Parasta juuri nyt (6.9.2020): Samuli Putro, Tamino, Rick Astley, Koronavilkku, takkatuli

06.09.2020
spiegel 5 orig

Tamino-Amir Moharam Fouad.

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Tommi Liljedahl rypee syystunnelmissa, joutuu rickrollatuksi ja ihailee Samuli Putron sekä Taminon musiikin tuokiokuvia ja suuria tunteita.

1

Alakulo kouraisee vatsaa, kun riippukeinu on irrotettu ja sadevesitynnyrit kumottu. Kuulas syyskeli ja ruskan värjäämä tyyni järvenselkä vain korostaa vuoden ankeimman päivän ahdistavuutta. Synkkä sade helpottaisi lähtöä, sillä sellaista tuntuu olevan edessä loputtomiin.

Mökkisaunan tuoksuun ja laiturin näkymiin kiteytyy kaikki se, mitä harmaan arjen keskellä kaivataan. Syksyllä mökkiä hyvästeltäessä tuntuu, ettei niitä pääse kokemaan enää koskaan. Jos syyssiivouksen jälkeen erehtyy vielä palaamaan, ihanuus karisee nopeasti: nukkumaan mennessä, herätessä, saunaan kirmatessa ja löylystä palatessa on kylmää ja kosteaa. Seuraavan kerran hienoa on aikaisintaan keväthangilla joskus puolen vuoden päästä. Se tuntuu ikuisuudelta.

Kuvittelin, että syksyisen mökin jättämiseen liittyvä haikeus on henkilökohtainen erityiskokemus, jossa kukaan muu ei osaa rypeä. Meni sitten Samuli Putro sanoittamaan tämänkin tunteen uuden levynsä ensisinglellä Kesän tyynet hetket.

Jousin säestetty tuokiokuva kiteytyy nerokkaassa ”säälittää jättää” -sanaparissa, joka ottaa konsonanteista kaiken irti. Vähän helpotti, kun mies myönsi Ylen 50-vuotisspesiaalissa tekevänsä valtavasti töitä tekstiensä kanssa.

2

Vielä muutama sukupolvi sitten vuodenajat säätelivät elämänrytmiä. Syksyllä täytettiin perunakellari ja halkoliiteri, talvella pidettiin pirttiä lämpimänä ja perhettä elossa. Puita ja pottuja ei ollut koskaan liikaa.

Syyskuussa koittaa se hetki, kun ikkunat suljetaan yhdeksäksi kuukaudeksi ja viritellään ensimmäiset tulet. Ikkunat avataan kuitenkin uudelleen, jotta henkeä salpaavan katkun saa tuuletettua, sillä kolme kuukautta kylmillään seissyt takka ei vedä matalapaineella.

Syksyn ensimmäinen lämmityskerta on kokon kaltainen rituaali. Juhannusta varten haalitaan risuja, syksyllä pienhiukkasiksi pörrytetään muutaman kuukauden maitotölkit ja muut pahvipurnukat. Vedon voi tarkastaa naapurin pyykkitelineeltä. Hyvin vetää, jos rouva kiirehtii keräämään lakanat sisälle kuivumaan.

Kokenut osaa ottaa ensimmäisen lämmityskerran varovaisesti. Muuten kivet halkeilevat ja saumat ratkeilevat samalla tavalla kuin muuttolaatikkoja poltettaessa.

Maalla takka ei ole tunnelmointia, vaan lämmitystä varten. Ja onhan takan pehmeän savuinen lämpö aivan toisenlaista kuin lämpöpumpulla pöhelletty.

Puiden kantaminen ja niiden mukana sisään tulevat ötökät muistuttavat vuoden kierrosta. Pian pääsee virittelemään pyydyksiä vintille, josta hiiret hakevat suojaa syksyn koleudelta.

3

Belgialainen Tamino-Amir Moharam Fouad ei todennäköisesti enää koskaan tule tekemään mitään kahden vuoden takaisen Amir-albumin veroista. Parikymppisenä tehty debyytti on ylitsevuotava malja, johon on uutettu suuria emootioita.

Nuorena tunteet kokee puhtaimmillaan, ja myöhemmässä elämässä niitä on jokseenkin mahdotonta ylittää. Nuoruuden tunteet ovat väkeviä, koska ne koetaan ensimmäistä kertaa. Äärimmäisen elämyksen metsästäjä voi myöhemmällä iällä korkeintaan hakea uusia kokemuksia, jotta tavoittaisi nuoruuden absoluuttisen tunnekuohun.

Amir-albumille on tallennettu lähes tunti nuoruuden suuria tunteita herkimmillään. Nyt 23-vuotiaaksi varttunut muusikko on kokenut areenoita ja kiertue-elämää. Niistä ei synny suurta taidetta, vaan viikonpäiväkappaleita.

Amir-albumi on miljoonille kuulijoille ikuisesti ylittämätön vertauskohta, koska se on ensikokemus Taminoa. Myöhemmin artistiin tutustuvat saattavat tykästyä uuteen tuotantoon, kun sellaista joskus julkaistaan. Toivottavasti ei kovin pian, sillä suuressa osassa maailmaa vuoden 2018 debyyttialbumia ei ole vielä löydetty. Tätä vääryyttä korjasi ylistetty ranskalaissarja Le Bureau, jossa soi yhdessä Radiohead-basisti Colin Greenwoodin kanssa äänitetty Indigo Night.

Radiohead mainitaan Taminon yhteydessä usein, koska musiikissa on samanlaista kaunista alakuloa – ja Taminon äänessä jotain samanlaista kuin Thom Yorkella tai Musen Matt Bellamylla.

Tamino erottuu modernista massapopista Välimeren takaa tuoduilla vaikutteillaan. Belgian Jeff Buckleyksi kutsutun Taminon juuret ovat Egyptissä ja Libanonissa. Hänen isoäitinsä oli egyptiläinen laulaja-näyttelijä Muharram Fouad. Bändissä soittaa Brysselissä asustavia arabialaismuusikkoja, joista monet ovat Irakin ja Syyrian pakolaisia. Aasialaisella maailmanmusiikilla rikastettu tunnelmapoppi tuntuu kantautuvan jostain toisista maailmoista.

Tulevat tänne parantamaan meidän musiikkiamme. Näin ne asiat koetaan.

4

Nettiliittymän kylkiäisenä telkkariin tuli kasa turhia kanavia, joilta katsotaan korkeintaan South Parkia. Kuukauden kerrallaan avoinna oleva bonuskanava houkuttaa hankkimaan lisää katsottavaa, esimerkiksi suhruisia animaatioita ja joutavia dokumentteja.

Elokuun ajan meidän ruudusta seurattiin poikkeuksellisesti televisiolähetystä, sillä bonuskanava vei keikalta toiselle. Ajoitus oli täysosuma, sillä on melkein sama, seuraako livetaltiointia vai lutraako käsidesin kanssa turvavälein asetelluissa klubipöydissä.

iConcerts-kanava muistutti perinteisen tiedonvälityksen ylivoimaisesta ominaisuudesta: televisiolähetys altistaa yllättävälle ja laajentaa omaa kuplaa. Eipä olisi koskaan tullut kuunneltua Milky Changea.

Myös monet retrotaltioinnit ovat metkoja. Simple Mindsin kaltaisten kasaribändien tuoreet klubikeikat saavat nolostelemaan nuoruusvuosia, mutta Public Image Ltd:n John Lydonissa on edelleen vimmaista paloa.

Katsoin myös puoleentoista kertaan Rick Astleyn neljän vuoden takaisen keikan berliiniläisklubilla. Ensin naureskellen, sitten varovaisesti kiinnostuen. Miehellähän on muitakin biisejä kuin se iki-inhokki – ja niistä muistakin osa on tuttuja, vaikka olisi kuinka yrittänyt pysyä kaukana Stock Aitken Waterman -hittitehtaan liukuhihnasta.

Pönäköityneiden vaarirokkareiden poseeraus on vaivaannuttavaa seurattavaa, mutta 1980-luvun kiiltokuvapopparin olemuksessa on yhä vastustamatonta vilpittömyyttä. Ja kaveri laulaa sielukkaasti. Tapahtuu Aha-elämys: Take on Men suosio ei perustunut pelkästään tauotta pyörineeseen musiikkivideoon, vaan Morten Harket on tajuttoman kova solisti.

Rick Astleylla on tumman miehen ääni ja täydellisen läsnäoleva olemus, josta puuttuu uho, itsetehostus sekä rock-elämän jäljet ja elkeet. Keski-ikäiselle hurmurivelmulle on valmis antamaan anteeksi jopa lavalla naureskelun ja virnistelyn.

Taustamuusikot näyttävät siltä kuin heidät olisi repäisty vähän korkeammalle lavalle lähiöbaarin humppanurkasta. Hiusrajat ovat vetäytyneet, eikä soitosta oikein selviä ilman lukulaseja. Rinnalla enkelikuoroilee pari tummaa neitoa.

Eturivissä huojuu helmikaulaisia rouvia nostalgian samentama katse silmissään. Vähän taaempana harmaantuneet ja miehistyneet ukotkin syövät artistin kädestä.

Musiikki on yhtä särmätöntä kuin esittäjänsäkin. Rumpujen takaa laulajaksi houkuteltu kirkkokuorolainen teki 1980-luvulla pari hittilevyä, kunnes sekaantui souliin ja vetäytyi 27-vuotiaana perhe-elämän pariin. Paluun jälkeen joka toinen levy on ollut kokoelma, jolta löytyy se biisi, josta tuli parikymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen netti-ilmiö.

Kymmenet miljoonat ihmiset ovat joutuneet rickrollatuksi: päätyneet nettipilan uhreina katsomaan 1980-luvun lopun musiikkivideota. Vuoden 2008 aprillipäivänä YouTuben kaikki videosuositukset johtivat samaan videoon, ja samana vuonna nettiyhteisö rickrollasi MTV Music Awardsin äänestämällä Rick Astleyn ”Best Act Ever” -kategorian voittajaksi. Sen jälkeen lukemattomat artistit ovat rickrollanneet kuulijoitaan biisin tai lyriikoiden pätkällä. Se elää omaa elämäänsä myös lukemattomien meemeissä.

Mutta Astleyn livetaltioinnin jälkeen on valmis myöntämään, että Never Gonna Give You Up on oikeastaan aika hyvä biisi.

5

Vielä on akkua jäljellä. Puhelin ei tarvitsekaan päivittäistä välilatausta, vaikka se nuuhkii vähän väliä, keitä lähistöllä on. Bluetoothin päällä pitäminen ei ole kohtuuton henkilökohtainen uhraus, jos sillä pystytään pitämään yhteiskunta toiminnassa.

Koronavilkun lataamisesta tuli kansakuntaa yhdistävä rituaali, koska se oli ensimerkki siitä, että asiantuntijoilta alkaa löytyä keinoja, joilla kukistetaan kaiken hauskan elämästä vienyt vitsaus. Koodareiden jälkeen voidaan odottaa rokotelaboratorioiden vastausta.

Lähes koskettava latausinto kertoo suomalaisten teknologiauskosta. Jäljityssovelluksen latausmäärät ylittivät parissa päivässä ranskalaisten kokonaissaldon.

Sosiaalinen media vahvisti ilmiötä harvinaisella yksituumaisuudella. Pian kyseltiin, voiko Koronavilkun ladata kertomatta siitä somessa ja jaettiin ”mistä tähän voi lisätä kavereita” -tyylisiä vitsejä.

Tietosuoja-asiantuntijat pyytelivät anteeksi etukäteiskritiikkiään, joka oli ehtinyt villitä rokotekriitikot, salaliittoteoreetikot ja muun foliohattuväen. Koronavilkun vastustajat alkoivat näyttäytyä omista oikeuksista ja muiden velvollisuuksista saarnaavilta änkyröiltä: jäljityssovellus on isoveljen valvontaa ja Balkanin-loma perustuslaillinen oikeus.

Meillä maalla on melkein mahdoton elää niin, että saisi luurin varoittamaan altistuksesta. Mutta niin uskottiin Kuhmossakin, ja nyt kylänraitilla kuljetaan kuonokopat päässä niin kuin metropolien vilinässä.

Koronavilkku tekee kanssaihmisistä hieman vaarattomampia, ja se on iso harppaus kohti normaalia.

Tommi Liljedahl

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua