Kuva: Kimmo Ylönen
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kimmo Ylönen on lukenut natsien kanssa pärjäämisestä ja pelannut pasianssia uusin kortein.
1
Miten kaapataan valta kansanvallan työkaluja käyttäen ja perustuslain puitteissa? Valitettavan monia tämänkin päivän päättäjiä kiinnostavan kysymyksen voi hyvin heijastaa sadan vuoden takaiseen peiliin. Miten tavalliset kunnon saksalaiset antoivat kotimaansa kohtalon hullun lailla huitovan ja huutavan Herr Hitlerin ja tämän johtaman roskajoukon käsiin?
Sebastian Haffner antoi aiheesta hienon aikalaiskuvauksen kirjassaan Defying Hitler (Phoenix, 2003). Vuonna 1907 syntynyt Haffner varttui nuorukaiseksi Berliinissä. Kirjassaan hän kuvasi arjen hienovaraisia muutoksia, natsimahdin kasvua ja henkilökohtaisen tilan jatkuvaa kutistumista vuoteen 1933 asti.
Hafner suoritti viimeiset oikeustieteen tentit aikana, jona laki ja oikeus menettivät merkityksensä. Elantonsa hän raapi kokoon kirjoittamalla sensuurin vaatimusten kanssa tasapainoilevia artikkeleita niihin harvoihin lehtiin, joita natsit eivät vielä kokonaan kontrolloineet.
Vuonna 1938 hän jätti myrkylliseksi muuttuneen kotimaansa. Toisen maailmansodan alettua Haffner kirjoitti natsien valtaannousun syitä ja keinoja pohtivaa kirjaansa internointileireillä Iso-Britanniassa, mutta jätti työn kesken. Lähihistorian analyysin ja kansallissosialistien kanssa pärjäämisen sijaan tuntui tärkeämmältä pohtia miten natsit voitetaan ja aate hävitetään juuria myöten.
Sebastian Haffner kuoli tunnustettuna kirjailijana vuonna 1999. Hänen poikansa Oliver löysi keskeneräisen käsikirjoituksen. Kirja julkaistiin Saksassa jo seuraavana vuonna. Esipuheessa poika arvelee, ettei Saksan historian viileän selkeästä viiltelystä tunnettu isä olisi iloinnut vanhan tekstin ylösnousemuksesta. Nuoren kirjoittajan henkilökohtainen, kuohuvia tunteita kuvaava teksti olisi kenties nolottanut kirjailijaa.
Lukija kuitenkin nauttii aikamatkasta ja joutuu puntaroimaan kuinka salakavalasti kuka tahansa voi päätyä marssimaan omille arvoille vieraassa tahdissa, natsilauluja hoilaten.
2
Saksan pääkaupunkiin sauhuaa myös juna, jonka vaunuosaston jakavat toimittaja Kurt Severing ja taideopiskelija Marthe Müller. He ovat keskeisiä henkilöitä Jason Lutesin kolmiosaisessa sarjakuvateoksessa Berliini (Like, 2006/2008/2020)
Vuodesta 1928 liikkeelle lähtevä tarina kuvaa kaupunkia kahden maailmaa mullistavan aatteen puristuksessa. Natsit valtaavat tilaa maan hallinnossa ja samaan pyrkii lännestä jalansijaa hakeva kommunismi. Taistelu kaduilla käy koko ajan raaemmaksi. Puolensa joutuvat valitsemaan kaikki esivallan edustajista pikkulapsiin.
Ohut musta viiva valkoisella pohjalla pyrkii piirtämään pikkutarkkaa ajankuvaa. Piirros on huolellista työtä ja ruudut yksityiskohtia täynnä. Pysähtyneisyyden tuntua muutenkin jäykkään piirrokseen lisää ruutujen paksu reunaviiva. Kuvissa usein vaikeasti toisistaan erottuvat henkilöt heräävät eloon puhekuplissa. Sarjakuvan sijaan luokittelen tämän teoksen omaan erikoishyllyynsä, ”erinomainen kuvitettu kirjallisuus”.
3
Saksan uusi marssijärjestys tuli kaiken maailman tietoon viimeistään marraskuussa 1938. Ainoan sallitun puolueen johto käynnisti ”juutalaistoimen”, jonka piti näyttää raivostuneen kansan vaistomaiselta reaktiolta Pariisissa tapahtuneeseen lähetystövirkailijan murhaan.
Katuja peittäneen särjetyn lasin kimalteesta nimensä saaneen kristalliyön riehunta vaati kymmenien ihmisten hengen eri puolilla Saksaa. Yön aikana tuhottiin 267 synagogaa. 1 400 rukoushuonetta kärsi vaurioita. Hautausmaita hävitettiin ja häväistiin. Lähes 7 000 liikkeeseen ja kotiin tunkeuduttiin. Yli 30 000 juutalaista kyydittiin keskitysleireille.
Amerikkalainen Mitchell G Bard on kirjoittanut ja toimittanut koskettavan tietokirjan, Kristalliyö 9.–10.11.1938 – Holokaustin alku silminnäkijöiden kertomana (Minerva, 2009). Tapahtumat taustoitetaan tiiviillä historian kertauksella. Suurimman osan sivuista ja ehdottoman pääosan kirjan sisällössä saavat mieli- ja väkivallan uhrit. Kokemastaan kertovat kaikenikäiset ja kaikenlaiset saksalaiset, joita yhdisti ainoastaan kuuluminen uskonnolliseen vähemmistöön. Ovet murrettiin, kodit rikottiin ja luut murskattiin riippumatta siitä miten he itse asemansa kokivat.
4
Käsikirjoittaja Fabien Nuryn ja piirtäjä Sylvain Valléen sarjakuvateos Olipa kerran Ranskassa (Gummerus, 2011/2012, Apollo kustannus 2013/2014/2015) on suomalaisessa julkaisussa saanut harhaanjohtavan, ajatukset Amerikan alamaailmaan johtavan alaotsikon ”Suuri gangsterisota”. Sarjassa käydään sodista suurinta, toista maailmansotaa. Alamaailman gangsterien lisäksi rikollista ainesta löytyy kansakunnan kaikista kerroksista.
Sarjan keskushenkilö on nykyisen Moldovan alueella 1900-luvun alussa syntynyt Joseph Joanovici. Tositapahtumista vaikutteita ottaneessa sarjassa tekijät sekoittavat kertomukseen olettamuksia ja oman mielikuvituksen tuotetta. Aikajana venyy yli viiden vuosikymmenen Tsaari Nikolai II:n toimeenmääräämistä vainoista Josephin kuolinvuoteen äärelle, vaatimattomaan kamariin ranskalaisessa pikkukaupungissa. Ensimmäinen kirja luonnostelee koko sarjan kaaren nopein leikkauksin ja hienosti toteutetuin aikatason vaihdoksin. Viisi seuraavaa osaa syventävät yhdenlaista selviytyjän tarinaa.
Lukutaidoton herra Joseph kasvatti vaimonsa sukulaismiehen romumetallifirmasta oman valtakuntansa. Sotaan valmistautuva Ranska tarvitsi materiaalia Maginot-puolustuslinjan rakentamiseen ja pian tarvitsi kolmas valtakunta rautaa sen murtamiseen. Joseph myi molemmille. Sodan aikana hän käytti valtavia summia saksalaisten lahjomiseen ja rahoitti samaan aikaan vastarintaliikettä. Tasapainoilu kävi koko ajan vaikeammaksi, lahjottavat ahneemmiksi ja keinot julmemmiksi.
Luuydintä myöten likaisten kansanmurhaajien lisäksi lähes kaikki sarjan henkilöt asettuvat jonnekin rapaisen harmaan asteikolle. Kirkasotsaisten oikeamielisestä uppiniskaisuudesta maksavat kovaa hintaa myös näiden läheiset. Lopulta myös taustalla liikemiehenä naruja vedelleen Josephin omat kädet sotkeutuvat vereen.
Rauhan tultua paha saa palkkansa siinä missä hyväkin. Oikeuden jumalattaren vaakaa keikuttavat politiikan tuulet.
5
Pöydällä olisi hyvä olla muutakin kuin kieroilua ja kansanmurhaa. Onneksi hyvä veli -verkosto järjesti joulupukkia bulvaanina käyttäen käteeni hienon Tex Willer -korttipakan.
Kuvakorteissa komeilevat itse Yön kotka, vanha huuhkain Kit Carson ja kumppanit. Jokeri on tietysti rikinkatkuinen velhokonna Mefisto.
Lempo soikoon, luuletkos sinä ikuinen pessimisti, että vangin pasianssi menee tällä kertaa läpi.
Kimmo Ylönen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (17.2.2025): Nadja Tolokonnikova, Plautus, SK:n arkisto, Paavo Hohti, kuntavaalit
Pasi Huttunen on lukenut säädyttömiä näytelmiä, penkonut arkistoja ja odottelee jo vaaleja.
Parasta juuri nyt (13.2.2024): Yön kuningatar, Työnä kuva, lukeminen, darts, penkkiurheilu
Petri Hänninen on palannut vanhojen harrastustensa dartsin ja penkkiurheilun pariin sekä lueskellut ammattikirjallisuutta ja lasten- ja nuortenkirjoja.
Parasta juuri nyt (12.2.2025): Vaihtoehtoiset hakukoneet, Mastodon, darts, SQLite, Luo(pu)misharjoituksia
Mikko Saari on pohtinut sisällöntuottajien tulevaisuutta, vaihtoehtoja kaupalliselle somelle, tikanheittoa, tietokantoja ja tasokasta podcast-sisältöä.
Parasta juuri nyt (5.2.2025): Aapo Huhta, DocFokus, Pauline Curnier Jardin, Rauhankone, pakkanen
Marja Heinonen on kävellyt Kauppakadun taidegalleriaan ja löytänyt Kiasman yläkerrasta huvipuiston.