Vallan linnake. Kuva: Netflix

1

Kun muutin Britanniasta Suomeen pari kuukautta sitten, en jäänyt pahemmin kaipaamaan maata, jossa hallitus juhlii omien koronarajoitustensa vastaisesti ja tekee kaikkensa laillisten esteiden yli kömpimiseksi, jotta voisi lähettää maahan pyrkivät pakolaiset Ruandaan. Mutta yhtä minulla on ikävä: BBC:n Radio 4:n Desert Island Disciä.

Ohjelman konsepti on simppelin nerokas. Jokaisessa reilun puolen tunnin jaksossa tunnettu henkilö – kirjailija, näyttelijä, poliitikko, tieteentekijä, hyväntekijä – käy läpi elämäänsä ja valitsee kahdeksan musiikkikappaletta, yhden kirjan ja yhden luksusesineen, jotka ottaisi mukaansa autiolle saarelle. Valitseminen voi olla yllättävän hankalaa: esimerkiksi Judi Dench tuskastuu täysin.

Ensimmäinen jakso pääsi radioaalloille vuonna 1942. Vuosien varrella mukaan ovat mahtuneet muun muassa Maya Angelou, Jens Stoltenberg, Neil Gaiman ja Yoko Ono.

Päätin viime vuonna kuunnella kaikki jaksot. Niitä on saatavilla tällä hetkellä yli 2 000 (täällä).

Elämässä täytyy olla tavoitteita.

2

Kyllä Suomenkin radiossa osataan. Uusi löytöni on YLE Vegan Näst sista ordet, jossa pohditaan joka viikko puolen tunnin ajan ruotsin kieltä ja vähän muutakin. Juhannusviikonloppun aiheena oli, miksi suomenruotissa on niin monta sanaa juhlille (mieti: hippa, kalas, gulej, bileet, party…). Mukana on vakavampiakin aiheita: kuinka käydä lääkärissä suomeksi ja miten ruotsia pitäisi opettaa suomalaisissa kouluissa.

Yksi tärkeimmistä opeista tähän mennessä on ollut, mitkä suomenruotsalaiset ilmaukset aiheuttavat väärinymmärryksiä Ruotsissa. Varoitus: länsinaapurissa ei kannata sanoa paja hunden, jos haluaa silittää koiraa).

3

Ruotsista tanskaan ja Tanskaan: olen myöhäisherännäinen, mitä Vallan linnakkeeseen tulee. Toimittaja Riitta Koivuranta kehui tänä vuonna ilmestyneen neljännen kauden maasta taivaisiin ja oli kateellinen niille, jotka eivät ole vielä vihkiytyneet ensimmäisiin, vuonna 2010–2013 esitettyihin kausiin: ” Sillä onnellinen on hän, jolla ne kaikki ovat vielä näkemättä ja kokematta!”

Hänen sietääkin olla kateellinen, sillä Birgitte Nyborg ja kumppanit tarjoavat poliittista draamaa parhaimmillaan jopa minunkaltaisille, poliittisista draamoista ei yleensä kovin paljoa perustaville katsojille.

Tanskan kieltäkään ei ole voittanutta. Miksi katsoa House of Cardsia, kun romanttiset suhteet käyvät paremmin näin: ”Hej, smukke!”

Vallan linnake Netflixissä.

4

Joidenkin asioiden suhteen en ole myöhässä, joten tässä on viestini toisella tapaa myöhäisheränneille: raivatkaa elokuusta lukuaikaa. Olen katsellut vielä tänä vuonna ilmestyviä kirjoja, ja bongasin listoilta Hanya Yanagiharan Paratiisiin-järkäleen (suom. Arto Schroderus, Tammi). Luin sen joulun aikoihin englanniksi, se pyörii päässäni vieläkin.

Romaani koostuu kolmesta, kolmea eri aikakautta kuvaavasta osasta, joiden kautta amerikkalainen yhteiskunta murenee kohti dystopiaa. Kirjassa oli toki piirteitä, joista en pitänyt (esimerkiksi ihmisten ja paikkojen kuvaaminen sai minut välillä puutumaan), mutta viimeinen osa on monella tapaa järisyttävä. Liikaa paljastamatta: pandemiat jylläävät, ja pikku hiljaa äärimmäisyyksiin menneet rajoitukset ovat ihmisille arkea.

Luin osan ajatusleikkinä koronatilanteesta, mutta kirjan luettuani selvisi, että se on kirjoitettu ennen pandemiaa. Kirjailijan työprosessi voi olla ihmetystä herättävää.

Onnellinen on hän, jolla tämä on vielä lukematta ja kokematta.

5

Viime viikkojen paras kulttuuriuutinen on, että japanilainen Tokorozawan kaupunki haluaa suojella metsän, joka toimi Naapurini Totoro –elokuvan innoittajana Hayao Miyazakille. Tarkoituksena on kerätä noin 2,6 miljardia jeniä (noin 18 miljoona euroa), ostaa metsäkaistale ja tehdä siitä luonnonsuojelualue.

Korkea aika, sanoisin. Onhan Tokion lähellä Muumi-puistokin.

Muutaman sadan euron lahjottajat saavat printin elokuvassa käytetystä taustamaalauksesta. Sijoitus houkuttaa, mutta toistaiseksi laitan vain Totoron pyörimään.

Anna Hollingsworth

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua