Tampereen maauimalassa on jännittävää uida pimeällä. Kuva: Johanna Peltola
Syyskuu tuli nopeasti! Tässä tulevat Ruuti-klovnin vinkit syyskauteen siirryttäessä. Nyt innostutaan kuutamo-uinnista, korvapuusteista ja keikoista.
1
Uimaruteiinista on hyvä pitää kiinni, vaikka vedet viilenevät. Uimavesien viiletessä rannoilla on yleisesti myös hyvin tilaa. Kuten myös Tampereen upeassa maauimalassa, jonne kannattaa ehdottomasti tehdä retki, jos jäi kesällä käymättä.
Maauimala on auki vielä 24.9.2023 asti. Syyskuussa maauimalan pihalla lämpenee perjantai-iltaisin sauna. Kuutamo-uinnillekin pääsee perjantaina 9.9.
2
Syksyn tullen on hauska käydä kahvilla, huvin ja vaihtelun vuoksi myös itselle uusissa paikoissa. Huomasin, että Aseman kahvila näyttää tällä hetkellä todella tyylikkäältä ja kotoisalta. Aseman kahvilaan voi mennä, vaikka ei olisikaan hyppäämässä junaan — ja aina voi tehdä vaikka jonkin mielikuvitusmatkan!
3
Löysin lisäksi erinomaisia korvapuusteja Kahvila Kahvipuusta Kuninkaankadulta. Ne menevät kaupungin pullien top vitoseen!
4
Mitä tehtäis? Kuka keikkailee Tampereelle? Tällaisia asioita voi miettiä kesälomien jälkeen.
Onneksi syyskuun tulevat keikat selviävät helposti Kulttuuritoimituksen keikkakalenterista!
Tampereen G Livelabiin on tulossa esimerkiksi Don Johnson Big Band (15.9.) – jee!
5
Myös taidenäyttelyitä ja gallerioita on hauska kiertää ilmojen viiletessä.
Vapriikissa suosittelen erityisesti Olipa kerran, tarina satujen synnystä -näyttelyä. Näyttelyssä vierähtää helposti tunti jos toinenkin leikkien ja satuja kuunnellen!
Johanna Peltola, teksti ja kuvat
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Komediateatterin Ransu ja Operaatio Joulu tuo joulumieltä pienemmille ja isommille
TEATTERI | Karvakuonot lähtevät tonttuagentteina etsimään kilttejä lapsia ja joululahjatoiveita Tampereen Petsamosta ja Käpylästä.
Fyysistä komediaa ja absurdia draamaa – arviossa Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkus Fantasia
SIRKUS | Tanssiteatteri Hurjaruuthin 30-vuotisjuhlavuottaan viettävän talvisirkuksen uusi esitys on hauska, valloittava ja visuaalisesti ihastuttava.
Sorin Sirkuksen joulushow Verda tuo trooppista tunnelmaa kaamoksen keskelle
SIRKUS | Verdan vehreä, sademetsämäinen tunnelma ja sen eläimiä, heimolaisia ja kasveja muistuttavat esiintyjät kertovat yhteistyön voimasta, jota Sorin Sirkuksen joulushow huokuu.
Nukkekodin modernisoitu versio on viihdyttävä mutta syvällinen – arviossa Nokian Etunäyttämön ensi-ilta
TEATTERI | Henrik Ibsenin näytelmän uusi sovitus on kekseliäs, humoristinen, dramaattinen ja energinen kokonaisuus.