus on: yksilöinä, jotka kuuluvat samaan orkesteriin.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Samae Koskinen sanoo suoraan mutta ilman vihaa: ”En hakenut mitään sankarin viittaa, vaan nämä laulut oli pakko tehdä”
HENKILÖ | Samae Koskisen protestilevy Mä näin unta että kaikki meni hyvin on rohkea vastalause suomalaisen yhteiskunnan nykytilalle.
1980-luku herää henkiin Tampereella ensi kesänä, kun Dingo-huuma valtaa Komediateatterin
HENKILÖ ”Mun poikani tekee parempii biisei ku sää”, sanoi Pertti ”Nipa” Neumannin kiukkuinen äiti Juice Leskiselle puhelimessa, kun Dingo-tähti juuttui keikkaputken jälkeen Tampereen Aulabaariin.
Palasia Mikko Kangasjärven elämän varrelta – elämäkerta paikallistuu mainiosti Tampereelle ja ajankuva on tarkka
HENKILÖ | Musiikin moniottelijan Mikko Kangasjärven muistia ei voi kuin ihmetellä. Niin tarkan ajankuvan tekee elämäkerrassaan Jäin yöksi.
Valon tähden – Taidehallissa keväällä hurmanneen Marja Pirilän teoksia esillä nyt Tokiossa
KUVATAIDE | Marja Pirilän töitä on esillä Tokion valokuvataiteen museossa kesäkuun alkupuolelle asti ja naapurigalleriassa huhtikuun puoliväliin.
