Pekko Käppi & K:H:H:L. Kuva: Tero Ahonen

1

Pekko Käpin ja K:H:H:L:n tuore viides albumi Credo (Rockadillo, 2023) polkaisee syyskuun mukavasti käyntiin. Toisaalta levyltä löytyy taattua ”koohoohooällän poljentoa” (Sinä päivänä), toisaalta tuoreutta, jota osaltaan on tuonut yhtyeen uusi Mauritiukselta kotoisin oleva rumpali Gilbert Kuppusami, joka myös laulaa kappaleen Melanz Kiltir. Joukkoon mahtuu myös pari trad-sovitusta, jotka uppoavat kokonaisuuteen mainiosti.

Kappaleet kuljettavat kuulijaa kuin laineilla pienille matkoille tunnelmasta ja myös tyylistä toiseen. Levy on hieman ”etnompi” kuin aikaisemmat, mikä on ehkä osaltaan Kuppusamin tuomaa vaikutusta. Biiseissä on rytmisesti ja tyylillisesti hienoa vaihtelua, joka kutkuttaa mukavasti myös kehossa. Soitossa kuuluu myös yhdessä tekeminen ja yhteismusisointi. Laura Moision ja Kielo Kärkkäisen laulut uppoavat kokonaisuuteen ja soundaavat makeasti yhteen bändin kanssa.

Bändin sivujen mukaan levyn tekeminen ei ollut suunnitelmallinen teko, vaan yhtyeen sai studioon tieto täysin analogisen JJ-äänistysstudion purkamisesta. Levy on purkitettu analoginauhalle nopeasti ja ilmeisen kikkailematta. Tämä kokonaisuus toiminee myös livenä hyvin.

Tällä kertaa sanoitukset ovat tradeja lukuun ottamatta tulleet yhtyeen sisältä, mutta ne toimivat hienosti. Moni säe kutsuu laulamaan, mutta aina on joku, joka erityisesti itselle kolahtaa: ”Jos vielä voisin laulaa laulun viimeisen, sen laulun jota laulaa uskaltanut en.”

2

Tervetuloa arki! Juhliminen ja lomailu on hauskaa, mutta suurin osa elämästä lienee kuitenkin sitä jonkinlaista perusarkea. Kesän jälkeen on ihan mukava sukeltaa rutiineihin ja siihen, että elämällä on raamit ja rytmi, harrastukset pyörivät ja luovat turvallisuutta. Tämä on parasta juuri nyt!

Hyvä arki on toki erilaista eri ihmisille, mutta se on hyvinvointimme perusta. Miten sinä rakennat itsesi näköistä arkea? Mikä hyvässä arjessa on sinulle merkityksellistä?

3

Yle Areena tarjoaa taas jotakin hienoa, tällä kertaa aimo pläjäyksen Hassisen Koneen musiikkia ja historiaa. Suomirockin alkuvaiheiden yksi keskeisimpiä yhtyeitä teki odotetun ja koronan viivästämän paluun vuonna 2022. Tampereen Ratinan stadionilla konserttia seurasi yli 30 000 katsojaa.

Konsertti taltioitiin ja sen ympärille kuvattiin Mika Kaurismäen ohjaama dokumenttielokuva Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin, jossa muistellaan lyhytaikaisen yhtyeen (1979–1982) aikoja ja silloisten nuorten miesten kasvutarinoita. Hassisen Kone oli mukana myös vuonna 1982 Kaurismäen veljesten ohjaamassa Saimaa-ilmiö-rockumenttielokuvassa, josta muutamia otoksia on päätynyt myös tähän uuteen dokkariin.

Hieno teko Yleltä, että keväällä leffateattereissa esitetty dokumenttielokuva saatiin näin nopeasti Areenaan. Lisäksi tarjolla on konserttikooste, vanhoja televisioesityksiä vuosilta 1981 ja 1982, sekä Kulttuuriykkösen podcast. Näitä katsoessa ja kuunnellessa voi palata sekä kesäisiin että nuoruuden aikaisiin tunnelmiin.

Katso ja kuuntele Yle Areenasta Rockumentti: Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin, Konserttikooste: Hassisen Kone stadionilla, podcast Ismo Alanko ja Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin sekä kooste ohjelmista (1981) Tuubi ja (1982) Iltatähti: Hassisen Kone.

4

Koira on ihmisen paras ystävä, sanotaan. Jyväskylän taidemuseossa on esillä hieno kokoelma koira-aiheista taidetta. Überhund – Taiteen kiehtovat koirat kokoaa yhteen yli 40 taiteilijan töitä. Varhaisimmat työt ovat mayakulttuuria edustavia pienoisveistoksia. Maalaustaidetta löytyy 1800-luvun alkupuolelta alkaen, ja nykytaiteen eri muotoja on esillä runsaasti.

Koiraihmiselle näyttely on kutkuttava, vaikka teokset eivät olekaan ”ihanaa” koirahömppää. Representaatioista löytyy variaatiota. Näyttelyssä tarkastellaan ihmisen ja koiran suhdetta ja pitkää yhteiseloa, koiran rooleja ja tehtäviä, jopa anatomiaa. Kiinnostavia ja puhuttelevia töitä riittää, mutta oman katseeni vangitsivat Samuli Heimosen maagiset koiraeläimet ja erityisesti niiden silmät.

Tämä kiertävä näyttely on avoinna Jyväskylässä 1.10.2023 saakka. Se on ollut esillä jo Salossa ja Kouvolassa, ja syksyllä se jatkaa Mikkelin taidemuseon kautta alkuvuodesta 2024 Kuopion taidemuseoon. Näyttelyn on kuratoinut Salon taidemuseonjohtaja Susanna Luojus.

Samuli Heinonen: Matriarkka, 2017.

5

Ehdin kesällä vaihteeksi lukemaan monta kirjaa. Ranskalaisen Valérie Perrinin Vettä kukille (WSOY, 2023) oli lukemistani kirjoista viimeisin sekä lukukokemuksena voimallisin.

Tämä kirja on kaunis. Se on tarinoiden ja ihmiskohtaloiden yhteenkietoutuma. Teos kertoo ihmissuhteista, huutavasta hiljaisuudesta, sanomattomista sanoista. Kirja rakentuu pala palalta sen henkilöiden haavoittuvuudesta, sopeutuvuudesta, traumasta, tuskasta, surusta, mutta myös ilosta, kohtaamisista, onnellisuudesta, rakkaudesta. Rakkaudettomuudesta. Ja siitä, kuinka kaikki kuitenkin lopulta kietoutuu ja muodostaa kokonaisuuden.

Kirjassa on esteettistä kerronnallista kauneutta, joka vangitsee lukijan mielen. Tarina riisuu lukijan oletuksista, ennakkoluuloista ja asenteista kerta toisensa jälkeen avaten tarinaa kuin sipulia, kerroksittain, kunnes lopulta kaikki on selkeää. Minua puhutteli myös se, miten kirjassa käsitellään tietämisen ja tiedostamisen tapoja niitä kuitenkaan erityisesti alleviivaamatta.

Hyviä kirjoja kirjoitetaan paljon, mutta tässä kirjassa voisi olla kaunokirjallisen helmen ainekset. Suomentaja Saara Pääkkönen on myös tehnyt ilmeisen hyvää työtä, vaikkakaan minulla ei ole kykyä arvioida suomennosta suhteessa ranskankieliseen alkuperäiskielen versioon.

Huomaan edelleen kirjan jo luettuani palaavani mielessäni kirjan tunnelmaan, sen käänteisiin ja siihen, miten kauniisti se alkoi avaamaan nuppujaan, paljastamatta kuitenkaan koko kukintoaan ennen loppua.

Terhi Skaniakos

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua