Visavuori. Kuva: Petri Hänninen
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Petri Hänninen on matkustellut mielenkiintoisissa kulttuurikohteissa ympäri Suomen.
1
Tänä kesänä hyvän ja kohtuuhintaisen jäätelötötterön löytäminen on ollut kiven alla. Yllättäjä löytyi yllättävästä paikasta. Otimme vaarin Juho Hakkaraisen Pyöräillen Pirkanmaalla -juttusarjasta ja lähdimme testaamaan Vehoniemen jäätelötehtaan tuotteita. Hakkarainen oli maistellut Jäteöljyä, itse valitsin Vanhan dieselin ja Rocky roadin samaan tötteröön.
Täytyy sanoa että, kun Minetin keskustorin jätskikopin hinnat nousivat poskettomiksi ja Tampereen jäätelötehtaan aukioloajat vaihtuivat arvausperiaatteelle, kesän varteenotettavin jäätelö löytyy Vehoniemen automuseolta. Tötterön koko ei tuota pettymystä, ja jos paikalle ajelee Hakkaraisen tavoin polkupyörällä, kaloritkin tulee poltettua matkalla. Toivottavasti Vehoniemen jäätelötehdas laajentaa ensi kesänä esimerkiksi Mustalahteen.
Porukkaa 40-vuotiaalla automuseolla oli pilvin pimein mutta silti kassajono veti sukkelasti, ja kahvion laajennuksen myötä pöytätilaa riitti kaikille. Museon puolellekaan ei kerääntynyt ruuhkaa. Ajoneuvoista itseäni viehättivät vuoden 1994 Jaguar XJS sekä 1976 Honda Monkey. Vehoniemenharjun näkötornilla oli tehty päivitystä ja mm. harvat kaiteenraot oli tilkitty lisäpuilla. Mihin ihmeeseen joutuisimme ilman Kulttuuritoimitusta ja sen vinkkejä?
2
Olen halunnut käydä Paimion keuhkotautiparantolassa siitä lähtien, kun luin Jussi Jäppisen ja Risto Oikarisen Fiesolen puutarhat -sarjakuvateoksen (2000). Paimion parantolaa käsitellään kirjasarjan toisessa osassa 23 vuoden ikään päässyt haave toteutui kesän Naantalin reissun ohessa.
Parantola on ulkoasultaan varsin vaikuttava. Aallolle tyypilliseen tyyliin rakennuksesta löytyy eri kantilta katsottaessa aina uusia piirteitä. Ja onhan se ollut omana aikanaan, vuonna 1933, muihin Suomen rakennuksiin verrattuna kuin taivaalta laskeutunut avaruusalus.
Parantolan ravintola Toivossa sain maistaa harvinaista kauraolutta. Hauska yksityiskohta on, että oluen valmistuksessa on käytetty talkkunarouhetta, jonka myötä olueen on päätynyt hernettä.
3
Ulkomailla Suomessa, eli Naantalissa. Välimerenvihreä merivesi, luonnottoman kokoiset paatit, Naantalin Vanhakaupungin pikku putiikit ja rannan erikoinen valo luovat tunteen, että ollaan jossain muualla kuin Suomessa. Vielä kun seurueessamme puhuttiin englantia, itselleen sai vähän väliä vakuuttaa että ravintolan ja hotellin henkilökunnalle voi puhua suomea. Ei se silti tahtonut mennä aivoissa läpi.
4
Emil Wikströmin taiteilijakoti Visavuori elähdyttää kotimaanmatkailijaa joka kerta. Sokkeloinen ateljeerakennus kertoo jo itsessään taiteilijan palavasta rakkaudesta työhönsä ja harrastuksiinsa. Museokahvilan britakakkua ei voi kuin suositella.
Visavuoren Kari-paviljongissa on esillä Kari Suomalaisen pilapiirroksia sekä aikalaistaiteilijoiden teoksia. Karin piirroksista huomaa, ettei päivänpolttavat puheenaiheet ole muuttuneet miksikään. Esimerkiksi yksinäisyyttä pidettiin jo 1960-luvulla yhteiskunnan suurimpana ongelmana. Paljonpa sillekään on mitään tehty.
5
Raahen merimuseo eli virallisemmin Pakkahuoneen museo on Suomen museoista eittämättä ykkönen. Syy siihen on, että museo on osittain kuriositeettikabinetti eikä pelkkä museo.
Paikallismuseot esittelevät yleensä esineitä, jotka on koottu lähialueilta, mutta Raahen museo esittelee esineistöä, joka on tuotu maailman meriltä. Jo pelkästään maapallon eri kolkilta kulkeutuneiden rahojen kokoelma on vaikuttava, täytetyistä merikilpikonnista puhumattakaan. Purkkeihin säilötyt eläimet, historialliset aseet ja miekat, lelut ja muut eksoottiset tavarat kiehtovat vierailijaa joka kerta uudelleen.
Petri Hänninen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Vapauden kaipuu on ikuinen – Fidelio taistelee tyranneja vastaan kaikkien kidutettujen ja mielipidevankien puolesta
KONSERTTI | Tampere-talon, Tampere Filharmonian ja Tampereen Oopperan suurproduktio upeine solisteineen osuu kerralla nappiin.
Neljän tamperelaisen lauluntekijän yhtye Ne Lintuizet on rakkaudenosoitus moniääniselle laululle
MUSIIKKI | Laura Moisio, Kielo Kärkkäinen, Pekko Käppi ja Lauri Myllymäki ovat nyt yhtä kuin Ne Lintuizet. Yhtye on perustettu tänä vuonna.
Mamman viimeinen pysäkki – arviossa ruotsalaisromaaniin perustuva draamakomedia Äiti sohvalla
ELOKUVA | Ruotsalaisen Niclas Larssonin ohjaama ensi-iltaelokuva on vino perhepotretti. Kaikki puhuvat, mutta eivät sano juuri mitään.
Parasta juuri nyt (11.10.2024): Marcel Proust, Rouvy, Medical Mysteries, Saatanallinen paniikki, berliiniläishenkiset ravintolat
Mikko Saari on pitänyt potilaita hengissä, osallistunut 1990-luvun hämärähommiin ja löytänyt kadonneen ajan.