Trine Dyrholm elokuvassa Toinen uhri. Kuva: SF Studios
KOLUMNI | Antti Selkokari muistelee Toinen uhri -elokuvan inspiroimana, millaista oli olla potilaana vuosikymmeniä sitten HYKS:n aivohalvausyksikössä.
Harva elokuva on tuonut mieleeni oman elämäni tapahtumat yhtä elävästi kuin tanskalaisen Zinnini Elkingtonin ohjaama Toinen uhri. Elokuvassa seurataan fiktiivisen kööpenhaminalaissairaalan neurologian päivystysosastoa, jolla työskentelevä lääkäri Alex (Özlem Saglanmak) on päivystyksen ja melkeinpä koko sairaalankin kaikki kaikessa.
Elokuva muistutti minua siitä, miten kolmisenkymmentä vuotta sitten olin itsekin Helsingin yliopistollisen keskussairaalan stroke-yksikön osastolla infarktiksi osoittautuneen aivoverenkiertohäiriön takia.
Kulttuuritoimitukseen elokuvan arvioi Maija Kääntä.
* *
Kokemusasiantuntijana muistan omasta sairastumisestani sen, kuinka vaikealta tuntui hyväksyä se, että osastolle saapumisen hetkellä olin potilas. Oli vain osattava luopua oman elämän täydellisen hallinnan tunteesta.
Sairastaessani ja toipilaana, ja myöhemminkin, näin potilastyötä ja erityyppisiä lääkäreitä enemmän kuin yhden ihmiselämän tarpeiksi. Sillä kokemuksella pidän Toinen uhri -elokuvan kuvaamia tilanteita ja henkilöitä hyvinkin realistisina.
* *
Elokuvassa kuvatun sairaalan henkilökuntaa, potilaita ja heidän läheisiään puhuttavat päähenkilö Alexin mahdollisesti tekemän hoitovirheen seuraukset sekä syyllisyys- ja vastuukysymykset. Keskittyessään yksilöiden mahdolliseen syyllisyyteen tai syyttömyyteen elokuva jättää huomiotta varsinaisen hoitovirheen, joka on niin iso, ettei sitä edes huomaa.
Suurin hoitovirhe on itse sairaala, sekä terveydenhoitojärjestelmä, joka ei anna tarpeeksi resursseja hoitoon, joka on sairaalan ja sitä ylläpitävän järjestelmän lupaus potilailleen.
* *
On luultavaa, että elokuvan käsikirjoittaja-ohjaaja Zinnini Elkington halusi keskittyä esikoiselokuvassaan mahdollisimman dramaattisiin tilanteisiin, ja niitähän on löydettävissä neurologisen päivystyksen hälytystilanteista, joissa tärkeintä on potilaiden pitäminen hengissä.
Toinen uhri -elokuva antaa siinä mielessä vääristyneen kuvan neurologin työstä, että se olisi jatkuvaa hengenpelastustyötä. Neurologin työn tärkeimpiin osa-alueisiin kuuluva pitkäkestoinen ja kärsivällisyyttä syövä osuus alkaa potilaiden jo vähän tervehdyttyä, silloin kun ihmistä aletaan kuntouttaa. Sillä on ratkaiseva merkitys potilaan loppuelämän laadun kannalta. Kuntoutuksesta ei vain saa useinkaan suurta melodraamaa.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kuin kuvastimessa #46: Portrait (1977)
ELOKUVA | Puolalaisessa kokeellisessa lyhytelokuvassa vaelletaan pyörryttävästi taiteilijan ateljeen läpi.
Ajatuksia Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilta – Olvi Areena on esityspaikkana täynnä ongelmia
KOLUMNI | Kriitikko kyseli, miten katsojat valitsivat Göteborgin oopperan tanssiryhmän esityksistä omansa. Hän törmäsi myös Olvi Areenan heikkouksiin esityspaikkana ja vertasi esitysten hintoja Kuopiossa ja Teneriffalla.
Sinivalkoinen ääni ja laulun lahja – Katri Helenaa juhlistetaan tänä kesänä Valkeakosken Apianniemessä
KOLUMNI | Katri Helena on kaikkien suomalaisten suosikkityttö, joka tuntuu säteilevän valoa ja on jostain syystä pysynyt ikuisesti ”viattomana”, Maarit Saarelainen kirjoittaa.
Kuin kuvastimessa #45: Haze (2005)
ELOKUVA | Shinya Tsukamoton pienen budjetin lyhytfilmi ilmentää klaustrofobiaa paremmin kuin ehkä mikään toinen kauhuelokuva.