Ilkka Villin To Do -elokuva löytyy Yle Areenasta. Kuva: Yle
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista aiheista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Petra Stolt on iloinnut muun muassa Teho-osastosta ja lyhytelokuvista.
1
Etätyöläinen on ikuisessa lounasluupissa. Varsinkin korona-aikana reseptien selaaminen tökki. Nyt, kun voi tehdä kotona muutakin kuin töitä ja ruokaa, on innostus ruuanlaittoon palannut.
Talvella alan automaattisesti tutkia keittoreseptejä. Itämaisia kookoskeittoja, chilisiä papukeittoja, jauhelihakeittoja… mutta ennen kaikkea sosekeittoja. Sosekeitot ovat pehmeän ja lempeän makuisia. Niihin saa uppoamaan nahistuneet paprikat ja hävikin alta pelastetut tomaatit. Koskaan ei tiedä, miltä lopputulos maistuu, mutta koska ei ole saanut pettyä.
2
Sillä hetkellä, kun sosekeitto lämmittää vatsassa, tekisi mieli vain huokaista ja kaivautua viltin alle lepäämään.
Tällaisiin tilanteisiin kehitimme puolison kanssa Teho-osaston. Aloitimme sarjan aivan alusta, ykköskauden ensimmäisestä jaksosta. Ensimmäisten kausien aikana olemme olleet aikoinaan lapsia ja Teho-osastoa katsottiin lähinnä sen takia, että se on ollut jännittävintä, mitä vanhemmat ovat sallineet katsoa.
Työtahti ensiavussa on henkeäsalpaava. George Clooney heiluttelee kaunista ja korkeaa tukkaansa ja Benton yrmyilee jaksosta toiseen. 1990-luvun henki on läsnä ja mielenkiinnosta odottaa, kuka sen ajan julkkis mainittaisiin vierailevana tähtenä alkuteksteissä.
Teho-osasto HBO Maxilla, 15 kautta.
3
Edellisessä Parasta juuri nyt -listauksessa kaipasin toimettomuutta. Jotta aivot saavat levätä, kannattaa tekemättömyyden lisäksi kuitenkin pitää yllä pientä virkeyttä. Virkkaus on siihen sopivan yksinkertaista. Virkatessa usein toistetaan samaa kaavaa.
4
Yle Areenassa on aarrearkku, jonka kantta harvoin muistaa nostaa. Lyhytelokuvien helmet -listalta löytyy hervottomat, suomalaiset klassikot kuten Kill Anneli, Night of the Living Dicks ja Pitääkö mun kaikki hoitaa.
Päivän teemaan sopii kuitenkin Ilkka Villin tuottama, ohjaama ja käsikirjoittama To Do -leffa, jossa seitsemän pitkän minuutin aikana katsoja pystyy samaistumaan Villin itsensä esittämän päähenkilön tunnelmiin. Lyhäriä katsellessa voi tovin vetää happea ja muistuttaa itseään, että kaikki on hetkellistä.
5
Salmiakki – tarvitseeko edes perustella?
Petra Stolt
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (5.6.2023): Santtu-Matias Rouvali, Näyttelykuvia, Miehen tuoksu, Tuhkayö, Kosovo
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.
Parasta juuri nyt: Viro-spesiaali!
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.
Parasta juuri nyt (30.5.2023): Tuulenkantaja, Nenän edessä vuori, Sataman laulu, Kirjain vain henki, Maailmanlopun hyvä ihminen
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Erkki Kiviniemen listalla on niin runoutta, proosaa kuin teatteria.
Parasta juuri nyt (26.5.2023): Zinekulttuuri, Weird Walk, Trees, Hellebore, Burn Witch Burn
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.