Tukimielenosoitus Global Sumud Flotillan pidätetyille eduskuntatalon edessä. Kuva: Juho Narsakka
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Juho Narsakka on lukenut poliittisia näytelmiä, pelannut japanilaista hittipeliä ja saanut voimaa tavallisista ihmisistä, jotka toimivat, kun valtiot eivät toimi.
1
Luin hujauksessa antropologi ja anarkisti David Graeberin juuri suomennetun postuumisti julkaistun tekstikokoelman Perimmäinen salattu totuus maailmasta (suom. Anna Tuomikoski; Teos, 20225). Vastaus kutkuttelevaan nimeen paljastetaan jo kirjan takakannessa:
”Perimmäinen salattu totuus maailmasta on se, että maailma on meidän tekoamme ja voisimme aivan yhtä hyvin tehdä sen toisenlaiseksi.”
Graeber oli kirjoittajana laaja-alainen. Hän ammensi antropologian perinteistä, tutkimistaan kulttuureista sekä suoran toiminnan aktivismista, johon otti osaa vuosikymmenten ajan. Tämä kaikki näkyy nyt suomennetussa kokoelmassa, joka toimii erinomaisena johdantona Graeberin tuotantoon. Monien yksittäisten tekstien teemoista – joiden kirjo ulottuu aina nyky-yhteiskuntia vitsaavasta byrokratiasta eettisiin ongelmiin ja taloustieteestä merirosvoihin – Graeber on kirjoittanut kokonaisia kirjoja, joista itseään kiinnostaviin voi syventyä kokoelman luettuaan.
Graeberilta on aiemmin julkaistu suomeksi ainoastaan yksittäisiä tekstejä siellä täällä sekä yhdessä arkeologi David Wengrowin kanssa kirjoitettu monumentaalinen Alussa oli… Ihmiskunnan uusi historia (Teos, 2022), jonka luin reilu vuosi sitten matkatessani Japanissa. Toivon kustantajan julkaisevan lisää Graeberin omia kirjoja suomeksi!

Kuva: Teos
2
Vuonna 2019 julkaistu japanilainen toimintaseikkailupeli Sekiro: Shadows Die Twice keräsi heti ilmestyessään suitsutusta ja myi kuin häkä. Sekiro sijoittuu 1500-luvun Sengoku-kauden Japaniin.
Klaanien välisten sotien luonnehtimaan aikakauteen sijoittuva tarina on simppeli: Hirata-nimisen klaanin nuori prinssi on siepattu ja tehtävä on saada hänet takaisin. Pelihahmo on shinobi, johon yleensä viitataan länsimaissa mutta ei Japanissa sanalla ninja.
Olen uppoutunut päivä toisensa perään hiiviskelemään varjoissa samurai-estetiikasta ammentavassa pelissä, jota pelaavat ovat kuvailleet myös ”rytmipeliksi”. Sen verran koordinaatiota ja ajoitusta taistelut vaativat. En ole hetkeen pelannut yhtä vaikeaa peliä, mutta Sekiro pitää tästä huolimatta tai juuri tämän takia otteessaan.
3
Viime viikkoina uutisotsikoissa on toistuvasti ollut Israelin miehittämään Gazaan matkalla oleva avustuslaivue Global Sumud Flotilla. Viime viikolla Israelin armeija pysäytti Gazaan matkalla olevat laivat ja pidätti kaikki laivalla olijat. Helsingissä järjestetyssä tukimielenosoituksessa (2.10.2025) oli toista tuhatta ihmistä ja voimakas tunnelma.
Gazassa käynnissä oleva kansanmurha on jatkunut käsittämättömän pitkään, mutta Suomen valtiojohto on silti ollut äärimmäisen varovainen minkäänlaisten toimenpiteiden suhteen. Monenkaan, kenties enemmistön, oikeustajuun ei mahdu, miten ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä lakeja rikkovasta Israelin toiminnasta huolimatta Suomi ei ole esimerkiksi tunnustanut Palestiinan valtiota tai perunut asekauppoja Israelin kanssa. EU:n ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä, jota globaali kansalaisyhteiskunta on vaatinut, ei Suomi myöskään ole ajanut.
Gazan hirvittävän tilanteen sekä Suomen valtiojohdon toimettomuudesta syntyvän epätoivon keskellä ainoa toivoa antava asia on tavalliset ihmiset, jotka toimivat eri tavoin Gazan sotaa ja Palestiinan miehitystä vastaan. Kunnioitan äärimmäisen paljon Global Sumud Flotillan osallistujia, joista ensimmäisen aallon mukana olleet ihmiset ovat tätä kirjoittaessa olleet useita päiviä pidätettynä.
Parasta aikaa Palestiinaa kohti matkaa myös toinen avustuslaivasto, jonka pyrkimys on murtaa Gazan saarto ja toimittaa apua. Jälkimmäisestä voi lukea lisää haastattelusta, jonka tein laivalla matkustavan toimittaja Henri Sulkun kanssa Komeetta.info-sivustolle.
4
Toinen ajankohtainen yhteiskunnallinen keskustelu koskee siirtotyövoiman kaltoinkohtelua Suomessa. Syyskuun lopussa uutisoitiin, että Turun telakalla työskentelevät ukrainalaiset on laitettu työskentelemään pidempään ja huonommalla palkalla mitä työehtosopimuksessa lukee. Asiasta ehdittiin keskustella jo eduskunnassa, mutta yksittäisiä tapauksia laajemmalle ongelmalle ei ole vielä paljoakaan tehty.
Ukrainalaiset eivät tietenkään ole ainoa kansallisuus, jota hyväksikäytetään suomalaisilla työpaikoilla. Väkevän aikalaistodistuksen aiheesta antaa dokumenttiteatteria hyödyntävä Edistyssinfonia (2025, Poesia), jossa käsitellään muun muassa koronaviruksen aikaan Suomen maatiloilla tullutta moldovalaista siirtotyövoimaa.
Teatru-spălătorie-teatterin ja Nicoleta Esinencun yhdessä tekemä esitys on ilahduttavan suorapuheinen nykynäytelmä Moldovassa arvostetuilta teatterintekijöiltä. Laajempana teemana näytelmässä on Länsi- ja Itä-Euroopan välinen, koloniaaliseksi hahmottuva suhde, jota avataan siirtotyöläisten kokemuksilla erityisesti Saksassa ja Suomessa. Teoksen suomentaneen Tuukka Tuomasjukan kattavissa jälkisanoissa esitellään näytelmää ja sen teemoja kiinnostavasti sekä peilataan sitä esimerkiksi työväenkirjallisuuden käsitteeseen. Tuomasjukka määrittelee Edistyssinfonian olevan ”2020-luvun suomalaista työväenkirjallisuutta”.
Lue Anna Hollingsworthin Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio teoksesta täältä.
Juho Narsakka
Instagram: @juhonarsakka | Bluesky: @kteksti.bsky.social
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt: Oulu-spesiaali!
Oulu on ensi vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, mistä me tamperelaiset olemme tuskallisen tietoisia. Marja Heinonen lähti tutkailemaan sitä, millä eväin Oulu ponnistaa vuoteen 2026.
Parasta juuri nyt (3.12.2025): Pitkä vuoro, The Zone of Interest, Tartunta, Kenen maa, Lempiruokaa
Leena Reikko luki katsauksen nykypäivän orjuuteen, rakastui keittokirjaan ja katsoi hyytävän elokuvan.
Parasta juuri nyt (1.12.2025): Suvi West, Abdullah Pashew, Yle Areena, Helsinki ilman natseja
Juho Narsakan listalla on dokumentteja, kurdirunoutta ja esikoisromaani.
Parasta juuri nyt (27.11.2025): Pokka pitää, Markus Jäntti, Toinen heistä valehtelee, luontoretket
Irmeli Heliön listalla on muun muassa patikointia, kuvataidetta ja brittikomediaa.




