Wäinö Aaltonen ja muusan jalka. Kuva: Museoviraston kuvakokoelma

1

Hanna-Reetta Schreckin kirjassa Minä maalaan kuin jumala – Ellen Thesleffin elämä ja taide (Teos, 2017) matkataan Thesleffin (1869–1954) kanssa Suomesta Pariisiin ja Firenzeen. En ole vielä ehtinyt lukea kirjaa kokonaan, mutta erityisesti siinä inspiroi Firenzen ja sen taiteilijayhteisön sisäisten ristiriitojen kuvaus sekä Thesleffin omintakeinen perhe. Myyttiseltä vaikuttava taiteiljahahmo alkaa tuntua tutummalta ja samastuttammavalta, mikä kertoo kirjoittajan kokonaisvaltaisesta perehtyneisyydestä aiheeseen. Schreck on tutkinut Thesleffin elämää eri tavoin jo noin kymmenen vuoden ajan.    

2

Tampereen Taidemuseossa on esillä yhden suomalaisen kuvataiteen legendan, Wäinö Aaltosen näyttely Luomisen riemu.

Tiesitkö, että Aaltonen kuuroutui hyvin nuorena ja kommunikoi sen vuoksi paljon kirjoittamalla? Näitä kirjeenvaihtoja on säästynyt myös tuleville sukupolville. Ehkä hänen on oli helpompi veistää kiveä, koska talttojen ääni eri häirinnyt häntä.

Aaltonen myös uskoi tulevaisuuteen, jossa ”eri taiteiden välillä vallitsee ykseys, ja ne yhdessä ilmaisevat kauneutta, puhtautta ja tunnetta”.

Aaltosen patsaista voi käydä katsomassa Tampereella kaupungillakin, niitä löytyy ainakin Hämeensillalta, Eteläpuistosta, Laikun talon edustalta ja Pyynikin vanhasta kirkkopuistosta.

3

Ylen Elävä historia -podcastit ovat hyvää kuunneltavaa vaikka kävelyllä tai muuten vain. Erityisesti jakso Skandaaleita ja sädekehiä – Kuningasvallan suosion sitkeä historia ilahdutti hyppivällä ja monipuolisella kerronallaan. Podcastin tyyliin kai kuuluu, että aiheeseen ei mennä liian syvälle, vaan asioista kerrotaan nopeatempoisesti aiheesta toiseen hypellen.

Ihmiselle, joka ei välttämättä hahmota historiaa kronologisena jatkumona vaan jonkinlaisena kertomuksena, on hauska kuulla yksittäisiä historian teemoista ammentavia tarinoita.

4

Meren äärellä on hyvä olla. Ääretön meri -podcast antaa uusinta tietoa liittyen maailmaan meriin – ja mikä voisi olla sen kiinnostavampaa!

5

Kätkijät-animaatioelokuva (ohj. Hiromasa Yonebayashi, 2010) on aivan ihanaa katseltavaa, värit ja piirrosjälki ja tarina ovat tuttua Studio Ghiblin laatua. Tarinassa tuodaan esiin herkällä tavalla luonnon ja pienten ihmisten haavoittuvuus, mutta toisaalta uusien alkujen mahdollisuus, silloin kun on aika lähteä.

Peukaloinen Ariette kasvaa elokuvassa 14-vuotissyntymäpäivän seurauksena lapsuuden kodin lämmöstä erilaisten haasteiden kautta kohti uusia seikkailuita. 

Kätkijät Netflixissä.

Johanna Peltola

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua