Parasta juuri nyt: Oulu-spesiaali!

04.12.2025
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Särestöniemeä Art Gallery Finlandissa. Kuva: Marja Heinonen

Oulu on ensi vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, mistä me tamperelaiset olemme tuskallisen tietoisia. Marja Heinonen lähti tutkailemaan sitä, millä eväin Oulu ponnistaa vuoteen 2026.

1

Kulttuuri-ilmastonmuutos. Oulu on ensi vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, mistä me tamperelaiset olemme tuskallisen tietoisia. Hävisimmehän kisan kalkkiviivoilla. Siksi oli kiinnostavaa lähteä tutkailemaan sitä, millä eväin Oulu ponnistaa vuoteen 2026.

Jos vierailu Ouluun lykkääntyy vuoden 2026 puolelle, luvassa on kulttuuria joka lähtöön. Eikä vain Oulussa, sillä kulttuuripääkaupunkihankkeessa on mukana 40 Pohjois-Suomen paikkakuntaa tarjoamassa kulttuuria laidasta laitaan. Vuoden avaavat Oulu2026-Avajaisfestarit pidetään tammikuun puolessavälissä (16.–18.1.2026).

Oulun pääteema kulttuuripääkaupunkina on kulttuuri-ilmastonmuutos. Virallisen ohjelman mukaan se merkitsee pysyvästi rikkaampaa kulttuurielämää. Se tarkoittaa ”halua tuoda elämään hauskanpitoa ja iloa, mutta myös laajentaa tapojamme ajatella, ymmärtää ja kuunnella toisiamme”. Lisäksi Oulu lupaa, että kulttuuri-ilmastonmuutos ruokkii luovuutta ja uuden kehittämistä. Hienoja ja kannatettavia tavoitteita!

Järjestäjät takaavat, että tilaamalla Oulu2026-uutiskirjeen, kaikista tapahtumista pysyy hyvin kärryillä.

2

Uusittu kirjasto. Näin kulttuurivuoden kynnyksellä en vielä löytänyt Oulussa kulttuurin nimissä kadehdittavaa. Yksi kohde sentään saa huokailemaan ihastuksesta. Olin tuoreeltaan paikalla, kun Oulun Torinrannassa tekosaarella lepäävä kaupunginkirjasto avattiin vuosien remontoinnin jälkeen (24.11.2025).

Sijainniltaan ja ulkoiselta muodoltaan mahtava kirjasto on nyt tehnyt myös sisätiloiltaan ison loikan nykyaikaiseksi ja oululaisia oleskelemaan houkuttelevaksi paikaksi. Uudistukset on tehty entistä kunnioittaen, sillä vanhoja kalusteita ja rakenteita on säilytetty paljon. Kirjaston ja sen vieressä sijaitsevan teatterin suunnittelivat jo 1960-luvulla arkkitehdit Marjatta ja Martti Jaatinen, mutta kirjasto rakennettiin vasta 1980-luvulla.

Ensimmäiseen kerrokseen on sijoitettu kirjojen lainaus- ja palautuspisteet sekä kahvila. Sumppia hörppiessä katseen voi kohottaa ylempiin kerroksiin, jotka levittäytyvät jykevien betonirakenteiden varassa avarina päiden yläpuolelle. Toisessa kerroksessa vaaleasävyisten kirjahyllyrivistöjen lomassa on levähdyskeitaita kirjojen selailuun tai opiskeluun.

Ennen kirjaston neljäs kerros oli suljettu asiakkailta, mutta nyt sinne voi kiivetä tekemään podcasteja tai musiikkia. Kerroksessa on myös varattavia kokoustiloja. Tammikuussa ylimmässä kerroksessa avautuu Lastenkulttuurikeskus Kotilo.

Kirjastolaitos on perinteisesti ollut yksi suomalaisen yhteiskunnan kivijaloista sekä demokratian ja kaikenlaisen yhdenvertaisuuden ilmentymä. Upeaa, että perinne jatkuu vahvana Oulussa!

Keskustakirjasto Saari, Toriranta, Kaarlenväylä 3, 90100 Oulu. Avoinna klo 9–20 (pe klo 9–16).

3C32B1E6 85CC 4A21 9D70 90137B2584A8 1 105 c

Oulun kaupunginkirjasto avautui vuosien remonttitauon jälkeen. Kuva: Marja Heinonen

3

Reidar Särestöniemen kuvat. Entä Oulun kuvataidetarjonta? Kun googletin mahdollisia tärppejä, osumaksi tuli uudestaan ja uudestaan ainoastaan Oulun taidemuseo. Olin jo luovuttamassa, kun silmiin osui upouusi galleria Art Gallery Finland ja siellä Reidar Särestöniemen taidenäyttely.

Gallerian ensimmäisessä näyttelyssä on esillä 12 Särestöniemen öljyväriteosta kolmesta oululaisesta yksityiskokokoelmasta. Niiden tukena on oululaisen valokuvaaja Ilkka Jaakkolan isoja valokuvateoksia, joissa hän kuvaa Särestöniemen työskentelyä ateljeessa ja taiteilijan arkea Särestöniemessä. Näyttely on osa Reidar 100 -juhlavuotta.

Yksi gallerian omistajista, Peter Moilanen, oli paikalla. Hän kertoi, että tammikuun taiteilija on niin ikään oululaissyntyinen, liminkalainen Vilho Lampi. Hänen uransa kesti vain 14 vuotta taiteilijan tehdessä itsemurhan 37-vuotiaana. Tuotteliaan taiteilijan tuotanto käsittää silti yli 500 teosta. Voit lukea lisää Lammesta Marja-Liisa Torniaisen Kulttuuritoimitukseen kirjoittamasta jutusta.

Moilanen valotti myös, miten yksityinen galleria pyörii Oulussa. Näyttelyiden alkukustannukset saadaan katettua sponsoreilla, mutta yleisö on toiminnan kivijalka.

Liikkeellelähtö on ollut lupaava. Hän on tyytyväinen Särestöniemen saamaan huomioon. Väkeä on käynyt tasaisesti, ensimmäisen kuukauden aikana vajaat 3 000 vierasta.

Reidar Särestöniemen taidenäyttely 28.9.–31.12.2025. Art Gallery Finland, Torikatu 7, 90100 Oulu. Avoinna joka päivä klo 10-20.

4

Kauppahallin kalakeitto. Pääsin Oulun-matkan aikana myös kaupungin vastaanotolle tunnelmalliseen ja upeaan kaupungintaloon. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jarmo Husso mainosti vastaanoton einespöytää kertomalla, miten Oulu on Suomen eteläisin kunta, jossa kalastetaan kelvollista lohta. Oulujoki on yksi Suomen tärkeimmistä lohijoista.

Tivasin häneltä myöhemmin illalla, pitääkö tieto ihan oikeasti paikkaansa. Hän hymyili vinosti ja hymähti jutun olevan lähinnä urbaani legenda. Sain kuitenkin samalla toisen kalavinkin – Oulun kauppahallin kalakeitto.

Se piti kokeilla ja tämä vinkki osoittautui paikkansapitäväksi. Kermainen lohikeitto, jonka kaveriksi otin ruisleipää tai rieskaa, oli kuin kotona tehtyä. Täyteläistä, kiinteistä perunoista koottua ja kruununa paljon isoja lohenpaloja.

Lohikeittoa syödessä nautin 125-vuotiaan, pienen, uusgoottisen kauppahallin tunnelmasta. Arkkitehtuurista kiinnostuneet voivat bongailla aikansa arvostetuimpiin kuuluneelta arkkitehti Gustav Nyströmiltä poimittuja vaikutteita. Hänen kädenjälkeään on muun muassa Suomen ensimmäinen kauppahalli eli Helsingin Vanha kauppahall.

Oulun Kauppahalli. Kauppatori, 90100 Oulu. Avoinna ma–pe klo 8–18, la klo 8–16.

5

Lumiset maisemat. Kun lämpötila sahaa Tampereella nollan molemmin puolin pitäen maiseman ankeana, Oulussa pakkaspäivät eivät ole tähän vuodenaikaan yhtä lailla kortilla ja maisema on kauniin valkoinen. Keskustan tuntumasta lähtevät monet pienet sillat on valaistu tunnelmallisesti ja mieli alkaa kuin varkain hiipiä kohti joulun tunnelmaa.

Tilastojen mukaan Oulussa on marraskuussa keskiarvona pikku pakkasta ja Tampereella lämpötila seilaan nollan tuntumassa. Entä nyt joulukuussa? Sekä Tampereen että Oulun joulukuun keskilämpötila on molemmissa pakkasen puolella, Oulussa pari astetta kylmempää.

Eli toiveita kauniimmasta säästä ja joulun tunnelmasta Tampereellakin kannattaa elätellä kuun edetessä.

Marja Heinonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.