Kuin kuvastimessa #40: Kuin helvetin tuli (1949)

Kuvat kuvakaappauksia elokuvasta.

Kuin kuvastimessa

Artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

* *

Kuin helvetin tuli (Hellfire). Yhdysvallat, 1949. Ohjaus: R. G. Springsteen. Käsikirjoitus: Dorrell McGowan ja Stuart E. McGowan. Pääosissa: Marie Windsor, Bill Elliott, Forrest Tucker, Jim Davis.

Kristillinen elokuva ei herätä kaikissa elokuvaharrastajissa kovin myönteisiä reaktioita, erityisesti jos kyse on evankeliskristillisyydestä. Eikä sinänsä ihme, sillä uskonaatteen levittämiseen pyrkivät tahot eivät tuota usein laatuelokuvaa vaan yksitotista propagandaa. Leffaharrastajien nyrpistelyssä ei siis usein ole kyse uskonvastaisuudesta vaan päinvastoin kiinnostuksesta uskoa kohtaan, joka ei saa tarpeellista tyydytystä tarjolla olevasta kamasta.

Andrei Tarkovski, Carl Theodor Dreyer, Robert Bresson ja muut klassikot läpäisevät seulan, koska mainitut ohjaajat ottavat uskonnon ja sen kysymykset tosissaan, kun taas erityisesti yhdysvaltalaisessa uskonnollisessa elokuvassa on useimmiten kysymys tunnustuksellisuudesta ja evankelismista, ei uskosta monimutkaisena, hengellisenä kokemuksena.

Uskonto yhteisöllisenä voimana ei aina tunne niitä sävyjä, jotka ovat osa uskoa kokemuksena: epäilyä, mystiikkaa, ontologiaa, vaan kyse on tiukasti yhteen sulautuneiden ihmisryhmien sosiaalisesta sopimuksesta. Siksi moni hyvä elokuva, joka ei ehkä edes yritä olla uskonnollinen, pitää sisällään kiinnostavia uskonkysymyksiä, kun taas moni uskonnollisen sanoman sisältävä tunnustuksellinen elokuva ei onnistu sanomaan uskosta mitään.

Aki Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö (1990) on uskon kokemisen kannalta kiinnostavampi elokuva kuin vaikkapa Nicolas Cage -sekoilu Left Behind (2014), jos vain osaa katsoa.

* *

Toisin sanoen typerykset tulkitsevat maailman aina todellisuutta yksinkertaisemmin. Helpot vastaukset houkuttelevat epätoivoisia ja pölkkypäitä sekä näiden hyväksikäyttäjiä. Tähän bisnekseen evankelisuus on suorastaan omiaan. Siksi samanlaisen toiminnan tuottamalta taiteeltakaan ei parane odottaa liikoja. Niin on ollut ja niin on aina oleva.

Propagandan vuoksi moni amerikkalainen uskonnollinen elokuva on sanomaltaan yksitotinen paasaus ja niiden ansiot muualla kuin niiden ideologisessa syvyydessä, on kyse sitten Kymmenen käskyn (1956) tai Ben-Hurin (1959) kaltaisesta elokuvahistoriallisesti merkittävästä spektaakkelista tai Rob Schneiderin ohjaaman ja tähdittämän The Chosen Onen (2010) kaltaisesta haisevasta tortusta.

On kuitenkin olemassa monisyinen evankelinen elokuva, joka ei uskonnollisesta perussanomastaan huolimatta tunnu typerältä ja on kaiken lisäksi b-elokuvistaan tunnetun Republic Picturesin (1935–1967) tuottama western.

Kuin helvetin tulen (1949) asetelma on tyypillinen: korttihuijari Zeb Smith (Bill Elliott) kohtaa kapakassa vanhan saarnaajan, joka yrittää turhaan saada syntisiä katumaan. Kun epäonnisen ampumavälikohtauksen myötä vanhus heittää veivin, heltyy Smith lupaamaan kuolevalle miehelle hankkivansa rahat uuteen kirkkoon. Saarnamies vannottaa, että roposet eivät saa olla likaista rahaa vaan aidosta, hyvästä tahdosta annettuja. Näin amerikkalaisen raivaajayhteiskunnan kaksi suurinta päänvaivaa, usko ja pääoma, on jälleen kerran kudottu yhteen kuin There Will Be Bloodissa (2007) konsanaan.

* *

Alku on vaikea väkivaltaan turhautuessaan turvautuvan maallikkosaarnaajan tiellä, kunnes hän kohtaa todellisen ilmestyksen, Marie Windsorin esittämän etsintäkuulutetun Doll Brownin. Brownin pidättämisestä on tiedossa kirkon rakentamiseen sopiva summa tuohta, mutta Smith ei aio pakottaa rikollista vankilaan väkivalloin vaan toivoo voivansa puhua hänet ympäri antautumaan vapaaehtoisesti. Valitettavasti mutkia matkaan tuovat niin konnat kuin lainvalvojat, jotka ampuisivat naisen mieluummin seulaksi kuin antaisivat tämän katua tekojaan.

Smith on psykologisesti kiinnostava henkilöhahmo. Hänen on vaikea päästä eroon vanhoista tavoistaan, toisaalta hän hyödyntää kokemustaan syntisenä eläjänä heristäessään Raamattua muille ihmisille. Aluksi hän toimii pikemminkin velvollisuudentunnosta vainajaa kohtaan kuin aidosta uskonnollisesta ymmärryksestä. Smith ei aina käsitä itsekään, mistä isossa kirjassa on kysymys. Elokuva heijastaa tässä suhteessa rehellisesti evankelisuutta. Mysteerit eivät avaudu noin vain, usko ei saavu ihmiseen vaivoitta, kaikki on hieman hämmentävää.

Westernin miespäähenkilöksi Smith on varsin passiivinen ja jähmeä. Vaikka hän osoittaa kykenevänsä nyrkkien ja paukkuraudan heilutteluun, heräävä vakaumus ohjaa häntä olemaan puuttumatta kenenkään elämään. Ketään ei voi pakottaa uskomaan, on vain odotettava oikeaa hetkeä, jolloin sallimus joko näyttäytyy ihmiselle tai sitten ei.

Elokuvan todellinen dynamo on näyttelijänä aliarvostettu Marie Windsor, jonka suoritus Doll Brownina on moni-ilmeinen, seksikäs ja valtavan karismaattinen. Elokuvantekijät ovat olleet hyvin tietoisia siitä, että vaikka teoksen ideana on esittää Brownin kääntymistarina, on Windsor niin pidettävä, ettei katsoja osaa ajatella hänen paukkarautakatiaan muuna kuin tervetulleena ilmestyksenä.

* *

Hahmojen kitka muodostaa elokuvaan tarpeellisen jännitteen, jossa on myös rahtunen romantiikkaa. Uskontoon pilkallisesti suhtautuva Brown ja stoalaisesti solvaukset kohtaava Smith nokittelevat herkullisella tavalla. Keskushahmot eivät ole yksioikoisia vaan monisyisiä ihmisiä, ja on lopulta epävarmaa, onko elokuvan pohjimmainen sanoma uskosta pelastusrenkaana kaikkein pahimmassa kiipelissä olevalle tarkoitettua monitulkintaisempi ja kyynisempi.

Kuten kuvista näkyy, aikansa b-elokuville epätyypillisesti elokuva ei ole mustavalkoinen, vaan se on kuvattu kauniissa Trucolor-formaatissa, joka oli Republicin oma, nimenomaan westerneille tarkoitettu. Lämpimät värisävyt korostavat elokuvan pettävän romanttista hehkua, jossa usko on teoksen sanomasta huolimatta vain tausta laajemmalle kuvalle ihmisistä moraalisessa kiipelissä.

Kuin helvetin tuli on harvinaisuus monessa mielessä. Se on aidosti katsomisen arvoinen b-western aikakaudelta, joka tuotti hevosoopperoita liukuhihnalla, työ, johon tekijät ovat halpuudesta huolimatta selvästi halunneet panostaa ja evankelistinen elokuva, joka ei ole pystyyn kuollut.

Mikko Lamberg

Public domainissa olevan Hellfiren voi katsoa esimerkiksi YouTubesta. Paremmalla kuvanlaadulla leffan nähnee vaikkapa Amazon Primesta. Loppuunmyytyä DVD:täkin markkinoilla pyörii, mutta Primen kautta on todennäköisintä nähdä elokuva parhaalla mahdollisella kuvanlaadulla.

Koneen Säätiö on tukenut Mikko Lambergin kirjallisuus- ja elokuvakritiikkiä vuonna 2026.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua