Polvijärvellä marssittiin sateenkaaren väreissä. Kuva: Pasi Huttunen

1

Vaikka diplomatia ei aina toimi, ei se tarkoita, että sen yrittäminen olisi väärin. Tämän Angela Merkeliltä lainatun lausahduksen Tarja Halonen tuo painokkaasti esiin Meri Valkaman kirjassa Perinnönjako – Keskusteluja Tarja Halosen politiikasta (S&S, 2024). Elämme aikaa, jolloin Vladimir Putinin fasistinen hallinto kiihottaa kansaansa pyhään sotaan. Esimerkiksi Ian Garnerin tuore kirja Z-sukupolvi – Venäjän fasistiset nuoriso- ja lapsisotilaat (Docendo, 2024) tarjoaa hyytävän pilkahduksen Venäjän äärimmäisen synkästä kehityksestä. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa omaksua yhtä vinoutunutta ja kapeaa maailmankatsomusta.

Valkaman kirja tuo tärkeitä harmaan sävyjä keskusteluun, jota on viime vuodet yritetty väkisin vääntää hyvin mustavalkoiseksi. Halonenhan ei syytöksistä huolimatta ole ollut sen enempää ”venäjämielinen” tai Putinin vietävissä kuin vaikka Fennovoiman ydinvoimalahanketta kritisoineita russofobeiksi syyttänyt nykyinen presidentti Alexander Stubb. Halonen painottaa, että myös ”pahojen poikien” kanssa on keskusteltava. Putin on pelannut itsensä ulos kansainvälisen diplomatian kentältä, mutta joskus Venäjäkin sinne tavalla tai toisella palaa. Halonenkaan ei tarkoita, että kaiken maailman diktaattorien vaatimuksiin tulisi nöyrästi myöntyä. Mustavalkoinen ajattelu vain on yleensä tuottanut äärimmäisen huonoja ratkaisuja.

Halonen & Valkama. Kuva: Perttu Saksa

2

Eläkeliiton järjestämä ekumeeninen Toukosiunaus Kinahmossa Polvijärvellä oli hyvin kaunis tilaisuus, jossa historian siivet havisivat monella tavalla. Uskonnollisuus ei minulle ole erityisen keskeinen asia, mutta onhan hyvän viljasadon pyytäminen rituaalina ikivanha, paljon kristinuskoakin vanhempi.

Tilaisuutta isännöinyt maatila peltoineen sijaitsee vesijättömailla, jotka muodostuivat Höytiäisen järvenlaskun seurauksena vuonna 1859. Laskuhan ei ollut mikään onnistuminen vaan riistäytyi melkoiseksi tulvaksi, mutta sen ansiosta Polvijärvi on tätä nykyä kunta. Maa-ala nykyisen Polvijärven alueella lisääntyi niin paljon, että sinne määrättiin oma kirkkoherra ja sittemmin alueesta tuli Polvijärven kunta. Ja kirjoitan tätäkin samaisen järven rannalla vesijättömaalla toisella puolen järveä.

Toukosiunaukseen toi nyt ajankohtaista jännitettä myös se, että jokainen tilaisuuteen tervehdyksen tuonut puhuja vannotti ihmisiä äänestämään eurovaaleissa, joiden ennakkoäänestys alkaa 29. toukokuuta.

3

Tommi Melender on kirjoittanut hyvän esseekokoelman! Ihmisen näköinen (WSOY, 2024) on erinomainen. Ja ymmärrän, että ihmettelette, miksi huudahdan tämän kuin siinä olisi jotain yllättävää, koska Melenderhän on loistava kirjoittaja ja perusteellinen ajattelija.

No, se johtuu siitä, että Melenderin edellinen esseekokoelma Poika joka luki Paavo Haavikkoa (WSOY, 2020) oli niin raskasta luettavaa. Siinä Melender kuvasi itseään kirjoittajana kolmella säännöllä: kirjoita asioista, jotka askarruttavat niin, ettet saa niiltä rauhaa, aloita esseen kirjoittaminen ennen kuin tiedät mitä aiot aiheesta sanoa ja eksy tarpeen tullen aiheesta, koska harhapolut paljastavat ajatuksistasi sellaista, mitä et ole aiemmin tajunnut.

Melender päästi itsensä liian helpolla ja se koitui lukijan tappioksi: säännöt kaksi ja kolme toteutuivat niin hyvin, että esseiden lukeminen oli rasittavaa. Rönsyily karkasi usein käsistä. Ihmisen näköisessä rönsyjä on karsittu ja vaikka sivuja on enemmän, on kokonaisuus miellyttävämpää luettavaa. Uudessa kokoelmassaan Melender pohtii muun muassa suhdettaan Venäjään, pasifismiin, Eurooppaan ja populismiin.

4

Polvijärvellä järjestettiin Yhdenvertaisuuden kävely -nimellä kulkeva Pride-kulkue jo kolmantena perättäisenä vuonna. On edelleen ilahduttavaa ja vähän yllättävää, että sateenkaaritapahtuma järjestetään juuri siellä, maa- ja metsätalousvaltaisessa, melkoisen konservatiivisessa kunnassa. Ja vielä ilahduttavampaa on, että polvijärveläiset ovat tainneet jo tottua tähän vuosittaiseen perinteeseen. Mitään someäläkkää ei näytä tänä vuonna syntyneen, toisin kuin aiempina vuosina.

Tänä vuonna Pohjois-Karjalassa marssittiin Polvijärven lisäksi vain Joensuussa, Kiteellä ja Kolilla.

5

Darkthronen It Beckons Us All (Peaceville, 2024) herätti itäsuomalaisessa somessa ilahtunutta huomiota, sillä levyn kappaleessa The Lone Pines Of The Lost Planet mainitaan Kontiolahti, kunta Joensuun kyljessä:

”And what they see ahead
Is like the wall of Kontiolahti
Life lulls in its atomic abeyance
Sad lonе guardians best left alone, yеah”

Varmuutta ei ole, mutta oletan lyriikoissa viitattavan Kontiolahden ampumahiihtostadionin pahamaineiseen seinänousuun. Kappale ei tosin ole sopivasti rosoisen, juurevan folk-sävytteisen ja enemmän deathin kuin blackin suuntaan kallistuvan levyn parhaimmistoa. Muut kappaleet eivät eksy yhtä syvälle progeiluun.

Tässä välillä on mennyt hyvin vähäisellä kuuntelulla ohi monta levyä, mutta tämä uusi lämmitti mieltä yhtä paljon kuin erinomainen Arctic Thunder vuonna 2017.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua