Teemu Kettula ja Konsta Laakso. Kuva: Blankface Oy
ELOKUVA | Fiktiota tositapahtumiin yhdistelevä Lapua 1976 tekee näkyväksi sen, miten valtava vaikutus tuntemattomista syistä tapahtuneella onnettomuudella oli.
“Nuorten suhde on nuoruuden kesken jäänyttä lempeä, julkiseksi häpeäksi koetun salaisuuden peittelyä.”
ARVOSTELU

Lapua 1976
- Ohjaus: Toni Kurkimäki
- Pääosissa: Hannu-Pekka Björkman, Linnea Leino, Konsta Laakso, Leo Sjöman
- Ensi-ilta: 1.9.2023.
Draamaelokuvan tekeminen todellisuudesta, kansakunnan pysäyttäneistä tapahtumista, asettaa riman korkealle vähintään kahdessa suhteessa. Ensinnäkin elokuvan täytyy kuvata todellisuutta uskottavasti faktat mukana pitäen niin, ettei juttu käy puisevaksi. Toiseksi elokuvassa on oltava todellisuudesta luontevasti kasvava draama, jonka ihmisistä kiinnostuu.
Näiden kahden edellytyksen välillä Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen ympärille rakentuva Lapua 1976 -elokuva tasapainoilee.
Elokuva menee suoraan toimintaan heti alussa hypätessään seuraamaan tehdaspalokunnan toimintaa erään tulipalon sattuessa. Sen päälle elokuva esittelee päähenkilöiksi kiellettyä lempeä tuntevan nuoren parin, patruunatehtaan työläisen Matin ja tehtaanjohtajan tyttären Kaisan. Heitä esittävät Konsta Laakso ja Linnea Leino.
* *
Laaksolla ja Leinolla on rooleihinsa sopiva olemus. Nuorten suhde on nuoruuden kesken jäänyttä lempeä, julkiseksi häpeäksi koetun salaisuuden peittelyä, eli perinteisistä perinteisintä maalaisdraamaa, jossa tehtaanjohtajaisä Aarne (Hannu-Pekka Björkman) mulkoilee vääräksi mieheksi kokemaansa sulhasehdokasta niin että katsomon peräpenkkiinkin saakka näkyy.
Elokuvaa on kulunut noin tunti ja vartti, kun tehtaalla räjähtää. Räjähdyksen pelastustoimet on kuvattu intensiivisesti. Jollain tapaa tehtaan räjähdyksestä kulunut pitkä aika on toiminut elokuvan hyväksi. Muutamat elokuvan kuvat voivat tuoda mieleen kuvat syyskuun 11. päivän terrori-iskujen pelastustyömailta, mikä lienee tarkoituskin.
Ohjaaja Toni Kurkimäki on löytänyt ensimmäiseen pitkään elokuvaansa aiheen kotiseuduiltaan Etelä-Pohjanmaalta. Aiheen läheisyys on tuonut hänelle ymmärrystä sen painavuudesta. Kurkimäki oli mukana tekemässä kuusi vuotta sitten nähtyä dokumenttielokuvaa Tammisunnuntai 1918, joka kertoi, miten ylistarolaiset alkoivat riisua alkoi Etelä-Pohjanmaalle sijoitettuja venäläisvaruskuntia aseista. Siinä elokuvassa oli vahva todellisuuden kartoittamisen tuntu.

Linnea Leino ja Konsta Laakso nuorta lempeä tuntevina Mattina ja Kaisana. Kuva: Blankface Oy
* *
Uudessa elokuvassa räjähdyksen uhrien hautajaisten dramatisointi tuntuu hiukan morbidilta, mutta kun takana on paikallisten ihmisten halu tehdä tiettäväksi, ymmärrettäväksi ja tuntuvaksi tapahtuneen laajuus, niin ymmärtäähän sen. Hautajaisvieraissa vilahtaa joku näköis-kekkonenkin.
Tosiasioiden parissa elokuva on parhaimmillaan, mutta melodraama menee metsään. Musiikkia on ihan liikaa, ja sekin tökeröä.
Lapua 1976 -elokuvasta näkee, että siitä on tehty pientä paikkakuntaa ja koko maakuntaa yhteen vetävä kulttuuriponnistus. Markkinointikiertueella elokuvan tekijät ovat nostaneet esiin sen terapeuttisen merkityksen onnettomuuden kokeneille ihmisille.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hanna Bergholm tekee naiseuden tabuista näkyvää ja käsinkosketeltavaa kauhua – arviossa Yön lapsi
ELOKUVA | Seidi Haarlan tähdittämä ensi-iltaelokuva vie äitiyden pelot painajaismaisiin mittoihin. Mystinen ilmapiiri imaisee mukanaan.
Agentteja Santiagossa ja Pääsiäissaarilla vuonna 1973 – arviossa ensi-iltaelokuva Wild Horse Nine
ELOKUVA | Martin McDonaghin Wild Horse Nine on musta komedia ja poliittinen satiiri amerikkalaisten agenttien toimista Chilesssä Salvador Allenden hallinnon aikana.
1980-luvun vangitsevimpia eurooppalaisia elokuvia teki Krzysztof Kieślowski – arviossa Lyhyt elokuva rakkaudesta
ELOKUVA | Kieślowski oli käytännössä koko 1900-luvun loppupuolen merkittävin eurooppalaisohjaaja. Lyhyt elokuva rakkaudesta on helmi vuodelta 1988.
Maxim Leon romaaniin perustuva elokuva on hulvaton sankaritarina – arviossa Berliinin sankari
ELOKUVA | Wolfgang Beckerin viimeiseksi jääneessä elokuvassa kaikki ei välttämättä ole totta, mutta useampi tarvitsee sankarin monestakin syystä.




