Rafael Wardin teoksia Didrichsenin taidemuseossa. Kuva: Rauno Träskelin

1

Sirpa Kähkösen romaani 36 uurnaa – väärässä olemisen historia (Siltala, 2023) avaa Kähkösen suvun tarinaa sadalta vuodelta, mutta samalla siinä on paljon yleispätevää ja tuttua lukijoille, joiden perheitä ja sukuja ovat koskettaneet pitkä toipuminen sodasta, jonkun perheenjäsenen alkoholismi ja epävakaus tai kipeä äitisuhde.

Kähkönen antaa oman sukunsa kautta kasvot ylisukupolviselle traumalle. Sukulaisia katoaa Stalininin vainojen seurauksena, idealistinen maailmankuva pettää siihen uskoneet ja isoisä kärsii aatteestaan Tammisaaren kuritushuoneessa.

Keskeisin osa romaania on hyvästijättö kuolleelle äidille. Äidille puhuessaan kirjailija käy läpi äidin vaikean elämän ja omat kasvuvuotensa. Äiti Riitta loukkaantui nuorena onnettomuudessa, mikä vaikutti hänen koko elämäänsä ja myös tyttären elämään.

Kuvaus äidistä on hyytävää. Lapsi on äidille näkymätön taakka. Pienet korvat kuuntelevat syyllistävää puhetta. Siihen loppui minun nuoruuteni, kun sinut sain, lapsi kuulee toistuvasti. Lapsi on vikapää, jonka murheet ovat lapsen omaa syytä. Lasta ei lohduteta, vaan torjutaan.
Kasvatusmenetelmiin kuuluvat mielivalta, raivo, syyttely ja vaientaminen.

Tästä huolimatta lapsi ihailee äitiä. Äiti on kaunis, ihmeellinen ja ainutlaatuinen.

Kuvaus äidistä on välillä hurjaa luettavaa, mutta Kähkönen on myös armollinen. Äiti kulta, Kähkönen kirjoittaa. Äiti jätti jälkeensä päiväkirjoja. Niiden lukeminen kasvattaa kirjailijan ymmärrystä edellisiä sukupolvia kohtaan. Tämä välittyy lukijalle.

36 uurnaa on upeasti kirjoitettu, puhutteleva ja sydämeen käyvä teos.

2

Linn Ullmannin Tyttö, 1983 (suom. Jonna Joskitt-Pöyry; Like, 2023) on romaani muistoista, muistamisesta ja muistista. Yli viisikymmentävuotias kirjailija palaa muistoissaan vuoteen 1983, jolloin hän on 16-vuotias ja vastoin äitinsä tahtoa lentää New Yorkista Pariisiin valokuvattavaksi muotilehtiin.

Ullmann rakentaa kirjansa fragmentaarisista palasista, joissa lähes 40 vuoden takaiset asiat raottuvat lukijalle. Teksti on huokoista ja aukkoista.

Menneisyydestä täytyy löytää jotain, jolla on merkitystä tytön myöhempään elämään. Kaikki on kuitenkin epävarmaa ja tulkinnanvaraista. Mitä oikeastaan tapahtui ja oliko se edes tärkeää, mitä tapahtui?

Pieninä väläyksinä tulevat esiin kirjailijan vanhemmat, kuuluisa ruotsalainen elokuvaohjaaja ja norjalainen näyttelijätär. Jonkin verran lukija saa tutustua myös kirjailijan elämään nuoruuden jälkeen.

Tyttö 1983 on jännittävällä tavalla sekä epämääräinen että intensiivinen lukukokemus. Se lähtee liikkeelle hieman hapuillen, mutta tempaa pian lukijan valokuvamaailman häikäilemättömyyteen ja nuoren tytön selviämiseen miesten haukkamaisen katseen alla.

Lue Leena Reikon teoksesta Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio täältä. 

3

Rafael Wardi oli Suomen taiteen väriläikkä. Hän maalasi ahkerasti pari vuotta sitten tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Hänen viimeiseksi työkseen ja vaaleasävyinen maalaus David ja Goljat lll, joka valmistui vähän ennen hänen kuolemaansa.

David ja Goljat on esillä Didrichsenin taidemuseon hienossa näyttelyssä, joka tekee kunniaa Wardin elämäntyölle. Näyttelyssä on esillä teoksia Wardin 1940-luvun lopusta lähtien. Pääpaino on taiteilijan viime vuosien tuotannossa.

Wardi tunnetaan erityisesti maalipintojen vahvasta kerroksellisuudesta ja keltaisen värin rohkeasta käytöstä. Didrichsenin näyttelyssä näkyy muitakin puolia kuten tummien värisävyjen peittämiä maalauksia. Ihmishahmojen, kaupunkinäkymien, eläinten ja kukkien maalari sisällytti taiteeseensa myös vertauskuvia ja piilokuvia.

Rafael Wardi Didrichsenin taidemuseossa 28.1.2024 asti.

4

Aki Kaurismäki seuraa uskollisesti omaa niukkaa ohjaustyyliään elokuvassa Kuolleet lehdet, joka jatkaa hänen työläiselokuviensa sarjaa. Repliikit ovat riisuttuja ja miljööt karuja. Eri vuosikymmenet sekoittuvat toisiinsa, kun vuosikymmenien takaisesta matkaradiosta kuuluu uutiseslostus Ukrainan sodasta. Asunnot ja kapakat ovat kuin sotien jälkeiseltä pula-ajalta. Tehdastyö on karua ja likaista. Potkuihin ei paljoa tarvita.

Keskellä kaikkea karuutta orastaa romanssi, joka kuitenkin uhkaa tyrehtyä miehen alkoholismiin. Alma Pöysti ja Jussi Vatanen näyttelevät vakuuttavasti toisiinsa varovaisen alun jälkeen kiintyvää paria. Molemmissa on herkkyyttä, päättäväisyyttä ja kykyä selviytyä, vaikka olosuhteet lyövät kasvoille. Löytökoiraa näyttelevä Alma on hurmaava lisä elokuvan inhimilliseen vireeseen. Taustalla soi melankolinen ja haikea iskelmämusiikki, joka lataa tunnelmaa entisestään.

Lue Antti Selkokarin elokuvasta Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio täältä.

5

Lapua 1976 on syvästi eteläpohjalainen elokuva. Patruunatehtaan räjähdys järkytti koko maakuntaa. Lapualaiset menettivät neljäkymmentä asukasta, joista suurin osa oli nuoria naisia.

Toni Kurkimäen elokuva antaa alkupuolen melodraamaa edustavan rakkauskuvauksen jälkeen realistisen kuvan räjähdysonnettomuudesta. Räjähdys nostattaa ilmaan hirmuisen mustan pilven, tavarat lentelevät ja rauniot savuavat. Pelastustyö käynnistyy nopeasti. Auttajien on jäädytettävä tunteensa, jotta toimiminen ääriolosuhteissa on mahdollista. Tuttuja ja läheisiä ihmisiä suljetaan ruumispusseihin.

Elokuvan kautta onnettomuutta läheltä seuranneet saavat tilaisuuden nyt muistaa ja surra. Pohjalaisuus nousee vahvasti esille etenkin Hannu-Pekka Björkmanin tehtaanjohtajassa, jolla on kova kuori ja tiukka auktoriteetti. Kun ne rapisevat, tehtaanjohtajastakin paljastuu inhimillisyyttä.

Lue Antti Selkokarin elokuvasta Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio täältä.

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua