Muhammad Ali (1942–2016). Kuva: Focus World

1

Ammattinyrkkeilijä Muhammad Alista kertova dokumentti I Am Ali (Yle 23.7.2020) tuntuu ajoittain löysältä ja viihdyttävältä, jopa hymistelevältä todistukselta perhe- ja ihmiskeskeisestä kolminkertaisesta raskaan sarjan maailmanmestarista – yhdeksän lapsen isästä.

Clare Lewinsin ohjaama, marraskuussa 2014 julkaistu dokumentti pyrkii valottamaan Alin persoonaa ja elämänvaiheita läheisten ja Alin tyttäreltä Hanalta saatujen henkilökohtaisten, 1970-luvulla tehtyjen kotinauhoitusten kautta. Alin oma ääni ja hänen keskustelunsa omien lastensa kanssa tuovatkin rainaan mukavan intiimiä lämpöä ja jopa kotikutoista henkilökohtaisuutta.

Ja onhan se hienoa, kun hänen 1973 Zairessa titteliottelussa tyrmäämänsä George Foreman suuttuu, kun Alista puhutaan vain nyrkkeilijänä – hänelle Ali oli maailman kaikista suurin. Tai hänen bisnesmanagerinsa Gene Kilroy kertoo ymmärtäneensä – kun hän marssi mestarin perässä Madison Square Gardenista halki New Yorkin tämän voitettua Joe Frazierin titteliottelussa – että Ali ei ole vain mestari, vaan kuningas.

Näennäisestä leppoisuudestaan huolimatta dokumentti osoittaa karusti ja vääjäämättä, että kaikki se, mistä Ali 1960- ja 1970-lukujen taitteessa puhui, on yhä täyttä arkipäivää Amerikassa Portlandista Minneapolisiin, Washingtonista Los Angelesiin. Silloin, kun hän ilmoitti päivää ensimmäisen mestaruutensa jälkeen muuttavansa nimensä Cassius Claystä Muhammad Aliksi ja myöhemmin kieltäytyvänsä uskontoonsa vedoten lähtemästä sotimaan Vietnamiin. Ja kun hän vuosikaudet käytti näkyvästi oman asemansa tuomaa julkisuutta kamppailussa rotusortoa vastaan.

George Foreman, Mike Tyson ja amerikkalaisessa jalkapallossa tähdeksi noussut Jim Brown todistavat kaikki vilpittömästi kaikkien aikojen mestarin merkitystä mustan Amerikan esikuvana ja edelläkävijänä. Hän raivasi tietä kaikille niille ammattilaissarjojen urheilijoille, jotka tänään polvistuvat ennen pelejään Black Lives Matter -hengessä.

2

Paola Suhosen kahdesta elokuvasta sekä valokuvista koostuva näyttely Nina Hartley – Poem Portraits of a Pornstar Galleria Nykyajassa tarjoaa täysin tavanomaisesta poikkeavan kohteen sekä näkökulman.

Luupin alla on aikuisviihteen legenda Nina Hartley (s. 1959), Suhosen omien sanojen mukaan ”kivikova bisnesnainen, feministi” ja pitkällä urallaan itsestään brändin rakentanut pornotähti, joka yhä työskentelee alalla. Mielenkiintoista kyllä, Hartley on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja kätilö.

Paola Suhonen kuvasi Nina Hartleya vuosien ajan. Kuva: Paola Suhonen

Hartley on puolustanut äänekkäästi seksuaalista avoimuutta ja dokumentin otsikkona voisi Suhosen mielestä olla vapaus valita oman elämänsä suhteen; ihmisellä on lupa tehdä kehollaan mitä haluaa – riippumatta iästä tai vallitsevista normeista.

Pro Finlandia- ja Suomi-palkinnoilla dekoroitu suunnittelija Paola Suhonen (s. 1974) muistetaan muotibrändistään Ivana Helsinki. Hän on myös opiskellut elokuvaajaksi Yhdysvalloissa. Vuonna 2008 Yhdysvaltain länsirannikolta alkanut kuvausprojekti venähti alkuperäisestä vuodesta kahdeksaan vuoteen. ”Rokkaavalle” 16 millin filmille kuvattu teos Poem Portrait of Nina julkistettiin 2016 Helsingin Taidehallin näyttelyssä. Hän kuvasi sen avajaisissa Hartleyn ”pussauskoppia” – ja siitä koostettu filmi Kisses esitetään nyt ensimmäistä kertaa julkisuudessa.

Alkuperäinen muotokuva, johon on kuvattu materiaalia useaan otteeseen Yhdysvalloissa ja Suomessa, oli nelituntinen. Nykyajan alakerrassa nähdään kaksituntinen versio. Esillä olevat stillit on vedostettu 16-millisen materiaalista.

Galleria Nykyaika, Kauppakatu 14, Tampere. 31.8.2020 saakka.

3

Tämän kesän tv-härö oli häijy rikossarja Dublin Murders – Tappaja Dublinissa (Irlanti, 2019). Se koukutti ilkeästi. Kaksi viimeistä osaa oli pakko kaivaa Yle Areenasta, jotta loppuratkaisu paljastuisi. Vaikka tarina välillä taiteili ihan sillä rajalla, että putoaako vai ei, se pysyi koossa viimeiseen ruutuun saakka.

Kahdeksanosaisessa psykologisessa trillerissä vakuuttavat päähenkilöt, rikostutkijat Cassie Maddox (Sarah Greene) ja Rob Reilly (Killian Scott) tutkivat nuoren tytön murhaa metsässä. Varsinkin jälkimmäisen oma menneisyys ja vanha rikos sekoittuvat voimakkaasti murhatutkimukseen – hän käy sen myötä omaan kurimukseensa lapsuutensa haamuja vastaan.

Tummasävyinen ja väkevä tarina pohjaa suositun irlantilaisen dekkaristin Tana Frenchin sarjaan Dublin Murder Squad. Itse asiassa se yhdistää – eikä aina täysin onnistuneesti – kahden ensimmäisen romaanin In The Woods ja The Likeness juonikuviot. Joka tapauksessa sen kuvasto, näyttelijät, juoni suurelta osin sekä kokonaisuus ovat kiitettävää luokkaa.

4

Yhden poikkeavan taidekesän hienoimmista kokemuksia tarjoaa taidemaalari Ilkka Väätin komea Hommage Tampereen taidemuseon alakerrassa. Vielä on pari päivää aikaa käydä tutustumassa siihen samoin kuin historiallisesti ainutlaatuiseen Joseph Alasen näyttelyyn museon yläkerrassa.

Ilkka Väätti (s. 1955) on tehnyt kokonaan uuden sarjan teoksia kunnianosoituksena geometrisen abstraktion ja avantgarden sankareille ja nimennyt ne klassisesti kunnianosoitukseksi, kuten teos Hommage à Kazimir; se on yksi näyttelyn useammasta teoksesta, jotka tekevät kunniaa venäläisen avantgarden tähden Kazimir Malevitšin kuululle mustalle neliölle.

Maalauksia näyttelyssä on yli 30 ja niiden lähtökohtina olevat teokset ovat syntyneet 1906–1940. Kunnianosoitukset Väätin nuoruuden sankareille, geometriselle modernismille ja maailmantaiteen klassikoille ulottuvat Wassily Kandinskystä Hilma af Klintiin ja Giorgio de Chiricosta Paul Kleehen.

Tampereen taidemuseo, Puutarhakatu 34, Tampere. 9.8.2020 saakka. Lue Marja-Liisa Torniaisen haastattelu Ilkka Väätistä täältä.

5

Viljami Heinosen maalaus Librarian (2019, öljy kankaalle) löytyy Laukon lukusaliksi nimetystä rakennuksesta. Kuva: Katri Kovasiipi.

Vanhaan kotipitäjäänsä palannut nuori taidemaalari Viljami Heinonen (s.1986) on maalauksillaan yksi Laukon kartanon kesänäyttelyn helmistä; vanhaa Bacon-fania viehättivät hyvin paljon hänen suurikokoiset maalauksensa.

Laukon paletti on kaikkinensa onnistunut; Petri-Alamaunuksen, Erika Adamssonin ja esimerkiksi Anni Leppälän teokset istuvat oivallisesti tähän kartanomiljööseen – niin kuin täällä on jo todettukin.

Laukon Kartano, Vesilahti, avoinna 16.8.2020 saakka. Lue Katri Kovasiiven arvostelu Laukon näyttelyistä tästä. Viljami Heinosen työn Kulttuuritoimituksen Kasvoja karanteenista! -yhteisötaidenäyttelyssä näet tästä.

Arto Murtovaara

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua