Eila Roine toimittaja Hannu Hyttisen haastateltavana. Kuva: Kulttuuritoimitus
MUISTOKIRJOITUS | Eila Roineen ohje näyttelijäntyöhön oli yksinkertainen: lue teksti, ajattele ja sitten – lakkaa näyttelemästä.
Näyttelijä elää monta elämää.
Roolit ovat valtava mielenmaisema, jossa persoonat, aikakaudet ja paikat vaihtuvat.
Eila Roine (1931–2025) sai toteutua ammatissaan kahdeksalla vuosikymmenellä. Se on melkein koko elämä.
Nelivuotias Eila istui jakkaralla Turun Raunistulassa mummolassa ja kuunteli kun Manti-mamman vanhat vieraat juttelivat.
Hän imi tarinoita ja tajusi, miten vanhat luovat nuoruutensa uudestaan. Tätä on draama, repliikkejä ja eläytymistä.
Kouluikäisenä hän jo osasi itsekin huvittaa muita matkimalla opettajia ja pyydystämällä kuvitteellisia kirppuja.
Kun Tampereen Tyttölyseon todistus oli välttävien ja tyydyttävien täyttämä paperi, niin isä Eero kuin tytär tiesivät, että teatterissa voi yltää parempaan.
Eino Salmelainen otti 18-vuotiaan Eilan kouluunsa Tampereen Työväen Teatterissa.
Eilaa pelotti niin, että vapisi. Mutta oppilaasta kouliutui niin hyvä, ettei maestro halunnut päästää häntä enää pois.
TTT:ssä Eila Roine näyttelikin seuraavat 45 vuotta.
* *
Koska Eila ei ollut näyttelijänä sapluunaan menevää sorttia, lopputulos oli parhaimmillaan pelkistetty, aito ja elävää elämää. Eilan töissä kohtasivat karhea ja hellä.
Kun Eila oli jo eläkkeellä, tuli Jouko Turkka ja halusi hänet uuden Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa -näytelmänsä Madamen rooliin vuonna 1995. Parin kuukauden harjoitusjaksolla näyttelijä laihtui kymmenen kiloa, sen verran työ stressasi. Käsikirjoitusta muovattiin, lyhennettiin ja veivattiin ensi-iltaan saakka, ohjaaja piinasi ja jynssäsi pois näyttelijöiden maneereja.
Koko Tampere tuntui kuohuvan, kun Turkka haki revanssia hassuina epäonnistumisina pidetyille tv-ohjauksilleen Kiimaiset poliisit ja Seitsemän veljestä.
Rakkaista pettymyksistä tulikin kolme vuotta täysille katsomoille vuodatettu menestys.
Teatterikesän esitykseen valmistautuessa Turkka jatkoi piinaamistaan, mutta kun lopputulos oli kymppiplus ja nosti ulkomaiset kriitikotkin hurmioon, ohjaaja asettui teatterin käytävälle pitkäkseen ja pyysi Eilaa kävelemään ylitseen.
”Kiitollinenhan mä olen Turkalle. Se teki mahdottoman hyvää mulle”, mietti Eila haastattelussa jälkeenpäin.
Ämmä- ja muorirooleja hän oli tehnyt tarpeeksi. Suomalainen karnevalismi näyttämöllä oli uusi haaste ja rooli, nuoreen filosofiin rakastuva ikänainen outo ja ihmeellinen.
* *
Peloista selviää vain menemällä asioiden läpi, tämä oli Eila Roineen yksi elämänviisauksista.
Ei kannattanut pelätä ohjaajia, ei elämää, ei kuolemaa.
Kun perheen esikoinen Tommi Petteri joutui Lastenklinikalle vuonna 1956, elämän odotus vaihtui kuoleman odotukseen. Nuori äiti askelsi kesäpäivien tuskaa kuumalla asvaltilla. Ilman sappitiehyeitä syntynyt pienokainen menehtyi vain puolen vuoden ikäisenä.
Puoliso, ohjaaja Vili Auvinen joutui sairaalaan kesällä 1996 pudottuaan Ihamaniemen mökin katolta.
Viikkojen tajuttomuuden jälkeen hän menehtyi, hetkeä ennen Teatterikesää. Kun Eilalta kysyttiin, perutaanko esitykset, vastaus oli: ei tietenkään.
Vili oli pitänyt Turkan näytelmästä ja olisi heittänyt kuuman kiven Eilan päähän, jos esitykset olisi peruttu, oli Eilan vankka mielipide.
Näyttämö oli turvapaikka siviilielämän koettelemuksissa.
Eila Roine vuonna 1961. Kuva: Finna
* *
Aikansa reality Heikki ja Kaija piti suomalaiset televisionkatsojat valppaina 1961–1971. Se oli draamaa, mutta moni sekoitti Härmälän omakotitalossa asuvan Heikin ja Kaijan Vili Auviseen ja Eila Roineeseen.
Lomamatkalla perhettä saattoi yhtäkkiä ympäröidä bussista purkautuva ihmislauma. Ymmärtäähän tuon, kun kolmannen pojan Jannen ristiäiset oli televisioitu suorana vuonna 1965 osana sarjaa.
Eilasta tuli koko Suomen mummi Pikku Kakkosessa vuonna 1996.
Vara-isovanhemmuutta kesti kaikkiaan kuusitoista vuotta.
Eila kertoi kerran viikossa satuja ja tarinoi myös omasta elämästään. Ruudun läpi paistoi tosi ja tavallinen, luotettava ja lämmin ihminen. Lapset ottivat Eila-mummin ojennukset paremmin vastaan kuin vanhempien.
Ja hän rakasti lapsia aidosti verrattuna Markus-setään, jonka mairean ulosannin takana oli kyllästynyt radiopersoona.
* *
Eila Roine oli Tampereen ääni ja kasvot. Elämäntaivaltaan hän ehti purkaa kymmeniin haastatteluihin ja useihin kirjoihin, viimeisimpänä Antti Heikkisen teos Eila Roine (Otava, 2023).
Kun tarvittiin napakkaa vastausta milloin mihinkin suureen kysymykseen, soitettiin Eilalle.
Eila oli tervetullut puhuja monen lajin päiväpiireissä, gerberapalkalla, kuten hän itse nauroi.
Ojakadun teatterihistoriaa tihkuvassa kodissa Eila eli itsenäistä elämää lähes 90-vuotiaaksi. Aivoinfarkti ja siitä toipuminen veivät hänet asumaan Viola-kotiin.
Terävä Eila ei oikein löytänyt seuraa muista ryhmäkodin asukkaista.
* *
Kun haastattelin Eila Roinetta tietokirjaani Mikä rooli? Näyttelijä Tampereelta (Tampere-Seura, 2013), kohtasin poikkeuksellisen mutkattoman ja avuliaan ihmisen.
Hän todella halusi vastata monesti esitettyihin kysymyksiin vähän uuden näkökulman vastauksiin kääntäen, eloisalla sutkauksella kuorruttaen.
Puhuttiin myös kuolemasta.
”En mä ajattele, kuinka paljon tätä elämää on vielä jäljellä. En ole sillä tavalla ennakkosurija”, hän sanoi.
Lavalla hän oli näytellyt juuri Grace ja Glorie -näytelmän kuolemaa tekevän Gracen roolin. Grace suhtautui maanläheisesti lähtöönsä, kun häntä hoitava Glorie koetti päästä samaan aikaan yli oman lapsensa menetyksestä.
Näytelmä oli koko perheen projekti: Tommi Auvinen ohjasi, Janne Auvinen, TTT:n nykyinen toimitusjohtaja, suunnitteli valaistuksen ja Tommin puoliso Teija Auvinen näytteli Glorien roolin.
Tampereen Teatterin Frenckellin lavalla toteutettu näytelmä kosketti ja puhutti. Moni kuoleman kanssa silmäkkäin joutunut katsoja pysäytti Eilan kadulla ja halusi kiittää roolista.
Grace ja Glorie auttoi puhumaan kuolemasta ja kevensi lähdön ajatuksen mykistävää painoa.
Eila Roine sanoi kehutusta roolistaan itse näin: lue teksti, ajattele ja sitten – lakkaa näyttelemästä.
* *
Eila Roine lähti tuonilmaisiin 8. joulukuuta, joka on myös Jean Sibeliuksen syntymäpäivä ja suomalaisen musiikin päivä.
Suurissa saleissa tai miksei kotoisasti kamarin sivustavedettävän päällä kohtaa nyt kaksi legendaa.
Eilalla on uteliaana ihmisenä kysyttävää yksinlauluista ja Puusarjasta ja tietysti Finlandiasta näin itsenäisyyspäivän jälkeen.
Jean ei oikein keksi mitään uutta sanottavaa, mutta nostaa sen sijaan polvellaan lepuuttamansa viulun leualleen ja soittaa konserttonsa.
”Sehän meni oikein hyvin, vaikkei susta viulistia tullutkaan”, sanoo Eila ja katsoo maestroa lämpimästi silmiin.
Anne Välinoro
* *
Lue lisää
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Satu Rämö kerää voimia seuraavaan dekkariin – Hildur tulee syksyllä Tampereelle
HENKILÖ | Satu Rämön mukaan jokaisen uuden romaanin rutistus on ”helvetinmoinen työsarka”. Hildur nähdään syksyllä 2026 Tampereen Komediateatterin lavalla.
Annamaria Palsi-Ikonen kertoo kuvillaan tarinoita – Rohkeasti keski-iässä kohti unelmia
HENKILÖ | Valokuvaajamestari Annamaria Palsi-Ikonen rohkaisee muitakin keski-ikäisiä naisia uskomaan unelmiinsa. Hänelle se on suuntautuminen taiteelliseen valokuvaukseen.
Muumisäveltäjä Sumio Shiratori kävi Suomessa: ”En tiennyt Muumeista mitään, kun aloitin työn”
HENKILÖ | Liki jokainen suomalainen on kuullut jossakin Sumio Shiratorin melodioita, mutta juuri mitään ei kukaan tästä japanilaissäveltäjästä tiedä.
Emma Thompson vietti kuukausia Kolilla Sydäntalvi-elokuvaa kuvaten: ”Olette hyvin onnekkaita siitä, mitä teillä on”
ELOKUVA | Oscar-palkittu Emma Thompson ja hänen tyttärensä Gaia Wise kertoivat Kulttuuritoimitukselle elokuvan tekemisestä Suomen talven keskellä.