Tiina Lehikoinen. Kuva: Päivi Vasara
RUNOUS | Tiina Lehikoinen on Taiken taidekokeilun ensimmäinen toimistorunoilija. Hän on ollut viikon residenssissä Vincitin Tampereen keskustan toimistolla ja kerännyt työporukalta sanoja kollaasirunoon.
“Eräs kiinnostavimmista asioista viikon aikana on ollut keskustelu, jossa mietimme koodin ja runouden kirjoittamisen yhtymäkohtia ja eroja. Kummassakin pyritään tavallaan ongelmanratkaisuun.”
Kirjailija Tiina Lehikoinen on tehnyt pioneerityötä Taiken ensimmäisenä toimistorunoilijana. Hän vietti viikon ohjelmistoyritys Vincitin Tampereen keskustan toimistolla. Konkreettisesti hän keräsi kahvihetkien aikana sanoja post it -lapuille ja viikon päätteeksi esitti sanataiteellisen teoksensa yrityksen väelle.
Taiken tukemassa taidekokeilussa törmäytetään runoutta yrityskenttään. Tiina Lehikoinen kutsuttiin ensimmäiseksi toimistorunoilijaksi. Hän on julkaissut runoutta ja proosaa.
Taike otti yhteyttä Vincitiin, koska se on osoittanut aiemminkin avarakatseisuutta ja ennakkoluulottomuutta taidelähtöisiä metodeja kohtaan. Yritys innostui heti.
– Minulle oli tärkeää, että sain täyden taiteellisen vapauden. Se on avainasia, sillä huolehdin rajoistani. Taiteella on arvo itsessään, joten olin tarkka, että myös projekti toteutetaan siten, ettei taidetta mielletä vain välineeksi johonkin, Tiina Lehikoinen sanoo.
Yhteistyö yritysten kanssa
Tiukkojen koronarajoitusten aikana kirjallisuuden läänintaiteilija Anna Elina Isoaro keräsi viiden runoutta edistävän järjestön väestä valtakunnallisen työryhmän, jossa pohdittiin, mitä uutta voitaisiin tehdä. Syntyi idea yhteistyöstä yritysten kanssa.
Idea kiteytyi runoilijan viikon residenssijaksoksi jossain yrityksessä. Taike mahdollistaa runoilijan työskentelyn, Anna Elina Isoaro koordinoi projektia.
Pirkanmaa sai olla pilotti. Seuraavaksi toimistorunoilija työskentelee Helsingissä. Yritystä ja runoilijaa ei vielä kerrota.
Uusia yleisöjä runoudelle
Työryhmässä ovat mukana Nuoren Voiman liitto, Annikin runofestivaali, Turun runoviikko, Lahden runomaraton ja valtakunnallinen runoyhdistys Nihil Interit.
Näitä kaikkia yhdisti halu löytää runoudelle uusia yleisöjä. Julkinen puoli kouluineen ja kirjastoineen on tuttu kenttä kirjailijavierailuille, mutta yrityspuoli on vieraampi maasto, jossa voi olla mahdollisuuksia.
– Tämä oli minulle myös kirjallisuuden läänintaitelijan työn kehittämismahdollisuus. Pilottiin liittyy toive siitä, että toimistorunoilijasta voisi kehittää toimintamallin viedä runoutta yrityksiin myös kokeilun jälkeen, sanoo Anna Elina Isoaro Taikesta.
Runous pois marginaalista
Läänintaiteilija Isoaron mielestä runous on jäänyt marginaaliin. Se ei saa kirjallisuuskritiikkejä, eikä runokirjoja ole oikein nähtävillä kirjakaupoissakaan.
– Toimistorunoilija on yksi tapa tehdä runoutta näkyväksi. Tarinallistaminen on monissa yrityksissä tuttua, mutta runouden toimintalogiikka on erilainen, enemmän sanatasolla, metaforilla ja assosiaatioilla pelaava. Runous ei käännä katsetta niinkään tarinaan vaan kieleen.
Kirjailija Tiina Lehikoinen on kriittinen taiteen tuotteistamista kohtaan. Hän lähti hankkeeseen, koska halusi tietää, onko vapaus tällaisissa projekteissa ylipäänsä mahdollista. Kyse on eräänlaisesta kokeesta. Ja myös erilaiset työn muodot ja määrittelyt kiinnostavat häntä.
Tiina Lehikoisen työhuone on Siurossa entisessä valssimyllyssä. Uusille toimistorunoilijoille hänen vinkkinsä on uteliaisuus ja toisaalta kriittisyys.
Koodin ja runon yhtymäkohdat
Tiina Lehikoiselle on ollut avartavaa tavata Vincitissä koodareita ja huomata, että koodin kirjoittamisella ja runolla on yhtymäkohtia.
– Se on kiinnostavaa. Haluaisin tutkia näitä yhtymäkohtia lisää ja kenties kirjoittaa niistä. Minulle oli onni tavata ohjelmistoyrityksen koodareita. Koodin teko on luovaa ongelmanratkaisua, ja myös runokirjat ovat pitkään hautuvia abstraktioita ennen kuin ne ottavat lopullisen muotonsa ja materialisoituvat kirjaksi. Yhdessä keskusteleminen koodareiden kanssa on ollut hyvä juttu.
Residenssiviikon torstaina hän oli aamukahville kerännyt sanoja tulevaisuudesta. Tosin ei ihan lähivuosiin sijoittuvia visioita, vaan esimerkiksi ajatuksia, millaista teknologiaa maailmassa on sadan vuoden päästä, tai miltä toimistotila näyttää viidenkymmenen vuoden päästä. Post it -lapuilta löytyivät esimerkiksi sanat jukkapalmuja, tekoälyttömyyttä ja koiravapaa.
Sanoista syntyy viikon päätteeksi kollaasiruno, joka esitetään henkilökunnalle. Tekijänoikeus runoon säilyy tekijällä.
– Tästä olen tarkka. Taiken sekä residenssinä toimivan yrityksen kanssa on sovittu jo projektiin lähtiessä, että sanataiteellista kollaasitekstiäni ei käytetä markkinointiin. Minulle on tärkeää, että taiteilijat saavat toimia tällaisissa projekteissa itsellisesti ja se on toteutunut.
Viikko on ollut avartava
Tiina Lehikoinen on tehnyt työtään hauskasti sisustetussa kahvitilassa sekä toimiston hiljaisessa tilassa.
– Viikko on ollut kiintoisa. Seuraaville toimistorunoilijoille sanoisin, että kannattaa mennä yritykseen valppaana ja avoimin mielin. Jos on auki keskusteluille, voi tulla eteen kiinnostavia juttuja.
– Lähdin mukaan taidekokeiluun, koska olen yleisesti kiinnostunut erilaisista työn määrittelyistä ja käytänteistä. Työllä on iso rooli yhteiskunnassamme. Projekti mahdollisti kurkistuksen sellaiseen maailmaan, joka on minulle muutoin vieras.
Taiteellisen työnsä lisäksi Lehikoinen opettaa luovaa kirjoittamisesta ja vetää työpajoja. Parhaillaan hän opettaa muun muassa kesäyliopistossa.
Vincit suhtautuu avarakatseisesti
Vincitin tuottaja Eero Tiilikaisen tausta on luovalla alalla. Hän on työskennellyt muun muassa elokuvantekijänä, valokuvaajana ja muusikkona. Hän on koulutukseltaan myös diplomi-insinööri.
Kaveripiiri kyseli, eikö hän menettänyt ilmaisun vapauttaan, kun hän siirtyi yrityselämään.
– Heille olen vastannut, että yritysmaailmassa on omat faktansa, mutta en ole joutunut luopumaan oman luovan tekemisen tavoista. Minun työrooliani ei ollut aikaisemmin Vincitillä olemassa, mutta yrityksen avoin kulttuuri mahdollisti sen muodostumisen. Olen tästä minulle löytyneestä sopesta kiitollinen työyhteisölle ja yritykselle.
Koodaaminen on luovaa työtä
Tiilikaisen mielestä toimistorunoilija Tiina Lehikoisen työ niveltyy hyvin yrityksen arvoihin, koska toimistorunoilijuus on jotakin, mitä ei ole ennen tehty. Taiteellisen työn ja Vincitin yritystoiminnan yhdistelmä laventaa ajattelun monimuotoisuutta, diversiteettiä.
– Yhteen vetäen Vincitin ydinarvoissa on vahva arvostus taiteelliselle ajattelulle ja ”outside-the-box”-ajattelulle. Yrityksen arkeen taide voi antaa vapaamman katseen abstraktien ilmiöiden tarkasteluun, johon yritysmaailman perinteinen tapa ajatella ei ulotu ja tarjoa vastauksia.
Koodin luominen voidaan mieltää helposti tekniseksi ja kylmäksi.
– Tosi asiassa koodin teko on luova prosessi, mikä ei välttämättä välity alan ulkopuolisille. Koodaaminen vaatii luovan työn prosessin johtamistapoja ja jatkuvaa uuden luomista. Koodin kieli ja koodin käsitteistö ovat oma kategoriansa, mutta samalla tavalla koodaaja aloittaa työnsä tyhjältä taululta, kuten taidemaalari tyhjältä kankaalta tai kirjailija avaamalla tekstinkäsittelyohjelmassa uuden tyhjän dokumentin.
Eero Tiilikainen työskentelee Vincitin Hakaniemen toimistolla. Kiireisen viikon vuoksi hän ei päässyt seuraamaan toimistorunoilijan työskentelyä, mutta aikoo ehdottomasti tutustua viikon työskentelystä syntyneeseen kollaasirunoon.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mirjam Larinkari on Tampereen Poetry Slam -mestari
LAVARUNOUS | Larinkari pääsee edustamaan Tamperetta Poetry Slamin SM-kilpailun finaaliin Kuopioon. Finaali järjestetään 14. marraskuuta.
V. S. Luoma-ahon uutuus liikkuu taitavasti muotojen välissä – arviossa Teoria
KIRJAT | V. S. Luoma-aho yhdistää Teoriassa perinteisemmin runoksi muotoiltua tekstiä, dialogimuotoa sekä teoriakirjoitusta.
Runoilija Kari Aronpuro: kissan yksinhuoltaja kuplassaan
HENKILÖ | Kari Aronpuro ei juuri esittelyä kaipaa, sillä hän on tuttu hahmo Tampereella ja laajemminkin laajan tuotantonsa ja pitkän uransa ansiosta.
”Tällainen elämä sattuu” – Jere Vartiaisen kokoelmassa ovat sosiaalisuuden konseptit sekaisin
KIRJAT | Joillakin Etäisyys, leikki -teoksen sivuilla on vain yksi säe, esimerkiksi se, jonka luin istuessani tamperelaisella terassilla seuranani vain lasi valkoviiniä ja tonnikalaleipä: ”mitä jos ei tarvitsisi aina olla ihan yksin?”