Ajoittain Pirkan taival kulkee metsäautoteiden kautta ja hakkuuaukeiden poikki.

1

Korona tyhjensi baarit puistoihin ja kuntosalit kansallispuistoihin. Helvetinjärven ja Seitsemisen parkkipaikoilla on ruuhkaa, tulille ja näköalapaikoille jonotetaan.

Kansallispuistojen välissä sijaitsevalla Riuttaskorven virkistysalueella vietetään varsinaisia metsäfestareita. Sammalikkoihin, kallioille, puihin ja soihin viriteltyjä telttoja on järven rannassa ja polun varressa lähes kilometrin nauhana. Leirielämää viettäneiden intianmekot ovat sateisen viikon aikana saaneet sen verran suojaväriä ja ominaishajua, että jotkut kulkevat pelkissä nenärenkaissa. Hyvä, etteivät nekin ruostu metsän kosteudessa rustoon kiinni. Tiiviissä hippileirissä on silti leppoisa tunnelma. Teltoista kantautuu meditointimusiikkia.

Virkistysmetsän ruuhkaa selittää se, että perille pääsee autolla. Kansallispuistot ja virkistysmetsän yhdistävällä Pirkan taipaleella sen sijaan ei tarvitse moikkailla vastaantulijoita. Parissa päivässä kohtaa kaksi vaeltajaa ja kolme marjastajaa.

Pirkan taipaleen polut lähtevät ympäröivistä taajamista. Matkaan voi startata Tampereelta, Kurusta, Viljakkalasta, Virroilta, Parkanosta ja Ikaalisista.

350 kilometrin polkuverkosto luotiin vuosikymmeniä sitten suuressa innostuksessa. Pitkin korpia rakennetut pitkospuut ovat kuitenkin lahonneet liukkaiksi tai hajonneet pururadoiksi. Reittimerkinnät ovat paikoin haalistuneet ja urat pusikoituneet.

Taival ei ole yhtenäistä korpipolkua, vaan välillä kuljetaan ankeilla metsäteillä tai pusikkoisissa taimikoissa ja mätästetyillä hakkuuaukeilla. Yleensä metsäkoneet säästävät vaellusuran, ja muutamassa vuodessa aukot muistuttavat Lapin vaivaiskoivikkoja. Jokaisen ruokatauon ja yön voi viettää laavulla tai nuotiopaikalla, vaikka niitä onkin harvemmassa kuin kansallispuistojen reiteillä.

Pirkan taival kulkee samoissa metsissä kuin kansallispuistojenkin ruuhkaiset polut. Pirkan taipaleella ongelmana on liian vähäinen käyttö. Paikoin uria pitävät auki lähinnä metsän eläimet.

Vaellus- ja retkeilybuumi on herättänyt huolen 350 kilometrin polkuverkostosta. Sen luojat ovat kuitenkin kadonneet kuntaliitosten myötä tai keskittyneet kuntien ydintehtäviin.

Retkeilijät ja maastopyöräilijät ovat tarttuneet toimeen ja ryhtyneet kartoittamaan Pirkan taipaleen kuntoa. Harrastajat merkitsevät Trailmap-karttaan jokaisen polkuosuuden kulkukelpoisuuden ja etsivät kiertoteitä, kun talo tai mökki vaihtanut omistajaa ja katkaissut polut. Someryhmän työn ansiosta Pirkan taipaleen reittikartta alkaa olla ajantasainen.

Pirkan taipaleen pelastaminen alkaa siitä, että kartta saadaan myyntiin tai helposti tulostettavaksi. Nykyisin sellaista on lähes mahdotonta löytää. Pirkanmaan virkistysalueyhdistyksen sivuilta toki löytyy nettiversio, mutta sen kanssa satunnainen retkeilijä ei metsään lähde.

Pitkäkosken ylittävä silta on vastikään uusittu.

2

Tuli haaskalinnun olo, kun päädyin tyhjentämään mökkipaikkakunnan kirpputoria. Mukaan sattui muun muassa 45 vuoden takainen Aku Ankan vuosikerta siististi naruihin pakattuna.

Sadepäivänä pikkujätkälle lueskellessani tajusin päätyneeni juurilleni. Näistä samoista tarinoista opettelin aikoinani lukemaan.

Kotiin ei ole enää muutamaan vuoteen tullut tuoretta Aku Ankkaa, koska ne ovat muuttuneet konemaiseksi kohellukseksi. Vielä harvemmin kukaan tarttuu taskukirjoihin, ainakaan jos niiden selkämyksessä on kolmenumeroinen luku.

Mutta mökkipäivien paras hetki oli illan lukutuokio. Kyse saattoi olla lukijan asenteesta. Muksu kyllä aistii, jos iskä haukottelee ja ajattelee omiaan samalla kun lausuu ääneen puhekuplien tekstiä. Mutta retro-Ankkojen kanssa huoletti, rauhoittuuko vedet silmissä räkättävä kaveri lukuhetken jälkeen unille. Itse nauroi aivan eri asioille ja tarinoille kuin vuosikymmeniä sitten.

Klassikko-Ankkojen tarinat eivät vanhene.

Sitten iski ahneus. Näsäviisaat Mikit hypittiin armotta yli, ja kohta myös toisiaan toistavat Pikku Hukat. Näin pääsi nopeammin Akuihin, joista jotkut olivat Barksin klassikoita.

Niiden innoittamana leikkimökistä kaivettiin esiin Aku Ankan parhaat -albumit, jotka oli jo melkein hylätty tunkkaisen hajun vuoksi. Haurastuneet liimaukset olivat muuttaneet albumeita irtolehtipainoksiksi, mutta tarinoiden tenho ei ole kadonnut.

Käsin tekstatut tarinat tuovat tuulia vanhoilta hyviltä ajoilta. Tavallaan kyse on myös lähikulttuurista, sillä Ankkoja pyöreällä versaalikäsialalla tekstannut Ola Maristo eli viimeiset vuotensa Aitoossa melkein mökin naapurissa.

3

Vaatii totuttua enemmän vaivaa, jos aikoo tänä kesänä lähteä keikalle. Kaikkia ei löydä perinteisten kanavien kautta, sillä etenkin pienemmät tapahtumat syntyvät nopeasti ja epämuodollisesti.

Pitäisi olla iloinen, että kesässä ylipäätään soi elävä musiikki, sillä vielä muutama kuukausi sitten kukaan ei olisi siihen uskonut. Mutta silti koronakesän keikoista puuttuu jotain, kun väki kahlitaan pöytien äärelle. Turvaväleihin ja käsienpesuun keskittyvä hillitty ja hallittu juhlakansa ei riehaannu ja villiinny.

Sitä huomaa kaipaavansa jopa areenakeikkoja. Niiden paras hetki on hieman ennen kuin esiintyjä astuu lavalle.

Siinä on jotain koskettavaa, kun matkojen päästä paikalle vaeltavat ihmiset ovat hetken yhteisellä asialla. Olen vastustuskyvytön joukkohysterialle. Täyden stadionin tunnelma tarttuu ja menee ihon alle, kokosipa väen lehtereille rock, urheilu tai käännytyskokous.

Ylen Dingo-audiodraaman ajoitus on täydellinen. Se tarjoilee joukkohysteriaa kesään, jonka ajaksi joukkokokoontumiset ovat kielletty.

Kesän automatkoille säästetty Kaikki huutaa Dingo! saa keventämään kaasujalkaa, jotta pystyisi keskittymään tarinaan ja ehtisi kuunnella vielä yhden vartin jakson ainutlaatuista tarinaa – välillä silmät kosteana ja välillä käsivarret kananlihalla.

1980-luvun suomirock oli välteltävää junttikamaa. Kaikkein kauimpana pysyteltiin hysteeristen maalaistyttöjen palvomasta porilaisilmiöstä. Mutta silti Dingon hitit ovat sukupolvikokemuksia, joilla tulevaisuuden dementiapotilaiden sammuneet silmät kirkastuvat.

Joukkohysterian lisäksi audiodraama kertoo vauhtisokeudesta ja hyväksikäytöstä. Taannoisen Gösta Sundqvist -tarinan tapaan se todistaa myös siitä, miten Yleisradio parhaimmillaan toteuttaa tehtäväänsä. Tällaiset kulttuuriteot vaimentavat tehokkaasti mediatalojen ja valemedioiden Yle-kitinää.

4

Heinäkuun lopun uusista julkaisuista soimaan jäivät vanhojen rokkiäijien uudet tekeleet. Newyorkilaisen taide- tai tanssipunkbändi The Rapturen keulahahmo Luke Jenner vetäytyi vajaat kymmenen vuotta sitten koti-isän tehtäviin. Laulajakitaristin ensimmäinen soololevy tuntuu paluulta 1980-luvun loppuun, kun The Stone Roses yhdisti massiivisen stadionrockin, punkin ja brittirockin parhaat ainekset.

1-albumin helmi All My Love on eeppinen muutenkin kuin yli kymmenminuuttiselta kestoltaan. Välillä Jenner heittäytyy kokeilevaksi Thom Yorkeksi, välillä utuiseksi Pink Floydiksi. Omituisten äänimaisemien jälkeen albumin huipentaa David Bowien Heroesia tahallisesti tai tahtomattaan lainaava About to Explode, jonka massiivinen syke, kosminen kitara ja melankolinen tunnelma saavat odottamaan albumia 2.

5

Philadelphialaisen Mike Polizzen yhtye Purling Hiss on räiminyt kymmenen vuoden aikana kuusi albumillista J Mascis -henkistä (Dinosaur Jr.) vaihtoehtorockia. Heinäkuun lopussa julkaistulla ensimmäisellä sooloalbumilla Long Lost Solace Find mies luopuu melusta ja onnistuu kuulostamaan grunge-aikakauden unplugged-versiolta tai Beckiltä Mellow Goldin (1994) ja Odelayn (1996) välillä. Yhteistyökumppani ja innoittaja Kurt Vile vierailee taustalaulussa ja trumpetissa.

Tommi Liljedahl, kuva ja tekstit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua