Visavuori. Kuva: Petri Hänninen

1

Ukrainalaisen Andrei Kurkovin Harmaat mehiläiset (suom. Arja Pikkupeura; Otava, 2023) sijoittuu Ukrainan sodan ”kylmään” vaiheeseen, joka edelsi vuoden 2022 helmikuun Putinin koplan täysmittaista hyökkäystä. Kuten Kurkovilta aikaisemmin suomennettu 1990-luvun melskeiden Ukrainaan sijoittunut Kuolema ja pingviini, tämäkin teos kertoo kaoottisen maailman jalkoihinsa tallaamista ihmisistä ja omapäisestä, yksinäisyyden kanssa kamppailevasta päähenkilöstä. Molemmissa juoni kietoutuu eläimen ja ihmisen suhteen ympärille – kertoen kuitenkin sen varjolla eniten ihmisestä.

Molemmissa teoksissa päähenkilö huolehtii eläimistä jopa oman turvallisuutensa vaarantaen. Kuolemassa ja pingviinissä kyse on eläintarhan konkurssin keskeltä pelastetusta pingviinistä, Harmaissa mehiläisissä taas sodan rintamalinjalle jääneestä mehiläistarhasta.

Pingviinikirja oli mielenpainuva omalla tavallaan. Kuitenkin sodan muututtua meitä kaikkia koskettavaksi Harmaat mehiläiset tulee ainakin itselleni paljon tapahtumia seuranneena todella lähelle. Teosta lukiessa tulee mieleen, että kirjallisuuden merkitys sotaa käsiteltäessä on edelleen kiistaton. Väitän, että ilman tällaisia romaaneja sotaan suhtautuminen olisi paljon vaikeampaa.

2

Riippukeinu on mukava väline luonnossa viihtymiseen. Hyttysverkollinen keinu ja sen ylle ripustettava pressu, siis tarppi, mahdollistavat loikoilun metsän siimeksessä jopa sateisessa säässä, eikä alustankaan tarvitse olla tasainen – toisin kuin teltan kanssa. Ei muuta kuin kuuntelemaan sateen ropimaa ja lukemaan kirjaa otsalampun valossa.

Riippukeinun ripustaminen käy harjoittelun jälkeen vauhdikkaasti, samoin kuin kokoon kasaaminen. Kapine menee pieneen tilaan ja sitä on helppo kantaa mukanaan, eikä pieni tarppikaan vie suurta tilaa. Ei ihme, että riippukeinuista on tullut suosittuja esimerkiksi melojien ja vaeltajien keskuudessa.

3

Elokuvateatteri Niagarassa kuulin sivukorvalla joidenkin muidenkin luulleen tulleensa katsomaan Charlotte Wellsin ohjaamaa, suosituksi noussutta Aftersunia. Kuitenkin ennen näytöksen alkamista oli käynyt selväksi, että kyseessä on aivan toinen – joskin sattumalta saman niminen – katalaaninkielinen elokuva.

Näin jonkun jopa poistuvan salista, mutta itse jäin paikalleni suhtautuen ennakkoluulottomasti tähän kohtalon oikkuun. Se kannatti omalla kohdallani.

Katalaaniohjaaja Lluís Galterin mysteerielokuva Aftersun (2022) kiertyy rantalomakohteessa kadonneen lapsen arvoituksen ympärille. Se hämää katsojaansa leikitellen eri tyylilajeilla. Mukana on ainakin dokumenttielokuvaa, kauhua, seikkailullista dekkaria ja kollaasia.

Ryhmä esiteini-ikäisiä tyttöjä ryhtyy ratkaisemaan aikaisemmin rannalla tapahtunutta pojan katoamista, jota epäillään murhaksi. He vakoilevat merkillistä, surevaa pariskuntaa. Lomakylää kiertää myös outo karhupukuun sonnustautunut mies.

Erityisesti elokuvassa miellytti kiehtovan surumielinen tunnelma, joka tiivistyi ja syveni lopussa. Vaikuttavin temaattinen sisältö tuntuisi olevan surun käsittelyssä, elämän jatkumisessa. Hieno ja mieleenpainuva elokuva.

4

Sisällön kulutuksen rajoittaminen tuntuisi olevan parasta juuri nyt – itselleni. Uutiset pursuavat seurattavaa, sota jatkuu loputtomana ja sen käänteet seuraavat toisiaan. Katson YouTubesta videoita kolmella kielellä ja seuraan uutisointia lähes lakkaamatta. Ylistimuloin aivojani jatkuvalla sisältöpommituksella. Olen huomannut sen vaikuttavan keskittymiskykyyni.

Olisi paras katkaista uutisvirta ja lukea vaikka runoutta. Tai istua hiljaa pimeässä. Ehkä vielä joskus onnistun.

5

Visavuori on ollut tällä palstalla aiemminkin, mutta kirjoitan kuitenkin vielä omat vaikutelmani. Valkeakoskella sijaitseva Visavuori on yhden Suomen merkittävimmistä kuvanveistäjistä Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee, joka on toiminut 1960-luvulta asti museona. Wikström käsialaa ovat vaikkapa Helsingin rautatieaseman Lyhdynkantajat ja Näsikallion suihkukaivon pronssiveistokset. Päädyin vierailemaan paikassa ensimmäistä kertaa ja hämmästyin. Ateljeen ja asuinrakennuksen yksityiskohdat, kuten observatoriotorni ja höyrykoneen avulla toimineet urut, herättävät mielikuvituksen.

Visavuoressa sijaitsee myös yhden Suomen merkittävimmistä pilapiirtäjistä Kari Suomalaisen töille omistettu museo. Emil Wikström oli Suomalaisen isoisä äitinsä balettitanssija Estelle Wikströmin puolelta, ja pilapiirtäjä vietti lapsuuttaan Visavuoressa.

Kari-paviljongissa on esillä 31.8.2023 asti näyttely 10 taiteilijaa ja 10 tarinaa, jossa on esillä pilapiirtäjän Ateneumin aikaisten opiskelutovereiden töitä. Mauno Markkulan kolme työtä olivat itselleni iloinen yllätys, sillä tämä omintakeinen koloristi ja ekspressionisti on pitkään kuulunut omiin suosikkeihini.

Miikka Vuori

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua