Eija Niskanen

Rakkautta ja Anarkiaa -festivaali on jo jonkun aikaa esittänyt viiden Pohjoismaan ehdokkaat pohjoismaiselle elokuvapalkinnolle. Tämän vuoden ehdokkaat ovat erilaisia, mutta hurjassa intensiivisyydessään sama ihmisen konfliktitilanteen ympärille pyöristyvä tapaus on niissä kaikissa keskeisinä. Kaikki viisi osoittavat pohjoismaisen elokuvan kovan tason juuri tällä hetkellä.

Suomen ehdokas, Miia Tervon Rovaniemi-kuvaus Aurora onkin jo useimmille tuttu. Tervo luo turistikliseistä vapaan Rovaniemen, jossa kala on olennaisempi eläin kuin poro. Romanttisen komedian lajityyppiä rosoisesti mukaileva ja mustaa huumoria tasaisesti jakeleva tarina yhdistää alkoholille liian person nuoren Auroran ja Suomeen pikku tyttärensä kanssa asumaan haluavan iranilaisen pakolaisen Darianin sekä joukon eksentrisiä paikallisia.

Kovanoloinen kynsiteknikko Aurora päättää alkaa auttaa Dariania järjestämällä tälle suomalaisen vaimon oleskelulupaa varten ja kuten arvata saattaa, alkavat pian tunteet kehittyä näiden kahden välille. Loistavien Mimosa Willamon ja Amir Escandarin lisäksi elokuvassa on mainiot roolit Hannu-Pekka Björkmanilla Auroran alkoholisti-isänä ja Oona Airolalla Auroran bestiksenä ja kauneushoitolabisneskumppanina. 

Ruotsin ehdokas Reconstructing Utøya.

Utøyan terroristiteko vuonna 2011 on tuottanut kaksi fiktiivistä, näyttelijöin tehtyä elokuvaa (mm. Paul Greengrassin Netflix-ohjaus), mutta kumpikaan ei saavuta sitä herkkyyttä tai tuo katsojaa yhtä lähelle saaren tapahtumia kokeneita nuoria kuin Reconstructing Utøya / Rekonstruktion Utøya, Ruotsin ehdokas ja ruotsalais-norjalainen yhteistuotanto.

Tällä kertaa on lähdetty rekonstruktiodokumentin kautta muistamaan tapahtumat. Kaksitoista nuorta on koottu samaan tilaan. Neljä heistä, Jenny, Rakel, Mohammed ja Torje, ovat Utøyan selviytyjiä. He kukin uudelleenrakentavat yksinkertaisesti, paikalla olevien muiden nuorten, lattiaan laitetuin teippiviivoin ja yksinkertaisin äänitehostein oman muistonsa tapahtumista. Jokainen kertomus on erilainen. Jokainen kertomus on tosi. Jokainen kertomus muistuttaa meitä, että tällaista ei pitäisi päästää tapahtumaan enää.

Carl Javërin ohjauksen voima on siinä, miten hän on luottanut nuoriin ja pyrkinyt tuomaan heille turvallisen tilan muistaa. Paikalla kuvauksissa oli psykologeja. Jokainen kertomus tuo terrorin kauhun näkyville, mutta myös nuorten kyvyn elämään ja toveruuteen. 

Norjan ehdokas Blind Spot.

Norjan ehdokas, Tuva Novotnyn Blind Spot / Blindsone on hieman samankaltainen yksinkertaisessa toteutuksessaan. Yhdellä kameraotoksella kuvattu, tosiajassa kulkeva tarina alkaa koulun urheiluhallilta, jossa koulutyttö Tea on lähdössä käsipalloharjoituksista. Hän kävelee kotiin parhaan ystävänsä kanssa, tytöt juttelevat koulutehtävistä ja muusta tavallisesta. Tea menee kotiin, jossa äiti on laittamassa pikkuveljeä nukkumaan. Kamera kadottaa hetkeksi Tean ja sitten alkaa tapahtua.

Seuraa hurja matka sairaalan teho-osastolle, jonka aikana kamera liimautuu äitiin, hoitajaan, isään. Blind Spot on hurjilla näyttelijänsuorituksilla siivitetty puolitoistatuntinen kuin minkä tahansa tavallisen perheen tavallista iltaa, jonka voi rikkoa katastrofi tuosta vain. Elokuvan nimi viittaa kameran ulottumattomiin jääneeseen nurkkaan, siihen kohtaan elokuvaa, jossa katastrofi iskee, mutta viittaa myös niihin psykologisiin prosesseihin, jotka estävät näkemästä pinnan alla muhivaa pahaa oloa arkipäivän keskellä. 

Tanskan ehdokasa Queen of Hearts / Dronningen.

Tanskan ehdokas, May El-Toukhyn ohjaama Queen of Hearts / Dronningen sai jo ylistystä Antti Selkokarin R&A-tipeissä. Dronningen on tiukka ja upeita käänteitä sisältävä draama, jossa näkökulma muuttuu koko ajan. Juuri kun katsoja alkaa sympatisoida päähenkilöä, ongelmanuorten asioita hoitavaa juristi-Annea, vedetään matto katsojan jalkojen alta pois ja näkökulma muuttuu.

Ihanteellisena nuorten asioita ajavana liberaalina esitetty nainen päätyy hyväksikäyttäjäksi, joka on valmis mihin tahansa pitääkseen asemansa ja siistin keskiluokkaisen elämänsä. Siinä touhussa ei yhden ongelmanuoren tuhottu tulevaisuus omaatuntoa rasita.

Trine Dyrholm tuli ensin suomalaisille tutuksi tv-sarja Perillisistä, mutta yllätti meidät Nico-elokuvan pääroolissa, narkomaanimuusikkona. Lahjakas ja monitasoinen näyttelijä uskaltaa jälleen tehdä roolin naisena, joka ei ole miellyttävä eikä helppo. Elokuva on itse asiassa kaksikielinen: Dyrholm puhuu tanskaa, ruotsalaisnäyttelijät, nuori Gustav Lindh ja ruotsalaisista tv-sarjoista tuttu Magnus Krepper ruotsia. 

Islannin ehdokas A White, White Day / Hvítur, hvítur dagur.

A White, White Day / Hvítur, hvítur dagur on Winter Brothersilla maineeseen nousseen Hlynur Pálmasonin kylmään sumuun kietoutuva kostotarina, jossa pääosissa ovat lomautettu roteva ja äkäisenoloinen poliisi Ingimundur ja hänen lapsenlapsensa Salka. Kostonkierre alkaa, kun Ingimundur saa vihjeen kuolleen vaimonsa mahdollisesta syrjähypystä. Hän alkaa tehdä perinteistä poliisitutkimustyötä perheensä yksityiselämän timoilta.

Videonauhat pelaavat roolia elokuvan kuvallisessakin ilmaisussa. Pienet arkipäivään lomittuvat uhkaavat tapahtumat enteilevät lopullista räjähdystä. Ingimundurin käsitys iltasadusta lapsenlapsellekaan ei noudata mitään perinteistä klassikkoa. Näppärä kameratyö ja taitava ääniraita alun karun islantilaismaiseman keskellä sumussa ajavasta autosta ja Ingimundurin talonrakennusprojektin vaiheista alkaen kannattelee elokuvaa, joka keikkuu taitavasti jossain taidepaukun, arkidraaman, mustan huumorin ja perinteisen kostopläjäyksen välimaastossa.