Parasta juuri nyt (23.7.2021): Ilpo Musto, Atypical, Feel Good, Suuri keramiikkakisa, Poika nielaisee maailmankaikkeuden

23.07.2021

Ilpo Muston valokuvia. Kuva: Eli Harju

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Eli Harju on miettinyt ihmisiä valokuvissa, katsonut päättyviä sarjoja ja lukenut uskomattomista seikkailuista Australiassa.

1

Miten mielikuvamme idoleistamme ja muista julkimoista rakentuu? Miten kuvittelemme suhteemme heihin, ja mikä osa valokuvalla on siinä?

Muun muassa tällaisia mietteitä herättää Ilpo Muston valokuvanäyttely London Calling Tampere-talossa. Näyttelyssä on noin 60 kuvaa musiikin maailmantähdistä kolmelta vuosikymmeneltä. Osa on kuvattu studiossa, osa konserteissa tai muuten todellisemmassa ympäristössä.

(Lähes) diginatiivin katsojan näkökulmasta oman lisänsä näyttelyyn antaa valokuvan roolin muutos. Nykyään käytännössä kaikilla on taskussaan kamera ja mahdollisuus soljuttaa itsestään loputonta, kontrolloitua kuvavirtaa kaikkien nähtäville. Näitä valokuvia ottaessa niin ei todellakaan vielä ollut. Sosiaalista mediaa moititaan taukoamatta teeskentelystä ja pinnallisuudesta, mutta olivatko valokuvat sitten aina väistämättä todempia ennen sosiaalisen median keksimistä? Onko näissä kuvissa oikeita ihmisiä, vai rokkarien mietittyjä imagoita?

Olivat tai eivät, rokkaava tunnelma Muston runsaassa, kekseliäästi ripustetussa näyttelyssä on tosiasia. Niin tosi, että se saattaa parhaassa tapauksessa jopa lievittää peruttujen festarien aiheuttamia kipuja.

Ilpo Musto: London Calling -valokuvanäyttely Tampere-talossa 15.8.2021 saakka.

2

Toisenlaisia vastaamattomia kysymyksiä herättää tässä kuussa neljännen ja viimeisen kautensa saanut Netflix-sarja, draamaa ja komediaa yhdistelevä Atypical.

Atypical kertoo nuoresta Sam-pojasta, jolla on autismikirjon häiriö, hyväntahtoinen helikopteriäiti ja nokkela atleettisisko. Neljän kauden ajan Sam on tahtonut kasvaa aikuiseksi ja itsenäistyä, ja onnistunutkin saamaan monia haluamiaan asioita.

Samin hahmo välttää useita autismiin liittyviä kliseitä, eikä Atypical missään nimessä ole television huonoin esitys aiheestaan. Toisaalta sille on ropissut kritiikkiä muun muassa siitä, että vaikka sarjassa esiintyy myös autistisia näyttelijöitä, pääosan esittäjä Keil Gilchrist ei ole autistinen.

Lisäksi lähes kaikki sarjassa ovat hämmentävän kykeneviä viestimään tunteistaan. Osa kohtauksista tuntuu suuren budjetin opetusvideoilta, joilla nuoria neuvotaan kohtaamaan konfliktit rakentavasti.

Atypical ei siis ole ollut täysin mullistava representaation tai käsikirjoituksen näkökulmasta. Se kuitenkin säilyttää kiehtovuutensa sortumatta ylilyönteihin, ja – se paljastettakoon – loppuu kauniisti. Lankoja solmitaan tarpeeksi, mutta katsoja jää silti jännittämään hahmojen tulevaisuutta.

Atypicalin kaikki kaudet Netflixissä.

3

Viimeisen tuotantokautensa sai tässä kuussa myös koomikko Mae Martinin omaelämänkerrallisehko sarja Feel Good. Vaikka se arvioissa ja Netflixin genrelistauksissa luokitellaan edelleen komediaksi, olivat vitsit vähissä heti alkuun. Toisella kaudella moinen luokittelu on suorastaan valhe.

Viimeiseksi jäävän toisen kauden alussa sekä Mae (Mae Martin) itse että suhde tyttöystävä Georgeen (Charlotte Ritchie) ovat katkolla. Paluu kotiin Kanadaan saa menneisyyden vaatimaan velkojaan, ja pian Maen perässä ovatkin sekä tukahdutetut muistot, rahojaan karhuavat huumediilerit että ylihuolehtivat vanhemmat.

Feel Good näyttää monta kertaa kaatuvan puolustelemaan moraalittomasti toimivia hahmojaan, mutta käännähtääkin taitavasti kertomaan katsojan omista ajatusvinoumista ja oikeudenmukaisuuden vaikeudesta. Meno on niin angstista ja raakaa kuin vain elämä voi olla, ja Maen ja Georgen täytyy puida niin polyamoriaa kuin mehiläiskatoakin pyrkiessään harmoniaan yhdessä.

Rakastan hyvin kirjoitettuja kusipäähahmoja, ja Feel Goodin Mae on sellainen harvinaisuus. Hän onnistuu hermoja raastavan usein valitsemaan huonoista vaihtoehdoista sen kaikkein surkeimman, mutta ei koskaan ilman ymmärrettävää syytä.

Feel Goodin molemmat kaudet Netflixissä.

4

Harvinaisia ovat kokemukseni mukaan myös tosi-tv-sarjat, joista jää sataprosenttisen hyvä ja rentoutunut olo. Realityn katsomiseen tuntuu lähes aina liittyvän eräänlainen taustalla väijyvä kauhu siitä, että kohta jonkun maailma romahdutetaan.

Vaan ei Suureen keramiikkakisaan (The Great Pottery Throw Down). Siinä kilpailijat auttavat toisiaan kiireessä, eivätkä haluaisi kenenkään häviävän ja joutuvan lähtemään kotiin. Yksi tuomareista puhkeaa säännöllisesti kyyneliin, koska arvosteltavat työt ovat niin upeita.

Onko tällaisen realityn näyttäminen edes laillista? Missä on selkään puukottaminen, uhoaminen ja kilpailijoiden lannistaminen? Ja miksi minulle julmasti näytetään lähikuvia dreijauksesta ja upeista lasituksista, kun en ole lähelläkään savea, saati keramiikkauunia?

Suuri keramiikkakisa alkoi pyöriä jo vuonna 2015, mutta piti välillä pitkän tauon. Neljäs ja ehkä paras kausi julkaistiin tänä vuonna ja saapui Areenaan heinäkuussa. Sen juontajana on vääräleukainen näyttelijätär Siobhán McSweeney ja hurmaavan persoonallisilta vaikuttavat kilpailijat lataavat tiskiin upeita teoksia. Televisio-ohjelma ei voi tuntua paljon harmittomammalta ja pehmoisemmalta.

Suuri keramiikkakisa Yle Areenassa.

5

En enää muista, mistä ja milloin olen kuullut lempisatuni, vai keksinkö sen ehkä itse, mutta se menee näin: ”Olipa kerran poika, jonka sisällä oli maailmankaikkeus. Loppu.”

Kyseisen sadun juttu on nimenomaan siinä, ettei se selitä, miksi ja mitä sitten. En siis tiennyt, pitäisikö minun olla loukkaantunut vai lumoutunut, kun löysin toisesta lempikirjastostani eli lähimarketin alelaarista kirjan nimeltä Poika nielaisee maailmankaikkeuden (HarperCollins, 2019. Lukematta en sitä joka tapauksessa voinut jättää.

Toimittaja-kirjailija Trent Dalton kuvailee kirjassa lapsuutensa Australiaa kuin näkisi sen ensimmäistä kertaa, oikean ja väärän kamppailua kuin se olisi juuri niin kiihkeää ja jokapäiväistä kuin murrosikäisestä päähenkilöstä tuntuu. Kirja tosin on täynnä vankilapakoja, huumeita ja teräaseita, joten asiat olisivat varsin dramaattisia ilman murrosikääkin. Väkivallan ja epäonnistumisten keskellä häntä kannattelee rakkaus perheeseen ja usko siihen, että asiat voi muuttaa paremmiksi. Dalton kutoo maagisesta realismista aikuisille suunnatun seikkailuromaanin, joka todellakin nielaisee lukijansa.

Eli Harju

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua