Pääkaupunkiseudun merkittävin elokuvatapahtuma, 11-päiväinen Rakkautta & Anarkiaa -festivaali esittää yli 160 pitkää elokuvaa noin 20 salissa. Antti Selkokari esittelee festivaalin ohjelmistosta poimintoja, jotka jäävät mieleen pitkiksi ajoiksi.

Antti Selkokari

I: Suru yhdistää enon ja sisarentyttären

Ranskalaiselokuva Amandaa voisi luulla kuin miksi tahansa arkielämää kuvaavaksi ”elämänviipale-elokuvaksi”, kunnes odottamaton tapahtuma iskee: joukkoampuminen pariisilaispuistossa tappaa yksinhuoltajaäiti Sandrinen, jonka pikkuveli David (Vincent Lacoste) joutuu surunsa keskellä päättämään olisiko hänestä 7-vuotiaan Amanda-sisarentyttärensä (Isaure Multrier) huoltajaksi.

Suoruus on elokuvan vahvuus. Se ei näytä räjähdyksiä tai ampumisia, vaan seuraukset.Tterrori-iskun jälkeen on vain kyyneleitä ja arkisia huolia. Elokuvaa voi pitää Pariisin terrori-iskujen surutyönä.

Amada voittaa katsojansa puolelleen erinomaisella näyttelijätyöllä; sekä Amandan että Davidin esittäjät löytävät roolihahmoihinsa juuri oikean määrän arkuutta ja toiveikkuutta. Ohjaaja Mikhaël Hers ymmärtää olla kiinnostumatta liikaa surussa lillumisesta. Keskeistä on miten elämänsä palaset voi koota iskun jälkeen.

Amanda perjantaina 20.9. Helsingin Kinopalatsi 9:ssä klo 16.15 ja keskiviikkona 25.9. Helsingin Oodissa, Kino Reginassa klo 18.45.

II: Seksin- ja murhanhimo kytevät tanskalaisessa perheessä

Kun lääkäri-Peterin (Magnus Krepper) ja juristi-Annen (Trine Dyrholm) kotiin saapuu Gustav-poika (Gustav Lindh) Peterin edellisestä avioliitosta, alkaa keskiluokkaisen ja menestyvän uusperheen kulisseja heiluttaa myrskyksi kasvava puhuri. Hyvinvointiinsa koteloituneeseen perheeseen saapuva ”kesäpoika” nostattaa esiin huolella kätketyt kaunan, kriisiytymisen ja seksuaalisen turhautumisen tunteet.

Kerran Anne karkaa kotoa Gustavin kanssa kapakkaan puhumaan intiimejä ja suutelee Gustavia suulle. Molemminpuolista härnäämistä on paljon ilmassa.

Siinä voi miettiä kumpi viettelee kumman. Se mitä tapahtuu on yhtä väistämätöntä kuin tarpeetontakin.

Elokuvan näytteijöitä ei voi ylistää kylliksi. Krepper ja Lindh hallitsevat oidipaalisen kamppailunsa kaikki asteet. Viimeistään nyt Trine Dyrholm näyttää osaavansa näytellä aivan kaikkea. Elokuva vie katsojansa jännittämään päättyykö kaikki veriseen tragediaan vai jäätyneeseen kriisiin.

Queen of Hearts keskiviikkona 25.9. Espoon Kino Tapiolassa klo 18 ja torstaina 26.9. Helsingin Kinopalatsi 5:ssä klo 18.15.

III: Tappajamekko vaihtaa omistajaa

Festivaalin oudoimpiin leffoihin kuuluu brittiohjaaja Peter Stricklandin kokeellisuutta, italialaisten giallo-kauhuelokuvien keinoja ja kulutusyhteiskunnan satiiria yhdistelevä In Fabric. Siinä asiakkaansa pehmeästi lausutuilla lupauksilla viettelevä myyjä saa myytyä punaisen mekon sokkotreffeille menossa olevalle eronneelle pankkivirkailijalle Sheilalle (Marianne Jean-Baptiste). Ilmeisen noiduttu mekko alkaa tuhotyönsä: Sheila saa ikävän näköisen ihottuman, ja pesukoneeseen jouduttuaan mekko ”murhaa” koneen. Sattumien kautta mekko päätyy toisille omistajille – eikä hyvin käy heillekään.

Oudosti 1980-lukulaisen näköisessä Britanniassa tapahtuva In Fabric on elokuva, jonka ihmisiä riivaa jonkinasteinen pakkomielteisyys joko kulutukseen tai seksiin. Fiktiivisellä Dentley & Soper’s -tavaratalolla on voima saada asiakkaansa tungeksimaan ovella heti aamusta kuin herkkupaloihinsa ehdollistetut rotat.

Arvostelun kohteena on konsumerismin hypnoottinen voima, joka kohtelee niin ihmisiä kuin tavaroita ahmittavina hyödykkeinä ja saa ihmiset jopa mellakoimaan tavaratalon raunioiksi.

In Fabricin näytökset Helsingin Maximissa 21.9. ja 22.9. loppuunmyytyjä. Tiistain 24.9. klo 21 näytökseen Helsingin Bio Rexissä on lippuja toistaiseksi jäljellä.

IV: Kadonneen pojan arvoitus Belgradissa

Belgradilaispariskunnalle on aikoinaan kerrottu, että heidän poikalapsensa syntyi kuolleena. Äiti Ana (Snežana Bogdanović) on sinnikkäästi vaatinut tietoa poikansa hautapaikasta. Koska synnytyssairaalan byrokratia ei joko osaa tai halua tietoa antaa, Ana epäilee sairaalan kirjanneen pojan kuolleeksi ja myyneen hänet adoptoitavaksi.

Miroslav Terzićin hienovaraisen hiljaisesti ohjaama Stitches seuraa yksilön ponnistuksia yhteiskunnassa, jolle sopii epäillä yksilöä mielenvikaiseksi. Elokuva kasvaa kuvaksi Belgradista, joka muistuttaa pienehköjä ajan ja gentrifikaation unohtamia kreikkalaiskaupunkeja.

Stitchesin voi nähdä viittaavan nimellään päähenkilönsä työhön suoraa saumaa ajavana pikkuruisen ompelimon työntekijänä mutta myös perhesiteisiin. Tosielämän taustaa Stitchesille antaa, että Jugoslavian hajotessa lapsia joutui kadoksiin yli 500 serbialaisperheeltä, eikä heitä ole löydetty vieläkään.

Stitches Helsingin Kino Engel 1:ssä sunnuntaina 22.9. klo 18.30 ja lauantaina 28.9. klo 21.

V Kantakapakan sarjamurhaaja

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin shokeeraavimpiin elokuviin kuuluu saksanturkkilaisen ohjaaja Fatih Akinin Kultainen hansikas, joka kertoo 1970-lukulaisesta naisten sarjamurhaajasta. Elokuvaa on jo käsitelty Kulttuuritoimituksessa.

Kultainen hansikas Helsingin Bio Rexissä torstaina 26.9.2019 klo 21.

Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaali Helsingissä 19.–29.9.2019.