Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Jukka Sammalisto nauttii filmiprojektorin pyörimisestä Orionin konehuoneessa ja Arvo Ihon Stalker-valokuvanäyttelystä Laterna Magicassa.

1

Täkäläisessä vuodenkierrossa ei ole dramaattisempaa vaihdosta kuin värikkään ja kuulaan lokakuun kääntyminen pimeäksi ja paljaaksi marraskuuksi. Jotkut kertovat lähtevänsä näihin aikoihin valoisampiin ja lämpimämpiin maihin puoleksi vuodeksi golfaamaan. Vaikka pystyisin samaan, en ole varma, lähtisinkö. Pimeys on murskaavimmillaan marraskuussa, ja puiden oksat näyttävät tyynesti, mutta nopeasti hämärtyvässä illassa uhkaavan ekspressiivisiltä kuin tummat varjot 1920-luvun saksalaisessa elokuvataiteessa. Hautausmailla sen parhaiten huomaa.

2

Lokakuussa edesmennyt toimittaja ja kriitikko Petri Immonen veti 1980-luvun lopussa silloisessa Mainostelevisiossa puolituntista elokuvaohjelmaa nimeltä Cinemabox. Kasarilapsena, kun ikä eikä varmaan hermotkaan vielä riittäneet kaikenlaisiin elokuviin, kyseinen ohjelma, jota veti myös Tiina Nieminen, antoi kielletyn oloisia ensimaistiaisia monista tuon ajan populaarielokuvista, kuten K18-ikärajan saaneesta David Cronenbergin Kärpäsestä (1986) tai hiukan läheisemmällä K12-ikärajalla leimatusta Steven Spielbergin Auringon valtakunnasta (1987). Maikkarin arkistoja ei taida kukaan tosissaan koluta, eikä moni tajunnut Cinemaboxin kaltaisia makasiiniohjelmia tuolloin nauhoittaa, joten tällä erää Cinemabox elää lähinnä muistoissa.

3

Peruuttamattoman oloista alakuloa siitä, että elokuva-arkisto hylkäsi 90-vuotiaan elokuvateatteri Orioninsa, on lievittänyt parhaansa mukaan tilalle tullut Cinema Orion, jota pyörittää Elävän kuvan keskus. Ohjelmiston päälinja piilee uudessa ja siksi digitaalisessa elokuvassa, mutta vanhempaa erikoisohjelmistoakin löytyy useimmiten joka viikolta.Parhaassa tapauksessa silloin filmiprojektori on Orionin konehuoneessa käytössä entiseen malliin – ja toivottavasti vielä pitkään. Syyskauden tapaus on ollut amerikkalainen independent-harvinaisuus, Anthony Loverin Distance (1975), jossa vakuuttava Eija Pokkinen tekee vielä Vihreää leskeäänkin rankemman roolisuorituksen. Lähipäivien tapaus on Helsinkiä kuvaavien elokuvien harvinaisuus, Eino Ruutsalon Hetkiä yössä (1961).

4

Antikvariaatti Laterna Magican kirjagalleriassa Helsingin Rauhankadulla avattiin tiistaina eestiläisen elokuvaohjaaja Arvo Ihon todellakin ainutlaatuinen valokuvanäyttely Andrei Tarkovskin Stalkerin kuvaukset Eestissä 1977–1978. Iho oli oppilaana, kun jo mestarina ja nerona pidetty Andrei Tarkovski kuvasi 1979 valmistunutta elokuvaansa Stalkeria Tallinnan lähellä sijaitsevalla Linnamäen entisellä voimalaitoksella. Kuvien kautta saa kiehtovaa lähituntumaa niistä Ihon mukaan vielä hyvin epävarmoista ja päämäärättömistä tunnelmista, jotka kuvausten ensimmäisenä kesänä vallitsivat. Mukana on myös kaksi valokuvaa Tarkovskin edellisen elokuvan Peilin (1975) ajalta. Kysyttyäni Iholta, mitä hän muistaa Peilin kuvauksista, hän paljasti, että niistä hänellä olisi valokuvia vielä lisääkin, muun muassa naispääosaa esittäneestä Margarita Terehovasta. Ehkä siinä olisi seuraavan näyttelyn paikka? Stalker-näyttely on auki lauantaihin 7.12.2019 asti.

5

Vuonna 1917 perustettu venäläinen Ravintola Bellevue suljettiin Katajanokalla lokakuun lopussa aivan kuten samojen omistajien kaksi muutakin, tosin huomattavasti nuorempaa klassikkoravintolaa. Niille löytyi kuitenkin hiljattain jatkaja, mutta satunnaisen kulkijan lämpimästi sisäänsä kietovan Bellevuen kohtalo on edelleen avoin. Viimeisellä viikolla söin siellä Rasputinin härkää, ja myöhäisillan kamarillinen kokemus jää mieleen loppuiäksi. Suomen lisäksi ranskaa ja venäjää sujuvasti kuin Tolstoin romaanissa puhuva tarjoilijatar muisteli liikuttuneena, kuinka oli jo lapsena käynyt perheensä kanssa Helsingissä käydessään aina Bellevuessa syömässä.

Jukka Sammalisto